Heikki Patomäki

Kaikki blogit puheenaiheesta maanpuolustus

Varuskunta jokaiseen maakuntaan

Sininen tulevaisuus ehdottaa puolustuspoliittisessa ohjelmassaan, että Suomen jokaisessa maakunnassa tulisi olla oma varuskunnallinen yksikkö. Niillä on ratkaiseva merkitys valmiuden kohottamisessa, joukkojen varustamisessa sekä sodan ajan täydennysten toteuttamisessa. Tällä hetkellä Manner-Suomen 18 maakunnasta seitsemän on ilman omaa varuskuntaa.

Perustamistyö on aloitettava Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjois-Karjalasta. Kuusi varuskuntaa lakkautettiin Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen päätöksellä vuonna 2012, mikä oli vakava virhe.

Lukioihin kurssi maanpuolustuksesta

Nuorten maanpuolustustahto on laskenut. Ongelma on huolestuttava ja siihen on todella puututtava. Mistä maanpuolustustahdon heikkeneminen johtuu?

Maanpuolustustahto saakin rapautua

Otsikolla en tarkoita, että maanpuolustuksen rapautuminen olisi toivottavaa. Tarkoitan sitä, että kun varsinkin viime aikoina on nostettu julkisuuteen varustelun tarvetta ja uhkakuvia, niin nuoriso näyttää reagoivan voimakkaasti rauhan puolesta sotaa vastaan. Sama kuka täällä on isäntänä kunhan vain on rauha.

Venäjän uhka - Miten se meihin vaikuttaa?

Joskus on hyvä keskustella kestoaiheistakin, ja epäilemättä Venäjä ja Nato ovat sellaisia, etenkin toinen uhkana ja toinen pelastavana enkelinä. Ei olisi näinä aikoina aivan väärin olettaa Nato-myönteisyyden kasvaneen ja erityisesti maanpuolustustahdon lisääntyneen. Mutta kuinka oikeasti onkaan käynyt?

Nato-jäsenyyden kannatus on ollut laskussa jo neljä vuotta. Maanpuolustustahto vähenee samaa vauhtia. Ei, en minä niin väitä, vaan Yle:

https://yle.fi/uutiset/3-10529281

Vahva maanpuolustushenki on näkynyt kansalaisvaikuttamisena aselakiin

Hallituksen esitysluonnokseen aselain muuttamisesta tullut palaute on ollut runsasta, kriittistä, mutta rakentavaa. Palautteen ansiosta esitystä on voitu valmistelutyön edetessä parantaa merkittävällä tavalla. Valmistelutyön loppuvaiheessa on sisäministeri Mykkäsen ja hallituspuolueiden edustajien yhteistyö ollut tiivistä.

Jehovan todistajille sama maanpuolustusvelvollisuus kuin muillekin!

Hallitus on antanut esityksen, joka poistaisi Jehovan todistajat -järjestöön kuuluvien nuorten miesten erivapauden välttää asepalvelus. Kannatan tätä esitystä.

Asevelvollisuustutkimuksesta uupuu kokonaisvaltainen näkemys

Asevelvollisuudesta käytävää poliittista keskustelua ja valtataistelua tutkinut tohtorikoulutettava Hannu Salomaa kirjoitti HS vieraskynässä (28.9.2018) asevelvollisuuden olevan edellen vanhakantainen ja  nojaavan nationalismiin. Salomaan mukaan asevelvollisuus nojaa edelleen 1800-luvun ajatusmaailmaan ja sitä tulee muuttaa. Salomaa korostaa, että ikäluokasta kaikki eivät suorita asevelvollisuutta, järjestelmä on hierarkkinen ja vanhaan kasvatusajatteluun nojautuva.

Seppo Ervastille: kotiseudun ja isänmaan suojelu ei ole rasismia

Historian maisteri, rovasti ja kotiseutuneuvos Seppo Ervasti kirjoitti Koillissanomissa 19.9.2018 mm. seuraavaa: ”Toisenlaisten ihmisten syyllistämisellä ja syrjimisellä päädyttiin aikanaan kiihkonationalismiin ja juutalaispogromeihin. Tätä samaa rataa ovat nyt marssimassa ruotsidemokraatit, perussuomalaiset edellä ja kaiken maailman `Kanaset` perässä. (...) Nykyajan rasistit ovat vain Hitleriäkin pahempia, koska he eivät uskalla rasismiaan tunnustaa.”

Miehet ovat idiootteja

Helsingin Sanomien otsikko muutama vuosi sitten hätkäytti: ”Miehet ovat idiootteja ja tekevät tyhmiä asioita.” Artikkelin mukaan tämä vastaa arkikokemusta, ja se on todistettu tieteellisestikin.

Ensin teki mieli väittää vastaan, mutta alan tulla samoille linjoille.

Otetaan esimerkki. Kuvitellaanpa, että Suomessa olisi ”yleisen asevelvollisuuden” sijaan ”yleinen vanhustenhoitovelvollisuus”.

Missä olit, kun maanpuolustuksemme romahti?

Maanpuolustus on romahtamassa, tai ainakin ajautumassa kriisiin. Puolustusvoimat lisäävät kasvisruoan määrää ja jos on reaktioita uskominen, niin suomalainen maanpuolustus on nyt työnnetty kuilun partaalle. Itsestään epävarmat rassukat ovat aivan takajaloillaan ja ulina siitä, kuinka jokaisen pitää saada syödä mitä haluaa täyttää mannut ja maat saaristosta tunturilappiin. Puolustusministerikin on reagoinut, koska eihän tällainen hippimeininki voi olla hyväksi ja pitäähän sitä varushenkilöoletetun saada nauttia kuolleiden eläinten kappaleita joka aterialla, jos siltä tuntuu.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä