Heikki Patomäki

Kaikki blogit puheenaiheesta Journalismin etiikka

Pilkataan foliohattuja - kuka hyötyy?

Onko Suomen poliittisessa keskustelussa ikinä ollut aikaa, jolloin asioista olisi voinut keskustella argumentoiden ja toisen mielipiteitä ja huolenaiheita kuunnellen? Viime aikoina keskustelun on tyrehdyttänyt ankarasti viuhuneet rasismikortti ja natsikortti, mihin Tasavallan Presidenttikin viimeviikkoisessa puheessaan viittasi.

Mutta ”kortteja” on toki muitakin, ja niiden tarkoituksena on tukahduttaa perustellut kysymykset ja aiheelliset vastaväitteet.

Lehdistön rooli Ukrainan kriisissä.Turvallisuuden tunteen kriisi Suomessa osa 3

Venäjä ja oma mediamme ovat pelotelleet meidät takaisin kylmän sodan aikaisiin tunnelmiin. Kansalaiset eivät luota maanpuolustukseen pelätessään uutta ja ihmeellistä hybridisodankäyntiä, Nato-optio todennäköistyy, informaatiosota jyllää ja puolustusmäärärahoja kasvatetaan.

Miksi hybridisodankäynti pelottaa?

Maailmanpankin varakuvernööri ja vihreät toimittajat

Pekka Haavistolla oli 2000-luvun alkupuolella tapana säännöllisesti ilmoittaa CV:ssään virallisissa kehityspoliittisissa keskusteluissa ympäri maailmaa mm. olleensa Maailmanpankin varakuvernööri. Saksan kestävän kehityksen virallisena arvioijana hän ilmoitti Angela Merkelille vuonna 2007 henkilökohtaisesti luovuttamassaan kirjassa olevansa useiden kansainvälisten instituutioiden vieraileva luennoitsija ja professori. Pekka Haavistolla ei ole akateemisia opintoja eikä lainkaan tutkijameriittejä.

Facebook pitää kieltää toimittajilta

Hesari uutisoi kovaan ääneen, miten kansanedustaja Laura Huhtasaari on "liittynyt rasistiseen ryhmään". Todisteinaan Hesari käyttää epämääräisiä ruutukaappauksia ja typeriä oletuksia Facebookin toiminnasta. Tällainen Facebook-"journalismi" on yksi parhaista todisteista siitä, miten alhaiseksi moderni toimittajakunta on rapautunut. Toimittajat eivät tee muuta kuin istuvat koneellaan, kaivavat persettä ja kirjoittelevat roskaa sosiaalisesta mediasta, jonka toimintaa he eivät ymmärrä rahtustakaan.

Journalismi, blogit ja some demokratian turvaajina

Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko kertoi blogissaan toissapäivänä (US 25.5.2015), että ”Kustannusosakeyhtiö Uusi Suomi on kasvanut keskellä suomalaisen median suurta myllerrystä. Yhtiön liikevaihto meni vuonna 2014 ensimmäistä kertaa yli yhden miljoonan euron rajan ja tulos oli verkkolehden tähänastisen historian paras.”

Internetin viimeinen sivu

”Terve Jarmo! Jos sanon, että minulla on kaikki hyvin, syyllistyn melkoiseen liioitteluun”, aloittaa ystäväni ja kollegani sähköpostinsa nyky-Venäjältä.

”Lehdistön vapautta kahlitsee sisäinen sensuuri. Konformismi ja nöyristely ovat vallalla journalistien keskuudessa. Vallanpitäjät piilottelevat informaatiota kaikin tavoin ja niinpä kansa ei voi olla tietoinen asioista. On muitakin ongelmia, mutta eiköhän tämä riitä aluksi.”

Puppugeneraattorit.

Kun jälleen kerran tuota julkisuutta vatkataan haastajapuolueiden osalta, niin todettakoon että eihän median ole pakko mitään asialle tehdä, mutta miksi nähdä vaivaa boikotoinnista kun kerran materiaalia on jo valmiiksi?

Neljäs valtiomahti totisen paikan edessä

Häkellyttävän 47-vuotisen uran Ilta-Sanomissa tehneen toimittaja Hannes Markkulan mietteitä nykyjournalismista ja -journalisteista olisi jokaisen itseään kunnioittavan toimittajan syytä pysähtyä pohtimaan. "Toimittajat pelkäävät kirjoittaa totuuksia", toteaa Markkula.

Helsingin Sanomat plagioi kirjoitukseni taas!

Helsingin Sanomien toimitus on näköjään löytänyt laadukasta luettavaa. Nyt sen Nyt-liite plagioi blogikirjoitukseni, jossa käsittelin homoavioliittoja. Juttuni oli otsikoitu sanoin ”Homoavioliittoja koskevalla päätöksellä Suomi liitetään joko itään tai länteen”. Sen julkaisupäivä oli 7.11.2014.

Suomen demokratiassa saat valita oikein tai väärin

Suomalaista demokratiaa ylistetään laajasti maailmalla ja kotimaassa. Meillä on olemassa vapaat länsimaiset vaalit ja päättäjiä vaihdetaan tasaisin väliajoin, minkä lisäksi päätöksenteko on lähtökohtaisesti koko kansalle avointa. Mediakin on maassamme lähtökohtaisesti vapaa uutisoimaan mistä haluaa. Suomalaisten mielipiteitä ei kuitenkaan kohdella todellisuudessa niin tasa-arvoisesti kuin annetaan ymmärtää.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä