*

Heikki Patomäki

Kaikki blogit puheenaiheesta Laskusuhdanne

Uudenvuoden mietteitä Suomen tilasta

Mitä on järki tai sen puute, järjettömyys? Järkevyyteen kuuluu aina menneiden päätösten arviointi ja historiallisista kokemuksista oppiminen.

Vuoden 2011 hallitusneuvotteluiden jälkeen odotukseni oli, että euroalueen talouskehitys tulee olemaan huonoa, ja että supistava talouspolitiikka tulee johtamaan leikkauskierteen syvenemiseen Suomessa. Työttömyys ja sen uhka luovat samalla otollisen maaperän muukalaisvihamielisyydelle. Siksi ennakoin ”six pack”-hallituksen talous- ja EU-politiikan hyödyntävän eniten perussuomalaisia.

Me emme ole laskusuhdanteessa

Kun Vanhasen hallitus päätti vuonna 2008 elvyttää taloutta, tuo päätös tehtiin virheellisen ymmärryksen pohjalta. Tuolloin kuviteltiin yleisesti, että laskusuhdanne on lyhyt, ja elvytyksellä vältetään 1990-luvun alun kauhut, ja pian alkava noususuhdanne kuittaa tilanteen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä