Kotimaa http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/2/all Sat, 15 Jun 2019 12:52:35 +0300 fi Rasistinen puhe on kuin trimmeri http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277354-rasistinen-puhe-on-kuin-trimmeri <p>Uuden Suomen toimittaja J<a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/283151-kansanedustaja-puhui-vieraslajeista-eduskunnassa-poliisi-neuvottelee">enni Tamminen kirjoitti professori Martin Scheininin kommenteista kansanedustaja Juha Mäenpään</a> eduskuntapuheesta.</p><p><em>&quot;Kansanedustaja Juha Mäenpää (PS) käytti eilen eduskunnan täysistunnossa sanaa &quot;vieraslaji&quot; asiayhteydessä, jossa se selvästi viittasi ihmisryhmään (joko arabeihin tai islaminuskoisiin). Varapuhemies Juho Eerola (PS) ei puuttunut asiaan, vaikka PL 31 &sect; nojalla olisi pitänyt.&quot;</em></p><p>Rasististen puheiden seuraukset eivät kohdistu vain tiettyihin ryhmiin, kuten tässä tapauksessa arabeihin ja islaminuskoisiin. Kaduilla se, miltä ihminen näyttää, määrää kuuluuko hän &rdquo;vieraslajeihin&rdquo;, joista&nbsp; kansanedustaja Juha Mäenpää(ps) puhui. Miksi eduskunnassa saa esittää tuollaisia täysin rasistisia puheita? Nukkuivatko muut kansanedustajat?</p><p>Mikseivät ihmiset voi vieläkään ymmärtää, että rasistiset puheet kohdistuvat kaikkiin ihmisiin jotka näyttävät maahanmuuttajilta, jopa niihinkin jotka eivät maahanmuuttajia ole? Tekeeko huivi naisesta terroristin? Pitääkö jopa lapsen kuulla olevansa jollain tavoin kielteisesti erilainen ja alempiarvoinen? Pitäisikö ihmisten kuulla vielä tänä päivänä olevansa ilman mitään syytä haitaksi muille?</p><p>Rasistiset puheet yleistyvät ja arkipäiväistyvät. Rasistiset puheet muuttuvat asenteiksi ja vaikuttavat ihmisten arkielämään. Kielteiset asenteet maahanmuuttajia kohtaan hankaloittavat maahanmuuttajien integroitumista ja jarruttavat yhteiskunnan kehitystä.</p><p>Lupiineja trimmatessa tulee usein leikanneeksi vahingossa päivänkakkaroita, kissankelloja ja jopa tammen taimia. Ihminen ei ole lupiini. Rasistinen puhe sen sijaan on kuin trimmeri.</p><p>Kiitos professori Scheininille valveutuneisuudesta!</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Uuden Suomen toimittaja Jenni Tamminen kirjoitti professori Martin Scheininin kommenteista kansanedustaja Juha Mäenpään eduskuntapuheesta.

"Kansanedustaja Juha Mäenpää (PS) käytti eilen eduskunnan täysistunnossa sanaa "vieraslaji" asiayhteydessä, jossa se selvästi viittasi ihmisryhmään (joko arabeihin tai islaminuskoisiin). Varapuhemies Juho Eerola (PS) ei puuttunut asiaan, vaikka PL 31 § nojalla olisi pitänyt."

Rasististen puheiden seuraukset eivät kohdistu vain tiettyihin ryhmiin, kuten tässä tapauksessa arabeihin ja islaminuskoisiin. Kaduilla se, miltä ihminen näyttää, määrää kuuluuko hän ”vieraslajeihin”, joista  kansanedustaja Juha Mäenpää(ps) puhui. Miksi eduskunnassa saa esittää tuollaisia täysin rasistisia puheita? Nukkuivatko muut kansanedustajat?

Mikseivät ihmiset voi vieläkään ymmärtää, että rasistiset puheet kohdistuvat kaikkiin ihmisiin jotka näyttävät maahanmuuttajilta, jopa niihinkin jotka eivät maahanmuuttajia ole? Tekeeko huivi naisesta terroristin? Pitääkö jopa lapsen kuulla olevansa jollain tavoin kielteisesti erilainen ja alempiarvoinen? Pitäisikö ihmisten kuulla vielä tänä päivänä olevansa ilman mitään syytä haitaksi muille?

Rasistiset puheet yleistyvät ja arkipäiväistyvät. Rasistiset puheet muuttuvat asenteiksi ja vaikuttavat ihmisten arkielämään. Kielteiset asenteet maahanmuuttajia kohtaan hankaloittavat maahanmuuttajien integroitumista ja jarruttavat yhteiskunnan kehitystä.

Lupiineja trimmatessa tulee usein leikanneeksi vahingossa päivänkakkaroita, kissankelloja ja jopa tammen taimia. Ihminen ei ole lupiini. Rasistinen puhe sen sijaan on kuin trimmeri.

Kiitos professori Scheininille valveutuneisuudesta!

 

]]>
353 http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277354-rasistinen-puhe-on-kuin-trimmeri#comments Kotimaa Kiihottaminen kansanryhmää vastaan Rasismi Rasismi eduskunnassa Sat, 15 Jun 2019 09:52:35 +0000 Ana María Gutiérrez Sorainen http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277354-rasistinen-puhe-on-kuin-trimmeri
Sauli Niinistön vaikea päätös tulee pian julki http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277313-sauli-niiniston-vaikea-paatos-tulee-pian-julki <p>Pitkään roikkunut Puolustusvoimain komentajan nimitys on sinettiä vailla. Uuden Suomen puolustusvoimia tuntevilta tahoilta saamien tietojen mukaan nimi tulee todennäköisesti julki ensi viikolla eli juhannuksen alla.</p><p>On jo korkea aikakin tulla, sillä komentajana vuodesta 2014 toiminut Jarmo Lindberg siirtyy reserviin elokuun alussa, vain puolentoista kuukauden kuluttua.</p><p>Koko nimityskuvioon on tuonut omat erityispiirteensä kaksi asiaa: Puolustusvoimissa alkuvuodesta käynnistynyt niin sanottu Lemmenjoki-tutkinta ja Sipilän hallituksen ero maaliskuussa.</p><p>Maan hallituksen ero teki siitä nimitysasiassa kelvottoman ja siirsi nimityksen eduskuntavaalien yli nykyisen, eli Rinteen hallituksen esiteltäväksi.</p><p>Lemmenjoki on ollut ikävä tahra etenkin Ilmavoimille. Myös nykyinen komentaja Lindberg päätyi Lemmenjoen tapahtumien vuoksi esitutkintaan toukokuussa.</p><p>Kyse oli&nbsp;<a href="https://yle.fi/uutiset/3-10772180">STT:n mukaan</a>&nbsp;siitä, löikö Lindberg laimin velvoitteitaan esimiehenä vuonna 2017 sattuneen tapauksen jälkiselvittelyssä. Lindberg on kiistänyt syyllisyytensä tapauksessa, joka johti Karjalan lennoston ex-komentajan Markus Päiviön ja Ilmavoimien ex-komentajan Sampo Eskelisen syytteisiin.</p><p>Pari päivää sitten 60 vuotta täyttänyt kenraali Lindberg ilmoitti tammikuussa, ettei hae jatkokautta komentajana. Hänen taustansa on Ilmavoimissa, jonka komentajana hän toimi 2008&ndash;2012.</p><p>Uudelle Suomelle on vahvistettu aiemmin julkisuudessa ollut tieto, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö on haastatellut komentajaehdokkaat henkilökohtaisesti. Näin hän teki myös viimeksi.</p><p>Viime päivien aikana presidentti lienee keskustellut nimityksestä&nbsp;<a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/282291-tassa-ovat-keskustan-5-ministeria-antti-kaikkonen-puolustusministeriksi-mika-lintila">uuden puolustusministerin Antti Kaikkosen (kesk)</a>&nbsp;kanssa.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Nimityshankkeesta</strong> hyvin perillä ollut Lännen Media&nbsp;<a href="https://www.aamulehti.fi/a/201458187">kertoi jo helmikuussa</a>neljästä ehdokkaasta, ja juuri he ovat loppusuoralla kisassa olleetkin.</p><p>Paikalle ovat olleet tarjolla Maavoimien komentaja Petri Hulkko, Puolustusvoimien strategiapäällikkö Kim Jäämeri, Pääesikunnan päällikkö Timo Kivinen ja Puolustusvoimien operaatiopäällikkö Eero Pyötsiä.</p><p>Kaikkia heitä pidetään erinomaisina sotilaina ja erittäin sopivina vaativaan tehtävään.</p><p>Kisa on kuitenkin tiettävästi kutistunut loppuvaiheessa kenraaliluutnantti Hulkon ja kenraaliluutnantti Jäämeren väliseksi, Uuden Suomen haastattelemat lähteet arvioivat.</p><p>Näin ollen 58-vuotiaan kenraaliluutnantti Pyötsiän tähti olisi ollut laskussa ja tänä vuonna 60 vuotta täyttävä kenraaliluutnantti Kivinenkin olisi pudonnut tai pudottautunut vapaaehtoisesti kilpailusta.</p><p>Kahdesta eturivin kenraalista Jäämeren tausta on Ilmavoimissa. Tämän uskotaan vaikuttaneen mahdollisuuksia heikentävästi, koska nykyinen komentaja on samasta puolustushaarasta.</p><p>Puolustushaaroja ovat maavoimat, ilmavoimat ja merivoimat. Lindbergin edeltäjä Ari Puheloinen oli maavoimista ja hänen edeltäjänsä Juhani Kaskeala merivoimista.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kaksi lentäjää</strong> peräkkäin olisi joidenkin arvioiden mukaan epäsopiva ratkaisu, vaikka Hornetit korvaava HX-hanke aktualisoituu juuri alkavalla komentajakaudella. Tähän HX-hankkeena tunnettuun hankintaan puolustushallinnossa on oma organisaationsa.&nbsp;</p><p>Jäämerta pidetään yhteiskunnallisesti poikkeuksellisen verkostoituneena sotilaana. Yksi huomio on, että 55-vuotiaalla kenraaliluutnantilla voisi olla mahdollisuus olla kisassa myös viiden vuoden kuluttua.&nbsp;</p><p>Puolustusvoimia tuntevien tahojen päätelmien mukaan valinta on edellä saattanut hyvinkin osua Petri Hulkkoon, 57-vuotiaaseen kenraaliluutnanttiin. Ratkaisu on ollut ja pysyy loppuun asti tiettävästi hyvin tiukasti tasavallan presidentin käsissä, joten jännitys säilyy loppuun asti.</p><p>Muodollisesti&nbsp;<a href="https://www.defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet/puolustusvoimain_komentajan_nimitys_lykkaantyy.9756.news?9_o=20">valtioneuvosto esittää ratkaisuehdotuksensa</a>&nbsp;Puolustusvoimain komentajasta, minkä pohjalta presidentti Niinistö hänet virkaan nimittää.</p> Pitkään roikkunut Puolustusvoimain komentajan nimitys on sinettiä vailla. Uuden Suomen puolustusvoimia tuntevilta tahoilta saamien tietojen mukaan nimi tulee todennäköisesti julki ensi viikolla eli juhannuksen alla.

On jo korkea aikakin tulla, sillä komentajana vuodesta 2014 toiminut Jarmo Lindberg siirtyy reserviin elokuun alussa, vain puolentoista kuukauden kuluttua.

Koko nimityskuvioon on tuonut omat erityispiirteensä kaksi asiaa: Puolustusvoimissa alkuvuodesta käynnistynyt niin sanottu Lemmenjoki-tutkinta ja Sipilän hallituksen ero maaliskuussa.

Maan hallituksen ero teki siitä nimitysasiassa kelvottoman ja siirsi nimityksen eduskuntavaalien yli nykyisen, eli Rinteen hallituksen esiteltäväksi.

Lemmenjoki on ollut ikävä tahra etenkin Ilmavoimille. Myös nykyinen komentaja Lindberg päätyi Lemmenjoen tapahtumien vuoksi esitutkintaan toukokuussa.

Kyse oli STT:n mukaan siitä, löikö Lindberg laimin velvoitteitaan esimiehenä vuonna 2017 sattuneen tapauksen jälkiselvittelyssä. Lindberg on kiistänyt syyllisyytensä tapauksessa, joka johti Karjalan lennoston ex-komentajan Markus Päiviön ja Ilmavoimien ex-komentajan Sampo Eskelisen syytteisiin.

Pari päivää sitten 60 vuotta täyttänyt kenraali Lindberg ilmoitti tammikuussa, ettei hae jatkokautta komentajana. Hänen taustansa on Ilmavoimissa, jonka komentajana hän toimi 2008–2012.

Uudelle Suomelle on vahvistettu aiemmin julkisuudessa ollut tieto, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö on haastatellut komentajaehdokkaat henkilökohtaisesti. Näin hän teki myös viimeksi.

Viime päivien aikana presidentti lienee keskustellut nimityksestä uuden puolustusministerin Antti Kaikkosen (kesk) kanssa.

 

Nimityshankkeesta hyvin perillä ollut Lännen Media kertoi jo helmikuussaneljästä ehdokkaasta, ja juuri he ovat loppusuoralla kisassa olleetkin.

Paikalle ovat olleet tarjolla Maavoimien komentaja Petri Hulkko, Puolustusvoimien strategiapäällikkö Kim Jäämeri, Pääesikunnan päällikkö Timo Kivinen ja Puolustusvoimien operaatiopäällikkö Eero Pyötsiä.

Kaikkia heitä pidetään erinomaisina sotilaina ja erittäin sopivina vaativaan tehtävään.

Kisa on kuitenkin tiettävästi kutistunut loppuvaiheessa kenraaliluutnantti Hulkon ja kenraaliluutnantti Jäämeren väliseksi, Uuden Suomen haastattelemat lähteet arvioivat.

Näin ollen 58-vuotiaan kenraaliluutnantti Pyötsiän tähti olisi ollut laskussa ja tänä vuonna 60 vuotta täyttävä kenraaliluutnantti Kivinenkin olisi pudonnut tai pudottautunut vapaaehtoisesti kilpailusta.

Kahdesta eturivin kenraalista Jäämeren tausta on Ilmavoimissa. Tämän uskotaan vaikuttaneen mahdollisuuksia heikentävästi, koska nykyinen komentaja on samasta puolustushaarasta.

Puolustushaaroja ovat maavoimat, ilmavoimat ja merivoimat. Lindbergin edeltäjä Ari Puheloinen oli maavoimista ja hänen edeltäjänsä Juhani Kaskeala merivoimista.

 

Kaksi lentäjää peräkkäin olisi joidenkin arvioiden mukaan epäsopiva ratkaisu, vaikka Hornetit korvaava HX-hanke aktualisoituu juuri alkavalla komentajakaudella. Tähän HX-hankkeena tunnettuun hankintaan puolustushallinnossa on oma organisaationsa. 

Jäämerta pidetään yhteiskunnallisesti poikkeuksellisen verkostoituneena sotilaana. Yksi huomio on, että 55-vuotiaalla kenraaliluutnantilla voisi olla mahdollisuus olla kisassa myös viiden vuoden kuluttua. 

Puolustusvoimia tuntevien tahojen päätelmien mukaan valinta on edellä saattanut hyvinkin osua Petri Hulkkoon, 57-vuotiaaseen kenraaliluutnanttiin. Ratkaisu on ollut ja pysyy loppuun asti tiettävästi hyvin tiukasti tasavallan presidentin käsissä, joten jännitys säilyy loppuun asti.

Muodollisesti valtioneuvosto esittää ratkaisuehdotuksensa Puolustusvoimain komentajasta, minkä pohjalta presidentti Niinistö hänet virkaan nimittää.

]]>
7 http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277313-sauli-niiniston-vaikea-paatos-tulee-pian-julki#comments Kotimaa Puolustusvoimat Fri, 14 Jun 2019 06:14:07 +0000 Markku Huusko http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277313-sauli-niiniston-vaikea-paatos-tulee-pian-julki
Kokoomus vedenjakajalla http://juliuslaurilehtinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277195-kokoomus-vedenjakajalla <p>Kansallinen Kokoomus on tällä hetkellä vedenjakajalla. Oikeastaan ensimmäistä kertaa puolueen historiassa se on tilanteessa, jossa sen on tehtävä valinta Suomen markkinaoikeiston arvokonservatiivisen ja arvoliberaalin siiven välillä. Miksi? Koska kokoomuksella on ensi kertaa kilpailija talousliberaalien mutta arvokonservatiivisten äänestäjien poliittisessa lokerossa &ndash; perussuomalaiset.</p><p>Arvio perustuu käytännössä kolmeen komponenttiin:</p><ol><li>PS:n liikkuminen kohti markkinaliberalismia</li><li>Uusi tilanne ja kokoomuksen arvio optimaalisista liikkeistä siinä</li><li>Tehtävän liikkeen vaikutukset</li></ol><p><strong>Ensiksi</strong>, perussuomalaisten siirtymä on asia johon on alettu kiinnittää huomiota vasta vaalikevään myötä laajemmin median toimesta, vaikka se on ollut aistittavissa jo jonkin aikaa. Ennen vaaleja niin Ylen kuin HS:n vaalikone näytti PS-ehdokkaiden olevan lähimpänä kokoomuksen talouskantoja<u><a href="https://pbs.twimg.com/media/D5zzAzBW4AAIs6Y.jpg">[1]</a><a href="https://pbs.twimg.com/media/D5zzEcNXsAAPDyf.jpg">[2]</a><a href="https://pbs.twimg.com/media/D5zzGYBWAAEi57H.jpg">[3]</a></u>. Niin ikään ennen vaaleja <u><a href="https://www.is.fi/politiikka/art-2000006067589.html">huomattiin</a></u> mielipidemittausten tausta-aineistosta, että siirtymää tapahtuu nyt myös kokoomuksen ja keskustan riveistä perussuomalaisiin.<br /><br />Vaalien jälkeen Yleisradio <u><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10734540">havainnoi koosteessaan äänestysalueista</a></u>, että alueet joilla PS oli suurin painottuivat mediaaniltaan rikkaampaan osaan alueista. Valtio-opin professori <strong>Hanna Wass</strong> vetosi muun muassa tähän, kun hän&nbsp;analysoi <u><a href="https://www.talouselama.fi/uutiset/nyt-irtosi-perussuomalaisten-kasvun-tulppa-sanoo-professori-suomesta-loytyi-uusi-ryhma-perusporvarit-sellainen-salarakas/a5d3b421-e965-46c6-a54d-946126fe6ccd">perussuomalaisten vetoavan nyt myös porvaristoon</a></u> uudella tavalla. Viimeksi samansuuntaisen tulkinnan vahvisti kokoomuksen eurovaaliehdokas <strong>Eija-Riitta Korhola</strong> <u><a href="https://www.verkkouutiset.fi/napaytys/">tekstissään</a></u>.<br /><br />Näiden pohjalta lienee suhteellisen turvallista sanoa, että PS-puolueen siirtymää kohti markkinaliberaalimpia kantoja on tosiaan tapahtunut. Ainakin tarpeellisissa määrin, jotta se houkuttelee nyt myös kokoomuslaisia.<br /><br /><strong>Toinen</strong>&nbsp;osa liittyy kokoomuksen liikkeisiin uudessa tilanteessa, jossa sen kanssa arvokonservatiivisista markkinaliberalismiin suuntautuvista äänestäjistä kilpailee toinen puolue. Aiemmin kokoomus on ollut siitä otollisessa tilanteessa vuosikymmeniä, että mainitulla äänestäjäryhmällä ei juuri ole ollut vaihtoehtoa kotimaisella puoluekentällä. Kaikki muut puolueet ovat joko olleet arvoiltaan liian liberaaleja tai talouskannoiltaan liian epäliberaaleja. Kokoomus on ikään kuin saanut rauhassa toimia suomalaisen markkinaliberaalin kohortin sateenvarjopuolueena.&nbsp;<br /><br />Näin ollen sen ei ole tarvinnut mitenkään erityisesti pitää arvokonservatiivista kohorttia tyytyväisenä konservatiivisella politiikalla, vaan se on voinut keskittyä urbaanien liberaalien kosiskeluun liberaalimmalla politiikalla.<br /><br />Nyt kun perussuomalaiset ovat arvokonservatiivisena ja tarpeellisissa määrin markkinaliberaaleina liikkuneet kilpailemaan kyseisestä kohortista, on nähdäkseni kokoomuksen alettava myös uudella tavalla pitämään konservatiivista kohorttiaan tyytyväisenä mikäli se mielii sen pitää PS:n paineessa. Kokoomuksen on tässä vaiheessa punnittava, onko sen saavutettavissa isompi kannatus suomalaisen puoluekentän arvoliberaalissa vai arvokonservatiivisessa päässä. Molempia kohortteja on uudessa tilanteessa ja arvosuuntautumista korostavassa poliittisessa kontekstissa hankala pitää.<br /><br /><strong>Kolmas</strong>&nbsp;komponentti on sitten tämän kokoomuksen siirron seuraukset poliittiselle kentälle. Jos kokoomus valitsee edellä kuvatun arvokonservatiivien äänistä kamppailun, tarkoittanee se puolueen arvoliberaalin siiven vuotamista jonnekin. Todennäköisesti vihreisiin. Tällöin vihreiden keskustaoikeistolainen siipi vahvistuu ja puolueesta saattaa oikeasti tulla se poliittisen keskustan liberaali puolue joka se kuvittelee ja väittää olevansa jo nyt.<br /><br />Vastaavasti kokoomuksen pyrkiessä miellyttämään konservatiiveja konservatiivisemmalla politiikalla ja liberaalisiiven vuotaessa, kokoomuksesta muodostuu arvokonservatiivisempi puolue. Tällöin se olisi tulevaisuudessa potentiaalinen hallituskumppani perussuomalaisille, mutta yhteistyö esimerkiksi demarien ja vihreiden kanssa varmasti vaikeutuisi.<br /><br />Toki kokoomus voi valita toisinkin, arvoliberaalin kohorttinsa. Tällöin he käytännössä lahjoittavat arvokonservatiiviset markkinaliberaalimmat äänestäjänsä perussuomalaisille, joka kasvaisi edelleen. Olettaen etteivät markkinaliberalismia karsastavat äänestäjät lähde lätkimään.</p><hr /><p>Kummin kokoomus sitten valitsee? Väitän, että kokoomuksen asema oppositiossa perussuomalaisten kanssa vaikuttaa paljon. Kun hallitukseksi muodostui <strong>Antti Rinteen</strong> (sdp) johtama kokoonpano yhdessä keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja rkp:n kanssa, on kokoomuksen hyvin vaikea kritisoida suhteellisen arvoliberaalin hallituksen politiikkaa sosiaalisella akselilla PS:n ollessa niin ikään oppositiossa ilman, että leimaantuu konservatiiviseksi.</p><p>Toisin sanoen, kokoomuksen on oppositiossa helpompi kisata PS:n kanssa arvokonservatiivien äänistä ja siten tehdä valinta siihen suuntaan. Toki kokoomus voi tehdä tietoisen päätöksen haastaa kansanrintamahallitusta korostetusti pelkästään talouspolitiikan saralla ja olla politikoimatta politiikassa yhä keskeisemmällä arvoakselilla ollenkaan. Kokoomuksen kohtalona voi kuitenkin olla toiseksi jääminen opposition herruudesta taistellessa, jos kokoomus keskittyy vain talouspolitiikkaan samalla, kun PS keskittyy sekä talouspolitiikkaan että arvokysymyksiin.</p> Kansallinen Kokoomus on tällä hetkellä vedenjakajalla. Oikeastaan ensimmäistä kertaa puolueen historiassa se on tilanteessa, jossa sen on tehtävä valinta Suomen markkinaoikeiston arvokonservatiivisen ja arvoliberaalin siiven välillä. Miksi? Koska kokoomuksella on ensi kertaa kilpailija talousliberaalien mutta arvokonservatiivisten äänestäjien poliittisessa lokerossa – perussuomalaiset.

Arvio perustuu käytännössä kolmeen komponenttiin:

  1. PS:n liikkuminen kohti markkinaliberalismia
  2. Uusi tilanne ja kokoomuksen arvio optimaalisista liikkeistä siinä
  3. Tehtävän liikkeen vaikutukset

Ensiksi, perussuomalaisten siirtymä on asia johon on alettu kiinnittää huomiota vasta vaalikevään myötä laajemmin median toimesta, vaikka se on ollut aistittavissa jo jonkin aikaa. Ennen vaaleja niin Ylen kuin HS:n vaalikone näytti PS-ehdokkaiden olevan lähimpänä kokoomuksen talouskantoja[1][2][3]. Niin ikään ennen vaaleja huomattiin mielipidemittausten tausta-aineistosta, että siirtymää tapahtuu nyt myös kokoomuksen ja keskustan riveistä perussuomalaisiin.

Vaalien jälkeen Yleisradio havainnoi koosteessaan äänestysalueista, että alueet joilla PS oli suurin painottuivat mediaaniltaan rikkaampaan osaan alueista. Valtio-opin professori Hanna Wass vetosi muun muassa tähän, kun hän analysoi perussuomalaisten vetoavan nyt myös porvaristoon uudella tavalla. Viimeksi samansuuntaisen tulkinnan vahvisti kokoomuksen eurovaaliehdokas Eija-Riitta Korhola tekstissään.

Näiden pohjalta lienee suhteellisen turvallista sanoa, että PS-puolueen siirtymää kohti markkinaliberaalimpia kantoja on tosiaan tapahtunut. Ainakin tarpeellisissa määrin, jotta se houkuttelee nyt myös kokoomuslaisia.

Toinen osa liittyy kokoomuksen liikkeisiin uudessa tilanteessa, jossa sen kanssa arvokonservatiivisista markkinaliberalismiin suuntautuvista äänestäjistä kilpailee toinen puolue. Aiemmin kokoomus on ollut siitä otollisessa tilanteessa vuosikymmeniä, että mainitulla äänestäjäryhmällä ei juuri ole ollut vaihtoehtoa kotimaisella puoluekentällä. Kaikki muut puolueet ovat joko olleet arvoiltaan liian liberaaleja tai talouskannoiltaan liian epäliberaaleja. Kokoomus on ikään kuin saanut rauhassa toimia suomalaisen markkinaliberaalin kohortin sateenvarjopuolueena. 

Näin ollen sen ei ole tarvinnut mitenkään erityisesti pitää arvokonservatiivista kohorttia tyytyväisenä konservatiivisella politiikalla, vaan se on voinut keskittyä urbaanien liberaalien kosiskeluun liberaalimmalla politiikalla.

Nyt kun perussuomalaiset ovat arvokonservatiivisena ja tarpeellisissa määrin markkinaliberaaleina liikkuneet kilpailemaan kyseisestä kohortista, on nähdäkseni kokoomuksen alettava myös uudella tavalla pitämään konservatiivista kohorttiaan tyytyväisenä mikäli se mielii sen pitää PS:n paineessa. Kokoomuksen on tässä vaiheessa punnittava, onko sen saavutettavissa isompi kannatus suomalaisen puoluekentän arvoliberaalissa vai arvokonservatiivisessa päässä. Molempia kohortteja on uudessa tilanteessa ja arvosuuntautumista korostavassa poliittisessa kontekstissa hankala pitää.

Kolmas komponentti on sitten tämän kokoomuksen siirron seuraukset poliittiselle kentälle. Jos kokoomus valitsee edellä kuvatun arvokonservatiivien äänistä kamppailun, tarkoittanee se puolueen arvoliberaalin siiven vuotamista jonnekin. Todennäköisesti vihreisiin. Tällöin vihreiden keskustaoikeistolainen siipi vahvistuu ja puolueesta saattaa oikeasti tulla se poliittisen keskustan liberaali puolue joka se kuvittelee ja väittää olevansa jo nyt.

Vastaavasti kokoomuksen pyrkiessä miellyttämään konservatiiveja konservatiivisemmalla politiikalla ja liberaalisiiven vuotaessa, kokoomuksesta muodostuu arvokonservatiivisempi puolue. Tällöin se olisi tulevaisuudessa potentiaalinen hallituskumppani perussuomalaisille, mutta yhteistyö esimerkiksi demarien ja vihreiden kanssa varmasti vaikeutuisi.

Toki kokoomus voi valita toisinkin, arvoliberaalin kohorttinsa. Tällöin he käytännössä lahjoittavat arvokonservatiiviset markkinaliberaalimmat äänestäjänsä perussuomalaisille, joka kasvaisi edelleen. Olettaen etteivät markkinaliberalismia karsastavat äänestäjät lähde lätkimään.


Kummin kokoomus sitten valitsee? Väitän, että kokoomuksen asema oppositiossa perussuomalaisten kanssa vaikuttaa paljon. Kun hallitukseksi muodostui Antti Rinteen (sdp) johtama kokoonpano yhdessä keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja rkp:n kanssa, on kokoomuksen hyvin vaikea kritisoida suhteellisen arvoliberaalin hallituksen politiikkaa sosiaalisella akselilla PS:n ollessa niin ikään oppositiossa ilman, että leimaantuu konservatiiviseksi.

Toisin sanoen, kokoomuksen on oppositiossa helpompi kisata PS:n kanssa arvokonservatiivien äänistä ja siten tehdä valinta siihen suuntaan. Toki kokoomus voi tehdä tietoisen päätöksen haastaa kansanrintamahallitusta korostetusti pelkästään talouspolitiikan saralla ja olla politikoimatta politiikassa yhä keskeisemmällä arvoakselilla ollenkaan. Kokoomuksen kohtalona voi kuitenkin olla toiseksi jääminen opposition herruudesta taistellessa, jos kokoomus keskittyy vain talouspolitiikkaan samalla, kun PS keskittyy sekä talouspolitiikkaan että arvokysymyksiin.

]]>
35 http://juliuslaurilehtinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277195-kokoomus-vedenjakajalla#comments Kotimaa Arvokonservatismi Kokoomus Oppositio Perussuomalaiset Politiikka Mon, 10 Jun 2019 16:08:07 +0000 Julius Lehtinen http://juliuslaurilehtinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277195-kokoomus-vedenjakajalla
Kyllä Antti Kaikkonen lähtee – Junailtiinko yksi haastaja jo sivuun? http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277189-kylla-antti-kaikkonen-lahtee-junailtiinko-yksi-haastaja-jo-sivuun <p>Kannatusvaikeuksien kanssa painivan keskustan puheenjohtajapeli on lähtenyt toden teolla liikkeelle nyt, kun ministerit on valittu ja Antti Rinteen (sd) hallitus aloittanut.</p><p>&rdquo;Ministerivalintojen jälkeen tilanne on selvästi aktivoitunut keskustassa&rdquo;, sanoo keskustavaikuttaja Tytti Määttä, joka itsekin pohtii puheenjohtajakilpailuun osallistumista. Hän toimii Kuhmon kaupunginjohtajana.</p><p>&rdquo;Pohdin juhannukseen kestävän loman aikana perinpohjaisesti, lähdenkö ehdolle. Yhteydenottoja on tullut kymmeniä viikonlopun aikana&rdquo;, Määttä kertoo Uudelle Suomelle.</p><p>Keskustan ministerivalinnat tehtiin viime viikolla, jolloin Rinteen johtama hallitus pääsi aloittamaan. Keskusta sai hallitukseen viisi ministeriä, joista ainakin yksi, ehkä kaksi lähtee tavoittelemaan puolueen puheenjohtajuutta Kouvolassa 7.9. pidettävään ylimääräiseen puoluekokoukseen.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kisan ensimmäinen iso liike</strong>, kansanedustaja ja puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk) ilmoitus kisaan lähdöstä on keskustalähteiden mukaan enää ajan kysymys. Esimerkiksi toisen kauden kansanedustaja ja elinkeinoministeri Katri Kulmunin osallistumista ei pidetä aivan yhtä varmana.</p><p>Kulmuni kommentoi osallistumistaan Uudelle Suomelle viime torstaina Helsingin Säätytalolla näin: &rdquo;Kerron ratkaisustani lähempänä puoluekokousta. Tässä on vielä hetki aikaa.&rdquo;</p><p>Viidettä kauttaan eduskunnassa toimiva Kaikkonen puolestaan on<a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/278647-antti-kaikkonen-teen-paatoksen-ennen-juhannussaunaan-menoa"> ilmoittanut julkisuuteen kertovansa ennen juhannusta aikeistaan.</a></p><p>&rdquo;Asia on harkinnassa. Teen päätöksen ennen juhannussaunaan menoa&rdquo;, hän tviittasi huhtikuun lopulla.</p><p>Uusi Suomi esitti Kaikkoselle tänään kysymyksen, onko muutosta tai täydentämistä tuohon tullut. Vastaus oli, että lausunto on tuossa muodossa edelleen voimassa.</p><p>Kaikkosen tietä puheenjohtajapelissä saattoi tasoittaa viime viikolla saatu selvyys hänen kelpoisuudestaan ministerin tehtäviin. Kelpoisuus selvitettiin, koska hänellä on luottamusaseman väärinkäytöstä saatu viiden kuukauden ehdollinen vankeustuomio Nuorisosäätiön takavuosien tekemisistä.</p><p><a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/282392-tapaus-antti-kaikkonen-nain-oikeuskansleri-perustelee-linjaansa">Oikeuskansleri Tuomas Pöysti totesi</a>, ettei &rdquo;oikeudellista estettä kansanedustaja Kaikkosen nimitykselle ministerin tehtävään ole ilmennyt&rdquo;. Tältä osin tapaus näyttäisi olevan loppuun käsitelty, joskin julkisuudessa tuomio saattaa jatkaa omaa elämäänsä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Keskustan puheenjohtajaspekulaatioissa</strong> on pyörinyt myös kansanedustaja Antti Kurvinen, joka valittiin viime perjantaina keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Kaikkosta.</p><p>Kurvinen sanoi Uudelle Suomelle tänään, että hän ilmoittaa omasta päätöksestään lähiaikoina.</p><p>&rdquo;Hallitusneuvottelut työnsivät puheenjohtajakisan alkua eteenpäin. Uskon, että elokuussa on kunnon säpinä päällä. Ilmoittelen lähiaikoina, lähdenkö kisaan mukaan&rdquo;, Kurvinen totesi.</p><p>Saattaa olla, että keskustan puheenjohtajapalapelin ensimmäinen osa loksahti kohdalleen juuri silloin, kun eteläpohjalainen Kurvinen valittiin eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Se on toisen kauden kansanedustajalle hyvin tärkeä tehtävä, josta ei yleensä ole heti pyrkyä pois.</p><p>Vaikutusvaltainen Etelä-Pohjanmaan piiri saattaisi erään keskustalaisen pohdinnan mukaan tukea vastapalvelukseksi Kaikkosta puheenjohtajaksi. Samaan syssyyn voisi puolustusministerin paikka osua eteläpohjalaiselle Mikko Savolalle, kun paikka Kaikkoselta vapautuisi hänen lähtiessään puolueen puheenjohtajana valtiovarainministeriöön.</p><p>Tässä kuviossa nyt valtiovarainministerinä toimiva Mika Lintilä pullahtaisi kokonaan ulos hallituksesta.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Keskustan puheenjohtajapeliin</strong> tuo lisämausteen se, että vajaan kolmen kuukauden kuluttua Kouvolassa järjestettävän ylimääräisen puoluekouksen päälle puolueella on vuoden kuluttua Vantaalla varsinainen puoluekokous, jossa tuoreen puheenjohtajan paikka on heti katkolla.</p><p>Kaiken kukkuraksi keskusta on kannatuskriisissä, mistä kertoo myös <a href="https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006131437.html">tuorein Helsingin Sanomien kysely,</a> joka antaa sille runsaan 13 prosentin kannatuksen ja neljännen sijan perussuomalaisten, kokoomuksen ja sdp:n jälkeen.</p><p>&rdquo;Uuden puheenjohtajan täytyy pystyä kasvattamaan puolueen kannatusta. Koska tilanne on puolueen tilassa poikkeuksellinen, tarvitaan myös poikkeuksellisia ratkaisuja puolueen tulevaisuuden takaamiseksi&rdquo;, keskustalainen Tytti Määttä arvioi.</p><p>Todennäköisesti keskustan syksyllä valittava puheenjohtaja saa johtaa ainakin yhdet vaalit ennen kuin hänet vaihdetaan tai häneen ollaan tyytyväisiä. Näin keskustalähteet otaksuvat.</p><p>Jos tiede- ja kulttuuriministerinä viime viikolla aloittanut Annika Saarikko olisi lähtenyt puheenjohtajakisaan, olisi paikka ollut varsin todennäköisesti hänen. Saarikon on määrä synnyttää toinen lapsensa samoihin aikoihin, kun ylimääräinen puoluekokous Kouvolassa pidetään.</p> Kannatusvaikeuksien kanssa painivan keskustan puheenjohtajapeli on lähtenyt toden teolla liikkeelle nyt, kun ministerit on valittu ja Antti Rinteen (sd) hallitus aloittanut.

”Ministerivalintojen jälkeen tilanne on selvästi aktivoitunut keskustassa”, sanoo keskustavaikuttaja Tytti Määttä, joka itsekin pohtii puheenjohtajakilpailuun osallistumista. Hän toimii Kuhmon kaupunginjohtajana.

”Pohdin juhannukseen kestävän loman aikana perinpohjaisesti, lähdenkö ehdolle. Yhteydenottoja on tullut kymmeniä viikonlopun aikana”, Määttä kertoo Uudelle Suomelle.

Keskustan ministerivalinnat tehtiin viime viikolla, jolloin Rinteen johtama hallitus pääsi aloittamaan. Keskusta sai hallitukseen viisi ministeriä, joista ainakin yksi, ehkä kaksi lähtee tavoittelemaan puolueen puheenjohtajuutta Kouvolassa 7.9. pidettävään ylimääräiseen puoluekokoukseen.

 

Kisan ensimmäinen iso liike, kansanedustaja ja puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk) ilmoitus kisaan lähdöstä on keskustalähteiden mukaan enää ajan kysymys. Esimerkiksi toisen kauden kansanedustaja ja elinkeinoministeri Katri Kulmunin osallistumista ei pidetä aivan yhtä varmana.

Kulmuni kommentoi osallistumistaan Uudelle Suomelle viime torstaina Helsingin Säätytalolla näin: ”Kerron ratkaisustani lähempänä puoluekokousta. Tässä on vielä hetki aikaa.”

Viidettä kauttaan eduskunnassa toimiva Kaikkonen puolestaan on ilmoittanut julkisuuteen kertovansa ennen juhannusta aikeistaan.

”Asia on harkinnassa. Teen päätöksen ennen juhannussaunaan menoa”, hän tviittasi huhtikuun lopulla.

Uusi Suomi esitti Kaikkoselle tänään kysymyksen, onko muutosta tai täydentämistä tuohon tullut. Vastaus oli, että lausunto on tuossa muodossa edelleen voimassa.

Kaikkosen tietä puheenjohtajapelissä saattoi tasoittaa viime viikolla saatu selvyys hänen kelpoisuudestaan ministerin tehtäviin. Kelpoisuus selvitettiin, koska hänellä on luottamusaseman väärinkäytöstä saatu viiden kuukauden ehdollinen vankeustuomio Nuorisosäätiön takavuosien tekemisistä.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti totesi, ettei ”oikeudellista estettä kansanedustaja Kaikkosen nimitykselle ministerin tehtävään ole ilmennyt”. Tältä osin tapaus näyttäisi olevan loppuun käsitelty, joskin julkisuudessa tuomio saattaa jatkaa omaa elämäänsä.

 

Keskustan puheenjohtajaspekulaatioissa on pyörinyt myös kansanedustaja Antti Kurvinen, joka valittiin viime perjantaina keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Kaikkosta.

Kurvinen sanoi Uudelle Suomelle tänään, että hän ilmoittaa omasta päätöksestään lähiaikoina.

”Hallitusneuvottelut työnsivät puheenjohtajakisan alkua eteenpäin. Uskon, että elokuussa on kunnon säpinä päällä. Ilmoittelen lähiaikoina, lähdenkö kisaan mukaan”, Kurvinen totesi.

Saattaa olla, että keskustan puheenjohtajapalapelin ensimmäinen osa loksahti kohdalleen juuri silloin, kun eteläpohjalainen Kurvinen valittiin eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Se on toisen kauden kansanedustajalle hyvin tärkeä tehtävä, josta ei yleensä ole heti pyrkyä pois.

Vaikutusvaltainen Etelä-Pohjanmaan piiri saattaisi erään keskustalaisen pohdinnan mukaan tukea vastapalvelukseksi Kaikkosta puheenjohtajaksi. Samaan syssyyn voisi puolustusministerin paikka osua eteläpohjalaiselle Mikko Savolalle, kun paikka Kaikkoselta vapautuisi hänen lähtiessään puolueen puheenjohtajana valtiovarainministeriöön.

Tässä kuviossa nyt valtiovarainministerinä toimiva Mika Lintilä pullahtaisi kokonaan ulos hallituksesta.

 

Keskustan puheenjohtajapeliin tuo lisämausteen se, että vajaan kolmen kuukauden kuluttua Kouvolassa järjestettävän ylimääräisen puoluekouksen päälle puolueella on vuoden kuluttua Vantaalla varsinainen puoluekokous, jossa tuoreen puheenjohtajan paikka on heti katkolla.

Kaiken kukkuraksi keskusta on kannatuskriisissä, mistä kertoo myös tuorein Helsingin Sanomien kysely, joka antaa sille runsaan 13 prosentin kannatuksen ja neljännen sijan perussuomalaisten, kokoomuksen ja sdp:n jälkeen.

”Uuden puheenjohtajan täytyy pystyä kasvattamaan puolueen kannatusta. Koska tilanne on puolueen tilassa poikkeuksellinen, tarvitaan myös poikkeuksellisia ratkaisuja puolueen tulevaisuuden takaamiseksi”, keskustalainen Tytti Määttä arvioi.

Todennäköisesti keskustan syksyllä valittava puheenjohtaja saa johtaa ainakin yhdet vaalit ennen kuin hänet vaihdetaan tai häneen ollaan tyytyväisiä. Näin keskustalähteet otaksuvat.

Jos tiede- ja kulttuuriministerinä viime viikolla aloittanut Annika Saarikko olisi lähtenyt puheenjohtajakisaan, olisi paikka ollut varsin todennäköisesti hänen. Saarikon on määrä synnyttää toinen lapsensa samoihin aikoihin, kun ylimääräinen puoluekokous Kouvolassa pidetään.

]]>
8 http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277189-kylla-antti-kaikkonen-lahtee-junailtiinko-yksi-haastaja-jo-sivuun#comments Kotimaa Keskusta Puolueet Mon, 10 Jun 2019 12:38:32 +0000 Markku Huusko http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277189-kylla-antti-kaikkonen-lahtee-junailtiinko-yksi-haastaja-jo-sivuun
Viisikko ja vaaran paikat http://sariessayah.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277155-viisikko-ja-vaaran-paikat <p>Pääministeri Antti Rinteen hallitus on saanut lempinimekseen Viisikko menneiden vuosikymmenten suosittujen lasten ja nuorten seikkailukirjojen mukaan. Viisikko seikkaili milloin missäkin, aarresaarella, Englannin nummilla, vanhoissa linnoissa ja luolissa; monenlaisissa vaaran paikoissa kumminkin. Viime viikolla julkaistun hallitusohjelman perusteella Rinteenkään Viisikolta ei tule itseaiheutettuja vaaranpaikkoja puuttumaan.</p><p>Sinällään hallitusohjelmassa on paljon hyviä tavoitteita ja lupauksia politiikan uudistamisesta, poikkihallinnollisen yhteistyön sekä vuorovaikutuksen lisäämisestä kansalaisten kanssa. Luvatut panostukset lapsiperheisiin ja koulutukseen sekä pienituloisille suunnatut veron kevennykset ovat hyviä asioita. Tosin lähempi tarkastelu osoittaa, että monesta hyvästä tavoitteesta puuttuu uskottava ratkaisu ja hintalappu. Hallitusneuvotteluiden ilmiöpohjainen työskentelytapa johti siihen, että pilvilinnoja rakentui urakalla.</p><p>Hallitusohjelman ehdottomasti tärkein ja valitettavasti samalla heikoin lenkki on kuva talouden tilanteesta. Kaikkien puolueiden jakama hallitusohjelman 75% työllisyysastetavoite ja siten julkisen talouden tasapaino ovat &ndash; kuten todetaan - mahdollisia normaalissa suhdannetilanteessa. Mitkään merkit eivät kuitenkaan viittaa suhdannetilanteen jatkuvan &rdquo;normaalina&rdquo;. Valitettavasti kolmen miljardin tulevaisuusinvestointeihin on myös kirjattu suuri joukko ihan normaaleja menoja; syömävelkaa on turha naamioida investoinneiksi, vaikka se paperilla paremmalta näyttääkin.</p><p>Merkittävä joukko asiantuntijoita suhtautuu kriittisesti oppivelvollisuusiän pidentämiseen. Tavoite syrjäytymisen ehkäisemisestä on ehdottoman hyvä, mutta koulupudokasvaarassa olevat lapset ja nuoret tarvitsevat räätälöityjä ratkaisuja. Jo tällä hetkellä ongelmana on, että toiselle asteelle mennään liian puutteellisin valmiuksin. Tarkoituksenmukaisempaa olisi ollut kohdentaa merkittävä rahoitus esimerkiksi perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen ja erityisopetukseen. Nyt kalliin ratkaisun myötä eniten rahaa ohjautuu niille, joiden opinnot sujuvat muutoinkin.</p><p>Jonkinasteinen pettymys on se, että sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa perusratkaisun isot linjat, kuten maakuntamalli on jo lyöty lukkoon ja vasta yksityiskohtien kohdalla lupaillaan komiteapohjaista parlamentaarista työskentelyä. Oppositiojohtajana Rinne vielä piti tärkeänä, että malli kestää pohjan osalta vaalikaudesta toiseen. Maakuntien erilaisuus johtaa rahoitushaasteisiin, ja vasemmistolainen hallitus löytää siihen helpoimman ratkaisun uudella verotasolla eli maakuntaverolla.</p><p>Hallitusohjelma rankaisee muutoinkin kohtuuttoman paljon työssäkäyviä keskituloisia. Suunnitellut liikenteen veronkiristykset rokottavat muun muassa autoa työmatkoilla tarvitsevia haja-asutusseutujen ihmisiä. Samoin vanhojen lämmitysratkaisujen kanssa vaikeasti kaupaksi meneviin taloihin jumiin jääneet tulevat ilmastopolitiikan maksumiehiksi. Valitettavan paljon siinä joukossa on ikäihmisiä, joiden vappu-viisikymppinen on nopeasti kasvaneisiin kiinteistökuluihin huvennut.</p><p>Muutoin vanhusväestön hoivaan kohdistuvia korjauksia on onneksi ohjelmaan kirjattu. Erityisen tyytyväinen olen lupauksesta vanhusasianvaltuutetun viran perustamisesta, jota edistävän kansalaisaloitteen eteen moni teki vuosi sitten töitä. Hoitajamitoitus ja kirjaukset koti- ja omaishoidon kehittämisestä ovat myös asioita, joiden toteutumista seurataan. Vaalien alla tehtyjen lupausten tulee muuttua käytännön teoiksi.</p><p>Valtiontalous on hyvin riippuvainen vientiteollisuudestamme, joka taas on tuotantorakenteeltaan tunnetun suhdanneherkkä. Huoltosuhteen heikentyminen vaikuttaa ikääntyvään Suomeen enemmän kuin moneen muuhun maahan. Näihin asioihin me emme voi nopeasti vaikuttaa mitenkään. Siksi on niin vaarallista, että etukäteen sitoudutaan suuriin menoihin, joiden toivotaan hoituvan kasvun ja työllisyyden myötä. Maailmalta puhaltavat tuulet näyttävät, onko hallitus ja sen ohjelma kalliolle rakennettu, vai korttitalo.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pääministeri Antti Rinteen hallitus on saanut lempinimekseen Viisikko menneiden vuosikymmenten suosittujen lasten ja nuorten seikkailukirjojen mukaan. Viisikko seikkaili milloin missäkin, aarresaarella, Englannin nummilla, vanhoissa linnoissa ja luolissa; monenlaisissa vaaran paikoissa kumminkin. Viime viikolla julkaistun hallitusohjelman perusteella Rinteenkään Viisikolta ei tule itseaiheutettuja vaaranpaikkoja puuttumaan.

Sinällään hallitusohjelmassa on paljon hyviä tavoitteita ja lupauksia politiikan uudistamisesta, poikkihallinnollisen yhteistyön sekä vuorovaikutuksen lisäämisestä kansalaisten kanssa. Luvatut panostukset lapsiperheisiin ja koulutukseen sekä pienituloisille suunnatut veron kevennykset ovat hyviä asioita. Tosin lähempi tarkastelu osoittaa, että monesta hyvästä tavoitteesta puuttuu uskottava ratkaisu ja hintalappu. Hallitusneuvotteluiden ilmiöpohjainen työskentelytapa johti siihen, että pilvilinnoja rakentui urakalla.

Hallitusohjelman ehdottomasti tärkein ja valitettavasti samalla heikoin lenkki on kuva talouden tilanteesta. Kaikkien puolueiden jakama hallitusohjelman 75% työllisyysastetavoite ja siten julkisen talouden tasapaino ovat – kuten todetaan - mahdollisia normaalissa suhdannetilanteessa. Mitkään merkit eivät kuitenkaan viittaa suhdannetilanteen jatkuvan ”normaalina”. Valitettavasti kolmen miljardin tulevaisuusinvestointeihin on myös kirjattu suuri joukko ihan normaaleja menoja; syömävelkaa on turha naamioida investoinneiksi, vaikka se paperilla paremmalta näyttääkin.

Merkittävä joukko asiantuntijoita suhtautuu kriittisesti oppivelvollisuusiän pidentämiseen. Tavoite syrjäytymisen ehkäisemisestä on ehdottoman hyvä, mutta koulupudokasvaarassa olevat lapset ja nuoret tarvitsevat räätälöityjä ratkaisuja. Jo tällä hetkellä ongelmana on, että toiselle asteelle mennään liian puutteellisin valmiuksin. Tarkoituksenmukaisempaa olisi ollut kohdentaa merkittävä rahoitus esimerkiksi perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen ja erityisopetukseen. Nyt kalliin ratkaisun myötä eniten rahaa ohjautuu niille, joiden opinnot sujuvat muutoinkin.

Jonkinasteinen pettymys on se, että sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa perusratkaisun isot linjat, kuten maakuntamalli on jo lyöty lukkoon ja vasta yksityiskohtien kohdalla lupaillaan komiteapohjaista parlamentaarista työskentelyä. Oppositiojohtajana Rinne vielä piti tärkeänä, että malli kestää pohjan osalta vaalikaudesta toiseen. Maakuntien erilaisuus johtaa rahoitushaasteisiin, ja vasemmistolainen hallitus löytää siihen helpoimman ratkaisun uudella verotasolla eli maakuntaverolla.

Hallitusohjelma rankaisee muutoinkin kohtuuttoman paljon työssäkäyviä keskituloisia. Suunnitellut liikenteen veronkiristykset rokottavat muun muassa autoa työmatkoilla tarvitsevia haja-asutusseutujen ihmisiä. Samoin vanhojen lämmitysratkaisujen kanssa vaikeasti kaupaksi meneviin taloihin jumiin jääneet tulevat ilmastopolitiikan maksumiehiksi. Valitettavan paljon siinä joukossa on ikäihmisiä, joiden vappu-viisikymppinen on nopeasti kasvaneisiin kiinteistökuluihin huvennut.

Muutoin vanhusväestön hoivaan kohdistuvia korjauksia on onneksi ohjelmaan kirjattu. Erityisen tyytyväinen olen lupauksesta vanhusasianvaltuutetun viran perustamisesta, jota edistävän kansalaisaloitteen eteen moni teki vuosi sitten töitä. Hoitajamitoitus ja kirjaukset koti- ja omaishoidon kehittämisestä ovat myös asioita, joiden toteutumista seurataan. Vaalien alla tehtyjen lupausten tulee muuttua käytännön teoiksi.

Valtiontalous on hyvin riippuvainen vientiteollisuudestamme, joka taas on tuotantorakenteeltaan tunnetun suhdanneherkkä. Huoltosuhteen heikentyminen vaikuttaa ikääntyvään Suomeen enemmän kuin moneen muuhun maahan. Näihin asioihin me emme voi nopeasti vaikuttaa mitenkään. Siksi on niin vaarallista, että etukäteen sitoudutaan suuriin menoihin, joiden toivotaan hoituvan kasvun ja työllisyyden myötä. Maailmalta puhaltavat tuulet näyttävät, onko hallitus ja sen ohjelma kalliolle rakennettu, vai korttitalo.

]]>
13 http://sariessayah.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277155-viisikko-ja-vaaran-paikat#comments Kotimaa hallitus Hallitusohjelma Oppivelvollisuusikä Sote-uudistus Viisikko Sun, 09 Jun 2019 12:53:50 +0000 Sari Essayah http://sariessayah.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277155-viisikko-ja-vaaran-paikat
Riittävätkö rahat seuraavaan soteen http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277142-riittavatko-rahat-seuraavaan-soteen <p>Irwin Goodman lauloi vuonna 1968 Emil von Reteen (eli Vexi Salmen) sanoittamaa laulua &rdquo;kun ei rahat riitä jukulauta&rdquo;. Silloinkin vallassa oli kansanrintama (Paasion I hallitus), joka joutui nopeasti ongelmiin, kun valtiontalous osoittautui odotettua heikommaksi. Paasion hallitus ratkaisi ajan tapaan talousongelmiaan devalvoimalla lopulta markan yli 30 %:lla.</p><p>Antti Rinteen I hallitus on vasta tiensä alussa, mutta on kieltämättä kutkuttavaa verrata sen uutta hallitusohjelmaa 50 vuoden takaiseen historiaan. Paasion hallitus toteutti taloustilanteesta huolimatta peruskoulu-uudistuksen ja turvasi vähimmäistoimeentuloa perhe-eläkelailla. Rinteen hallitus haluaa (kolmantena hallituksena peräkkäin) toteuttaa sote-uudistuksen. Lisäksi se haluaa pidentää oppivelvollisuutta (ja opetuksen maksuttomuutta) sekä nostaa minimieläkkeitä. Kaikki nuo tavoitteet ovat minustakin hyvin kannatettavia. Kritiikkiä voi kuitenkin perustellusti antaa hallitusohjelman tavoitteiden ja toteutuskeinojen melkoiselle ristiriidalle.</p><p>Rinteen hallituksen hallitusohjelmaa laadittiin työryhmissä ja tuo yli 200-sivuinen paketti on tämän vuoksi sisällöltään melko epäyhtenäinen (<a href="http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161662/Osallistava_ja_osaava_Suomi_2019_WEB.pdf?sequence=1&amp;isAllowed=y">http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161662/Osallistava_ja_osaava_Suomi_2019_WEB.pdf?sequence=1&amp;isAllowed=y</a>). Hallitusohjelman kirjauksissa on niin yleispäteviä tavoitteita kuin pieniä yksityiskohtia. Ohjelma toteaa yhtä lailla sen itsestäänselvyyden, että lainvalmistelussa tulee kunnioittaa perustuslakia (selvä trauma Sipilän hallituksen lainvalmistelusta) kuin että Seinäjoelle tulee perustaa eläinsuojeluasiamiehen virka (ilmeisesti neuvottelupöydässä istui joku sieltä päin oleva poliitikko). Antti Rinne ohjasi ammattiyhdistysjohtajan tapaan hallitusohjelman neuvottelijat taistelemaan &rdquo;jakovarasta&rdquo; eli n. 1,2 mrd euron menolisäyksestä, vaikka valtion vuoden 2019 budjetin loppusumma on 55,5 mrd euroa. Rinne on kieltämättä neuvottelijana nerokas (tai muut neuvotteluosapuolet hiukan yksinkertaisia), kun poliitikkojen huomio saadaan kohdistumaan n. 2 % osuuteen talousarviosta ja muu kulujakauma otetaan annettuna.</p><p>Hallitusohjelman liitetaulukossa 3.6.1 (s. 205) on kuvattu sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistukseen käytettävissä oleva lisärahoitus. Vanhuspalveluiden parantamiseen (hoitajamitoitus ja kotihoidon uudistaminen) on käytössä yhteensä 115 milj. euroa. Hoitotakuun kiristämiseen (so. terveydenhuollon peruspalveluiden parantamiseen) on taas käytössä lisärahaa 50 milj. euroa. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja on tarkoitus keventää 45 milj. eurolla. Muutoksiin käytetyt rahasummat eivät toiminnan kokonaismenoihin nähden ole erityisen merkittäviä ja onkin varsin kyseenalaista, saadaanko noilla summilla hallitusohjelman tavoitteita toteutetuksi.</p><p>Sote-uudistuksen tavoitteiden toteuttamista estävät erityisesti hallitusohjelman kirjaukset siitä, että valtiontaloudessa pyritään tulojen ja menojen tasapainoon viimeistään vuonna 2023. Hallitusohjelman liitteessä 3 Rinteen hallitus sitoutuu edeltäjiensä tapaan kehysmenettelyyn todeten, että &rdquo;hallitus sitoutuu noudattamaan julkisen talouden suunnitelmaa ja siihen sisältyvää ensimmäistä kehyspäätöstä. Julkisen talouden suunnitelmalla pyritään varmistamaan vastuullinen, pitkäjänteinen ja taloudellista vakautta edistävä finanssipolitiikka.&rdquo; Kehysmenettelyn suhde Suomen perustuslakiin on varsin mielenkiintoinen, sillä perustuslakimme ei moista menettelyä tunne. Perustuslain 1 &sect; toteaa sen sijaan, että Suomen valtiosäännön tarkoituksena on turvata ihmisarvon loukkaamattomuus ja yksilön vapaudet ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Käytännön tasolla märissä vaipoissa makaava vanhus taikka lääkärin aikaa odottava mielenterveyspotilas joutuu nyt alistumaan siihen, että valtiovarainministeriön asettama budjettikehys estää perustuslain 19 &sect;:ssä turvattujen riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen toteutumisen.</p><p>Kehysbudjetointiin ja valtion talouden tasapainon sitoutuminen tarkoittaa edelleen käytännössä sitä, että vaikka Suomen valtio saisi nollakorkoista lainaa &rdquo;tulevaisuusinvestointeihin&rdquo;, valtiovarainministeriö mieluummin myy valtion omaisuutta, jotta Suomen julkisen talouden velkaantuminen pysyisi alle EU:n vakaussopimuksen asettaman 60 % rajan. Näin siitä huolimatta, että monet taloustieteilijät pitävät tällaisen rajan asettamista täysin järjettömänä ja että useimmissa OECD-maissa asukasta kohden laskettu julkinen velka on Suomea korkeampi (mm. Saksa, Japani, USA). Jos itse saisin nollakorkoista lainaa, toimisin kuin sijoittajana taidokas entinen ministeri Anne Berner eli ostaisin riskitöntä ja vakaatuottoista omaisuutta velaksi. Suomen valtio aikoo Rinteen hallitusohjelman perusteella kuitenkin mieluummin myydä tuottavaa omaisuuta.</p><p>Hallitusohjelman tavoitteiden ja panostusten välisestä epäsuhdasta kertoo myös suunniteltu satsaus hoitotakuun toteuttamiseen. THL on korjatussa arvioinnissaan arvioinut, että perusterveydenhuollon hoitoonpääsyn toteuttamiseksi terveyskeskuksiin tarvittaisiin 1100-1800 lääkäriä lisää. Arvio ei todennäköisesti huomioi, niitä vaikutuksia, mitä KELA-korvausten jo päätetyllä poistolla on palvelukysyntään. KELA-korvausten poistoa koskevan Sipilän hallituksen esityksen (HE 297/2018 vp.) mukaan KELA-korvausten poisto lisää julkisen terveydenhuollon palvelukysyntää karkeasti arvioiden n. 10 %. Miljoonalla eurolla pystyy käytännössä kustantamaan 6 terveyskeskuslääkäriä, joten 50 milj. euron lisärahoituksella terveyskeskuksiin saadaan max. 300 uutta lääkäriä. Kun tarve olisi yli tuhat, joutuisi jokainen uusi lääkäri teoriassa tekemään 4-5 lääkärin työmäärän. Näin ollen Rinteen hallitusohjelman mallilla terveyskeskuksista tuskin muodostuu heille houkuttelevaa työpaikkaa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Irwin Goodman lauloi vuonna 1968 Emil von Reteen (eli Vexi Salmen) sanoittamaa laulua ”kun ei rahat riitä jukulauta”. Silloinkin vallassa oli kansanrintama (Paasion I hallitus), joka joutui nopeasti ongelmiin, kun valtiontalous osoittautui odotettua heikommaksi. Paasion hallitus ratkaisi ajan tapaan talousongelmiaan devalvoimalla lopulta markan yli 30 %:lla.

Antti Rinteen I hallitus on vasta tiensä alussa, mutta on kieltämättä kutkuttavaa verrata sen uutta hallitusohjelmaa 50 vuoden takaiseen historiaan. Paasion hallitus toteutti taloustilanteesta huolimatta peruskoulu-uudistuksen ja turvasi vähimmäistoimeentuloa perhe-eläkelailla. Rinteen hallitus haluaa (kolmantena hallituksena peräkkäin) toteuttaa sote-uudistuksen. Lisäksi se haluaa pidentää oppivelvollisuutta (ja opetuksen maksuttomuutta) sekä nostaa minimieläkkeitä. Kaikki nuo tavoitteet ovat minustakin hyvin kannatettavia. Kritiikkiä voi kuitenkin perustellusti antaa hallitusohjelman tavoitteiden ja toteutuskeinojen melkoiselle ristiriidalle.

Rinteen hallituksen hallitusohjelmaa laadittiin työryhmissä ja tuo yli 200-sivuinen paketti on tämän vuoksi sisällöltään melko epäyhtenäinen (http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161662/Osallistava_ja_osaava_Suomi_2019_WEB.pdf?sequence=1&isAllowed=y). Hallitusohjelman kirjauksissa on niin yleispäteviä tavoitteita kuin pieniä yksityiskohtia. Ohjelma toteaa yhtä lailla sen itsestäänselvyyden, että lainvalmistelussa tulee kunnioittaa perustuslakia (selvä trauma Sipilän hallituksen lainvalmistelusta) kuin että Seinäjoelle tulee perustaa eläinsuojeluasiamiehen virka (ilmeisesti neuvottelupöydässä istui joku sieltä päin oleva poliitikko). Antti Rinne ohjasi ammattiyhdistysjohtajan tapaan hallitusohjelman neuvottelijat taistelemaan ”jakovarasta” eli n. 1,2 mrd euron menolisäyksestä, vaikka valtion vuoden 2019 budjetin loppusumma on 55,5 mrd euroa. Rinne on kieltämättä neuvottelijana nerokas (tai muut neuvotteluosapuolet hiukan yksinkertaisia), kun poliitikkojen huomio saadaan kohdistumaan n. 2 % osuuteen talousarviosta ja muu kulujakauma otetaan annettuna.

Hallitusohjelman liitetaulukossa 3.6.1 (s. 205) on kuvattu sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistukseen käytettävissä oleva lisärahoitus. Vanhuspalveluiden parantamiseen (hoitajamitoitus ja kotihoidon uudistaminen) on käytössä yhteensä 115 milj. euroa. Hoitotakuun kiristämiseen (so. terveydenhuollon peruspalveluiden parantamiseen) on taas käytössä lisärahaa 50 milj. euroa. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja on tarkoitus keventää 45 milj. eurolla. Muutoksiin käytetyt rahasummat eivät toiminnan kokonaismenoihin nähden ole erityisen merkittäviä ja onkin varsin kyseenalaista, saadaanko noilla summilla hallitusohjelman tavoitteita toteutetuksi.

Sote-uudistuksen tavoitteiden toteuttamista estävät erityisesti hallitusohjelman kirjaukset siitä, että valtiontaloudessa pyritään tulojen ja menojen tasapainoon viimeistään vuonna 2023. Hallitusohjelman liitteessä 3 Rinteen hallitus sitoutuu edeltäjiensä tapaan kehysmenettelyyn todeten, että ”hallitus sitoutuu noudattamaan julkisen talouden suunnitelmaa ja siihen sisältyvää ensimmäistä kehyspäätöstä. Julkisen talouden suunnitelmalla pyritään varmistamaan vastuullinen, pitkäjänteinen ja taloudellista vakautta edistävä finanssipolitiikka.” Kehysmenettelyn suhde Suomen perustuslakiin on varsin mielenkiintoinen, sillä perustuslakimme ei moista menettelyä tunne. Perustuslain 1 § toteaa sen sijaan, että Suomen valtiosäännön tarkoituksena on turvata ihmisarvon loukkaamattomuus ja yksilön vapaudet ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Käytännön tasolla märissä vaipoissa makaava vanhus taikka lääkärin aikaa odottava mielenterveyspotilas joutuu nyt alistumaan siihen, että valtiovarainministeriön asettama budjettikehys estää perustuslain 19 §:ssä turvattujen riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen toteutumisen.

Kehysbudjetointiin ja valtion talouden tasapainon sitoutuminen tarkoittaa edelleen käytännössä sitä, että vaikka Suomen valtio saisi nollakorkoista lainaa ”tulevaisuusinvestointeihin”, valtiovarainministeriö mieluummin myy valtion omaisuutta, jotta Suomen julkisen talouden velkaantuminen pysyisi alle EU:n vakaussopimuksen asettaman 60 % rajan. Näin siitä huolimatta, että monet taloustieteilijät pitävät tällaisen rajan asettamista täysin järjettömänä ja että useimmissa OECD-maissa asukasta kohden laskettu julkinen velka on Suomea korkeampi (mm. Saksa, Japani, USA). Jos itse saisin nollakorkoista lainaa, toimisin kuin sijoittajana taidokas entinen ministeri Anne Berner eli ostaisin riskitöntä ja vakaatuottoista omaisuutta velaksi. Suomen valtio aikoo Rinteen hallitusohjelman perusteella kuitenkin mieluummin myydä tuottavaa omaisuuta.

Hallitusohjelman tavoitteiden ja panostusten välisestä epäsuhdasta kertoo myös suunniteltu satsaus hoitotakuun toteuttamiseen. THL on korjatussa arvioinnissaan arvioinut, että perusterveydenhuollon hoitoonpääsyn toteuttamiseksi terveyskeskuksiin tarvittaisiin 1100-1800 lääkäriä lisää. Arvio ei todennäköisesti huomioi, niitä vaikutuksia, mitä KELA-korvausten jo päätetyllä poistolla on palvelukysyntään. KELA-korvausten poistoa koskevan Sipilän hallituksen esityksen (HE 297/2018 vp.) mukaan KELA-korvausten poisto lisää julkisen terveydenhuollon palvelukysyntää karkeasti arvioiden n. 10 %. Miljoonalla eurolla pystyy käytännössä kustantamaan 6 terveyskeskuslääkäriä, joten 50 milj. euron lisärahoituksella terveyskeskuksiin saadaan max. 300 uutta lääkäriä. Kun tarve olisi yli tuhat, joutuisi jokainen uusi lääkäri teoriassa tekemään 4-5 lääkärin työmäärän. Näin ollen Rinteen hallitusohjelman mallilla terveyskeskuksista tuskin muodostuu heille houkuttelevaa työpaikkaa.

]]>
12 http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277142-riittavatko-rahat-seuraavaan-soteen#comments Kotimaa Budjettikehys Hallitusohjelma 2019 Sosiaali- ja terveysmenot Sote-uudistus Sun, 09 Jun 2019 07:22:12 +0000 Lasse Lehtonen http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277142-riittavatko-rahat-seuraavaan-soteen
Jotain vikaa pitää aina olla http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277125-jotain-vikaa-pitaa-aina-olla <p>Vaalit olivat ja menivät, uusi hallitus istuu ja voi hyvin. Pitkin kevättä rivienvälistä tuli selväksi, että kokoomus on ja pysyy paitsiossa. Jotain vikaa kokoomuspolitiikassa täytyy olla jotain heikkouksia on pakko löytyä myös Petteri Orposta.</p><p>Kokoomuskammo ei ole uusi keksintö, mutta nyt selkeästi tuulee Petteri Orpon nenään voimakkaasti.</p><p>Antti Rinne jymäytti hallituskuvioissa 6-0 kokoomusta ja Petteri vain viheltelee vanhaa virttä. Kokoomuksessa muutos siirtyy aina tuonnemmaksi. Ville Itälä oli virhe valinta, Pertti Salolainen oli myös pommi puheenjohtajana. Jyrki Katainen riekkui aikansa Taru Tujusen ansiokkaalla strategialla, joka oli yksinkertaisesti se, että pysytään otsikoissa, haastetaan demarit heidän omilla lääkkeillään.</p><p>Taru Tujusen opit toimivat silloin, nyt on eri puolueet keksineet sen jujun, turha sitä enää on toteuttaa, kun se ei enää toimi. Katainenkin jo poistui politiikasta vonkumaan vihreää oksaa Sitrasta itselleen. Siellä Sitrassa on oikein ruuhkaa vanhoista politiikaan rumihista.</p><p>No Stubb sai Kataiselta ensin ulkoministeriyden ja sitten vielä pääministeriyden ja kokoomuksen puheenjohtajuuden. Ei tullut muutosta Stubbin johdolla. Limbo mikä limbo. Tuli Orpo, mutta muutos antaa odotuttaa itseään. Kokoomuslaiset ovat laiskoja muuttamaan politiikkaansa sellaiseksi, että puolue kuuntelisi jäseniä, saati että kuuntelisi äänestäjiään.</p><p>Orpo saa mielestäni jatkaa, ei minulla ole häntä vastaan yhtään mitään, mutta ei myöskään puolesta. Tyhjänpäiväinen mies turhassa puolueessa, joka ei kehity.&nbsp; Hjalliskin jo kyllästyi, Jan Vapaavuori hyppäsi sivuun.&nbsp; Häksy hyppäsi hui hai ajat sitten EK:n leipiin, Sale on kansalaisliikkeen valitsema jne...</p><p>Kokoomuksessa ei ole uutta nousijaa, vanhat ovat hyppineet kuka mihinkin ja oppositiossa puolue on persujen jälkeen seuraava. Kaukana on julkisuuskuva jonka Taru Tujunen rohkeasti sai luoduksi. Tarukin hyppäsi sivuun ja on nyt kuin kuka tahansa Ellun kana.</p><p>Kuka ohjaa puoluetta nimeltä Kansallinen Kokoomus? Petteri Orpo ei siihen näytä pystyvän, varapuheenjohtajat ovat tuiki tuntemattomia. Antti Häkkänen? Eli kuka muistaa vanhoja ministereitä kun meillä on uudet salkunkantajat,&nbsp; mielenkiinto siirtyy heihin. Sanni Grahn-Laasonen? Hän voi mennä lehdistöavustajaksi, siinä hän on kuullemma todella hyvä. Mari-Leena Talvitie? Voi hyvää päivää ja päälle vielä puoluesihteeri Janne Pesonen, oman puolueen kasvatti. Miten hänellä voisi olla mitään uudistumisen konseptia, kun on kehittanyt itselleen leipäpapin roolin ja palkka juoksee vaikka kannatus laskee.</p><p>Jossain näissä mainituissa on vika, kun kannatus laskee. Kannatus on sitä, että on tehty asioita oikein, nyt ei sitten ole.</p><p>Ei edes tule ponnistelematta mieleen ketään puolueen sisältä joka nyt voisi auttaa, ei edes Lepomäki.</p><p>Kokoomus on laskusuhdanteessa, mutta puolue ei aio uudistua, ja sehän tietää, että näkemiin ja hyvästi Kokoomus. Ehkä joku keksii positiivistakin sanottavaa kykypuolueesta, mutta minä en näe mitään valopilkkua kyseisen poppoon toiminnassa.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Vaalit olivat ja menivät, uusi hallitus istuu ja voi hyvin. Pitkin kevättä rivienvälistä tuli selväksi, että kokoomus on ja pysyy paitsiossa. Jotain vikaa kokoomuspolitiikassa täytyy olla jotain heikkouksia on pakko löytyä myös Petteri Orposta.

Kokoomuskammo ei ole uusi keksintö, mutta nyt selkeästi tuulee Petteri Orpon nenään voimakkaasti.

Antti Rinne jymäytti hallituskuvioissa 6-0 kokoomusta ja Petteri vain viheltelee vanhaa virttä. Kokoomuksessa muutos siirtyy aina tuonnemmaksi. Ville Itälä oli virhe valinta, Pertti Salolainen oli myös pommi puheenjohtajana. Jyrki Katainen riekkui aikansa Taru Tujusen ansiokkaalla strategialla, joka oli yksinkertaisesti se, että pysytään otsikoissa, haastetaan demarit heidän omilla lääkkeillään.

Taru Tujusen opit toimivat silloin, nyt on eri puolueet keksineet sen jujun, turha sitä enää on toteuttaa, kun se ei enää toimi. Katainenkin jo poistui politiikasta vonkumaan vihreää oksaa Sitrasta itselleen. Siellä Sitrassa on oikein ruuhkaa vanhoista politiikaan rumihista.

No Stubb sai Kataiselta ensin ulkoministeriyden ja sitten vielä pääministeriyden ja kokoomuksen puheenjohtajuuden. Ei tullut muutosta Stubbin johdolla. Limbo mikä limbo. Tuli Orpo, mutta muutos antaa odotuttaa itseään. Kokoomuslaiset ovat laiskoja muuttamaan politiikkaansa sellaiseksi, että puolue kuuntelisi jäseniä, saati että kuuntelisi äänestäjiään.

Orpo saa mielestäni jatkaa, ei minulla ole häntä vastaan yhtään mitään, mutta ei myöskään puolesta. Tyhjänpäiväinen mies turhassa puolueessa, joka ei kehity.  Hjalliskin jo kyllästyi, Jan Vapaavuori hyppäsi sivuun.  Häksy hyppäsi hui hai ajat sitten EK:n leipiin, Sale on kansalaisliikkeen valitsema jne...

Kokoomuksessa ei ole uutta nousijaa, vanhat ovat hyppineet kuka mihinkin ja oppositiossa puolue on persujen jälkeen seuraava. Kaukana on julkisuuskuva jonka Taru Tujunen rohkeasti sai luoduksi. Tarukin hyppäsi sivuun ja on nyt kuin kuka tahansa Ellun kana.

Kuka ohjaa puoluetta nimeltä Kansallinen Kokoomus? Petteri Orpo ei siihen näytä pystyvän, varapuheenjohtajat ovat tuiki tuntemattomia. Antti Häkkänen? Eli kuka muistaa vanhoja ministereitä kun meillä on uudet salkunkantajat,  mielenkiinto siirtyy heihin. Sanni Grahn-Laasonen? Hän voi mennä lehdistöavustajaksi, siinä hän on kuullemma todella hyvä. Mari-Leena Talvitie? Voi hyvää päivää ja päälle vielä puoluesihteeri Janne Pesonen, oman puolueen kasvatti. Miten hänellä voisi olla mitään uudistumisen konseptia, kun on kehittanyt itselleen leipäpapin roolin ja palkka juoksee vaikka kannatus laskee.

Jossain näissä mainituissa on vika, kun kannatus laskee. Kannatus on sitä, että on tehty asioita oikein, nyt ei sitten ole.

Ei edes tule ponnistelematta mieleen ketään puolueen sisältä joka nyt voisi auttaa, ei edes Lepomäki.

Kokoomus on laskusuhdanteessa, mutta puolue ei aio uudistua, ja sehän tietää, että näkemiin ja hyvästi Kokoomus. Ehkä joku keksii positiivistakin sanottavaa kykypuolueesta, mutta minä en näe mitään valopilkkua kyseisen poppoon toiminnassa.

 

 

]]>
49 http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277125-jotain-vikaa-pitaa-aina-olla#comments Kotimaa Kansallinen Kokoomus Sat, 08 Jun 2019 18:31:31 +0000 Ari Alsio http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277125-jotain-vikaa-pitaa-aina-olla
Osaamisen kehittämissuunnitelma osaksi nuorten oppivelvollisuutta http://jukkakivimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277122-osaamisenkehittamissuunnitelma-osaksi-nuorten-oppivelvollisuutta <p>Uuteen hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus oppivelvollisuuden yläikärajan korottamiseen 18 vuoteen. Kirjauksen mukaan oppivelvollisuuden sisään rakennetaan erilaisia opinto- ja tukimuotoja, jotka voidaan sisällyttää toisen asteen tutkintoihin. Kirjauksen perusteella oppivelvollisuus ei sisältäisi velvollisuutta koko tutkinnon suorittamiseen. &nbsp;Toisen asteen tutkinnot ovat nimellismitoitukseltaan kolmivuotisia ja käytännössä 18 vuoden ikäraja täyttyy ennen tukinnon loppuun suorittamista.</p><p>Nykyisellään oppivelvollisuus kattaa vain perusopetuksen ja oppivelvollisuus päättyy 17 ikävuoden täyttyessä joka tapauksessa, vaikka perusopetuksen oppimäärää ei olisi suoritettu. Ikään perustuva oppivelvollisuuden raukeaminen on kuitenkin aika harvinaista. Keväällä 2019 julkaistun tilaston mukaan lukuvuonna 2017/2018 oppivelvollisuusiän ohittaneita, ilman peruskoulun päättötodistusta eronneita oli koko maassa yhteensä 436, mikä vastaa 0,75 % peruskoulun päättäneestä ikäluokasta. Lukuvuonna 2016/2017 vastaava luku oli 314 henkilöä, eli 0,54 % ikäluokasta</p><p>&nbsp;Niitä nuoria, jotka kylläkin suorittavat oppivelvollisuutensa, mutta eivät enää sen jälkeen jatka opintojaan on jonkin verran enemmän. Vuonna 2017 peruskoulun päättäneistä 1&nbsp;764 henkilöä, eli 3,1 % ei jatkanut missään tutkintotavoitteisessa koulutuksessa. Tämäkään joukko ei ole kovin suuri, mutta juuri tähän ryhmään hallitusohjelmaan kirjattu oppivelvollisuuden pidennys kohdistuisi selkeimmin. Hallitusohjelmakirjaus ei tämänkään ryhmän osalta merkitsisi jatko-opintoihin hakeutumisen pakkoa. Eihän meillä perusopetuksessakaan ole koulupakkoa. Kotikoulu on täysin laillinen järjestely.</p><p>Oppivelvollisuus on sananmukaisesti velvollisuus oppia, siis kehittää osaamistaan, ei velvollisuus olla opiskelijana jonkun oppilaitoksen kirjoilla. Osaamisen kehittämisen vaihtoehtojen moninaisuus tulisi ottaa huomioon oppivelvollisuuden sisään rakennettavia opintomuoto- ja tukimuotoja kehitettäessä.</p><p>Nähdäkseni jokaiselle nuorelle tulisi laatia henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma jo peruskoulun päättövaiheessa.&nbsp; Tätä suunnitelmaa sitten päivitettäisiin nivelvaiheen opinnoissa ja tutkintoon johtavassa koulutuksessa.</p><p>Hallitusohjelmakirjauksen mukaan toisen asteen tutkintoihin tulisi voida sisällyttää myös nivelvaiheen opintoja. &nbsp;Suoritettava tutkinto ei välttämättä ole vielä nivelvaiheessa tiedossa, joten käytännössä tämä vaatii muokkausta myös toisen asteen tutkintojen rakenteisiin.</p><p>Ammatillisen koulutuksen aloittaneista nuorista 7,1 % keskeytti opintonsa lukuvuonna 2016/2017 heistä 0,7 % jatkoi opintoja muulla koulutussektorilla. Lukiokoulutuksen osalta vastaavat luvut olivat 3,1 % ja 1,5%. Koulutuspolun keskeyttäjiä ja vaihtajia on siis kaikkiaan ollut noin 10 % koko nuorisoikäluokasta. Keskeyttämisen syyt ovat moninaiset, mutta varmaankin ainakin yhtenä syynä keskeyttämiselle on ollut kokemus väärästä valinnassa opintoihin hakeuduttaessa.</p><p>Oppivelvollisuuden jatkaminen 18 ikävuoteen saakka ei sinällään estä keskeyttämisiä, mutta samassa yhteydessä, kun tutkintojen rakenteeseen lisätään mahdollisuus sisällyttää niihin nivelvaiheen opintoja, tulisi kiinnittää huomiota kokonaisopintopolkujen pituuksiin tilanteissa, joissa suoritettava tutkinto vaihtuu kesken opintopolun. Ammatillinen koulutus on jo nyt osaamisperusteinen ja vastaavaa muutosta voisi odottaa myös lukiokoulutuksen puolelle. &nbsp;</p><p>Mahdollisuus myöhemmin toisen asteen tutkintoihin sisällytettäviin nivelvaiheen opintoihin tulisi olla tarjolla myös niille nuorille, joilla olisi hyvät opiskeluvalmiudet toisella asteella, mutta päätös hakeutumisesta tutkintoa suorittamaan ei ole vielä kypsynyt. Ei olisi tarkoituksenmukaista ohjata nuorta opiskelemaan oppivelvollisuuden vuoksi &rdquo;jotakin&rdquo;, vaan sellaisia opintoja, joita hän voisi sisällyttää vielä tuntemattomaan tutkintoonsa. Tavoite tutkintoon hakeutumisesta kirjattaisiin silloin henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan vasta myöhemmille vuosille.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Uuteen hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus oppivelvollisuuden yläikärajan korottamiseen 18 vuoteen. Kirjauksen mukaan oppivelvollisuuden sisään rakennetaan erilaisia opinto- ja tukimuotoja, jotka voidaan sisällyttää toisen asteen tutkintoihin. Kirjauksen perusteella oppivelvollisuus ei sisältäisi velvollisuutta koko tutkinnon suorittamiseen.  Toisen asteen tutkinnot ovat nimellismitoitukseltaan kolmivuotisia ja käytännössä 18 vuoden ikäraja täyttyy ennen tukinnon loppuun suorittamista.

Nykyisellään oppivelvollisuus kattaa vain perusopetuksen ja oppivelvollisuus päättyy 17 ikävuoden täyttyessä joka tapauksessa, vaikka perusopetuksen oppimäärää ei olisi suoritettu. Ikään perustuva oppivelvollisuuden raukeaminen on kuitenkin aika harvinaista. Keväällä 2019 julkaistun tilaston mukaan lukuvuonna 2017/2018 oppivelvollisuusiän ohittaneita, ilman peruskoulun päättötodistusta eronneita oli koko maassa yhteensä 436, mikä vastaa 0,75 % peruskoulun päättäneestä ikäluokasta. Lukuvuonna 2016/2017 vastaava luku oli 314 henkilöä, eli 0,54 % ikäluokasta

 Niitä nuoria, jotka kylläkin suorittavat oppivelvollisuutensa, mutta eivät enää sen jälkeen jatka opintojaan on jonkin verran enemmän. Vuonna 2017 peruskoulun päättäneistä 1 764 henkilöä, eli 3,1 % ei jatkanut missään tutkintotavoitteisessa koulutuksessa. Tämäkään joukko ei ole kovin suuri, mutta juuri tähän ryhmään hallitusohjelmaan kirjattu oppivelvollisuuden pidennys kohdistuisi selkeimmin. Hallitusohjelmakirjaus ei tämänkään ryhmän osalta merkitsisi jatko-opintoihin hakeutumisen pakkoa. Eihän meillä perusopetuksessakaan ole koulupakkoa. Kotikoulu on täysin laillinen järjestely.

Oppivelvollisuus on sananmukaisesti velvollisuus oppia, siis kehittää osaamistaan, ei velvollisuus olla opiskelijana jonkun oppilaitoksen kirjoilla. Osaamisen kehittämisen vaihtoehtojen moninaisuus tulisi ottaa huomioon oppivelvollisuuden sisään rakennettavia opintomuoto- ja tukimuotoja kehitettäessä.

Nähdäkseni jokaiselle nuorelle tulisi laatia henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma jo peruskoulun päättövaiheessa.  Tätä suunnitelmaa sitten päivitettäisiin nivelvaiheen opinnoissa ja tutkintoon johtavassa koulutuksessa.

Hallitusohjelmakirjauksen mukaan toisen asteen tutkintoihin tulisi voida sisällyttää myös nivelvaiheen opintoja.  Suoritettava tutkinto ei välttämättä ole vielä nivelvaiheessa tiedossa, joten käytännössä tämä vaatii muokkausta myös toisen asteen tutkintojen rakenteisiin.

Ammatillisen koulutuksen aloittaneista nuorista 7,1 % keskeytti opintonsa lukuvuonna 2016/2017 heistä 0,7 % jatkoi opintoja muulla koulutussektorilla. Lukiokoulutuksen osalta vastaavat luvut olivat 3,1 % ja 1,5%. Koulutuspolun keskeyttäjiä ja vaihtajia on siis kaikkiaan ollut noin 10 % koko nuorisoikäluokasta. Keskeyttämisen syyt ovat moninaiset, mutta varmaankin ainakin yhtenä syynä keskeyttämiselle on ollut kokemus väärästä valinnassa opintoihin hakeuduttaessa.

Oppivelvollisuuden jatkaminen 18 ikävuoteen saakka ei sinällään estä keskeyttämisiä, mutta samassa yhteydessä, kun tutkintojen rakenteeseen lisätään mahdollisuus sisällyttää niihin nivelvaiheen opintoja, tulisi kiinnittää huomiota kokonaisopintopolkujen pituuksiin tilanteissa, joissa suoritettava tutkinto vaihtuu kesken opintopolun. Ammatillinen koulutus on jo nyt osaamisperusteinen ja vastaavaa muutosta voisi odottaa myös lukiokoulutuksen puolelle.  

Mahdollisuus myöhemmin toisen asteen tutkintoihin sisällytettäviin nivelvaiheen opintoihin tulisi olla tarjolla myös niille nuorille, joilla olisi hyvät opiskeluvalmiudet toisella asteella, mutta päätös hakeutumisesta tutkintoa suorittamaan ei ole vielä kypsynyt. Ei olisi tarkoituksenmukaista ohjata nuorta opiskelemaan oppivelvollisuuden vuoksi ”jotakin”, vaan sellaisia opintoja, joita hän voisi sisällyttää vielä tuntemattomaan tutkintoonsa. Tavoite tutkintoon hakeutumisesta kirjattaisiin silloin henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan vasta myöhemmille vuosille.

]]>
1 http://jukkakivimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277122-osaamisenkehittamissuunnitelma-osaksi-nuorten-oppivelvollisuutta#comments Kotimaa Ammatillinen koulutus hallitus Lukio Oppivelvollisuus Peruskoulu Sat, 08 Jun 2019 16:58:42 +0000 Jukka Kivimäki http://jukkakivimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277122-osaamisenkehittamissuunnitelma-osaksi-nuorten-oppivelvollisuutta
Avoin kirje uudelle opetusministerille http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277066-avoin-kirje-uudelle-opetusministerille <p>Parahin opetusministeri Li Andersson,</p><p>en tunne Sinua, Li, mutta jotenkin tuli tarve kirjoittaa Sinulle tämä kirje. Aluksi luonnollisesti haluan onnitella nimityksestä. Olet paljon vartijana, opetusministerin työ on tärkeämpää kuin usein ymmärretäänkään. Joskus kaukaisella 1970-luvulla, niin kuulin, puolueet kilpailivat juuri opetusministerin pestistä, valtiovarainministerin salkkua pidettiin kevyempänä.</p><p>Nykyään ajatellaan toisinpäin, vaikkei ehkä pitäisi. Rahaministeri säätää eurovirtoja, mutta opetusministeri on sentään päättämässä, millaisia ihmisiä haluamme kouluissamme kasvavan.</p><p>Kirjoitan tätä ensisijaisesti opettajana. Parikymmentä vuotta olen opettanut &ndash; käytän häpeilemättä tuota museaalista sanaa &ndash; lukiossa, viitisentoista vuotta myös aikuislukiossa ja muutaman vuoden vähän yläkoulussakin. Puolisoni toimii yläkoulun opettajana ja onpa perheessä vielä pari alakoulua käyvää lasta.</p><p>Lisäksi olen ollut mukana lukiouudistusta pähkäilevässä työryhmässä ja erilaisissa koulua käsittelevissä keskustelutilaisuuksissa ja jos minkämoisissa kehittäjäisissä. Opetushallituksen toimeksiannosta on tullut hiukan justeerattua opetussuunnitelmia. Joitakin vuosia olen toiminut opetusalan eettisen neuvottelukunnan vetäjänä. Muutenkin yritän tiiviisti seurata koulukeskustelua ja lukion kehittämistä ihan erityisesti.</p><p>En minä näitä muuten listaisi, itsetehostushan tässä vaanii, mutta yritän sanoa, että opetusala ja sitä koskeva debatti ovat ainakin joiltain osin tuttuja. Ja mitä tutummaksi ne tulevat, sitä hämmentyneempi on olo.</p><p>Mistä edes purkaukseni aloittaisin? Varmasti on parasta käydä käsiksi päävitsaukseen: tärkeintä ei enää näytä olevan perustyö, vaan&nbsp;<em>muutos.</em></p><p>Muutoksesta on tullut itseisarvo. Olen muun muassa joutunut laatimaan uutta opetussuunnitelmaa kurssiin, jota en ollut ehtinyt opettaa edellisillä sisällöillä&nbsp;<em>kertaakaan</em>. Joskus sentään odotettiin, että muste kuivuu viimeisen uudistuksen jäljiltä, nyt ei kärsivällisyys riitä siihenkään. Omituinen lähtökohta on, että tärkeintä on aina tehdä eri tavalla kuin ennen &ndash; riippumatta siitä, mitä ennen on tehty.&nbsp;</p><p>Hyvä opetusministeri, me olemme kaiken aikaa korjaamassa sellaistakin, mikä ei ole rikki. Tai oikeammin: me olemme liian usein rikkomassa sellaista, mikä toimii.</p><p>Väsyksiin asti toistellaan, että koko &rdquo;opettajuus&rdquo;on valtavassa murroksessa<em>.</em>Ei se ole. Toki käyttöön otetaan koko ajan esimerkiksi uutta tekniikkaa, mutta ei opettajan työn perusluonne ole muuttumassa yhtään miksikään.</p><p>Ilmeisesti koulua vaivaa kehno itsetunto hallintoportaan apinoidessa retoriikan ja toimintamallit bisnesmaailmasta, jota kai sitten ihailevat. Niinpä koulubyrokraattien sanastoon on päässyt juurtumaan vaivaannuttavaa visioslangia, kun lukionkin pitäisi olla&nbsp;<em>ketterä&nbsp;</em>ja&nbsp;<em>dynaaminen&nbsp;</em>ja herkeämättömässä&nbsp;<em>muutosprosessissa</em>.&nbsp;</p><p>Vaan kun ei pitäisi. Kouluun päinvastoin tarvitaan vakautta ja ennustettavuutta. Lapset ja nuoret kaipaavat ympärilleen turvallisia rakenteita. Nyt pakkomielteinen muutos uhkaa jo opiskelijoiden oikeusturvaa, kun he eivät esimerkiksi ole tienneet lukiota aloittaessaan, mitä aineita kannattaa opiskella jatko-opintoihin päästääkseen.</p><p>Ylipäätään se on väärä suunta, että yhä nuorempana pitäisi tietää, mihin ammattiin isona aikoo. Ahdistus lisääntyy, kun varhainen erikoistuminen työntää nuoret heti lukion alkajaisiksi maailmankuvaa kapeuttavaan suoritusputkeen. Uusi innovaatio on hätäisesti käyttöön otettu &rdquo;pisteytystyökalu&rdquo;, joka rankkaa oppiaineet armottomaan hierarkiaan yliopistoon haettaessa: toiset aineet antavat kirjoitettuina hyvät pisteet, toiset huonot. Enää ei siis kannata valita syventäviäkään kursseja sen mukaan, mikä kiinnostaa, vaan pitää osata valita ne aineet, joista saa omalle alalle parhaat pisteet.</p><p>Ja sitten pitäisi vielä tietää se oma ala.</p><p>Jos pistetaulukoista ei eroon päästäkään, niitä pitäisi vähintään säätää tasapuolisemmiksi. Nythän pitkästä matematiikasta ja luonnontieteistä on tehty kuningaslajeja, jotka tallaavat alleen varsinkin humanistisia aineita. Siinä on oikeustieteelliseen haluavalla lukiolaisella ihmettelemistä, kun ei pidäkään syventyä yhteiskuntaoppiin vaan matematiikkaan. Filosofiaakaan ei kannata kirjoittaa: oikeustieteelliseen saa enemmän pisteitä&nbsp;kemiasta(!) kuin filosofiasta. Juristin on siis tärkeämpää tutustua karbonyylikloridin valmistukseen kuin pohtia lain ja moraalin eroa.</p><p>Kun ilmapiiri on tämä, en voi sanoa yllättyneeni, että todistusvalinnassa on kehitelty omat painotustaulukot luonnontieteille ja matematiikalle ja toisaalta kielille, muttei yhteiskunnallis-humanistisille aineille.</p><p>Samalla tarpeeton kilpailu iskee silmille. Stressikertoimia kasvattava vertailuvimma on johtanut siihen, että lukioiden ylioppilaskirjoitustuloksia pällistellään kuin mitäkin pörssifirmojen osavuosikatsauksia, eikä median hersyttely ja kauhistelu Suomen &rdquo;parhailla&rdquo; ja &rdquo;heikoimmilla&rdquo; lukioilla juuri eroa Nokian tai Koneen tulosjulkistusten uutisoinnista.</p><p>Jään odottamaan, milloin lukiot alkavat antaa tulosvaroituksia.</p><p>Ei tällainen vertailu ja paineistus sovi kouluihin. Ei ajattelutapoja pidä eikä voi kopioida liike-elämästä. Silti siihen pyritään, ympyrää neliöidään vaikka väkisin, ja onpa viime vuosina nähty sekin, että opettajien palkkausta halutaan viedä tulospalkkauksen suuntaan. Mutta eihän opettajan työn tuloksia voi mitata samaan tapaan kuin firmojen taseita tai myyntilukuja. Toistaiseksi uusien palkkamallien näkyvin tulos on huonontunut työilmapiiri.</p><p>Alemmuudentunto lipsahti parodian puolelle viimeistään siinä vaiheessa, kun hallintoporras kehotti kouluja ottamaan mallia startup-yrityksistä &ndash; olivat ehkä juuri lukaisseet artikkelin&nbsp;<em>Slushista&nbsp;</em>&ndash; ja seuraavaksi lukiolaisille jo jaettiinkin kirja &rdquo;Kutsuvat sitä pöhinäksi&rdquo;. Nolottaa.</p><p>Pöhinän ja myllerryksen sijaan opettajat enimmäkseen toivovat, että voisivat keskittyä ydintehtäväänsä &ndash; opettamiseen ja nuorten kohtaamiseen &ndash; sen sijaan että annetaan palaveroinnin ja &rdquo;osaamishaasteet muuttuvassa toimintaympäristössä&rdquo; -kokoustamisen imeä energiat. Tällä menolla uupumus lisääntyy, eikä opettajien väsyminen paranna nuortenkaan hyvinvointia.</p><p>Mutta palataan siihen itsetuntoon, tai turhamaisuuteen oikeastaan. Julkisen kuvasi perusteella uskallan toivoa, että Sinulla on omanarvontunto kohdillaan etkä tunne pakottavaa tarvetta läpätä jollain hätäisellä hömppäuudistuksella omaa kädenjälkeäsi koululaitoksen historiaan. Jos me opettajat, oppilaat ja opiskelijat nyt jotain kaipaamme, niin työrauhaa.</p><p>Älä ymmärrä väärin. Aina on parannettavaa eikä kelloa voi pysäyttää, eteenpäin pitää mennä. Monet uudistukset ovat hyviä, ja esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten digitalisointi oli järkevä veto. Ylipäätään väitän, että nykyään melkein kaikki on paremmin kuin ennen, mitään vanhoja hyviä aikoja ei ole ollut. (Eikä tuo ollut edes mielipide, vaan monin mittarein todennettavissa oleva fakta.) Mutta viisas kehittäminen on jotain muuta kuin kritiikitön hurahtaminen tutkimuksiin perustumattomiin pedagogisiin muoteihin.</p><p>Käsissämme on nimittäin melkoinen ristiriita. Koulun pitäisi tukea nuorten kasvua kriittisiksi ja omilla aivoillaan ajatteleviksi ihmisiksi, mutta samaan aikaan meidän opettajien pitäisi lammasmaisena laumana syöksyä mukaan jokaiseen virastojargonilla markkinoituun villitykseen. Tutkimustiedon sijaan koulujen kehittämisretoriikalle antavat leimaa väsyneet iskulauseet,&nbsp;<em>digiloikan&nbsp;</em>kaltaiset mantrat ja eltaantuneet konsulttikliseet:&nbsp;<em>pysyvää on vain muutos,&nbsp;</em>on päästävä&nbsp;<em>pois omalta&nbsp;</em><em>mukavuusalueelta.</em></p><p>Esimerkkejä väärään suuntaan vievistä uudistuksista riittäisi läjäpäin, mutta mainittakoon tässä nyt numeroarvioinnin korvaaminen sekavilla &rdquo;rubriikeilla&rdquo;, erityisluokkien alasajo muodikkaan&nbsp;inkluusion hengessä, digin palvonta, lasten näkeminen &rdquo;itseohjautuvina&rdquo; oppijoina, arvioinnin ylikorostus, luokkahuoneiden korvaaminen meluisilla avotiloilla, höttöisten &rdquo;ilmiöiden&rdquo; painottaminen perustaitojen opettelun ja oppiaineiden sijaan, lukion paineistaminen yo-kirjoitusten merkitystä kasvattamalla sekä opettajan päätyön &ndash; oppituntien pitämisen &ndash; aliarvostus suhteessa tyhjänpäiväiseen palaverointiin ja epämääräiseen kehittämiseen.</p><p>Faktaakin olisi olemassa päätösten tueksi. On esimerkiksi tiedossa, että lasten ja ja nuorten keskittymiskyky heikkenee ja oppimistulokset rapistuvat ihan jo luku- ja laskutaidosta alkaen. Samaan aikaan kuitenkin nuorten stressi ja uupumus ovat pahentuneet, ja opettajienkin. Opettajan ammatin vetovoima on laskussa. Oppimistulosten erot kasvavat ja eriarvoisuus lisääntyy.</p><p>OECD:n laajan, vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan esimerkiksi digilaitteiden runsas käyttö ei paranna oppimista, pikemmin päinvastoin, mutta eiväthän kouluarjesta vieraantuneiden visionäärien powerpointeilta oppinsa ammentaneet neofiilit vähästä hätkähdä; niin kentän kokemukset kuin tieteelliset selvitykset ohitetaan surutta, eikä niille jää levottomassa innovaatiopöhinässä kuin&nbsp;<em>muutosvastarintaisen&nbsp;</em>ilonpilaajan ja jarrumiehen ankea rooli.</p><p>Jostakin luin, että olet opiskellut yliopistossa valtiotieteitä. Toivottavasti Sinulla on myös sen sortin kriittinen maailmankatsomus, että haluat uudistuksille mieluummin tieteelliset kuin ideologiset perusteet.</p><p>Mikä ideologia nyt sitten on ollut vallalla? Tiiviisti sanottuna oppimisen ja opettamisen välineellistäminen lyhytnäköisen taloudellisen hyödyn tavoitteluksi ja tähän liittyvä lattean laskelmoiva uusliberalistinen ihmiskäsitys. Sivistystä väheksyvä tehokkuusajattelu on lukiokeskustelun murheellinen yleisvire.</p><p>Matkan varrella olen kuullut opetusalan trendsettereiltä niin kummallisia kommentteja, ettei niitä haluaisi todeksi uskoa. Eräskin huomattava kouluvaikuttaja pamautti minulle suoraan, että &rdquo;filosofia on turha oppiaine&rdquo;. Toistuvasti olen kuullut senkin toiveen, että lukion voisi suorittaa ilman että lukee rivikään historiaa tai yhteiskuntaoppia. Ajatus on saanut vahvaa kannatusta varsinkin kokoomuksessa, ja onpa tämä laajemminkin ajan henki, pinnallisuuden, välineellistämisen ja ohuen maailmasuhteen korkea veisu.</p><p>Ei tässä voi kuin ihmetellä. Onko esimerkiksi filosofia todellakin turhaa? Onko tarpeetonta pohtia, miten erottaa toisistaan todet ja väärät väitteet ja millaista on johdonmukainen ajattelu ja pätevä argumentaatio, näinä totuudenjälkeisen puppupopulismin ja trollauksen aikoina? Onko se ajanhukkaa, kun nuoret miettivät, mistä syntyy hyvä elämä? Onko eettinen näkökulma ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden maailmassa tarpeeton? Entäpä historia ja yhteiskuntaoppi: eikö nyt jos koskaan ole tärkeää pystyä sijoittamaan yhteiskunnallisia ilmiöitä historiallisiin kehyksiin ja ymmärtää syitä ja seurauksia ja historian pitkiä kaaria?</p><p>Parasta vastalääkettä poliittiselle ja uskonnolliselle ääriliikehdinnälle ja muulle mustavalkokiivailulle on vaikkapa juuri historian tarjoama yleissivistys, joka antaa maailmankatsomuksellista vastustuskykyä huuhaan muitakin kukintoja vastaan. Mutta ei, ei tällaisilla argumenteilla ole arvoa isoissa pöydissä. Niissä lasketaan, kuinka paljon meillä pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian opiskelijoita elinkeinoelämän tarpeisiin. Tärkeitä aineita, tietenkin, mutta tuskin ainoita tarpeellisia kuitenkaan.</p><p>Viime viikolla (29.5.) luin Helsingin Sanomista yleisönosastokirjoituksen, jossa Elinkeinoelämän keskusliiton ja Teknologiateollisuuden johtajat aprikoivat koulutuspolitiikkaa. Sanoja&nbsp;<em>sivistys,</em><em>ymmärrys, viisaus&nbsp;</em>tai&nbsp;<em>hyvinvointi&nbsp;</em>ei mainittu kertaakaan, &rdquo;osaaminen&rdquo; sen sijaan tuli eri muodossa kymmenen kertaa.</p><p>Omaksuttu retoriikka ei jätä asiaa epäselväksi: koulun kehittämisen lähtökohta on talous, ei ihminen. Muutaman ajatuksen soisi kuitenkin uhrattavan sillekin, millaisia nuoria haluamme koulustamme kävelevän ulos. Väheksytyt humanistiset aineet, musiikki ja kuvataide avartavat ajattelua ja maailmankuvaa, ne sivistävät, rikastavat mielikuvitusta ja auttavat tekemään elämästä mielekästä ja merkityksellistä. Ne kuljettavat kohti sitä, mitä voisi kutsua &ndash; kehtaako tällaista enää sanoakaan &ndash; täydeksi ihmisyydeksi.</p><p>Yleissivistävä koulu on menettämässä, hyvä opetusministeri, sielunsa. Se hukkaa tehtävänsä, tarkoituksensa ja identiteettinsä, jos se nostaa kädet pystyyn EK:n lobbareiden markkinafundamentalismin edessä. Koulun ei pidä olla ihmisyyttä nujertavan tehokapitalismin jatke, vaan sen rohkea vastavoima.</p><p>Mentiinkö jo liian pitkälle? Hyvä on sitten. Voimmehan me sopia, että koulua ei käydä ensisijaisesti elämää vaan elinkeinoelämää varten. Mutta ei yritystenkään intresseissä luulisi olevan, että koulusta tupsahtaa työelämään kyklooppikatseisia ohuen sivistyksen ja kapean osaamisen ihmisiä. Jos hautaammekin laaja-alaisen ihmisyyden vanhentuneena ja jälki-inhimilliseen tehokkuuseetokseen sopimattomana ihanteena, pitäisi sentään ymmärtää, että myös elinkeinoelämää palveleva luovuus syntyy rajapinnoilla ja niitä ylitettäessä. Varsinkin tulevaisuuden työelämä vaatii geneerisiä valmiuksia, luovaa yhdistelyä, näkemyksellisyyttä.</p><p>Oli paljastavaa kuulla erään radio-ohjelman jälkeen &ndash; mikrofoni oli valitettavasti jo kiinni &ndash; kuinka muuankin eturivin koulupäättäjä kantoi huolta siitä, että nuoret eivät ole lukiossa riittävän motivoituneita, ja ehdotti ratkaisuksi, että lukion voisi suorittaa opiskelemalla vain neljää ainetta, jotka saisi vapaasti valita. Siis&nbsp;<em>neljää&nbsp;</em>ainetta oppilaitoksessa, jonka tehtävä on on antaa yleissivistystä. Niin, miksipä ei? Ne aineethan voisivat olla vaikkapa matematiikka, äidinkieli, biologia ja liikunta. Työelämä kiittää?</p><p>Koska yleissivistys on peräti lain tasolla määrätty lukion tehtäväksi, opintojen kaventamisesta haaveilevat visionäärit ovat yrittäneet kiertää ongelman keksimällä sanoille omavaltaisesti uusia merkityksiä. Yleissivistys ei olisikaan laaja-alaista tietoa ja ymmärrystä &ndash; tämä on vanhentunut,&nbsp;<em>teollisen ajan&nbsp;</em>käsitys.&nbsp;<em>Uusi yleissivistys</em>, tämä&nbsp;<em>sivistys 2.0,&nbsp;</em>onkin syventymistä johonkin tiettyyn tiedonalaan ja kykyä nopeaan tiedonhakuun netistä.</p><p>Mutta siinä vaiheessa kuin sovimme yleissivistyksen olevan erikoistumista, voimme perään sopia sodan olevan rauhaa. Jospa virastopedagogien suurin saavutus ei olekaan uusi opetussuunnitelma, vaan viruksen lailla kaikkialle tunkeva sanamagia ja orwellmainen uuskieli?</p><p>Sitäkään näkyä en saa mielestäni, kun eräissäkin koulukehittäjäisissä merkittävä vaikuttaja koputtaa ohimoaan ja kysyy retorisesti, miksi täällä, päässä siis, pitäisi olla jotain, kun kaikki löytyy &ndash; nyt hän poimii povaristaan älypuhelimen ja osoittaa sitä &ndash; täältä? Katson epäuskoisena ympärilleni, mutta näenkin myötäilevää nyökkäilyä.</p><p>Minä en nyökkää, haluaisin yökätä, niin vastenmielinen koko paradigma on. Koulun ydintavoitteenhan pitäisi olla se, että nuorille kehittyy tasapainoinen ja punnittu maailmankatsomus ja jonkinmoinen ymmärrys siitä maailmasta, joka ympärillämme avautuu. Ja ymmärrys ja maailmankuva voivat rakentua vain&nbsp;<em>omaksutun</em>, ei nettiavaruuksien&nbsp;<em>potentiaalisen&nbsp;</em>tiedon varaan. Ilman pohjatietoja sieltä täältä noukitut irtofaktat eivät kauan päässä pysy, jos ei ole syntynyt jäsentyneitä tietorakenteita, joihin uusi tieto kiinnittyy. Tuskin siinä luovuuskaan hirveästi kukkii, jos pää kumisee tyhjyyttään.</p><p>Kun tähän vielä lisää kuulemani näkemyksen, että enää ei tarvitse opetella edes oman äidinkielen kielioppia, koska &rdquo;kone osaa korjata virheet&rdquo;, herää mielenkiintoinen kysymys: minkä ihmeen takia meidän pitäisi ihan suunnitelmallisesti&nbsp;<em>tyhmentää&nbsp;</em>itseämme?</p><p>Olet minua selvästi nuorempi, Li, mutta ehkä silti tiedät, että muinaisella 1980-luvulla puhuttiin varoitellen sirpaletiedosta ja fakki-idiooteista. Mihin tuo keskustelu on nyt jäänyt, kun se olisi relevantimpaa kuin koskaan?</p><p>Ei, tiedon sirpaloitumisesta ei Sinulle puhuta, sen sijaan saat todennäköisesti kuulla touhukkailta digilobbareilta, miten tärkeää on korvata &rdquo;perinteiset opetusmenetelmät&rdquo; kuten &rdquo;opettajajohtoinen paasaaminen&rdquo; digitaalisella opiskelulla. Digihurmion ennätyksen taisi tehdä Helsingin opetuslautakunta, joka yritti määrätä kouluihin kiintiöt: 70 prosenttia opetuksesta pitää olla digivetoista. Yhdeksi perusteeksi olen kuullut, että kun nuoret vapaa-aikanaankin ovat niin paljon kännyköillään, koulu ei saa pudota kelkasta joten on hyvä, että sielläkin nuoret tapittavat mahdollisimman paljon ruutua.</p><p>Tuonkin voi nähdä juuri toisinpäin. Mitä enemmän nuoret viettävät vapaa-aikanansa puhelimillaan, sitä tärkeämpää on kohdata koulussa ihmisiä, jotka ovat lihaa ja verta. Nyt olisi aika palauttaa elävä vuorovaikutus arvoonsa, digitalisaation rinnalle ja tilalle tarvitaan&nbsp;<em>dialogisaatiota</em>. Jos nuoret kerran tulevat fyysisesti kouluun, ei käy järkeen, että heidän siellä sitten pitäisi eristäytyä läppäreilleen tekemään tehtäviä&nbsp;<em>yksilöllisillä oppimispoluillaan</em>. Kyllä yhteisöllisyydellä, kohtaamisella ja keskusteluilla on arvonsa, tuossa ikävaiheessa ihan vasitenkin.</p><p>Sekin Sinulle tullaan varmasti kertomaan, että &rdquo;perinteiset luokkahuoneet&rdquo; edustavat mennyttä maailmaa ja nykyään yhä suurempi osa opinnoista olisi hyvä suorittaa muissa &rdquo;oppimisympäristöissä&rdquo;, vaikkapa koneella ja miksei etänä kotoa käsin.</p><p>Tuo on hevonkukkua. Ei siinä ole mitään vanhentunutta, että ihmiset kokoontuvat samaan paikkaan ja keskustelevat keskenään. Se kuuluisa työelämäkin edellyttää sosiaalisia taitoja, niitä jos mitä.</p><p>Digiä tarvitaan, tietenkin, mutta apuvälineenä ja tilanteen mukaan, ei se mikään itseisarvo saa olla. Nyt välineestä uhkaa tulla päämäärä samalla kun siitä mikä on itseisarvoista &ndash; sivistys &ndash; on tulossa pelkkä väline.</p><p>On minulla muitakin varoituksia. Koulurahojen leikkaukset on yritetty lavastaa retorisilla silmänkääntötempuilla pedagogisiksi ratkaisuiksi. Kun ammattikoulut säästettiin henkihieveriin eikä lähiopetusta enää pystytä kunnolla järjestämään, tilannetta pehmenneltiin selittelemällä, että nuoret voivat yksilöllisesti ja ihanan itseohjautuvasti opiskella kotona.</p><p>Heitteillejätöstä siinä oli kyse.</p><p>Alkaneella hallituskaudella näemme todennäköisesti jotain samantyyppistä, jonka kanssa toivon että Sinä, hyvä opetusministeri, olet erityisen tarkkana. Nyt ei tosin ole kyse säästöistä, vaan päinvastoin rahan lisäämisestä: toisesta asteesta tehdään maksuton.</p><p>Tarkoitus on tietenkin hieno. Kenenkään koulutien ei pidä tyssätä rahapulaan. Mutta nyt on ilmassa merkit, että tässä voi käydä huonosti. Järkevämpää kuin ampua tykillä hyttystä ja kylvää rahaa tasaisesti kaikille olisi ollut kohdentaa tuki niille, jotka sitä tarvitsevat.</p><p>Tätä vaihtoehtoa kritisoitiin muun muassa siksi, että se on kuulemma leimaava. Argumentti on hutera, koska noin ajatellen pitäisi sitten poistaa asumistukikin.</p><p>Ilmaisten materiaalien ensimmäinen riski on se, että hanke tulee kalliiksi. Se raha on poissa muualta. Ilmaisten oppimateriaalien hinta on resurssipulan rampauttama arki. Ryhmät ovat ylisuuria eikä monia kursseja ole varaa järjestää lainkaan, mikä lisää syrjäytymisriskiä. Esimerkiksi Helsingissä järjestetään huomattavasti vähemmän lukiokursseja kuin viisi vuotta sitten, eikä nyt ole tiedossa rahoja, joilla opetus saataisiin palautetuksi entiselle tasolle.</p><p>Tilapulakin on kova. Odotan jännityksellä, milloin pääsen pitämään filosofian kursseja liikuntavälinevarastoon, kas kun musaluokkaa, kuvisluokkaa, köksänluokkaa ja esimerkiksi juhlasalin näyttämöä on tullut jo kokeiltua. Rahaa tarkoituksenmukaisten opetustilojen rakentamiseen ei ole.</p><p>Jos ensimmäinen riski oli se, että maksuttomuus tulee kalliiksi, niin toinen riski on, hassua kyllä, että se tulee halvaksi.</p><p>Tätä pitää vähän selittää. Yksi suomalaisten koulujen vahvuus on ollut opettajien autonomia. He ovat varsin vapaasti saaneet päättää, millaisia opetusmenetelmiä ja materiaaleja käyttävät. Kun toisen asteen oppimateriaalit määrätään maksuttomiksi, käy äkkiä niin, että kunnat kilpailuttavat ne ja valitsevat halvimmat, olivatpa ne sitten opettajien sopiviksi katsomia tai ei.</p><p>On sitten vielä synkempi skenaario. Siinä kunnanisät säästävät kustannuksissa kehittelemällä jälleen pseudopedagogisia savuverhoja: Mitäpä jos ei hankittaisi oppikirjoja lainkaan? Nehän ovat jo painosta tullessaan&nbsp;vanhentuneita. Moderniin oppimiskäsitykseen kuuluu itsenäinen tiedonhaku, ja oppijat ja opettajat voivat omatoimisesti kehitellä digitaalisille alustoille aineistoja. Vau kuinka&nbsp;<em>yksilöllistä&nbsp;</em>ja konstruktivistista, suorastaan&nbsp;<em>sosiokonstruktivistista</em>!</p><p>Reikäpäisin ehdotus on esitetty Helsingin opetusvirastossa, tai siis&nbsp;<em>kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla,&nbsp;</em>siellä kun on heitetty ilmaan ajatus, että lukiossa abivuoden opiskelijat voisivat tehdä kurssimateriaalit ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille. Siinäpä kylmäävä muistutus siitä, kuinka kauksi hallintopalatsien seminaarihuoneiden slide show&rsquo;t ovat etääntyneet koulutodellisuudesta ja miten huonosti &rdquo;ennakkoluuloton ajattelu&rdquo; &ndash; tämä&nbsp;<em>laatikon ulkopuolelta ideointi&nbsp;</em>&ndash; ja puhdas idiotismi enää erotetaan toisistaan.</p><p>On turhauttavaa todeta mitään näin triviaalia, mutta ilmeisesti on pakko: mikään ei korvaa asiantuntijoiden huolella laatimia ja pedagogisesti mielekkäitä oppimateriaaleja, joissa on selkeä ja johdonmukainen rakenne ja opiskelijoiden ikä on otettu huomioon. Sekavat nettirihmastot ja Wikipediasta louhitut tekstinretaleet eivät niitä korvaa vaikka opettajat, siis nämä&nbsp;<em>osaamispoluttajat</em>,&nbsp;<em>mahdollistajat&nbsp;</em>ja&nbsp;<em>koutsit,&nbsp;</em>kuinka auttaisivat. Siinä jäävät &rdquo;oppimisen omistajuus&rdquo; ja &rdquo;arvioinnin omistajuus&rdquo; &ndash; kyllä, joku todellakin käyttää näitä itseparodiaa hipovia termejä ihan vakavissaan &ndash; pelkiksi haaveiksi, vaikka miten panostettaisiin uusiin&nbsp;<em>painopistealueisiin&nbsp;</em>ja&nbsp;<em>jumpattaisiin&nbsp;</em>ja&nbsp;<em>jalkautettaisiin&nbsp;</em>uusia&nbsp;<em>käytänteitä&nbsp;</em>ja&nbsp;<em>toimintaprosesseja.</em></p><p>Huomaan kiihtyväni, alan käydä jo pilkalliseksi, ei pitäisi. Varmaankin taustalla on se, että arvostan Suomen koululaitosta ja pidän työstäni. Välillä siis tuppaa pujahtamaan tunteisiin, kun näen mihin suuntaan koulua ollaan viemässä. Heikkoina hetkinä jopa tuntuu, että kymmenessä vuodessa ehditään tuhota se, mitä on kymmenet vuodet rakennettu.</p><p>Ehkä siis pitää lopettaa ennen kuin tulee kirjoitetuksi jotain sopimatonta &ndash; vai tulikohan jo &ndash; ja onhan tämä kirjeeni nyt muutenkin venähtämässä turhan pitkäksi. Näin vuolaat tekstit ovat auttamattoman epämuodikkaita, siispä piste tähän.</p><p>Toivotan Sinulle voimaa tärkeässä työssäsi, Li, voimaa ja ennen muuta tervettä järkeä. Kateeksi ei käy.</p> Parahin opetusministeri Li Andersson,

en tunne Sinua, Li, mutta jotenkin tuli tarve kirjoittaa Sinulle tämä kirje. Aluksi luonnollisesti haluan onnitella nimityksestä. Olet paljon vartijana, opetusministerin työ on tärkeämpää kuin usein ymmärretäänkään. Joskus kaukaisella 1970-luvulla, niin kuulin, puolueet kilpailivat juuri opetusministerin pestistä, valtiovarainministerin salkkua pidettiin kevyempänä.

Nykyään ajatellaan toisinpäin, vaikkei ehkä pitäisi. Rahaministeri säätää eurovirtoja, mutta opetusministeri on sentään päättämässä, millaisia ihmisiä haluamme kouluissamme kasvavan.

Kirjoitan tätä ensisijaisesti opettajana. Parikymmentä vuotta olen opettanut – käytän häpeilemättä tuota museaalista sanaa – lukiossa, viitisentoista vuotta myös aikuislukiossa ja muutaman vuoden vähän yläkoulussakin. Puolisoni toimii yläkoulun opettajana ja onpa perheessä vielä pari alakoulua käyvää lasta.

Lisäksi olen ollut mukana lukiouudistusta pähkäilevässä työryhmässä ja erilaisissa koulua käsittelevissä keskustelutilaisuuksissa ja jos minkämoisissa kehittäjäisissä. Opetushallituksen toimeksiannosta on tullut hiukan justeerattua opetussuunnitelmia. Joitakin vuosia olen toiminut opetusalan eettisen neuvottelukunnan vetäjänä. Muutenkin yritän tiiviisti seurata koulukeskustelua ja lukion kehittämistä ihan erityisesti.

En minä näitä muuten listaisi, itsetehostushan tässä vaanii, mutta yritän sanoa, että opetusala ja sitä koskeva debatti ovat ainakin joiltain osin tuttuja. Ja mitä tutummaksi ne tulevat, sitä hämmentyneempi on olo.

Mistä edes purkaukseni aloittaisin? Varmasti on parasta käydä käsiksi päävitsaukseen: tärkeintä ei enää näytä olevan perustyö, vaan muutos.

Muutoksesta on tullut itseisarvo. Olen muun muassa joutunut laatimaan uutta opetussuunnitelmaa kurssiin, jota en ollut ehtinyt opettaa edellisillä sisällöillä kertaakaan. Joskus sentään odotettiin, että muste kuivuu viimeisen uudistuksen jäljiltä, nyt ei kärsivällisyys riitä siihenkään. Omituinen lähtökohta on, että tärkeintä on aina tehdä eri tavalla kuin ennen – riippumatta siitä, mitä ennen on tehty. 

Hyvä opetusministeri, me olemme kaiken aikaa korjaamassa sellaistakin, mikä ei ole rikki. Tai oikeammin: me olemme liian usein rikkomassa sellaista, mikä toimii.

Väsyksiin asti toistellaan, että koko ”opettajuus”on valtavassa murroksessa.Ei se ole. Toki käyttöön otetaan koko ajan esimerkiksi uutta tekniikkaa, mutta ei opettajan työn perusluonne ole muuttumassa yhtään miksikään.

Ilmeisesti koulua vaivaa kehno itsetunto hallintoportaan apinoidessa retoriikan ja toimintamallit bisnesmaailmasta, jota kai sitten ihailevat. Niinpä koulubyrokraattien sanastoon on päässyt juurtumaan vaivaannuttavaa visioslangia, kun lukionkin pitäisi olla ketterä ja dynaaminen ja herkeämättömässä muutosprosessissa

Vaan kun ei pitäisi. Kouluun päinvastoin tarvitaan vakautta ja ennustettavuutta. Lapset ja nuoret kaipaavat ympärilleen turvallisia rakenteita. Nyt pakkomielteinen muutos uhkaa jo opiskelijoiden oikeusturvaa, kun he eivät esimerkiksi ole tienneet lukiota aloittaessaan, mitä aineita kannattaa opiskella jatko-opintoihin päästääkseen.

Ylipäätään se on väärä suunta, että yhä nuorempana pitäisi tietää, mihin ammattiin isona aikoo. Ahdistus lisääntyy, kun varhainen erikoistuminen työntää nuoret heti lukion alkajaisiksi maailmankuvaa kapeuttavaan suoritusputkeen. Uusi innovaatio on hätäisesti käyttöön otettu ”pisteytystyökalu”, joka rankkaa oppiaineet armottomaan hierarkiaan yliopistoon haettaessa: toiset aineet antavat kirjoitettuina hyvät pisteet, toiset huonot. Enää ei siis kannata valita syventäviäkään kursseja sen mukaan, mikä kiinnostaa, vaan pitää osata valita ne aineet, joista saa omalle alalle parhaat pisteet.

Ja sitten pitäisi vielä tietää se oma ala.

Jos pistetaulukoista ei eroon päästäkään, niitä pitäisi vähintään säätää tasapuolisemmiksi. Nythän pitkästä matematiikasta ja luonnontieteistä on tehty kuningaslajeja, jotka tallaavat alleen varsinkin humanistisia aineita. Siinä on oikeustieteelliseen haluavalla lukiolaisella ihmettelemistä, kun ei pidäkään syventyä yhteiskuntaoppiin vaan matematiikkaan. Filosofiaakaan ei kannata kirjoittaa: oikeustieteelliseen saa enemmän pisteitä kemiasta(!) kuin filosofiasta. Juristin on siis tärkeämpää tutustua karbonyylikloridin valmistukseen kuin pohtia lain ja moraalin eroa.

Kun ilmapiiri on tämä, en voi sanoa yllättyneeni, että todistusvalinnassa on kehitelty omat painotustaulukot luonnontieteille ja matematiikalle ja toisaalta kielille, muttei yhteiskunnallis-humanistisille aineille.

Samalla tarpeeton kilpailu iskee silmille. Stressikertoimia kasvattava vertailuvimma on johtanut siihen, että lukioiden ylioppilaskirjoitustuloksia pällistellään kuin mitäkin pörssifirmojen osavuosikatsauksia, eikä median hersyttely ja kauhistelu Suomen ”parhailla” ja ”heikoimmilla” lukioilla juuri eroa Nokian tai Koneen tulosjulkistusten uutisoinnista.

Jään odottamaan, milloin lukiot alkavat antaa tulosvaroituksia.

Ei tällainen vertailu ja paineistus sovi kouluihin. Ei ajattelutapoja pidä eikä voi kopioida liike-elämästä. Silti siihen pyritään, ympyrää neliöidään vaikka väkisin, ja onpa viime vuosina nähty sekin, että opettajien palkkausta halutaan viedä tulospalkkauksen suuntaan. Mutta eihän opettajan työn tuloksia voi mitata samaan tapaan kuin firmojen taseita tai myyntilukuja. Toistaiseksi uusien palkkamallien näkyvin tulos on huonontunut työilmapiiri.

Alemmuudentunto lipsahti parodian puolelle viimeistään siinä vaiheessa, kun hallintoporras kehotti kouluja ottamaan mallia startup-yrityksistä – olivat ehkä juuri lukaisseet artikkelin Slushista – ja seuraavaksi lukiolaisille jo jaettiinkin kirja ”Kutsuvat sitä pöhinäksi”. Nolottaa.

Pöhinän ja myllerryksen sijaan opettajat enimmäkseen toivovat, että voisivat keskittyä ydintehtäväänsä – opettamiseen ja nuorten kohtaamiseen – sen sijaan että annetaan palaveroinnin ja ”osaamishaasteet muuttuvassa toimintaympäristössä” -kokoustamisen imeä energiat. Tällä menolla uupumus lisääntyy, eikä opettajien väsyminen paranna nuortenkaan hyvinvointia.

Mutta palataan siihen itsetuntoon, tai turhamaisuuteen oikeastaan. Julkisen kuvasi perusteella uskallan toivoa, että Sinulla on omanarvontunto kohdillaan etkä tunne pakottavaa tarvetta läpätä jollain hätäisellä hömppäuudistuksella omaa kädenjälkeäsi koululaitoksen historiaan. Jos me opettajat, oppilaat ja opiskelijat nyt jotain kaipaamme, niin työrauhaa.

Älä ymmärrä väärin. Aina on parannettavaa eikä kelloa voi pysäyttää, eteenpäin pitää mennä. Monet uudistukset ovat hyviä, ja esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten digitalisointi oli järkevä veto. Ylipäätään väitän, että nykyään melkein kaikki on paremmin kuin ennen, mitään vanhoja hyviä aikoja ei ole ollut. (Eikä tuo ollut edes mielipide, vaan monin mittarein todennettavissa oleva fakta.) Mutta viisas kehittäminen on jotain muuta kuin kritiikitön hurahtaminen tutkimuksiin perustumattomiin pedagogisiin muoteihin.

Käsissämme on nimittäin melkoinen ristiriita. Koulun pitäisi tukea nuorten kasvua kriittisiksi ja omilla aivoillaan ajatteleviksi ihmisiksi, mutta samaan aikaan meidän opettajien pitäisi lammasmaisena laumana syöksyä mukaan jokaiseen virastojargonilla markkinoituun villitykseen. Tutkimustiedon sijaan koulujen kehittämisretoriikalle antavat leimaa väsyneet iskulauseet, digiloikan kaltaiset mantrat ja eltaantuneet konsulttikliseet: pysyvää on vain muutos, on päästävä pois omalta mukavuusalueelta.

Esimerkkejä väärään suuntaan vievistä uudistuksista riittäisi läjäpäin, mutta mainittakoon tässä nyt numeroarvioinnin korvaaminen sekavilla ”rubriikeilla”, erityisluokkien alasajo muodikkaan inkluusion hengessä, digin palvonta, lasten näkeminen ”itseohjautuvina” oppijoina, arvioinnin ylikorostus, luokkahuoneiden korvaaminen meluisilla avotiloilla, höttöisten ”ilmiöiden” painottaminen perustaitojen opettelun ja oppiaineiden sijaan, lukion paineistaminen yo-kirjoitusten merkitystä kasvattamalla sekä opettajan päätyön – oppituntien pitämisen – aliarvostus suhteessa tyhjänpäiväiseen palaverointiin ja epämääräiseen kehittämiseen.

Faktaakin olisi olemassa päätösten tueksi. On esimerkiksi tiedossa, että lasten ja ja nuorten keskittymiskyky heikkenee ja oppimistulokset rapistuvat ihan jo luku- ja laskutaidosta alkaen. Samaan aikaan kuitenkin nuorten stressi ja uupumus ovat pahentuneet, ja opettajienkin. Opettajan ammatin vetovoima on laskussa. Oppimistulosten erot kasvavat ja eriarvoisuus lisääntyy.

OECD:n laajan, vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan esimerkiksi digilaitteiden runsas käyttö ei paranna oppimista, pikemmin päinvastoin, mutta eiväthän kouluarjesta vieraantuneiden visionäärien powerpointeilta oppinsa ammentaneet neofiilit vähästä hätkähdä; niin kentän kokemukset kuin tieteelliset selvitykset ohitetaan surutta, eikä niille jää levottomassa innovaatiopöhinässä kuin muutosvastarintaisen ilonpilaajan ja jarrumiehen ankea rooli.

Jostakin luin, että olet opiskellut yliopistossa valtiotieteitä. Toivottavasti Sinulla on myös sen sortin kriittinen maailmankatsomus, että haluat uudistuksille mieluummin tieteelliset kuin ideologiset perusteet.

Mikä ideologia nyt sitten on ollut vallalla? Tiiviisti sanottuna oppimisen ja opettamisen välineellistäminen lyhytnäköisen taloudellisen hyödyn tavoitteluksi ja tähän liittyvä lattean laskelmoiva uusliberalistinen ihmiskäsitys. Sivistystä väheksyvä tehokkuusajattelu on lukiokeskustelun murheellinen yleisvire.

Matkan varrella olen kuullut opetusalan trendsettereiltä niin kummallisia kommentteja, ettei niitä haluaisi todeksi uskoa. Eräskin huomattava kouluvaikuttaja pamautti minulle suoraan, että ”filosofia on turha oppiaine”. Toistuvasti olen kuullut senkin toiveen, että lukion voisi suorittaa ilman että lukee rivikään historiaa tai yhteiskuntaoppia. Ajatus on saanut vahvaa kannatusta varsinkin kokoomuksessa, ja onpa tämä laajemminkin ajan henki, pinnallisuuden, välineellistämisen ja ohuen maailmasuhteen korkea veisu.

Ei tässä voi kuin ihmetellä. Onko esimerkiksi filosofia todellakin turhaa? Onko tarpeetonta pohtia, miten erottaa toisistaan todet ja väärät väitteet ja millaista on johdonmukainen ajattelu ja pätevä argumentaatio, näinä totuudenjälkeisen puppupopulismin ja trollauksen aikoina? Onko se ajanhukkaa, kun nuoret miettivät, mistä syntyy hyvä elämä? Onko eettinen näkökulma ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden maailmassa tarpeeton? Entäpä historia ja yhteiskuntaoppi: eikö nyt jos koskaan ole tärkeää pystyä sijoittamaan yhteiskunnallisia ilmiöitä historiallisiin kehyksiin ja ymmärtää syitä ja seurauksia ja historian pitkiä kaaria?

Parasta vastalääkettä poliittiselle ja uskonnolliselle ääriliikehdinnälle ja muulle mustavalkokiivailulle on vaikkapa juuri historian tarjoama yleissivistys, joka antaa maailmankatsomuksellista vastustuskykyä huuhaan muitakin kukintoja vastaan. Mutta ei, ei tällaisilla argumenteilla ole arvoa isoissa pöydissä. Niissä lasketaan, kuinka paljon meillä pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian opiskelijoita elinkeinoelämän tarpeisiin. Tärkeitä aineita, tietenkin, mutta tuskin ainoita tarpeellisia kuitenkaan.

Viime viikolla (29.5.) luin Helsingin Sanomista yleisönosastokirjoituksen, jossa Elinkeinoelämän keskusliiton ja Teknologiateollisuuden johtajat aprikoivat koulutuspolitiikkaa. Sanoja sivistys,ymmärrys, viisaus tai hyvinvointi ei mainittu kertaakaan, ”osaaminen” sen sijaan tuli eri muodossa kymmenen kertaa.

Omaksuttu retoriikka ei jätä asiaa epäselväksi: koulun kehittämisen lähtökohta on talous, ei ihminen. Muutaman ajatuksen soisi kuitenkin uhrattavan sillekin, millaisia nuoria haluamme koulustamme kävelevän ulos. Väheksytyt humanistiset aineet, musiikki ja kuvataide avartavat ajattelua ja maailmankuvaa, ne sivistävät, rikastavat mielikuvitusta ja auttavat tekemään elämästä mielekästä ja merkityksellistä. Ne kuljettavat kohti sitä, mitä voisi kutsua – kehtaako tällaista enää sanoakaan – täydeksi ihmisyydeksi.

Yleissivistävä koulu on menettämässä, hyvä opetusministeri, sielunsa. Se hukkaa tehtävänsä, tarkoituksensa ja identiteettinsä, jos se nostaa kädet pystyyn EK:n lobbareiden markkinafundamentalismin edessä. Koulun ei pidä olla ihmisyyttä nujertavan tehokapitalismin jatke, vaan sen rohkea vastavoima.

Mentiinkö jo liian pitkälle? Hyvä on sitten. Voimmehan me sopia, että koulua ei käydä ensisijaisesti elämää vaan elinkeinoelämää varten. Mutta ei yritystenkään intresseissä luulisi olevan, että koulusta tupsahtaa työelämään kyklooppikatseisia ohuen sivistyksen ja kapean osaamisen ihmisiä. Jos hautaammekin laaja-alaisen ihmisyyden vanhentuneena ja jälki-inhimilliseen tehokkuuseetokseen sopimattomana ihanteena, pitäisi sentään ymmärtää, että myös elinkeinoelämää palveleva luovuus syntyy rajapinnoilla ja niitä ylitettäessä. Varsinkin tulevaisuuden työelämä vaatii geneerisiä valmiuksia, luovaa yhdistelyä, näkemyksellisyyttä.

Oli paljastavaa kuulla erään radio-ohjelman jälkeen – mikrofoni oli valitettavasti jo kiinni – kuinka muuankin eturivin koulupäättäjä kantoi huolta siitä, että nuoret eivät ole lukiossa riittävän motivoituneita, ja ehdotti ratkaisuksi, että lukion voisi suorittaa opiskelemalla vain neljää ainetta, jotka saisi vapaasti valita. Siis neljää ainetta oppilaitoksessa, jonka tehtävä on on antaa yleissivistystä. Niin, miksipä ei? Ne aineethan voisivat olla vaikkapa matematiikka, äidinkieli, biologia ja liikunta. Työelämä kiittää?

Koska yleissivistys on peräti lain tasolla määrätty lukion tehtäväksi, opintojen kaventamisesta haaveilevat visionäärit ovat yrittäneet kiertää ongelman keksimällä sanoille omavaltaisesti uusia merkityksiä. Yleissivistys ei olisikaan laaja-alaista tietoa ja ymmärrystä – tämä on vanhentunut, teollisen ajan käsitys. Uusi yleissivistys, tämä sivistys 2.0, onkin syventymistä johonkin tiettyyn tiedonalaan ja kykyä nopeaan tiedonhakuun netistä.

Mutta siinä vaiheessa kuin sovimme yleissivistyksen olevan erikoistumista, voimme perään sopia sodan olevan rauhaa. Jospa virastopedagogien suurin saavutus ei olekaan uusi opetussuunnitelma, vaan viruksen lailla kaikkialle tunkeva sanamagia ja orwellmainen uuskieli?

Sitäkään näkyä en saa mielestäni, kun eräissäkin koulukehittäjäisissä merkittävä vaikuttaja koputtaa ohimoaan ja kysyy retorisesti, miksi täällä, päässä siis, pitäisi olla jotain, kun kaikki löytyy – nyt hän poimii povaristaan älypuhelimen ja osoittaa sitä – täältä? Katson epäuskoisena ympärilleni, mutta näenkin myötäilevää nyökkäilyä.

Minä en nyökkää, haluaisin yökätä, niin vastenmielinen koko paradigma on. Koulun ydintavoitteenhan pitäisi olla se, että nuorille kehittyy tasapainoinen ja punnittu maailmankatsomus ja jonkinmoinen ymmärrys siitä maailmasta, joka ympärillämme avautuu. Ja ymmärrys ja maailmankuva voivat rakentua vain omaksutun, ei nettiavaruuksien potentiaalisen tiedon varaan. Ilman pohjatietoja sieltä täältä noukitut irtofaktat eivät kauan päässä pysy, jos ei ole syntynyt jäsentyneitä tietorakenteita, joihin uusi tieto kiinnittyy. Tuskin siinä luovuuskaan hirveästi kukkii, jos pää kumisee tyhjyyttään.

Kun tähän vielä lisää kuulemani näkemyksen, että enää ei tarvitse opetella edes oman äidinkielen kielioppia, koska ”kone osaa korjata virheet”, herää mielenkiintoinen kysymys: minkä ihmeen takia meidän pitäisi ihan suunnitelmallisesti tyhmentää itseämme?

Olet minua selvästi nuorempi, Li, mutta ehkä silti tiedät, että muinaisella 1980-luvulla puhuttiin varoitellen sirpaletiedosta ja fakki-idiooteista. Mihin tuo keskustelu on nyt jäänyt, kun se olisi relevantimpaa kuin koskaan?

Ei, tiedon sirpaloitumisesta ei Sinulle puhuta, sen sijaan saat todennäköisesti kuulla touhukkailta digilobbareilta, miten tärkeää on korvata ”perinteiset opetusmenetelmät” kuten ”opettajajohtoinen paasaaminen” digitaalisella opiskelulla. Digihurmion ennätyksen taisi tehdä Helsingin opetuslautakunta, joka yritti määrätä kouluihin kiintiöt: 70 prosenttia opetuksesta pitää olla digivetoista. Yhdeksi perusteeksi olen kuullut, että kun nuoret vapaa-aikanaankin ovat niin paljon kännyköillään, koulu ei saa pudota kelkasta joten on hyvä, että sielläkin nuoret tapittavat mahdollisimman paljon ruutua.

Tuonkin voi nähdä juuri toisinpäin. Mitä enemmän nuoret viettävät vapaa-aikanansa puhelimillaan, sitä tärkeämpää on kohdata koulussa ihmisiä, jotka ovat lihaa ja verta. Nyt olisi aika palauttaa elävä vuorovaikutus arvoonsa, digitalisaation rinnalle ja tilalle tarvitaan dialogisaatiota. Jos nuoret kerran tulevat fyysisesti kouluun, ei käy järkeen, että heidän siellä sitten pitäisi eristäytyä läppäreilleen tekemään tehtäviä yksilöllisillä oppimispoluillaan. Kyllä yhteisöllisyydellä, kohtaamisella ja keskusteluilla on arvonsa, tuossa ikävaiheessa ihan vasitenkin.

Sekin Sinulle tullaan varmasti kertomaan, että ”perinteiset luokkahuoneet” edustavat mennyttä maailmaa ja nykyään yhä suurempi osa opinnoista olisi hyvä suorittaa muissa ”oppimisympäristöissä”, vaikkapa koneella ja miksei etänä kotoa käsin.

Tuo on hevonkukkua. Ei siinä ole mitään vanhentunutta, että ihmiset kokoontuvat samaan paikkaan ja keskustelevat keskenään. Se kuuluisa työelämäkin edellyttää sosiaalisia taitoja, niitä jos mitä.

Digiä tarvitaan, tietenkin, mutta apuvälineenä ja tilanteen mukaan, ei se mikään itseisarvo saa olla. Nyt välineestä uhkaa tulla päämäärä samalla kun siitä mikä on itseisarvoista – sivistys – on tulossa pelkkä väline.

On minulla muitakin varoituksia. Koulurahojen leikkaukset on yritetty lavastaa retorisilla silmänkääntötempuilla pedagogisiksi ratkaisuiksi. Kun ammattikoulut säästettiin henkihieveriin eikä lähiopetusta enää pystytä kunnolla järjestämään, tilannetta pehmenneltiin selittelemällä, että nuoret voivat yksilöllisesti ja ihanan itseohjautuvasti opiskella kotona.

Heitteillejätöstä siinä oli kyse.

Alkaneella hallituskaudella näemme todennäköisesti jotain samantyyppistä, jonka kanssa toivon että Sinä, hyvä opetusministeri, olet erityisen tarkkana. Nyt ei tosin ole kyse säästöistä, vaan päinvastoin rahan lisäämisestä: toisesta asteesta tehdään maksuton.

Tarkoitus on tietenkin hieno. Kenenkään koulutien ei pidä tyssätä rahapulaan. Mutta nyt on ilmassa merkit, että tässä voi käydä huonosti. Järkevämpää kuin ampua tykillä hyttystä ja kylvää rahaa tasaisesti kaikille olisi ollut kohdentaa tuki niille, jotka sitä tarvitsevat.

Tätä vaihtoehtoa kritisoitiin muun muassa siksi, että se on kuulemma leimaava. Argumentti on hutera, koska noin ajatellen pitäisi sitten poistaa asumistukikin.

Ilmaisten materiaalien ensimmäinen riski on se, että hanke tulee kalliiksi. Se raha on poissa muualta. Ilmaisten oppimateriaalien hinta on resurssipulan rampauttama arki. Ryhmät ovat ylisuuria eikä monia kursseja ole varaa järjestää lainkaan, mikä lisää syrjäytymisriskiä. Esimerkiksi Helsingissä järjestetään huomattavasti vähemmän lukiokursseja kuin viisi vuotta sitten, eikä nyt ole tiedossa rahoja, joilla opetus saataisiin palautetuksi entiselle tasolle.

Tilapulakin on kova. Odotan jännityksellä, milloin pääsen pitämään filosofian kursseja liikuntavälinevarastoon, kas kun musaluokkaa, kuvisluokkaa, köksänluokkaa ja esimerkiksi juhlasalin näyttämöä on tullut jo kokeiltua. Rahaa tarkoituksenmukaisten opetustilojen rakentamiseen ei ole.

Jos ensimmäinen riski oli se, että maksuttomuus tulee kalliiksi, niin toinen riski on, hassua kyllä, että se tulee halvaksi.

Tätä pitää vähän selittää. Yksi suomalaisten koulujen vahvuus on ollut opettajien autonomia. He ovat varsin vapaasti saaneet päättää, millaisia opetusmenetelmiä ja materiaaleja käyttävät. Kun toisen asteen oppimateriaalit määrätään maksuttomiksi, käy äkkiä niin, että kunnat kilpailuttavat ne ja valitsevat halvimmat, olivatpa ne sitten opettajien sopiviksi katsomia tai ei.

On sitten vielä synkempi skenaario. Siinä kunnanisät säästävät kustannuksissa kehittelemällä jälleen pseudopedagogisia savuverhoja: Mitäpä jos ei hankittaisi oppikirjoja lainkaan? Nehän ovat jo painosta tullessaan vanhentuneita. Moderniin oppimiskäsitykseen kuuluu itsenäinen tiedonhaku, ja oppijat ja opettajat voivat omatoimisesti kehitellä digitaalisille alustoille aineistoja. Vau kuinka yksilöllistä ja konstruktivistista, suorastaan sosiokonstruktivistista!

Reikäpäisin ehdotus on esitetty Helsingin opetusvirastossa, tai siis kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla, siellä kun on heitetty ilmaan ajatus, että lukiossa abivuoden opiskelijat voisivat tehdä kurssimateriaalit ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille. Siinäpä kylmäävä muistutus siitä, kuinka kauksi hallintopalatsien seminaarihuoneiden slide show’t ovat etääntyneet koulutodellisuudesta ja miten huonosti ”ennakkoluuloton ajattelu” – tämä laatikon ulkopuolelta ideointi – ja puhdas idiotismi enää erotetaan toisistaan.

On turhauttavaa todeta mitään näin triviaalia, mutta ilmeisesti on pakko: mikään ei korvaa asiantuntijoiden huolella laatimia ja pedagogisesti mielekkäitä oppimateriaaleja, joissa on selkeä ja johdonmukainen rakenne ja opiskelijoiden ikä on otettu huomioon. Sekavat nettirihmastot ja Wikipediasta louhitut tekstinretaleet eivät niitä korvaa vaikka opettajat, siis nämä osaamispoluttajatmahdollistajat ja koutsit, kuinka auttaisivat. Siinä jäävät ”oppimisen omistajuus” ja ”arvioinnin omistajuus” – kyllä, joku todellakin käyttää näitä itseparodiaa hipovia termejä ihan vakavissaan – pelkiksi haaveiksi, vaikka miten panostettaisiin uusiin painopistealueisiin ja jumpattaisiin ja jalkautettaisiin uusia käytänteitä ja toimintaprosesseja.

Huomaan kiihtyväni, alan käydä jo pilkalliseksi, ei pitäisi. Varmaankin taustalla on se, että arvostan Suomen koululaitosta ja pidän työstäni. Välillä siis tuppaa pujahtamaan tunteisiin, kun näen mihin suuntaan koulua ollaan viemässä. Heikkoina hetkinä jopa tuntuu, että kymmenessä vuodessa ehditään tuhota se, mitä on kymmenet vuodet rakennettu.

Ehkä siis pitää lopettaa ennen kuin tulee kirjoitetuksi jotain sopimatonta – vai tulikohan jo – ja onhan tämä kirjeeni nyt muutenkin venähtämässä turhan pitkäksi. Näin vuolaat tekstit ovat auttamattoman epämuodikkaita, siispä piste tähän.

Toivotan Sinulle voimaa tärkeässä työssäsi, Li, voimaa ja ennen muuta tervettä järkeä. Kateeksi ei käy.

]]>
137 http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277066-avoin-kirje-uudelle-opetusministerille#comments Kotimaa Koulutus sivistys Li Andersson Opetusministeri Suomalainen koulu Fri, 07 Jun 2019 05:08:06 +0000 Arno Kotro http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277066-avoin-kirje-uudelle-opetusministerille
Mikä on tärkeää ilmastokriisin ratkaisemisessa ja mikä ei? http://anttihonkasalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277058-mika-on-tarkeaa-ilmastokriisin-ratkaisemisessa-ja-mika-ei <p>Pääsin edellisessä, ensimmäisessä blogikirjoituksessa jo hyvin vauhtiin. Tässä kirjoituksessa jatkan samasta aiheesta, mutta nyt siitä näkökulmasta, mikä ilmastokriisin ratkaisemisessa on tärkeää ja mikä ei.</p><p>&nbsp;</p><p>Useimmille tulee ilmastotoimista mieleen aurinko- ja tuulivoimalat, vegaaniruoka, mielenosoitukset ja kapinointi jne. Jokainen voi osaltaan auttaa, jotta kasvihuonekaasujen päästöt saadaan nollaan ja hiilinielujen avulla hiilidioksidin taso normaaliksi.</p><p>&nbsp;</p><p>On kuitenkin paljon eroa eri ihmisten välillä, miten he voivat toimia ilmaston hyväksi. Tärkein erottava tekijä on erityisesti varallisuus, sillä varakkaammat yleensä kuluttavat enemmän. Heillä on tai voi olla, ja toivottavasti tulee olemaan iso rooli kulutuksen pienentämisessä.</p><p>&nbsp;</p><p>Köyhien tärkein vaikutusmahdollisuus on äänestäminen. Koska he eivät kuluta paljoa, kulutuksen pieneneminen näkyy heikommin kokonaispäästöjen määrässä. Ja äänestämättä ei kannata jättää, sillä se voi kääntyä nopeasti itseä vastaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Entä rikkaat? Otan esille sijoittamisen, jota harvoin korostetaan tärkeäksi kun ratkaistaan ilmastokriisiä. Kuitenkin käsittääkseni fossiilisiin polttoaineisiin perustuvalla teollisuudella on massiivinen rahoitustuki takana, joka pitää ehdottomasti saada pois ja ohjata sijoittajat sijoittamaan vastuullisesti. Jos rikkaimmat ajattelisivat eettisemmin, koko ilmastokriisiä ei olisi olemassa. Ja vähävaraisemmatkin voivat sijoittaa vastuullisesti &ndash; olen itse tehnyt sitä jo usean vuoden ajan.</p><p>&nbsp;</p><p>Itseä kyllä ihmetyttää se, miten passiivisesti hyväosaiset käyttäytyvät ilmastokriisissä. Hieno auto ja upea asunto kyllä kiinnostavat, mutta maailman pelastaminen ei? Ei ihme, että maailma on tuhoutumassa kun prioriteetit ovat hukassa. Tähän toivoisin Greta Thunbergin ottavan kantaa.</p><p>&nbsp;</p><p>Poliitikoilla ja tutkijoilla on oma vastuunsa selvittää ympäristöystävällisimmät ratkaisut yhteiskunnassa ja laatia lainsäädäntö, joka rankaisee saastuttamisesta. Kohteita ei ole ollenkaan vaikea keksiä. Otan esille vaikkapa yövalaistuksen &ndash; kävin juuri varhain aamuyöllä ulkona ja katuvalot olivat päällä vaikka ei ollut ollenkaan hämärää. Siinä yksi alue, jossa säästää.</p><p>&nbsp;</p><p>Vielä lopuksi käsittelen vielä sitä, miksi juuri meidän pitää pudottaa päästöjä. Syy siihen on se, että suomalaisten päästöt ovat melko korkeat verrattuna keskiarvoon. Tärkeintä on kuitenkin minusta se, että muille maille näytetään mallia, jotta hekin toimisivat samoin.</p><p>&nbsp;</p><p>Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon mukaan päästöjä pitää vähentää siellä, missä se on halvinta. Tämä on tietenkin tavoiteltavaa, mutta on ymmärrettävä että köyhille maille halvinkin päästöjen pudotus on kallista &ndash; ja Suomihan ei kuitenkaan ole rahoittamassa vaikkapa Kiinan ilmastotoimia? Olen skeptinen sille, että Suomi voisi noin vain vaikuttaa köyhempiin maihin tekemättä itse mitään ilmastotoimia.</p><p>&nbsp;</p><p>Välillä ihmetyttää myös se, kun jotkut sanovat, että heitä kiusataan kun vaaditaan tekemään elämäntapamuutosta. Mitä kiusaamista se maailman pelastaminen on? Suomesta on tulossa edelläkävijä maailmassa ilmastokriisin ratkaisemisessa. Tavoitellaan sitä!</p> Pääsin edellisessä, ensimmäisessä blogikirjoituksessa jo hyvin vauhtiin. Tässä kirjoituksessa jatkan samasta aiheesta, mutta nyt siitä näkökulmasta, mikä ilmastokriisin ratkaisemisessa on tärkeää ja mikä ei.

 

Useimmille tulee ilmastotoimista mieleen aurinko- ja tuulivoimalat, vegaaniruoka, mielenosoitukset ja kapinointi jne. Jokainen voi osaltaan auttaa, jotta kasvihuonekaasujen päästöt saadaan nollaan ja hiilinielujen avulla hiilidioksidin taso normaaliksi.

 

On kuitenkin paljon eroa eri ihmisten välillä, miten he voivat toimia ilmaston hyväksi. Tärkein erottava tekijä on erityisesti varallisuus, sillä varakkaammat yleensä kuluttavat enemmän. Heillä on tai voi olla, ja toivottavasti tulee olemaan iso rooli kulutuksen pienentämisessä.

 

Köyhien tärkein vaikutusmahdollisuus on äänestäminen. Koska he eivät kuluta paljoa, kulutuksen pieneneminen näkyy heikommin kokonaispäästöjen määrässä. Ja äänestämättä ei kannata jättää, sillä se voi kääntyä nopeasti itseä vastaan.

 

Entä rikkaat? Otan esille sijoittamisen, jota harvoin korostetaan tärkeäksi kun ratkaistaan ilmastokriisiä. Kuitenkin käsittääkseni fossiilisiin polttoaineisiin perustuvalla teollisuudella on massiivinen rahoitustuki takana, joka pitää ehdottomasti saada pois ja ohjata sijoittajat sijoittamaan vastuullisesti. Jos rikkaimmat ajattelisivat eettisemmin, koko ilmastokriisiä ei olisi olemassa. Ja vähävaraisemmatkin voivat sijoittaa vastuullisesti – olen itse tehnyt sitä jo usean vuoden ajan.

 

Itseä kyllä ihmetyttää se, miten passiivisesti hyväosaiset käyttäytyvät ilmastokriisissä. Hieno auto ja upea asunto kyllä kiinnostavat, mutta maailman pelastaminen ei? Ei ihme, että maailma on tuhoutumassa kun prioriteetit ovat hukassa. Tähän toivoisin Greta Thunbergin ottavan kantaa.

 

Poliitikoilla ja tutkijoilla on oma vastuunsa selvittää ympäristöystävällisimmät ratkaisut yhteiskunnassa ja laatia lainsäädäntö, joka rankaisee saastuttamisesta. Kohteita ei ole ollenkaan vaikea keksiä. Otan esille vaikkapa yövalaistuksen – kävin juuri varhain aamuyöllä ulkona ja katuvalot olivat päällä vaikka ei ollut ollenkaan hämärää. Siinä yksi alue, jossa säästää.

 

Vielä lopuksi käsittelen vielä sitä, miksi juuri meidän pitää pudottaa päästöjä. Syy siihen on se, että suomalaisten päästöt ovat melko korkeat verrattuna keskiarvoon. Tärkeintä on kuitenkin minusta se, että muille maille näytetään mallia, jotta hekin toimisivat samoin.

 

Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon mukaan päästöjä pitää vähentää siellä, missä se on halvinta. Tämä on tietenkin tavoiteltavaa, mutta on ymmärrettävä että köyhille maille halvinkin päästöjen pudotus on kallista – ja Suomihan ei kuitenkaan ole rahoittamassa vaikkapa Kiinan ilmastotoimia? Olen skeptinen sille, että Suomi voisi noin vain vaikuttaa köyhempiin maihin tekemättä itse mitään ilmastotoimia.

 

Välillä ihmetyttää myös se, kun jotkut sanovat, että heitä kiusataan kun vaaditaan tekemään elämäntapamuutosta. Mitä kiusaamista se maailman pelastaminen on? Suomesta on tulossa edelläkävijä maailmassa ilmastokriisin ratkaisemisessa. Tavoitellaan sitä!

]]>
118 http://anttihonkasalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277058-mika-on-tarkeaa-ilmastokriisin-ratkaisemisessa-ja-mika-ei#comments Kotimaa Ilmaston lämpeneminen Thu, 06 Jun 2019 13:11:23 +0000 Antti Honkasalo http://anttihonkasalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277058-mika-on-tarkeaa-ilmastokriisin-ratkaisemisessa-ja-mika-ei
TJ 1 http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277029-tj-1 <p>Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin tänään on jäljellä enää yksi virkapäivä puolustusministerinä eli varusmiesslangilla TJ 1. Huomenna vaihtuu hallitus ja aivan lähitunteina saamme tietää uuden puolustusministerin nimen. Kuka hän onkin, lupaan tukea ja antaa apua &ndash; jos tarvis.</p><p>Kaupunki-TV:n <strong>Nina Schleifer</strong> teki hiljattain minusta YouTube-videon sarjassa nimeltä &ldquo;<a href="https://www.youtube.com/watch?v=DcMsXW4nQhE&amp;feature=youtu.be">Lempipaikkani</a>&ldquo;. Ja lempipaikkani viimeiset neljä vuotta on ollut puolustusministeriö. Paljon on toki kentällä käyty ja maailmaa nähty, mutta etenkin Kaartinkorttelin kaunis ministeriö ja sen erinomainen henkilökunta on tullut läheiseksi. Mutta aika aikaa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. Tai Kansanrunousarkistosta löytyvin sanoin: &ldquo;<em>Etteepäi elävä miel, vaik ois surma selä takana.&rdquo;</em> (Räisälä)</p><p>Joka tapauksessa Schleiferin 20 minuuttia kestävällä videolla kertoilen verkkaiseen tapaani puolustusministeriön kokoushuoneissa olevista maanpuolustusaiheisisista taideteoksista kuten polttoainetynnyrin kannesta, ministerin omasta lipusta (katso alla oleva kuva), valokuvista, plaketeista ja muista alan erikoisuuksista.</p><p><a href="https://jussiniinisto.fi/wp-content/uploads/2019/06/lippukuva.jpg"><img alt="" height="543" src="https://jussiniinisto.fi/wp-content/uploads/2019/06/lippukuva.jpg" width="850" /></a></p><p>Kuvakaappaus KaupunkiTV:n videosta &ldquo;Lempipaikkani&rdquo;. Julkaistu 3.6.2019. Kuvaus: Roosa Bröijer ja Kaisa Vehkalahti. Toimitus ja editointi: Nina Schleifer.</p><p>Lopuksi vielä summaan Nina Schleiferille ministerikauttani. Summaan sen yhteen sanaan ja se sana on VALMIUS. Sen eteen on tehty rutkasti töitä ja nyt valmius on aivan toisella tasolla kuin aloittaessani. Tyytyväisenä väistyn, samalla ajatellen myönteisesti kannattajiani mutta miksen myös vastustajiani. Tein sen minkä pystyin Isänmaan eteen. Tämä oli tilaisuuteni, tämä oli urani kohokohta. Vahtivuoroni päättyy &ndash; uutta ukkoa tai akkaa tilalle!</p> Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin tänään on jäljellä enää yksi virkapäivä puolustusministerinä eli varusmiesslangilla TJ 1. Huomenna vaihtuu hallitus ja aivan lähitunteina saamme tietää uuden puolustusministerin nimen. Kuka hän onkin, lupaan tukea ja antaa apua – jos tarvis.

Kaupunki-TV:n Nina Schleifer teki hiljattain minusta YouTube-videon sarjassa nimeltä “Lempipaikkani“. Ja lempipaikkani viimeiset neljä vuotta on ollut puolustusministeriö. Paljon on toki kentällä käyty ja maailmaa nähty, mutta etenkin Kaartinkorttelin kaunis ministeriö ja sen erinomainen henkilökunta on tullut läheiseksi. Mutta aika aikaa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. Tai Kansanrunousarkistosta löytyvin sanoin: “Etteepäi elävä miel, vaik ois surma selä takana.” (Räisälä)

Joka tapauksessa Schleiferin 20 minuuttia kestävällä videolla kertoilen verkkaiseen tapaani puolustusministeriön kokoushuoneissa olevista maanpuolustusaiheisisista taideteoksista kuten polttoainetynnyrin kannesta, ministerin omasta lipusta (katso alla oleva kuva), valokuvista, plaketeista ja muista alan erikoisuuksista.

Kuvakaappaus KaupunkiTV:n videosta “Lempipaikkani”. Julkaistu 3.6.2019. Kuvaus: Roosa Bröijer ja Kaisa Vehkalahti. Toimitus ja editointi: Nina Schleifer.

Lopuksi vielä summaan Nina Schleiferille ministerikauttani. Summaan sen yhteen sanaan ja se sana on VALMIUS. Sen eteen on tehty rutkasti töitä ja nyt valmius on aivan toisella tasolla kuin aloittaessani. Tyytyväisenä väistyn, samalla ajatellen myönteisesti kannattajiani mutta miksen myös vastustajiani. Tein sen minkä pystyin Isänmaan eteen. Tämä oli tilaisuuteni, tämä oli urani kohokohta. Vahtivuoroni päättyy – uutta ukkoa tai akkaa tilalle!

]]>
13 http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277029-tj-1#comments Kotimaa Wed, 05 Jun 2019 13:10:00 +0000 Jussi Niinistö http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277029-tj-1
Jokaisen pitää tulla näkyväksi http://pacodiop.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276825-jokaisen-pitaa-tulla-nakyvaksi <p>Tämä viikonloppu on tärkeä Suomen yhteiskunnassa, sillä perheet kokoontuvat juhlimaan ja onnittelemaan perheenjäseniään heidän koulusuorituksistaan. Aivan mahtavia hetkiä on odotettavissa koko viikonlopun aikana. Minun ajatukseni menevät nille nuorille, jotka eivät pysty juhlimaan tänään vanhempiensa kanssa, johtuen monista syistä. Itse tiedän, miltä tuntuu olla ykkönen omassa luokassa, mutta kotona ei ole isää, joka voi olla ylpeä sinusta. Onneksi äiti täytti roolin hyvin, vaikka tyhjyyden tunne on aina sisällä. Ihmettelet, mitä olet tehnyt väärin, miksi isä ei ole täällä, kun huomaat ympärilläsi muiden lasten juhlivan ja nauttivan isiensä kanssa. Minun tavoitteena oli aina olla ensimmäinen tai ainakin toinen alakoulussa ja lukiossa. Tykkäsin opiskelusta, varsinkin kirjoista, mutta halusin myös että minut muistetaan. Haluaisin, että äiti olisi aina ylpeä itsestään ja minusta. Minulle oli tärkeää olla kympin oppilas, vaikka vihasin matematiikka, koska halusin löytää paikkani kouluissa aina. Onnistuin, koska minut valittiin aina opiskelijoiden puheenjohtajaksi lukiossa. Tuntui hyvältä, myönnän. Minulla oli paljon kavereita, koska olin hyvä oppilas. Valitettavasti tämä kertoo enemmän siitä, että minun oli pakko olla suorittaja, ettei minusta tulisi näkymätön. Monet aikuiset tässä yhteiskunnassa ovat vieläkin suorittajia, mutta eivät tule näkyviksi. Se on väärin. Monet laspet ja nuoret Suomessakin ovat täällä hetkellä samassa tilanteessa: On pakko olla paras. Vanhemmat ottavat ylpeinä kuvia lastensa koulutodistuksista ja laittavat ne someen pyytämättä lapsiltaan &rdquo;Saanko&rdquo;. Meidän tulisi muokata yhteiskuntaamme niin, ettei kukaan tunne olevansa dissattu. Me emme voi ehkäistä nuorten syrjäytymistä, jos me nostamme vain parhaat esiin emmekä huomioi muita. Jokainen on erinomainen joissakin. Kun käytte läpi lapsen kanssa hänen todistustaan, kiinnittäkää huomiota siihen, missä lapsi on onnistunut ja mistä hän on kiinnostunut. Kehukaa lapsianne silmiin katsoen. Olen tehnyt töitä Suomessa lähes viisi vuotta. Olen ollut yli 150 lapsen varhaiskasvattajana. Olen myös yleisurheiluvalmentaja ja todistan, että jokaisen on hyvä joissain. Valitettavasti me aikuiset halutaan päättää, missä pitää olla hyvä. Mitkä taidot kelpaavat ja mitkä eivät. En enää esim. lähde katsomaan Turun Nappulaliigan &quot;otteluita&quot;, sillä aikuisvalmentajat kentän laidalla eivät onnistu olemaan ammattilaisia. He kiroilevat ja huutavat lapsille &quot;vittu&quot; sanaa tai &quot;saatana nouse ylös nyt&quot; jne. Mitä me täällä oikeasti tehdään? Onko Suomen yhteiskunnasta tullut teollisuusfirma, joka muokkaa ja tuottaa tietyntyyppisiä suorittajia. Nuorten mielenterveysongelmat lisääntyvät. Se ei ole enää fiktiota vaan faktaa. Odotan uudelta hallitukselta todellakin &quot;un excellent plan d&#39;actions&quot;, joka auttaa niitä nuoria, jotka tarvitsevat kiireellistä apua. En tarkoita sitä, että meidän tulisi antaa lasten ja nuorten tehdä mitä vain. En ole anarkisti. Ehdotan, että heidän vahvuutensa, ei heikkoutensa; heidän omat kiinnostuksen kohteensa, ei heidän vanhempiensa; heidän tarpeensa, ei muiden tarpeet, otettaisiin ensisijaisesti huomioon. Tämän pitää alkaa jo varhaiskasvatuksen jokaisessa ryhmässä. Jokaisen lapsen pitää tuntea turvallisuutta, kunnioitusta ja lähimmäisenrakkautta, jotta hän kehittyy ja kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi. Jokaisen on tultava näkyväksi. Ei eroteta enää. Yhdistetään. Haastan kaikki oppilaitokset ottamaan ensi lukuvuonna kokeiluun ja tavoitteeksi seuraavanlaisen strategian. Ennakkoluulot sotkevat meidät: meidän pitää puhua rasismista ja syrjinnän mekanismeista. Kunnioitus on keskinäistä: otetaan käyttöön nollatoleranssi seksistisen ja homofobisen syrjinnän suhteen. Jotta saavuttaisimme harmonisen yhteisön: käsitellään väkivallan eri muotoja. Ja viimeisenä yksi tärkeimmistä: mediakasvatus. Meidän tulisi opettaa nuoret ajattelemaan kriittisesti. Älä usko kaikkea, mitä luet, kuulet ja näet. Onnittelut jokaiselle lapselle ja nuorelle ja hyviä juhlia kaikille perheille!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tämä viikonloppu on tärkeä Suomen yhteiskunnassa, sillä perheet kokoontuvat juhlimaan ja onnittelemaan perheenjäseniään heidän koulusuorituksistaan. Aivan mahtavia hetkiä on odotettavissa koko viikonlopun aikana. Minun ajatukseni menevät nille nuorille, jotka eivät pysty juhlimaan tänään vanhempiensa kanssa, johtuen monista syistä. Itse tiedän, miltä tuntuu olla ykkönen omassa luokassa, mutta kotona ei ole isää, joka voi olla ylpeä sinusta. Onneksi äiti täytti roolin hyvin, vaikka tyhjyyden tunne on aina sisällä. Ihmettelet, mitä olet tehnyt väärin, miksi isä ei ole täällä, kun huomaat ympärilläsi muiden lasten juhlivan ja nauttivan isiensä kanssa. Minun tavoitteena oli aina olla ensimmäinen tai ainakin toinen alakoulussa ja lukiossa. Tykkäsin opiskelusta, varsinkin kirjoista, mutta halusin myös että minut muistetaan. Haluaisin, että äiti olisi aina ylpeä itsestään ja minusta. Minulle oli tärkeää olla kympin oppilas, vaikka vihasin matematiikka, koska halusin löytää paikkani kouluissa aina. Onnistuin, koska minut valittiin aina opiskelijoiden puheenjohtajaksi lukiossa. Tuntui hyvältä, myönnän. Minulla oli paljon kavereita, koska olin hyvä oppilas. Valitettavasti tämä kertoo enemmän siitä, että minun oli pakko olla suorittaja, ettei minusta tulisi näkymätön. Monet aikuiset tässä yhteiskunnassa ovat vieläkin suorittajia, mutta eivät tule näkyviksi. Se on väärin. Monet laspet ja nuoret Suomessakin ovat täällä hetkellä samassa tilanteessa: On pakko olla paras. Vanhemmat ottavat ylpeinä kuvia lastensa koulutodistuksista ja laittavat ne someen pyytämättä lapsiltaan ”Saanko”. Meidän tulisi muokata yhteiskuntaamme niin, ettei kukaan tunne olevansa dissattu. Me emme voi ehkäistä nuorten syrjäytymistä, jos me nostamme vain parhaat esiin emmekä huomioi muita. Jokainen on erinomainen joissakin. Kun käytte läpi lapsen kanssa hänen todistustaan, kiinnittäkää huomiota siihen, missä lapsi on onnistunut ja mistä hän on kiinnostunut. Kehukaa lapsianne silmiin katsoen. Olen tehnyt töitä Suomessa lähes viisi vuotta. Olen ollut yli 150 lapsen varhaiskasvattajana. Olen myös yleisurheiluvalmentaja ja todistan, että jokaisen on hyvä joissain. Valitettavasti me aikuiset halutaan päättää, missä pitää olla hyvä. Mitkä taidot kelpaavat ja mitkä eivät. En enää esim. lähde katsomaan Turun Nappulaliigan "otteluita", sillä aikuisvalmentajat kentän laidalla eivät onnistu olemaan ammattilaisia. He kiroilevat ja huutavat lapsille "vittu" sanaa tai "saatana nouse ylös nyt" jne. Mitä me täällä oikeasti tehdään? Onko Suomen yhteiskunnasta tullut teollisuusfirma, joka muokkaa ja tuottaa tietyntyyppisiä suorittajia. Nuorten mielenterveysongelmat lisääntyvät. Se ei ole enää fiktiota vaan faktaa. Odotan uudelta hallitukselta todellakin "un excellent plan d'actions", joka auttaa niitä nuoria, jotka tarvitsevat kiireellistä apua. En tarkoita sitä, että meidän tulisi antaa lasten ja nuorten tehdä mitä vain. En ole anarkisti. Ehdotan, että heidän vahvuutensa, ei heikkoutensa; heidän omat kiinnostuksen kohteensa, ei heidän vanhempiensa; heidän tarpeensa, ei muiden tarpeet, otettaisiin ensisijaisesti huomioon. Tämän pitää alkaa jo varhaiskasvatuksen jokaisessa ryhmässä. Jokaisen lapsen pitää tuntea turvallisuutta, kunnioitusta ja lähimmäisenrakkautta, jotta hän kehittyy ja kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi. Jokaisen on tultava näkyväksi. Ei eroteta enää. Yhdistetään. Haastan kaikki oppilaitokset ottamaan ensi lukuvuonna kokeiluun ja tavoitteeksi seuraavanlaisen strategian. Ennakkoluulot sotkevat meidät: meidän pitää puhua rasismista ja syrjinnän mekanismeista. Kunnioitus on keskinäistä: otetaan käyttöön nollatoleranssi seksistisen ja homofobisen syrjinnän suhteen. Jotta saavuttaisimme harmonisen yhteisön: käsitellään väkivallan eri muotoja. Ja viimeisenä yksi tärkeimmistä: mediakasvatus. Meidän tulisi opettaa nuoret ajattelemaan kriittisesti. Älä usko kaikkea, mitä luet, kuulet ja näet. Onnittelut jokaiselle lapselle ja nuorelle ja hyviä juhlia kaikille perheille!

]]>
7 http://pacodiop.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276825-jokaisen-pitaa-tulla-nakyvaksi#comments Kotimaa Sat, 01 Jun 2019 12:29:21 +0000 Paco Diop http://pacodiop.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276825-jokaisen-pitaa-tulla-nakyvaksi
Mitä Hornetien jälkeen? http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276817-mita-hornetien-jalkeen <p>Suomen hävittäjäkaluston uusiminen on seuraavan&nbsp; - mahdollisesti Antti Rinteen - hallituksen aikana käsittelyssä.&nbsp;Olen aktiivisesti ottanut kantaa tähän kansallisen puolustuksen kannalta erittäin tärkeään asiaan. Linjani on, että Suomen valinnan tulee <strong>myös</strong> tukea EU:n kehittyviä puolustuspoliittisia tavoitteita jäsenvaltioiden turvallisuuden edistämiseksi. Siksikin esitin kohtalaista nousua tehoissa. Vuonna 2014, jolloin tein julkisen esitykseni, paras ratkaisu olisi mielestäni ollut ennen kaikkea ranskalaisen Rafalen ja eurooppalaisen Eurofighterin valinta, kumpaakin 40 kappaleen verran. Se merkitsisi 20 parvea. Tähtäin on tunnetusti ratkaisussa, jonka aikajänne ulottuu 2060-luvulle asti.</p><p>&nbsp;</p><p>Samalla otin huomioon, että molemmat taustavaltiot, Ranska ja Iso-Britannia, ovat EU:n ainoita ydinasevaltioita.</p><p>&nbsp;</p><p>Merkillisesti Suomessa käytetty hävittäjäluku (noin) 60 kummittelee yhä tässä asiassa kuin jonain annettuna suureena. On aika lopettaa virheellisin perustein määriteltyjen Pariisin rauhansopimuksen 1947 sotilaallisiin rajoituksiin (60) viittaaminen, vaikka hiljaisesti. Sen teksti perustui väärään ja tarkoitushakuiseen olettamukseen, että Suomi olisi ollut natsi-Saksan liittolainen. Kuten olen osoittanut tieteellisessä tuotannossani, väite perustui fake-tulkintaan Suomen sodista toisen maailmansodan aikana. Suomen sodat johtuivat yksinomaan Neuvostoliiton aggressioista. Suomella oli oikeus kaikin tavoin puolustautua itsenäisyytensä ja alueellisen integriteettinsä säilyttämiseksi. Suomi ei ollut natsi-Saksan liittolainen.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Luotan siihen, että armeijan asiantuntijat ovat tehneet hyvää työtä ja valinneet loppusuoralle hävittäjiä, joista mikä tahansa täyttäisi tehtävänsä puolustuksen näkökulmasta.&nbsp;&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Usein sanotaan, että sotilaat haluavat parasta, mutta päättäjät halvinta. Tänä on pelkkä hokema. Reaalimaailmassamme kuitenkin armeija tekee niin kuin lailliset päättäjät käskevät. Hävittäjähankinta on väistämättä myös politiikkaa, siitä emme pääse mihinkään. Sama koskee vaihtelevasti kaikkia ulkomailta hankittavia aseita. Sama koskee itse kussakin maassa aseiden myyntiä vientitavaroina.</p><p>&nbsp;</p><p>Ruotsin historiallinen asenne on vaikuttanut puolustuspoliittiseen ajatteluuni tässäkin asiassa. Viime sodissa ei Ruotsin viralliselta armeijalta herunut tukea. Kuningaskunnan silloisen ja entisen itäisen osan eli Suomen puolustaminen on historiassa ollut sitten Ruotsin suurvalta-aikojen vajaata, vaikka se oli valtakunnan pääkaupungin Tukholman velvollisuus. Vähä vähältä Venäjä eteni tuoreimmassa historiassa Tornionjoelle useassa erässä rauhanteoissa 1721, 1743, 1790 ja 1809. Katastrofaalinen vaihe oli Pohjolan Gibraltarin eli Suomenlinnan eli Sveaborgin eli Viaporin&nbsp;antautuminen Suomen sodan aikana, eikä Kustaankaan sota 1788-1790 tuonut Värälän rauhassa parannusta. Tosin Ruotsinsalmen suuri voitto meritaistelussa kesällä 1790 toi lohtua ja Suomen laivastolle merkkipäivän, mutta ei alueparannuksia eli ns. Vanhan Suomen eli Suomen Karjalan palautusta.</p><p>&nbsp;</p><p>On ilmeistä, että Ruotsi on vihdoin muuttamassa politiikkaansa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan 5 000 miehen prikaati olisi saamassa tehtäväkseen myös taistelemisen Suomen alueella. Tämä on jo enemmän kuin pariin vuosisataan, siis historiallista. Tietenkin Ruotsi ajaa etujaan, kuten Suomikin. Yhteismitallisia puolustuspoliittisia etuja on maillamme kuitenkin paljon.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Vuonna 2014 Brexitistä ei ollut tietoakaan. Kesä 2016 mullisti tilanteen, eikä tolkkua asiassa ole sen jälkeen syntynyt. Brittien ero EU:sta on edelleen avoin, mutta vahvaa epävarmuutta EU-kontekstissa herättävä asia. Suomen bilateraalinen sotilaallinen yhteistyö Ison-Britannian kanssa sen sijaan voi jatkua mahdollisen eron jälkeenkin, kuten jo on sovittu, mikä on erinomainen asia.</p><p>Kun pidän erittäin tärkeänä hävittäjähankinnan kytkemisen EU:n puolustuspolitiikkaan, minulla on kannantarkistuksen aika. Ison-Britannian asema EU:sta erillisenä valtiona johtaa siihen, että suositukseni Eurofighterista joutaa pois vaihtoehtojen joukosta. Imperiumi Ison-Britannian muuntuminen samalle viivalle manner-Euroopan kanssa ottanee vielä hyvän tovin aikaa.</p><p>&nbsp;</p><p>Kun katson, että Suomi tarvitsee vahvistusta ilmavoimien tehoihin, pidän edelleen kiinni 80 hävittäjän hankinnasta. Suomella on toki nytkin muutakin kalustoa kuin Horneteja, joten eri valmistajien tuotteiden&nbsp;kanssa&nbsp;yhtä aikaisesta toimimisesta on kokemusta.&nbsp;</p><p>Koska Ruotsi on avaamassa varsinaiselle armeijayksikölle tietä taisteluihin Suomessa kummankin maan puolesta pohjoisessa, kannattaa tällä tiellä jatkaa. Jas-koneen hyväksyminen osaksi ratkaisua varmasti edesauttaisi eri aselajien yhteistoiminnan kehittämistä. Suomen laivaston keskeinen puute koskee sukellusveneiden äänekästä poissaoloa aselajien repertuaarista. Ruotsilla niitä on.</p><p>Rafale puolestaan pitäisi Suomea kiinni EU:n valtakoneiston ydinakselissa ja avaisi todennäköisesti muita mahdollisuuksia sekä kriisiajan tukireittejä Suomeen.</p><p>Suositukseni on seuraava: poliittinen ja tehollinen napakymppi voisi olla 40 Rafalea Ranskasta ja 40 Jas-konetta Ruotsista. Horneteilla on ollut myös poliittista Suomen kansainvälistä asemaa tukevaa merkitystä, joten politiikka seuraa hävittäjiä kuin hai laivaa. Kun epävarmuutta on atlanttisella suunnalla, EU:n puolustuspoliittinen kehittäminen on noussut entistä tärkeämmäksi. Se sopinee hyvin presidentti Trumpin pirtaan Nato-partnerimaan ratkaisuksi.&nbsp;</p><p>Jos Suomi näin päättää,&nbsp;Ilmavoimat kyllä hoitaa käytännön ammattitaidolla. Uskon, että tällä ratkaisulla Suomi saavuttaa maksimaalisen hyödyn turvallisuutensa hyväksi. Näen turvallisuuden monialaisena kokonaisuutena.</p><p>&nbsp;</p><p>Ruotsin avautuminen lähettämään joukkoja Suomeen sodan aikana liittyy epäilemättä Ruotsin ansioituneen puolustusministerin Peter Hultqvistin hahmoon. Tämä äitinsä perimältä kuusamolaistaustainen ruotsalainen tuntee Suomen itärajan varmasti paremmin kuin moni länsirannikkolainen suomalainen. Viimeaikainen kehitys on syytä laittaa paljolti Hultqvistin piikkiin. Sillä tiellä on hyvä jatkaa maittemme suhteiden kehittämistä edelleen.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Jukka Seppinen</p><p>Valt. tri, lakimies</p><p>tutkija</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomen hävittäjäkaluston uusiminen on seuraavan  - mahdollisesti Antti Rinteen - hallituksen aikana käsittelyssä. Olen aktiivisesti ottanut kantaa tähän kansallisen puolustuksen kannalta erittäin tärkeään asiaan. Linjani on, että Suomen valinnan tulee myös tukea EU:n kehittyviä puolustuspoliittisia tavoitteita jäsenvaltioiden turvallisuuden edistämiseksi. Siksikin esitin kohtalaista nousua tehoissa. Vuonna 2014, jolloin tein julkisen esitykseni, paras ratkaisu olisi mielestäni ollut ennen kaikkea ranskalaisen Rafalen ja eurooppalaisen Eurofighterin valinta, kumpaakin 40 kappaleen verran. Se merkitsisi 20 parvea. Tähtäin on tunnetusti ratkaisussa, jonka aikajänne ulottuu 2060-luvulle asti.

 

Samalla otin huomioon, että molemmat taustavaltiot, Ranska ja Iso-Britannia, ovat EU:n ainoita ydinasevaltioita.

 

Merkillisesti Suomessa käytetty hävittäjäluku (noin) 60 kummittelee yhä tässä asiassa kuin jonain annettuna suureena. On aika lopettaa virheellisin perustein määriteltyjen Pariisin rauhansopimuksen 1947 sotilaallisiin rajoituksiin (60) viittaaminen, vaikka hiljaisesti. Sen teksti perustui väärään ja tarkoitushakuiseen olettamukseen, että Suomi olisi ollut natsi-Saksan liittolainen. Kuten olen osoittanut tieteellisessä tuotannossani, väite perustui fake-tulkintaan Suomen sodista toisen maailmansodan aikana. Suomen sodat johtuivat yksinomaan Neuvostoliiton aggressioista. Suomella oli oikeus kaikin tavoin puolustautua itsenäisyytensä ja alueellisen integriteettinsä säilyttämiseksi. Suomi ei ollut natsi-Saksan liittolainen. 

 

Luotan siihen, että armeijan asiantuntijat ovat tehneet hyvää työtä ja valinneet loppusuoralle hävittäjiä, joista mikä tahansa täyttäisi tehtävänsä puolustuksen näkökulmasta.  

 

Usein sanotaan, että sotilaat haluavat parasta, mutta päättäjät halvinta. Tänä on pelkkä hokema. Reaalimaailmassamme kuitenkin armeija tekee niin kuin lailliset päättäjät käskevät. Hävittäjähankinta on väistämättä myös politiikkaa, siitä emme pääse mihinkään. Sama koskee vaihtelevasti kaikkia ulkomailta hankittavia aseita. Sama koskee itse kussakin maassa aseiden myyntiä vientitavaroina.

 

Ruotsin historiallinen asenne on vaikuttanut puolustuspoliittiseen ajatteluuni tässäkin asiassa. Viime sodissa ei Ruotsin viralliselta armeijalta herunut tukea. Kuningaskunnan silloisen ja entisen itäisen osan eli Suomen puolustaminen on historiassa ollut sitten Ruotsin suurvalta-aikojen vajaata, vaikka se oli valtakunnan pääkaupungin Tukholman velvollisuus. Vähä vähältä Venäjä eteni tuoreimmassa historiassa Tornionjoelle useassa erässä rauhanteoissa 1721, 1743, 1790 ja 1809. Katastrofaalinen vaihe oli Pohjolan Gibraltarin eli Suomenlinnan eli Sveaborgin eli Viaporin antautuminen Suomen sodan aikana, eikä Kustaankaan sota 1788-1790 tuonut Värälän rauhassa parannusta. Tosin Ruotsinsalmen suuri voitto meritaistelussa kesällä 1790 toi lohtua ja Suomen laivastolle merkkipäivän, mutta ei alueparannuksia eli ns. Vanhan Suomen eli Suomen Karjalan palautusta.

 

On ilmeistä, että Ruotsi on vihdoin muuttamassa politiikkaansa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan 5 000 miehen prikaati olisi saamassa tehtäväkseen myös taistelemisen Suomen alueella. Tämä on jo enemmän kuin pariin vuosisataan, siis historiallista. Tietenkin Ruotsi ajaa etujaan, kuten Suomikin. Yhteismitallisia puolustuspoliittisia etuja on maillamme kuitenkin paljon. 

 

 

Vuonna 2014 Brexitistä ei ollut tietoakaan. Kesä 2016 mullisti tilanteen, eikä tolkkua asiassa ole sen jälkeen syntynyt. Brittien ero EU:sta on edelleen avoin, mutta vahvaa epävarmuutta EU-kontekstissa herättävä asia. Suomen bilateraalinen sotilaallinen yhteistyö Ison-Britannian kanssa sen sijaan voi jatkua mahdollisen eron jälkeenkin, kuten jo on sovittu, mikä on erinomainen asia.

Kun pidän erittäin tärkeänä hävittäjähankinnan kytkemisen EU:n puolustuspolitiikkaan, minulla on kannantarkistuksen aika. Ison-Britannian asema EU:sta erillisenä valtiona johtaa siihen, että suositukseni Eurofighterista joutaa pois vaihtoehtojen joukosta. Imperiumi Ison-Britannian muuntuminen samalle viivalle manner-Euroopan kanssa ottanee vielä hyvän tovin aikaa.

 

Kun katson, että Suomi tarvitsee vahvistusta ilmavoimien tehoihin, pidän edelleen kiinni 80 hävittäjän hankinnasta. Suomella on toki nytkin muutakin kalustoa kuin Horneteja, joten eri valmistajien tuotteiden kanssa yhtä aikaisesta toimimisesta on kokemusta. 

Koska Ruotsi on avaamassa varsinaiselle armeijayksikölle tietä taisteluihin Suomessa kummankin maan puolesta pohjoisessa, kannattaa tällä tiellä jatkaa. Jas-koneen hyväksyminen osaksi ratkaisua varmasti edesauttaisi eri aselajien yhteistoiminnan kehittämistä. Suomen laivaston keskeinen puute koskee sukellusveneiden äänekästä poissaoloa aselajien repertuaarista. Ruotsilla niitä on.

Rafale puolestaan pitäisi Suomea kiinni EU:n valtakoneiston ydinakselissa ja avaisi todennäköisesti muita mahdollisuuksia sekä kriisiajan tukireittejä Suomeen.

Suositukseni on seuraava: poliittinen ja tehollinen napakymppi voisi olla 40 Rafalea Ranskasta ja 40 Jas-konetta Ruotsista. Horneteilla on ollut myös poliittista Suomen kansainvälistä asemaa tukevaa merkitystä, joten politiikka seuraa hävittäjiä kuin hai laivaa. Kun epävarmuutta on atlanttisella suunnalla, EU:n puolustuspoliittinen kehittäminen on noussut entistä tärkeämmäksi. Se sopinee hyvin presidentti Trumpin pirtaan Nato-partnerimaan ratkaisuksi. 

Jos Suomi näin päättää, Ilmavoimat kyllä hoitaa käytännön ammattitaidolla. Uskon, että tällä ratkaisulla Suomi saavuttaa maksimaalisen hyödyn turvallisuutensa hyväksi. Näen turvallisuuden monialaisena kokonaisuutena.

 

Ruotsin avautuminen lähettämään joukkoja Suomeen sodan aikana liittyy epäilemättä Ruotsin ansioituneen puolustusministerin Peter Hultqvistin hahmoon. Tämä äitinsä perimältä kuusamolaistaustainen ruotsalainen tuntee Suomen itärajan varmasti paremmin kuin moni länsirannikkolainen suomalainen. Viimeaikainen kehitys on syytä laittaa paljolti Hultqvistin piikkiin. Sillä tiellä on hyvä jatkaa maittemme suhteiden kehittämistä edelleen.

 

 

Jukka Seppinen

Valt. tri, lakimies

tutkija

]]>
15 http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276817-mita-hornetien-jalkeen#comments Kotimaa Hävittäjien uusiminen Sat, 01 Jun 2019 08:26:13 +0000 Jukka Seppinen http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276817-mita-hornetien-jalkeen
Nainen, jonka varoituksia ei haluttu kuulla http://rikukeski-rauska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276766-nainen-jonka-varoituksia-ei-haluttu-kuulla <p>Tänään saimme kuulla, että entinen kansanedustaja ja toimittaja, <strong>Tuulikki Ukkola</strong> on kuollut 75-vuoden ikäisenä.</p><p>Eduskuntaan Ukkola nousi vuonna 1991 sitoutumattomana liberaalisen kansanpuolueen listalta. Vuosina 1993-1995 Ukkola toimi liberaalisen kansanpuolueen puheenjohtajana. Viimeisellä eduskuntakaudellaan 2007-2011 Ukkola toimi kokoomuksen kansanedustajana.</p><p>Kansanedustajana Ukkola tuli tunnetuksi sananvapauden puolustajana ja kriittisenä ulkopoliittisena havainnoitsijana. Ukkolalla lausui varoituksen sanoja silloin, kun toiset kokivat viisaammaksi vaieta tai eivät edes tunnistaneet uhkia, joita nostaa esiin.</p><p>Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Ukkola profiloitui ennen kaikkea Nord Stream -kaasuputkihankkeeseen kriittisesti suhtautuvana poliitikkona. Syyskuussa 2009 &ndash; siis Georgian sodan jälkeisessä kansainvälispoliittisessa maailmantilanteessa &ndash; Ukkola piti suorastaan kummallisena, ettei kaasuputken katsottu aiheuttavan turvallisuuspoliittisia vaikutuksia Suomelle. Näin siitäkin huolimatta, että kyse oli Venäjän merkittävästä energiastrategisesta hankkeesta.</p><p>Ukkola moittikin tuolloista hallitusta rähmällään olosta Venäjän ja Saksan edessä. Kukaan ei näyttänyt uskaltavan arvostella näitä kaasuputkihankkeesta. Blogikirjoituksessaan Ukkola yritti epätoivoisesti herätellä Ruususen unta nukkuvaa kansakuntaa ja Suomen ulkopoliittista johtoa:</p><p><em>Jos hallitus hyväksyy nykyajan Ribbentrop-sopimuksen tuosta noin, Suomi on todella vakavasti suomettunut. Näin äärimmäisen tärkeät turvallisuuspoliittiset asiat kuuluvat eduskunnalle. Kaasuputkihanke on tuotava eduskunnan käsittelyyn.</em></p><p><em>(&hellip;)</em></p><p><em>Toivon, että kansalaiset heräisivät ennen kuin Suomi on taas läpeensä suomettunut. Toivon, että kansalaiset heräisivät ja antaisivat raikuvaa palautetta ministereille. Ministerit eivät kansanedustajista piittaa, mutta onneksi sentään kansasta, äänestäjistä. (&hellip;)</em></p><p><em>(&hellip;)</em></p><p><em>Jos hallitus todella syrjäyttää eduskunnan, jokainen tajuaa, että Suomi on taas suomettunut. Pääministeri ja hallitus myyvät Suomen itsemääräämisoikeuden, kuten Kekkonen teki. Eduskunnan on saatava tietää, mitä Venäjä oikein suunnittelee? Mitä Venäjä tarkoittaa putken sotilaallisella valvonnalla?</em></p><p><em>(<a href="http://tuulikkiukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2009/09/03/kaasuputki-eduskuntaan">http://tuulikkiukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2009/09/03/kaasuputki-eduskuntaan</a>)</em></p><p>&nbsp;</p><p>Mutta turhaan. Ukkolan varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Jotkut taisivat jopa naureskella tuollaisille ikäville puheille.</p><p>Vuoden 2009 maaliskuussa Ukkola kiinnitti huomiota myös venäläisten epäilyttäviin maa- ja tonttikauppoihin vaatien niiden saattamista luvanvaraiseksi. Ukkolan lähtökohtana oli, että ostajan olisi aina annettava selvitys, mihin tarkoitukseen kiinteistö tulee, mistä rahoitus on peräisin ja, millaiset kytkennät ostajalla on Venäjän poliittiseen johtoon.</p><p>Kaasuputkihanketta käsittelevän blogikirjoituksen perusteella voidaan päätellä, ettei Ukkolan kriittiset puheenvuorot aiheuttaneet kättentaputuksia tai kiitosten tulvaa. Tuskin syyllistyn suureen vääryyteen, kun totean, että vielä syksyllä 2009 valtaosa suomalaisista poliitikoista olivat kuuroja ja sokeita Venäjän voimapolitiikalle. Ukkolan varoituksen sanoja ei haluttu kuulla, sillä ne eivät sopineet siihen tulkintaan, jonka tuolloinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto olivat tehneet. Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittista ryhtiliikettä ei yksinkertaisesti haluttu nähdä.<br /><br />Krimin miehityksen jälkeisestä ajasta katseltaessa Ukkola osoittautui harvinaisen tarkkanäköiseksi ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi tarkkailijaksi.</p><p>Näin jälkikäteen voidaan sanoa, että rohkealla toiminnallaan Ukkolan jätti jälkeensä vahvan ulko- ja turvallisuuspoliittisen testamentin. Tuon testamentin ytimessä on yksittäinen kansanedustaja, jolla on velvollisuus puhua ja toimia silloin, kun vaikeneminen tuntuisi tarkoituksenmukaisemmalta ja turvallisemmalta:</p><p><em>Olen jo aikaa sitten tuonut esiin kaasuputken turvallisuusuhat niin eduskuntapuheissa kuin blogissani 23.8.2008. Mutta rivikansanedustajan puheilla ei ole mitään vaikutusta mihinkään asiaan. Onneksi muutama muukin kansanedustaja ajattelee asiasta samalla tavalla. Todennäköisesti meitä olisi enemmänkin, ellei kansanedustajan asema ja tulevaisuus riippuisi johtajien suosiollisuudesta. Kukaan järkevä kansanedustaja ei kompromentoi itseään.</em></p> Tänään saimme kuulla, että entinen kansanedustaja ja toimittaja, Tuulikki Ukkola on kuollut 75-vuoden ikäisenä.

Eduskuntaan Ukkola nousi vuonna 1991 sitoutumattomana liberaalisen kansanpuolueen listalta. Vuosina 1993-1995 Ukkola toimi liberaalisen kansanpuolueen puheenjohtajana. Viimeisellä eduskuntakaudellaan 2007-2011 Ukkola toimi kokoomuksen kansanedustajana.

Kansanedustajana Ukkola tuli tunnetuksi sananvapauden puolustajana ja kriittisenä ulkopoliittisena havainnoitsijana. Ukkolalla lausui varoituksen sanoja silloin, kun toiset kokivat viisaammaksi vaieta tai eivät edes tunnistaneet uhkia, joita nostaa esiin.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Ukkola profiloitui ennen kaikkea Nord Stream -kaasuputkihankkeeseen kriittisesti suhtautuvana poliitikkona. Syyskuussa 2009 – siis Georgian sodan jälkeisessä kansainvälispoliittisessa maailmantilanteessa – Ukkola piti suorastaan kummallisena, ettei kaasuputken katsottu aiheuttavan turvallisuuspoliittisia vaikutuksia Suomelle. Näin siitäkin huolimatta, että kyse oli Venäjän merkittävästä energiastrategisesta hankkeesta.

Ukkola moittikin tuolloista hallitusta rähmällään olosta Venäjän ja Saksan edessä. Kukaan ei näyttänyt uskaltavan arvostella näitä kaasuputkihankkeesta. Blogikirjoituksessaan Ukkola yritti epätoivoisesti herätellä Ruususen unta nukkuvaa kansakuntaa ja Suomen ulkopoliittista johtoa:

Jos hallitus hyväksyy nykyajan Ribbentrop-sopimuksen tuosta noin, Suomi on todella vakavasti suomettunut. Näin äärimmäisen tärkeät turvallisuuspoliittiset asiat kuuluvat eduskunnalle. Kaasuputkihanke on tuotava eduskunnan käsittelyyn.

(…)

Toivon, että kansalaiset heräisivät ennen kuin Suomi on taas läpeensä suomettunut. Toivon, että kansalaiset heräisivät ja antaisivat raikuvaa palautetta ministereille. Ministerit eivät kansanedustajista piittaa, mutta onneksi sentään kansasta, äänestäjistä. (…)

(…)

Jos hallitus todella syrjäyttää eduskunnan, jokainen tajuaa, että Suomi on taas suomettunut. Pääministeri ja hallitus myyvät Suomen itsemääräämisoikeuden, kuten Kekkonen teki. Eduskunnan on saatava tietää, mitä Venäjä oikein suunnittelee? Mitä Venäjä tarkoittaa putken sotilaallisella valvonnalla?

(http://tuulikkiukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2009/09/03/kaasuputki-eduskuntaan)

 

Mutta turhaan. Ukkolan varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Jotkut taisivat jopa naureskella tuollaisille ikäville puheille.

Vuoden 2009 maaliskuussa Ukkola kiinnitti huomiota myös venäläisten epäilyttäviin maa- ja tonttikauppoihin vaatien niiden saattamista luvanvaraiseksi. Ukkolan lähtökohtana oli, että ostajan olisi aina annettava selvitys, mihin tarkoitukseen kiinteistö tulee, mistä rahoitus on peräisin ja, millaiset kytkennät ostajalla on Venäjän poliittiseen johtoon.

Kaasuputkihanketta käsittelevän blogikirjoituksen perusteella voidaan päätellä, ettei Ukkolan kriittiset puheenvuorot aiheuttaneet kättentaputuksia tai kiitosten tulvaa. Tuskin syyllistyn suureen vääryyteen, kun totean, että vielä syksyllä 2009 valtaosa suomalaisista poliitikoista olivat kuuroja ja sokeita Venäjän voimapolitiikalle. Ukkolan varoituksen sanoja ei haluttu kuulla, sillä ne eivät sopineet siihen tulkintaan, jonka tuolloinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto olivat tehneet. Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittista ryhtiliikettä ei yksinkertaisesti haluttu nähdä.

Krimin miehityksen jälkeisestä ajasta katseltaessa Ukkola osoittautui harvinaisen tarkkanäköiseksi ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi tarkkailijaksi.

Näin jälkikäteen voidaan sanoa, että rohkealla toiminnallaan Ukkolan jätti jälkeensä vahvan ulko- ja turvallisuuspoliittisen testamentin. Tuon testamentin ytimessä on yksittäinen kansanedustaja, jolla on velvollisuus puhua ja toimia silloin, kun vaikeneminen tuntuisi tarkoituksenmukaisemmalta ja turvallisemmalta:

Olen jo aikaa sitten tuonut esiin kaasuputken turvallisuusuhat niin eduskuntapuheissa kuin blogissani 23.8.2008. Mutta rivikansanedustajan puheilla ei ole mitään vaikutusta mihinkään asiaan. Onneksi muutama muukin kansanedustaja ajattelee asiasta samalla tavalla. Todennäköisesti meitä olisi enemmänkin, ellei kansanedustajan asema ja tulevaisuus riippuisi johtajien suosiollisuudesta. Kukaan järkevä kansanedustaja ei kompromentoi itseään.

]]>
9 http://rikukeski-rauska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276766-nainen-jonka-varoituksia-ei-haluttu-kuulla#comments Kotimaa Energiariippuvuus Venäjästä Kansallinen Kokoomus Nord Stream Suomen ulkopolitiikka Turpo Thu, 30 May 2019 19:46:16 +0000 Riku Keski-Rauska http://rikukeski-rauska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276766-nainen-jonka-varoituksia-ei-haluttu-kuulla
Suomen Nato-oven sulkeminen olisi kammottava virhe http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276707-suomen-nato-oven-sulkeminen-olisi-kammottava-virhe <p>&rdquo;Älkää muuttako mitään turvallisuuspolitiikassa näistä perusasetelmista ainakaan huonompaan suuntaan.&rdquo;</p><p>Näin viestittää hallitusneuvotteluihin Pertti Salolainen (kok), joka vetäytyi kansanedustajan tehtävistä kuluneena keväänä.</p><p>Uusi Suomi kysyi tältä ulkopolitiikan konkarilta viestiä Säätytalolle tänään Helsingin Lasipalatsissa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa esiteltiin Karoliina Honkasen raportti Nato 70 vuotta &ndash; arvioita puolustusliiton roolista ja Suomen kumppanuudesta.</p><p>Salolainen on raportin kustantaneen Suomen Atlantti-Seuran varapuheenjohtaja. Kyseinen seura taas on tunnettu turvallisuuspoliittisen keskustelun virittäjä.</p><p>Salolaisen mainitsema perusasetelmahan on se, että Juha Sipilän (kesk) hallitus päätti kirjata Natosta hallitusohjelmaan edellistä hallitusta myönteisemmin.</p><p>&rdquo;Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä&rdquo;, sanottiin <a href="https://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1427398/Ratkaisujen+Suomi_FI_YHDISTETTY_netti.pdf">Sipilän hallituksen ohjelmassa</a> 2015.</p><p>Vielä Jyrki <a href="https://valtioneuvosto.fi/documents/10184/147449/Kataisen+hallituksen+ohjelma/81f1c20f-e353-47a8-8b8f-52ead83e5f1a/Kataisen+hallituksen+ohjelma.pdf">Kataisen (kok) hallituksen ohjelmassa</a> 2011 Suomi ampui itseään turvallisuuspoliittisesti jalkaan ilmoittamalla, että &rdquo;Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista.&rdquo;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kataisen hallituksessa </strong>ulkoministerin paikalle nousi sosialidemokraattien kansanedustaja Erkki Tuomioja ja presidenttinä toimi tuolloin samasta puolueesta valtakunnan korkeimpaan virkaan ponnistanut Tarja Halonen. Kumpikaan ei ole tullut tunnetuksi erityisestä Nato-myönteisyydestä.</p><p>Kataisen kuuden puolueen hallituksessa oli myös selkeästi Nato-kielteinen vasemmistoliitto, joka nytkin on matkalla Antti Rinteen (sdp) viiden puolueen hallitukseen.</p><p><a href="https://vasemmisto.fi/suomen-irtauduttava-naton-yhteisen-puolustuksen-harjoituksista/">Vasemmistoliiton puoluevaltuusto vastust</a>i viime vuonna esimerkiksi Trident Juncture -sotaharjoitusta ja esitti, että &rdquo;Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus kirjataan selvästi seuraavan hallituksen ohjelmaan&rdquo;.</p><p>Ei puolustusliittoon kuulumattomuuden toteaminen ole huono asia, mutta kammottava virhe olisi sulkea Nato-ovea samaan malliin kuin 2011. Venäjän tekemä Krim-valloitus keväällä 2014 on kaikille sen naapureille varoittava tapaus.</p><p>Ilmeisesti sdp, keskusta, vihreät ja rkp pitävät huolen, ettei Nato-ovea enää ehdoin tahdoin suljeta. Ei tietä jäsenyydelle myöskään pyritä hyvin todennäköisesti avaamaan. Vähäisen vaikutusvallan rkp on hallituksessa ainoa avoimesti Nato-myönteinen puolue.</p><p>Kuinka pahasti vasemmistoliitto tulevan Nato-kirjauksen kanssa kipuilee, jää nähtäväksi. Jättäisikö se jopa lähtemättä itselleen sopimattoman kirjauksen vuoksi hallitukseen, kun se äänestyttää hallitukseen menosta myös jäsenistöään?</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Selvää on</strong>, että Nato-jäsenyys olisi Suomelle puolustuksellisesti erittäin varteenotettava ratkaisu.</p><p>&rdquo;Mahdollinen hyökkääjä joutuisi ottamaan huomioon, että Suomen tukena olisi koko liittokunnan sotilaallinen voima &ndash; tavanomaiset joukot, ohjuspuolustuksen suorituskyvyt ja viime kädessä ydinaseet&rdquo;, Karoliina Honkanen kirjoittaa tänään julkaistun raporttinsa osuudessa, jossa Suomi olisi jo kuvitteellisesti Naton jäsen.</p><p><a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/281598-tallainen-olisi-nato-suomi-hyokkaaja-joutuisi-ottamaan-huomioon-etta-suomen-tukena">Honkasen raportista voi lukea lisää täältä Uuden Suomen uutisista.</a></p><p>Yksityishenkilönä raportin kirjoittanut puolustusministeriön virkamies Honkanen ei suosita Nato-jäsenyyden hakemista tai hakematta jättämistä, vaan jättää kysymyksen poliitikkojen päätettäväksi.</p> ”Älkää muuttako mitään turvallisuuspolitiikassa näistä perusasetelmista ainakaan huonompaan suuntaan.”

Näin viestittää hallitusneuvotteluihin Pertti Salolainen (kok), joka vetäytyi kansanedustajan tehtävistä kuluneena keväänä.

Uusi Suomi kysyi tältä ulkopolitiikan konkarilta viestiä Säätytalolle tänään Helsingin Lasipalatsissa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa esiteltiin Karoliina Honkasen raportti Nato 70 vuotta – arvioita puolustusliiton roolista ja Suomen kumppanuudesta.

Salolainen on raportin kustantaneen Suomen Atlantti-Seuran varapuheenjohtaja. Kyseinen seura taas on tunnettu turvallisuuspoliittisen keskustelun virittäjä.

Salolaisen mainitsema perusasetelmahan on se, että Juha Sipilän (kesk) hallitus päätti kirjata Natosta hallitusohjelmaan edellistä hallitusta myönteisemmin.

”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä”, sanottiin Sipilän hallituksen ohjelmassa 2015.

Vielä Jyrki Kataisen (kok) hallituksen ohjelmassa 2011 Suomi ampui itseään turvallisuuspoliittisesti jalkaan ilmoittamalla, että ”Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista.”

 

Kataisen hallituksessa ulkoministerin paikalle nousi sosialidemokraattien kansanedustaja Erkki Tuomioja ja presidenttinä toimi tuolloin samasta puolueesta valtakunnan korkeimpaan virkaan ponnistanut Tarja Halonen. Kumpikaan ei ole tullut tunnetuksi erityisestä Nato-myönteisyydestä.

Kataisen kuuden puolueen hallituksessa oli myös selkeästi Nato-kielteinen vasemmistoliitto, joka nytkin on matkalla Antti Rinteen (sdp) viiden puolueen hallitukseen.

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto vastusti viime vuonna esimerkiksi Trident Juncture -sotaharjoitusta ja esitti, että ”Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus kirjataan selvästi seuraavan hallituksen ohjelmaan”.

Ei puolustusliittoon kuulumattomuuden toteaminen ole huono asia, mutta kammottava virhe olisi sulkea Nato-ovea samaan malliin kuin 2011. Venäjän tekemä Krim-valloitus keväällä 2014 on kaikille sen naapureille varoittava tapaus.

Ilmeisesti sdp, keskusta, vihreät ja rkp pitävät huolen, ettei Nato-ovea enää ehdoin tahdoin suljeta. Ei tietä jäsenyydelle myöskään pyritä hyvin todennäköisesti avaamaan. Vähäisen vaikutusvallan rkp on hallituksessa ainoa avoimesti Nato-myönteinen puolue.

Kuinka pahasti vasemmistoliitto tulevan Nato-kirjauksen kanssa kipuilee, jää nähtäväksi. Jättäisikö se jopa lähtemättä itselleen sopimattoman kirjauksen vuoksi hallitukseen, kun se äänestyttää hallitukseen menosta myös jäsenistöään?

 

Selvää on, että Nato-jäsenyys olisi Suomelle puolustuksellisesti erittäin varteenotettava ratkaisu.

”Mahdollinen hyökkääjä joutuisi ottamaan huomioon, että Suomen tukena olisi koko liittokunnan sotilaallinen voima – tavanomaiset joukot, ohjuspuolustuksen suorituskyvyt ja viime kädessä ydinaseet”, Karoliina Honkanen kirjoittaa tänään julkaistun raporttinsa osuudessa, jossa Suomi olisi jo kuvitteellisesti Naton jäsen.

Honkasen raportista voi lukea lisää täältä Uuden Suomen uutisista.

Yksityishenkilönä raportin kirjoittanut puolustusministeriön virkamies Honkanen ei suosita Nato-jäsenyyden hakemista tai hakematta jättämistä, vaan jättää kysymyksen poliitikkojen päätettäväksi.

]]>
197 http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276707-suomen-nato-oven-sulkeminen-olisi-kammottava-virhe#comments Kotimaa Nato-jäsenyys Wed, 29 May 2019 11:47:45 +0000 Markku Huusko http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276707-suomen-nato-oven-sulkeminen-olisi-kammottava-virhe