Heikki Patomäki

Kaikki blogit puheenaiheesta Joukkomurhat

Rikos ei oikeuta rikoksia - Ei edes 1918 teloituksia

Vapun jälkeen on hyvä hetkeksi palata vuoden 1918 tapahtumiin ja erityisesti laittomiin teloituksiin, joita voittajapuoli innolla järjesti. Niitä kun ei kukaan pysty kiistämään. Jopa naisia ja lapsia teloitettiin hyvin heppoisin perustein, sekä julkisesti että salaa.

Rikos ei koskaan tee toista rikosta oikeutetuksi, mikä näyttä keskustelussa lähes tyystin unohtuvan. Yksi jos toinenkin yhä puolustaa voittajien järjestämiä laittomia teloituksia sillä että teloitetut olivat itse ensin nousseet laillista esivaltaa vastaan.

Sisäministeriö esittää sarjatuliaseiden säilytysvaatimuksiin rajua heikennystä!

Kirjoitin kaikille kansanedustajille sähköpostin ;

Arvoisa kansanedustaja. 

Uudella asetuksella Sisäministeriö aikoo rajusti heikentää sarjatuliaseiden säilytykseen vaadittavien asekaappien murtovarmuutta. Nykyinen asetus (163/2002) edellyttää, että asekaapit täyttävät standardin SFS5870 turvallisuustasovaatimukset. Nyt asetusta ollaan muuttamassa siten, että jatkossa hyväksyttyjä olisivat standardin EN14450 S1 tason asekaapit. Tämä standardi on rajusti heikompi kuin tähän asti vaadittu (SFS5870).

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä