Heikki Patomäki

Kaikki blogit puheenaiheesta Hitler

Miksi ihmiset kannattavat voimapolitiikkaa?

 

Win-win -politiikka ja voimapolitiikka ovat ajattelu- ja toimintatapoja, jotka ovat saman janan ääripäissä, ne ovat täydellisen erilaisia ajattelutapoja.

Hakaristi tulee ottaa takaisin Suomelle

Natsit tekivät valtavasti pahaa ja tuhosivat merkittävästi eurooppalaista kulttuuria. He tuhosivat taideaarteita, vääristelivät historiaa ja siirsivät kulttuurillisesti merkittäviä artifakteja pitkin poikin Eurooppaa. Nykyään natsien aiheuttamia vahinkoja kulttuurille on pyritty korjaamaan esimerkiksi etsimällä ja palauttamalla natsien varastamia taideaarteita sekä korjaamalla heidän propagandansa aiheuttamia harhaluuloja.

Miten kansanvalta toimii.

Aika monelta taholta on tullut keskusteluissa hallituksen puolustelua tyyliin: "Demokraattisesti valittu, valitusoikeus seuraavissa vaaleissa!" Enkä nyt yhtään liioittele. Selitän miksi hakkaan päätäni pöytään.

Mitä J.K. Paasikivi pohti Hitlerin Idänhyökkäyksen alettua 1941?

Sadekesän hetkellisesti katkaissut hellejakso sai tekemään sitä, mikä ”kannattaa aina”.

Eli lukemaan hyvää kirjaa. Se sattui tällä kertaa olemaan J.K. Paasikiven Jatkosodan päiväkirjat.

En ole varmasti ainua enkä edes ensimmäinen, joka on kiinnittänyt huomiota siihen pitkänpuoleiseen ja jossain määrin kryptiseen päiväykseen, jonka JKP kirjasi kohta Hitlerin Barbarossan alettua.

*

JKP kirjoitti päiväkirjaansa 23.6.1941:

Natsi-analogioista

Perussuomalaiset ja heidän nettikirjoittelijansa turvautuvat tämän tästä käytännöllisiin virhepäätelmiin, vedoten esimerkiksi tunteisiin, pelkoihin tai ”kansan mielipiteisiin”, usein juurikaan välittämättä siitä ovatko esitetyt väitteet totta vai eivät.

Mannerheim ja viimeinen nainen

Mannerheim ja viimeinen nainen

*

Mannerheimin viimeinen rakas Gertrud ”Calle” Wallenberg ja hänen värikäs lähipiirinsä

obs.: Gertrud ”Calle” Wallenberg;> kreivitär Gertrud Arco-Valley (1895-1983)

http://svenska.yle.fi/artikel/2014/12/06/calle-blev-mannerheims-sista-karlek

*

Henkilöt:

Gertrud „Calle“ Wallenberg, myöhempi Arco-Valley;

Epämukavia totuuksia

Elämme ihmeellisen kauniissa maailmassa, jota johtavat vallanhimoiset ihmiset. Totuudella ei ole mitään merkitystä kun he johdattelevat meitä kohti haluamaansa tulevaisuutta. Ja rakkauskin, tuo kaikkea elämää kannatteleva ihme, on tässä vapaiden markkinoiden maailmassa vain kehojen hikistä hankausta. Sellaisena sekin on meille myytävissä.

 

Stalinin ja Hitlerin liitosta II maailmansodan loppuun; on aika hyväksyä faktat

Toisen maailmansodan päättymisestä on näinä päivinä kulunut 70 vuotta. Sota alkoi tosiasiassa Neuvostoliiton ja natsi-Saksan etupiirisopimuksella Moskovassa elokuussa 1939. Sen aloittivat yksissätuumin Stalin ja Hitler. Stalin ja Hitler liittoutuivat ja jakoivat etupiirejä. Sotatoimet alkoivat 1.9.1939, kun natsi-Saksa hyökkäsi Puolaan. Stalin viivytteli hetken, mutta hyökkäsi hyvin pian saaliinjaolle. Stalin ja Hitler jakoivat Puolan. Sen jälkeen he panivat jakosopimuksen lojaalisti täytäntöön. 

Olisiko Saksa voinut voittaa toisen maailmansodan…

Olisiko Saksa voinut voittaa toisen maailmansodan…

 

tai olisiko sota ollut vältettävissä? jonkinsortin jossittelua…

 

Urho Kekkonen, joka jo varhaisista opiskeluvuosistaan lähtien tunsi aitoa mielenkiintoa Saksaa kohtaan, kirjoitti aikanaan esittelyn eräästä sotien alusvuosia käsittelevästä saksalaisen upseerin teoksesta.  Sekin ansaitsee huomion kiinnittämisen:

 

Saksalaista menneisyyttä

 

Politiikka on retoriikkaa

Vaalien lähestyessä poliittinen retoriikka nousee uusiin ulottuvuuksiin. Vaalipaneelit ja mielikuvitukselliset vaalikampanjat haastavat retorisia taitoja. Vaikka retoriikka sanana saattaa herättää negatiivisia tunteita, ei retoriikkaa voi pitää pahana asiana. Sehän tarkoittaa puheella vakuuttamisen taitoa, ja mikäpä politiikassa olisikaan tärkeämpää kuin vakuuttava puhuminen? 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä