Heikki Patomäki

Tulevaisuuden politiikkaa

Politiikka ilman moraalisia periaatteita, selkärankaa ja suuria tarinoita ei ole kiinnostavaa eikä herätä intohimoja. Toimiva demokratia edellyttää, että intohimot, merkitykset ja suuret tarinat voidaan tuoda takaisin politiikan keskiöön. Todellisista aiheista ei ole puutetta, jos vähänkään katsoo ympärilleen.

Filosofit ja poliittisen talouden tutkijat tekevät erottelun sisäisen hyvän ja ulkoisen hyödykkeen välillä. Sisäinen hyvä seuraa asiasta tai prosessista itsestään. Usein yritys hyödykkeistää asia johtaa sen sisäisen arvon vähenemiseen. Omaa persoonallisuutta tai ystävyyttä tai rakkautta ei voi ostaa tai myydä tuhoamatta tai turmelematta sitä. Lasten tai elinten tai seksin kauppa turmelee tai muuttaa merkityksiä. Monilla arkisilla tekemisillä tai käytännöillä itsessään on ihmisille arvoa ja merkitystä, jonka niiden hyödykkeistäminen turmelee.

Kun opettaja saa opetettua lapsen lukemaan, molemmat osallistuvat sisäisen hyvän tuottamiseen, joka usein itsessään riittää toiminnan motivoimiseen. Kun sellisti tai rock-kitaristi oppii harjoittelun tuloksena soittamaan uuden vaikean kappaleen ja kykenee esittämään sen yleisölle, saa hän tyydytystä, joka on riippumatonta ulkoisista palkkioista. Kun tutkija keksii ratkaisun ongelmaan, joka on askarruttanut häntä ja hänen kollegoitaan vuosikausia, kokee hän täyttymyksen, jota mikään raha ei voi korvata.

Saman ajattelun mukaisesti Max Weber kirjoitti sata vuotta sitten politiikasta ”kutsumuksena”. ”Mikään sellainen ei ole ihmiselle ihmisenä minkään arvoista, mitä hän ei voi tehdä intohimoisesti.” Weber peräänkuulutti politiikkaa, jossa moraalista velvollisuutta korostava vakaumuksen ja poliittisen vastuullisuuden etiikka yhdistyvät.
Sata vuotta Weberin jälkeen länsimainen politikointi on menettänyt intohimon ja merkitykset. Politiikka on hyödykkeistynyt.

Helsingin Sanomien kulttuuriraati arvioi, että sisällölliset poliittiset erot ovat hälventyneet puolueiden sisälle. ”Kunpa tietäisi, mitä arvoja puolueet todella käytännössä edistävät, huokaa professori Kari Uusikylä.” Vaalivalinta ymmärretään kulutusvalintana markkinoilla. ”Nykyinen puoluejako osoittaa, miten markkinat toimivat, tuumii professori Alf Rehn. Puolueet yrittävät olla ’asiakkaille’ mieliksi.”  Ja hän jatkaa: "Aivan kuten ruokakaupat, kaikki puolueet tarjoavat samaa. Ja kuluttajat ovat tottuneet tähän."

Vaikka tämä analyysi aivan oikein kuvaa intohimon ja merkitysten katoa, niin siinä on kuitenkin kaksi isoa ongelmaa. Ensimmäinen on se, että monien puolueiden ja osin äänestäjienkin jakama tausta on itsessään ideologia, joka on yhteiskunnallisesti tuotettu. Uusiliberalismi perustuu sellaiselle arvo- ja talousteorialle, jossa (subjektiiviset) arvot ja hinnat markkinoilla ovat sama asia. Hyödykkeistäminen on tavoiteltava asia, koska siten arvoja voidaan mitata markkinoilla. Uusliberalismiin kuuluu myös ajatus, että vapaus on sitä, että kukin saa käyttää rahojaan kuten haluavat – esimerkiksi lahjoittamalla sitä puolueille, jotka siten voivat tuottaa mielikuvakampanjoita mediassa.

Toinen kulttuuriraadin analyysin ongelma on se, että kaikki erot eivät ole vain puolueiden sisäisiä. Kaksi suomalaista puoluetta erottuu selvästi muista vihreys-akselilla: vasemmistoliitto ja vihreät. Ja yksi puolue erottuu selvästi muista vasemmisto-oikeisto-akselilla: vasemmistoliitto. Esimerkiksi SAK:n vertailussa vasemmistoliiton vero-ohjelma poikkeaa yksiselitteisesti kaikista muista siten, että se selvästi tasoittaisi tuloeroja Suomessa.

Tarvitaan kuitenkin enemmän. Toimiva demokratia edellyttää, että intohimot, merkitykset ja suuret tarinat voidaan tuoda takaisin politiikan keskiöön. Todellisista aiheista ei ole puutetta, jos vähänkään katsoo ympärilleen. Ihmiskunta ja koko planeettamme tulee kohtaamaan suuria muodonmuutoksia seuraavien vuosikymmenten aikana.

Yhteenkietoutunut maailmantalous edellyttää kykyä ymmärtää kokonaisuuksia – holorefleksiivisyyttä. Fossiilisten polttoaineiden käyttöön perustunut teollinen sivilisaatio on suurten murrosten edessä. Kohtalomme on yhteen kietoutunut myös ydinaseiden ja muiden joukkotuhoaseiden kautta. Tarvitaan siis uusia demokraattisia ja sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullisia hallintajärjestelmiä. Myös identiteetit ja poliittiset yhteisöt muuntuvat tässä prosessissa. Kaivataan uusia vastauksia kysymyksiin keitä me olemme ja mihin yhteisöihin me kuulumme?

Toisaalta jos selviämme kunnialla edessä olevista murroksista niin tulevaisuus voidaan nähdä kiehtovana uusien mahdollisuuksien kaleidoskooppina. Ajatellaan vaikka sellaista maailmaa, jossa meillä olisi globaaleja poliittisia puolueita, myös globaalin solidaarisuuden puolue.  Globaalin solidaarisuuden puolue voisi ajaa planetaarista synteesiä sosialistien, liberaalien, globaalidemokraattien, ekologien ja mystikkojen ideoista tietoisena siitä, että mikään synteesi ei voi saada kaikkien kannatusta.

Demokraattinen puolue voisi ajaa uusia yhteisplanetaarisia instituutioita ja samalla valmistautua toimimaan noiden instituutioiden sisällä. Tällaisen kehityksen voisi helposti ymmärtää suurena harppauksena ihmiskunnan epävarmalla matkalla sukupuuton partaalla olevasta apinalajista kohti yhä korkeampia eettis-poliittisen oppimisen tasoja – ja jopa laajenemista tähtienväliseksi sivilisaatioksi.

Uskon, että kansalaiset eivät kaipaa lisää kuluttamista. Kuluttaminen turruttaa ja tylsistyttää. He tarvitsevat merkityksiä, moraalisia periaatteita ja vastauksia suuriin kysymyksiin. Politiikka ilman moraalisia periaatteita, selkärankaa ja suuria tarinoita ei ole kiinnostavaa eikä herätä intohimoja. Tulevaisuuden politiikka on intohimojen, kutsumuksen ja vastuun politiikkaa.

Toisaalta tarvitaan myös vastuullisuutta siitä miten suuria tarinoita kerrotaan. Erilaisuutta ja moninaisuutta täytyy kunnioittaa. Dialogin täytyy olla aina kaikkiin suuntiin. Ja kuitenkin täytyy osata myös sanoa: ”tässä seison enkä muuta voi”. Parlamentaarisessa politikoinnissa se tarkoittaa: ”olemme valmiita lähtemään oppositioon, jos tässä olennaisessa asiassa toimitaan tahtoamme vastaan”. Tulevaisuuden demokraattinen politiikka saa lisää tilaa sitä mukaa kun uusliberalismin aikakausi on tulossa vaiheittain päätökseensä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Johtuuko tästä myös se, että nykyiset byrokraatit sekoittavat panoksen ja tuloksen:

"Uusiliberalismi perustuu sellaiselle arvo- ja talousteorialle, jossa (subjektiiviset) arvot ja hinnat markkinoilla ovat sama asia. "

Karl Marx

"Uusiliberalismi perustuu sellaiselle arvo- ja talousteorialle, jossa (subjektiiviset) arvot ja hinnat markkinoilla ovat sama asia"

Hmmm... siis voisiko ehdokas Patomäki kertoa ketkä nämä uusliberalistit ovat? Kuka on ilmoittanut olevansa uusliberalisti?

Toisekseen, miksi markkinat eivät heijastelisi tarkasti meidän subjektiivisia arvoja?
Me kuitenkin teemme päivittäin markkinoilla aivan valtavasti valintoja?
Miksi markkinat estävät ihmisille merkityksen saamisen?

Näihin ja muihin kysymyksiin en kyllä oleta saavani vastausta, koska Patomäki aika selkeästi jo edellisessä blogissa sivuutti minun ihan relvantit kysymykset. Ei taida vain kiinnostus ja taloustieteen taidot riittää lähteä mukaan keskusteluun ...

K Veikko

“15.4.2011 16:16 Karl Marx”

Kato Karl! Sinuakin vielä näkee täällä!

K Veikko

Ovatko nämä moraaliset arvot lähtöisin yksilöstä, jolloin samanmielisten muodostama liitto tai puolue edustaa jäsentensä arvoja

    vaiko

puolue määrittelee oman moraalinsa, jonka kannattajaksi voi sitten liittyä samalla kuin jäseneksikin?

Käyttäjän HeikkiPatomki kuva
Heikki Patomäki

Kuka on uusliberalisti? Julkituotuna liberaalina ideologiana uusliberalismia ovat ajaneet sellaiset oppi-isät kuin Friedrich Hayek ja Milton Friedman, jotka halusivat elvyttää 1800-luvun (talous)liberalismin perinteen. Sitä oppia ovat ajaneet myös monet poliitikot, 1980-luvulla esimerkiksi Margaret Thatcher ja Ronald Reagan.

Hiljaisena taustateoriana uusliberalismiin ovat sittemmin sitoutuneet mm. useimmat suomalaiset poliitikot ja korkean tason virkamiehet, jotka ovat kohta kohdalta toteuttaneet samaa ohjelmaa ikään kuin puhtaan teknisin tai pragmaattisin perustein. Käytännössä uusliberalismin taustalla on useammin neoklassinen valtavirtataloustiede -- ja erityisesti perustekstikirjaversio täydellisen kilpailun mallista ja sen päätelmien kanssa yhteensopivista muista malleista -- kuin Hayekin poliittinen filosofia.

Uusliberalismiin kuuluu myös monia johdannaisteorioita, jotka voivat olla jännitteisessä suhteessa edellä mainittuihin, esim. uusi julkisjohtamisen teoria (New Public Management). Olen kirjoittanut uusliberalismi-termin määrittelystä ja sen käytön politiikasta tarkemmin erityisesti artikkelissa “Neoliberalism and the Global Financial Crisis”, New Political Science, (31):4, 2009, pp.431-442. Voin lähettää sen s-postitse kiinnostuneille.

Nimimerkki "Karl Marx" edustaa selkeästi uusliberalismia, vaikka itse hän kutsuisi itseään varmaan mieluummin libertarianistiksi (samaistaen käsitteen sen amerikkalaiseen oikeisto-merkitykseen; alunperinhän Euroopassa termi viittasi ennemminkin anarkismin tai vasemmisto-liberalismin perinteeseen, jota kohtaan tunnen paljon enemmän sympatiaa). Eri muodoissaan libertarianismi yleensä kannattaa myös maksimaalista sananvapautta, mikä myös minusta on hyvä asia.

Sen sijaan en ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka piiloutuvat nimimerkin taakse. Mitä heillä on salattavanaan? Miksi he piileskelevät? Miksi he eivät voi rehellisesti paljastaa nimeään? Joillakin aiemmilla blogi-sivuillani olen pääsääntöisesti poistanut kaikki nimimerkkiviestit. En myöskään katso asialliseksi väitellä nimimerkkien -- eli minun näkökannaltani haamujen -- kanssa.

Keskeinen kiistakysymys koskee sitä mitä arvot ovat ja mistä ne tulevat? Tämä on moraalifilosofian ja etiikan keskeinen kysymys. Tässä voin vain viitata siihen, mistä ratkaisu voisi löytyä. Pääpointti on joka tapauksessa, että arvot eivät ole subjektiivisia preferenssejä, jotka vain ovat sattuneet tipahtamaan kunkin päähän (ilman kompleksisen kielen konstituoimaa reflektiivistä tietoisuutta mitään arvoja ei edes olisi olemassa). Arvot ovat osa käytäntöjämme ja arkista kielenkäyttöämme. Kun esitämme väitteitä maailmasta tai siitä mikä olisi hyvää tai oikein niin olemme jo sitoutuneet tiettyihin abstrakteihin ideaaleihin (esim. totuus, hyvyys, oikeellisuus).

Arvoja koskeva järkeily noudattaa tiettyjä kognitiivisia kaavoja, joiden suhteen tapahtuu oppimista sekä yksilön että ihmisyhteiskunnan historiassa. Tästä näkökulmasta arvosubjektivismi on tietyssä mielessä paluuta esimoraaliseen järkeilyn tapaan. Esimerkiksi Lawrence Kohlbergin tutkimusten mukaan siirtyminen konventionaalisesta kriittis-refleksiivisen järkeilyn tasolle johtaa n. 20% tapauksissa sellaiseen regressioon, jota uusklassinen talousteoria edustaa.

Jos hyväksyy arvosubjektivismin, niin vaihtoehtona on ryhtyä joko (postmoderniksi) relativistiksi tai päätyä rakentamaan sellaista teknistä teoriaa, joka osoittaa jonkun mekanismin, jolla mielivaltaisetkin preferenssit voivat johtaa kaikkien kannalta järkevään lopputulokseen (esim. Arrowin ja Hahnin 1971 neoklassikko General Competitive Analysis on pohjimmiltaan matemaattis-tekninen, mutta täysin irrealistinen, analyysi siitä teoreettisesta mahdollisuudesta, että kilpeilulliset markkinat voisivat automaattisesti johtaa paitsi Pareto-optimaalisuuteen niin myös "kontribuution mukaan" oikeudenmukaisuuteen).

Sen sijaan jos esim. Kantin, Rawlsin, Kohlbergin tai Habermasin -- tai monin tavoin myös Keynesin, joka oli arvoteoreettisesti edistyksellinen ajattelija -- tavoin hyväksyy, että arvot perustuvat oppimiseen ja yleistettävyyteen, niin ajatus markkinahintojen ja arvojen samaistamisesta näyttäytyy absurdina.

Arvojen teoriasta suomeksi ks. esim. "Diskurssietiikka -- huomioita perustelevaan ohjelmaan", teoksessa J.Kotkavirta (toim.): Järki ja kommunikaatio. Jürgen Habermasin tekstejä 1981-85", ss- 98-164.

Karl Marx

Pieni provo osui ja upposi. Noh, anteeksi että vastaukeni kesti, mutta itse kyllä koen Hayekin nimenomaan libertarianistien oppi-isäksi.

Pointtini oli siinä, että kukaan ei ole itse julistautunut uusliberalistiksi vaan se on eräiden tutkijoiden kehitelmä suuntaus, jota ei ole edes olemassa. Siis joo, voit varmasti löytää niitä asioita mitä Patomäki kokee uusliberaliiksi, mutta on perusteltua kysyä että ovatko lopputulokset (eli näkemämme asiat) uusliberalismin seurausta vai onko taustalla jotain muuta. Miten siis varmistaa kausalisuus eikä pelkkä korrelaatio?

Minä voin olla libertanisti. En tiedä, minä olen vain kysynyt kysymyksiä. En tiedä voiko niistä päätellä jotain. Kysyisin vain, että miksi Patomäki määrittelee minut uusliberalismin muutaman kirjoituksen perustella? Senkö takia, että puhun markkinoista?

Mitä tulee minun nimimerkin käyttöön, niin minulla on omat syyt käyttää nimimerkkiä ja jos et halua käydä keskustelua näin, niin se on sinun valinta. Suomessa leimautuu helposti, koska ihmiset eivät jaksa kuunnella. Haluan välttää tätä. Minulla ei ole mitään ongelmaa nimimerkkien kanssa.

Mitä tulee tähän arvo katsaukseen, niin mielestäni sinä missasit pointtini tai minä en ole yhtä perillä viittatuihin lähteisiin. Kiitoksia silti mielenkiintoisesta tuotoksesta. Emme kuitenkaan puhu samasta asiasta. Sinä puhuit siitä, että mistä arvot tulevat kun taas minä kysyin vain, että eikö näiden arvojen pitäisi näkyä myös markkinoilla, jossa päivittään teemme valintoja? Miksi meidän kulutusvalinnat olisivat irrallaan meidän arvovalinnoista?

Kärjistys: Jos suuri osa ihmisistä on valmiita ostamaan lapsityöllä tehtyjä vaatteita, niin eikö ole oikein päätellä, että se on edes osalle ihmisistä oikein?

Mahdollisia artikkeleja voi lähettää osoitteeseen: Dom.Ran.10@gmail.com

Toimituksen poiminnat