*

Heikki Patomäki

Venäjän uhka ja ennakoinnin etiikka

Kenelläkään ei ole kristallipalloa, josta tulevaisuuden tapahtumat voisi suoraan nähdä. Tulevaisuus on epävarma. Kuitenkin ”haasteista” ja ”uhkista” puhuminen edellyttää, että meillä on asianmukaista tietoa tulevaisuuden vaaroista. Esimerkiksi Venäjän poliittisesta ja sotilaallisesta uhasta on ryhdytty puhumaan myös tavalla, joka edellyttää kykyä nähdä tulevaisuuteen. [Toimitettu ja uudelleen järjestelty versio tästä kirjoituksesta on julkaistu Aamulehdessä sunnuntaina 5.3.2017.]


Tiedämme toki, että uhkakuvia voidaan rakentaa myös ilman tulevaisuuden tapahtumien ennakointia. Riittää, että jotain asiaa, teknologiaa, ihmisryhmää tai valtiota luonnehditaan sellaisin sanakääntein, että kuulijan tai lukijan päässä syntyy kuva vakavasta ”meihin” kohdistuvasta uhkasta.

Uhkakuvat kumpuavat usein kulttuurimme syvärakenteista. Esimerkiksi tarinat hyvän ja pahan välisestä taistelusta syntyivät zarahustralaisuudessa ja tulivat myöhemmin osaksi kristinuskoa. Nykypäivänä tarinat ”hyviksistä” ja ”pahiksista” toistuvat muun muassa lukemattomissa Hollywood-elokuvissa.

Silloin kun kyse on pelkästä retoriikasta ja tarinoiden kertomisesta, ilmiön analyysiin riittää kriittisen kulttuurintutkimuksen välineet. Tarinan rakenne, kehityshistoria ja leviämisen mekanismit voidaan paikallistaa. Vallitsevan puhe- ja kirjoitustavan säännöt voidaan purkaa auki. Teksti voidaan hajottaa ja sen sisältö osoittaa tyhjäksi.

Politiikan ja talouden tutkijan näkökulmasta ennakointi muuttuu kiinnostavammaksi kun siihen sisältyy riittävän selkeitä ja tarkkoja ennustuksia. Mediassa ja julkisuudessa luotetaan usein erityisesti asiantuntijoiden ennakointeihin ja ennustuksiin. Asiantuntijoilla on auktoriteettia puhua oman alansa asioista.

Kanadalainen Philip Tetlock on tutkinut asiantuntijoiden ennakointikykyä jo vuosikymmenien ajan. Hän on tehnyt sekä kokeellisia tutkimuksia, jossa tapahtumia ja todistusaineistoa voidaan manipuloida, että tosielämän turnajaisia, jossa testataan asiantuntijoiden ja muiden ihmisten kykyä ennakoida historiallisia tapahtumia.

Tulokset ovat hämmentäneet tutkimusmaailmaa ja aiheuttaneet pienen sensaation myös laajemmassa julkisuudessa. Tikkoja satunnaisesti heittävät simpanssit ja yksinkertaiset tietokonealgoritmit pystyvät yleensä parempaan kuin tavanomainen ”asiantuntija”. Asiantuntijoiden arviot ovat politiikkaa enemmän kuin tiedettä. Asiantuntijoiden omaksuma teoria ja ideologia määräävät heidän arvioitaan. Monet asiantuntijat etsivät vain omia näkemyksiään tukevia todisteita. Jälkikäteen he ovat hyviä keksimään selityksiä sille, miksi asiat eivät menneetkään ennakointien mukaan. Selittelyn tavoitteena on oman teorian tai ideologian puolustelu.

Uusimmassa kirjassaan Superforecasters Tetlock esittää, että tulevaisuuden järkiperäinen ennakointi ei kuitenkaan ole mahdotonta. Ongelma pitää jakaa osiin ja asiaa pitää katsoa myös ulkopuolisen silmin. Evidenssi pitää ottaa huomioon mutta ei liioitellen viimeisimmän tiedon merkitystä. Todellisuus on monimutkainen, joten ristiriitaiset ja toisiaan kumoavat voimat ja pyrkimykset pitää ottaa huomioon. Ennakoinneissa kannattaa pyrkiä tarkkuuteen epävarmuudesta huolimatta. Aiemmista virheistä pitää oppia ja oman teorian tai ideologian pitää hyväksyä moninaisuus ja olla muutettavissa. Ennakointia oppii parhaiten harjoittamalla sitä – itsekriittisesti.

Lännen media julkaisi marraskuun lopussa Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori ja dosentti Arto Luukkasen kirjoituksen ”Venäjä hyökkää tammikuussa Ukrainaan?”. Jo ensikatsomalta kirjoitus vaikutti täyttävän kaikki epäonnistuvan ennustuksen tunnusmerkit.

Osin Luukkasen teksti on pelkkää retoriikkaa: se tukeutuu pitkälti kaavamaisiin rakenteisiin, vihjaileviin lauseisiin ja epämääräisiin aihetodisteisiin. Päälähteenä on Pavel Felgenhauerin näkemykset, jotka oli julkaistu Ukrainan konfliktin toisen osapuolen lehdessä. Kaikki Luukkasen esille tuomat näkökohdat tukevat oletusta Venäjästä aggressiivisena ja pahana suurvaltana, joka yksipuolisesti uhkaa naapureitaan. Luukkanen ei tuo esille mitään muita näkökohtia tai tulkintakehikkoja, puhumattakaan todellisuuden moninaisuudesta ja ristiriitaisuudesta.

On aina tärkeää täsmentää sekä ennakoitu tapahtuma että se ajanjakso, jolloin tapahtuman pitäisi tapahtua. Sekä Felgenhauerin haastattelussa että Luukkasen jutun otsikossa annetaan ymmärtää, että Venäjä todennäköisesti aloittaa sotilaallisen operaatiota Ukrainaa vastaan tammikuun 2017 loppupuolella. ”Operaation tarkoituksena lienee Itä-Ukrainan teollisten keskusten kuten Harkovan valloittaminen ja ennen kaikkea Odessan, Hersonin tai Mykolaivin kaupunkien valloittaminen.”

Tammikuu tuli ja meni. Omassa vastapuheenvuorossani marraskuussa Uudessa Suomessa tulkitsin Luukkasen tarkoittaneen väljemmin tammi- ja helmikuuta. Luukkanen tosin itse kieltäytyi täsmentämästä ajanjaksoa. Nyt myös helmikuu on mennyt eikä Venäjän hyökkäystä ole edelleenkään näkynyt.

On totta, että taistelut Itä-Ukrainassa laajenivat jonkin verran helmikuun alussa. Jotkut myös yhdistivät tämän laajenemisen Donald Trumpin ja Vladimir Putinin puheluun. Itä-Euroopan ja Keski-Aasian yksikön päällikkö Päivi Peltokoski ulkoministeriöstä totesi kuitenkin Ylen aamu-tv:n haastattelussa 7.2., että ”meillä ei ole tietoa, kumpi osapuoli aloitti taistelut uudestaan ja voi olla, että se selviää tuskin koskaan”, korostaen vielä, että ”kaikki jää spekulaatioiden varaan”.

Luukkasen puheenvuoro on vain yksi esimerkki nyt vallalla olevasta Venäjä-pelottelusta. Ongelmana on se, että pelottelu johtaa turvallistamiseen. Turvallistaminen voi puolestaan johtaa toimintoihin ja politiikkoihin, joihin toiset vastaavat tavalla, joka johtaa lisäturvallistamiseen ja mahdollisesti myös konfliktin edelleen laajenemiseen. Tulevaisuuden ennakointiin liittyy myös eettisiä pulmia.

Heikki Patomäki

PS. Kannattaa katsoa myös aiempi juttusarjani:

Venäjä-keskustelusta osa 1: negatiiviset tunteet kuohuvat

Venäjä-keskustelusta osa 2: tulevaisuuden vaaroja voidaan arvioida järkiperäisesti

Venäjä-keskustelusta osa 3: mitä pitäisi tehdä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

No Arto Luukkanen nyt on mikä on..Ukrainassa konfliktin alkaessa hän lähti selvittämään mitä siellä nyt oikein tapahtuu. Päättyi Kiovaan kysymään paikallisilta,että miltä nyt tuntuu,kun Venäjä hyökkää.

Sitten tuli takaisin kertomaan selkkauksen syyt joita ei sitten tullut kysyneeksi osapuolilta. Näillä mennään..mutta jos tuolla saa asiantuntijatittelin,niin helpolla niitä irtoaa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Se, että Venäjä ei hyökännyt tammikuussa Itä-Ukrainaan, osoittaa vain sen, että Venäjä ei tätä tuntemattomasta syystä tehnyt ja Luukkanen oli väärässä, mutta mitä sitten? En ainakaan itse lähtisi hyökkäämään talvella kun maa on osin mutavelliä alueella, jossa tarvittaisiin hyökkäykseen raskaita tankkeja ja liikkuvaa tykistöä ja raketinheittimiä.

Muistaakseni Venäjän suunnitelmat aiheuttaa levottomuuksia Itä-Ukrainan alueella tulivat mediassa ilmi loppuvuodesta 2016, joten Venäjältä meni pohja tekosyiden järjestämiseen omalle hyökkäykselle. Kun loppuvuodesta 2016 kävi ilmi myös se, että Trump voittikin yllättäen vaalit jenkeissä, Venäjän kannatti ottaa aikalisä Itä-Ukrainan osalta. Kaikki on Venäjällä hyökkäystä ajatellen kunnossa: joukot, aseistukset, huoltopisteet, materiaali, tiedustelu, kenttäsairaalat, joukkojen yhteistoiminta ja sotakokemus Syyriasta. Kun Venäjä huomaa ettei se saa apua Trumpilta, joka painii oman maansa tiedusteluviranomaisten kanssa, Venäjä todennäköisesti tekee siirtonsa. On käytännössä vain Putinin päätöksestä kiinni, milloin invaasio alkaa Itä-Ukrainassa ja riittääkö Putinille maayhteyden avaaminen Krimille vai haluaako hän maa-alueen Moldovaan asti.

Venäjän toimet tapahtuvat pitkän tähtäimen suunnitelman mukaan, joten ei kannata luulla, että jos jotain ei tapahdu juuri nyt, kaikki on hyvin. Vai mitä, Patomäki? Neuvostoliiton kaatuminen aiheutti osalle Venäjän johdossa suuren trauman, jota on lähdetty häikäilemättä korjaamaan. Ensin estettiin Georgian Nato-jäsenyys, sitten Ukrainan. Sen jälkeen haettiin jalansijaa ja sotakokemusta Syyriasta, vahvistettiin asemaa Itämerellä. Seuraavaksi voi hyvinkin olla vuorossa Itä-Ukrainan alueiden laajentaminen ja Valko-Venäjän miehitys. Apinat voivat heittää tikkaa osakemarkkinoita paremmin, mutta apinat eivät osaa ennustaa ulkoturvallisuutta. Ulkoturvallisuudessa jos missä ennakointia pitää kyetä tekemään.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Mielestäni venäläisten tavoite 2014 oli Krimin lisäksi Odessa ja maayhteys Moldovaan, eli eristää Ukraina Mustastamerestä.

Monesti olen ihmetellyt mikä venäläisillä meni pieleen. Ilmeisesti Venäläiset arvioivat väärin Ukrainalaisten tahdon puolustaa maataan. Venäläiset keskittivät joukkonsa väärin tai alimitoittivat voimankäytön tarpeen, eli Venäläiset aliarvioivat vastustajansa.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Tuttua jargonia Patomäeltä. Venäjä ei ole uhka kenellekään, muun väittäminen on turhaa pelottelua. Suomellekaan Venäjä ei ole , ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan minkäänlainen uhka. Sitä vastaan ei kannata varautua. Ehkä Patomäki ja muut hyssyttelijät palkitaan aikanaan ansioistaan korkealla venäläisellä kunniamerkillä.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Eikös ne jaa kissoja nykyään?

Juuso Hämäläinen

Niin nyt alkaa todella mennä jutut ihan komiikan puolelle. Tämä johtuu änkyröinnistä. Änkyröinti on aikuisen harjoittamaa kiukuttelua selvistä asioista. Sellaista myöhäistä uhmaikäisen käytöstä.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Heikkiä ilmeisesti vieläkin kismittää artikkelini, jossa selostin Felgenhauerin käsityksiä. Kuten olen hänelle todennut ihan selkosuomeksi: ne ovat hänen omansa ja niitä kannatti selostaa. Tilannehan kiristyi huomattavasti tammikuun lopulla.

Ajallemme on kuvaavaa "oikean ja edistyksellisen tiedon" monopolisointi.
Se on kuitenkin aivan sama keskustelu, joka käytiin vuonna 1985 NL:n tutkimisesta. Vasemmistolaiset ja edistykselliset halusivat silloin ja nyt oman hermeneuttisen edistyksellisen kehänsä Venäjän ympärille. Esimerkki: vuonna 1985 Professori Osmo Jussilaa arvosteltiin siitä, miten NL:a tutkittiin ja miten tutkimustulokset esitettiin. Ne olivat perin vääriä koskapa ne eivät olleet edistyksellisiä: "Idäntutkimusta edistävä tapa tuskin on se, että väitetään Neuvostoolin tarjoavan silkkaa valetta historiallisena totuutena tai pitävän jatkuvaasti kiinni siitä vaatimuksesta, että Suomen tulee olla sen kontrollissa. Samaan katergoriaan kuuluu sellaisen mielikuvan luominen, että NL on häivyttämässä eroa Suomen ja kansandemokratiaoiden väliltä tai väite, että tieto sinällään on jo pahimmanlaatuista neuvostovastaisuutta, koska sitä ei voi kiistää..." Heikki: tietokilpailukysymys: minkä nimimerkki oli tässä takana ja kuka oli sen takana?

Käyttäjän HeikkiPatomki kuva
Heikki Patomäki

Ennakoitua hyökkäystä ei tullut ja kuten kirjoituksessani totean, ihmiset ja myös asiantuntijat "ovat hyviä keksimään jälkikäteen selityksiä sille, miksi asiat eivät menneetkään ennakointien mukaan. Selittelyn tavoitteena on oman teorian tai ideologian puolustelu." Kaiken voi aina selittää pois; ad hoc -selityksiä voidaan keksiä mihin tahansa tilanteeseen rajaton määrä.

Toinen tapa vastata kritiikkiin on kääntää todistamisen taakka kriitikolle (Majuri), leimata hänet kuuluvaksi johonkin epäilyttävään porukkaan (Luukkanen), tai panna hänen suuhunsa väitteitä, joita hän ei ole esittänyt (Näränen). En ole sanonut, että kaikki on hyvin tai että Venäjä ei ole uhka kenellekään; eikä minulla ole ollut mitään tekemistä kylmän sodan aikaisen idäntutkimuksen tai minkäänlaisten NL-sympatisointien kanssa.

Mitä sitten itse väitän? Kannattaa lukea huolellisesti nuo kolme juttua, joihin laitoin linkit blogin PS-jälkikirjoitukseen:

Venäjä-keskustelusta osa 1: negatiiviset tunteet kuohuvat

Venäjä-keskustelusta osa 2: tulevaisuuden vaaroja voidaan arvioida järkiperäisesti

Venäjä-keskustelusta osa 3: mitä pitäisi tehdä?

Ystävällisin terveisin,

Heikki

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Heikki, positiivisuus on hieno piirre. Ei pidä uskoa pahaa kenestäkään ennen kuin pahuus ilmenee. Jos ei usko näkemäänsä, on tyhmä ja lapsellinen.

Venäjä on muistaakseni kieltänyt olevansa osapuoli koko Ukrainan kriisissä. Venäjän kanta on ollut, että kriisi on kokonaan Ukrainan sisäinen asia.

Siinä tapauksessa Ukraina kai voisi ratkaista sisäiset ongelmansa haluamallaan tavalla esim. pyytämällä apua kapinan lopettamiseen ellei itse siihen kykene. Venäjältä sitä apua ei ole pyydetty.

Ennustaja ei tarvitse olla, jos sanoo, että Ukrainan kriisi päättyy niin, että "suurvalta” Venäjän kasvot säilyvät, vaikka se osapuoli ei olekaan. Joka tapauksessa ratkaisun avaimet ovat Venäjällä, vai ovatko?

Entä Valko-Venäjä? Kansainvälisen politiikan asiantuntijana osaat varmaan kertoa tuleeko Venäjän ja Valko-Venäjän suhteisiin mitään muutosta lähiaikoina. Pahat kielet kertovat suurista ongelmista. Ensi syksyn suurta Zapad 2017 –sotaharjoitusta varten, Venäjä on tilannut 4 162 junavaunua, joiden määränpää on Valko-Venäjän puolella. Viime vuonna tällaisia vaunuja tilattiin vain 50.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Seuraava lainaus osoittaa, ettei Patomäki ole sisäistänyt miksi Venäjä pitää Itä-Ukrainassa yllä sotatilaa:

"Venäjä voi yrittää saada niin vahvan neuvotteluaseman, että osa itäisestä Ukrainasta voitaisiin irrottaa pysyvästi Ukrainasta, siis ne alueet, missä venäjämielinen ja -kielinen väestö asuu (melkein kolmannes ukrainalaisista puhuu äidinkielenään venäjää). Tämä sopisi yhteen myös Putinin hallinnossa yhä vahvempaan asemaan nousseen euraasialaisen ideologian kanssa. Ideologiaan kuuluu ajatus venäläisten etujen suojelemisesta myös Venäjän rajojen ulkopuolella.[9]"

Ensinnäkin: venäjänkielisten suojeleminen Venäjän rajojen ulkopuolella on pelkkä veruke, jonka Venäjä on tietoisesti luonut muka-oikeuttaakseen painostus- ja voimatoimet naapurivaltioissaan. Venäjänkielisten suojeleminen ja oikeudet alkavat kiinnostaa Venäjää vasta silloin, kun se voi käyttää niitä oman voimapolitiikkansa ylevänä pontimena.

Venäjä pitää sotatilaa Ukrainassa yllä useastakin syystä. Painavimmat niistä lienevät

- akuuttivaikutuksena estää Ukrainan lähentyminen kohti läntisiä rakenteita
- pidemmän aikavälin tavoitteena on saada runnottua Ukrainaan liittovaltiorakenne, jolloin Venäjän näpeissä olevat itäiset osavaltiot pystyvät veto-oikeudellaan estämään Ukrainan liittymisen Länteen
- mahdollisuus siihen, että sotatilan ja jatkuvan epävarmuuden aika toisi Venäjälle sauman saada omat miehensä Ukrainan johtoon
- antaa muille Venäjän etupiirin maille varoittava esimerkki siitä, miten käy mikäli vasallit haluavat ottaa pesäeroa Venäjän vaikutuspiiristä

Eli Itä-Ukrainan vallattujen alueiden liittäminen Venäjään ei todellakaan ole Venäjän intressissä. Se veisi Venäjältä vipuvarren edelle mainittujen tavoitteiden saavuttamiseen.

Ja come on, jos Venäjä olisi halunnut liittää nuo alueet itseensä, se olisi sen tehnyt heti keväällä 2014.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Kun Patomäen tekstejä lukee, niin itselleni käy selväksi että Patomäki halukkaasti uskoo Venäjän tarjoamat verukkeet aggressioidensa oikeutuksina. Eli minusta Patomäkeä voi kutsua aiheesta Venäjän tekemisten valkopesijäksi.

Venäjä mm. toistuvasti vetoaa "oikeutettuihin turvallisuushuoliinsa". Perustelu ei kestää tarkastelua. Georgia, Ukraina ja Baltian maat ovat olleet käytännössä demilitarisoituja alueita - etenkin jos vertaa Venäjän rajoilleen kasaamaan sotakyvykkyyteen.

Mistä sitten on kyse?

Patomäeltä on jäänyt noteeraamatta se pohjavirta, joka on koko nykyisen Venäjä/Länsi -konfliktin taustalla. Kyseessä on Venäjän pyrky takaisin maailmanpolitiikan päättäjän asemaan. Tätä roolia ei kukaan kenellekään myönnä; se on otettava, mitä Venäjä on viimeisen vuosikymmenen aikana kiihtyvään tahtiin tehnytkin. Ja villakoiran ytimenä konfliktissa on se, onko Venäjällä oikeus valtapiiriin ja puskurivaltioihin. Siis vasallivaltioiden helminauhaan rajoillaan - ohi näiden valtioiden oman tahdon.

Patomäkikin lienee sitä mieltä, että Nato on Venäjälle ylittämätön kynnys. Miksi Suomi ei olisi tuon kynnyksen takana selvästi nykytilaa paremmassa turvassa? Tai paremminkin: Miksi suomalaisille ei kelpaa Naton mukanaan tuoma suvereniteetti tehdä omat ratkaisunsa ihan omista lähtökohdistaan?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Edellisessä ja tässä kommentissa teit monta väittämää. Mihin perustat ne muuta kuin oletuksiin? Voiko professorit alkaa perustamaan väitteensä oletuksiin ja mutuun?

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Siellä tekstissä on perustelut väittämiini. Lukija ratkaiskoon kumpi meistä on oikeammassa.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #11

No eihän ole perusteluja vaan oletuksia ja vielä toistaiseksi vaikuttaa olevan mutu-pohjalta.

Sekään ei ole perustelu,jos lukija ratkaisee. Vai huutoäänestykselläkö pitää perusteluja alkaa tekemään? Olemmeko siinä vaiheessa jo?

Juuso Hämäläinen

Pääosiltaan on tulevat ihmisperäiset tapahtumat olleet aina ennakoitavissa. On sitten eri asia, onko varoituksista välitetty.

Meille opetetaan koulussa, että sodat syttyvät. Ne siis sytyttävät itse itsensä. Tai se tapahtuu jotenkin passiivimoodissa. Sille ei voida mitään.

Ensimmäinen maailmansota syttyi kuulemma sattuman kauppaa, kun Itävälta-Unkarin vallanperijä ammuttiin Sarajevossa. Tämähän on täyttä puppua.

Saksa, Englanti, Itävalta-Unkari, Ranska ja Venäjä valmistautuivat sotaan vuosisadan alusta. Kaikki oli valmista teurastukseen. Maiden johtajissa oli merkittävä määrä sodanlietsojia. Kansa oli manipuloitu lähtemään tappohommiin. Suurteollisuus oli innoissaan mahdollisuudesta tienata aseilla. Kun sitten tekosyy sotimiseen saatiin, toimeen ryhdyttiin innolla.

Elämme paljolti samanlaisia aikoja. Suomenkin valtiojohdossa on useita poliitikkoja, joiden käytös ei ole maanpuolustuksen hyväksi. Eikä heillä ole mitään realismia maamme puolustuskyvystä. Kokemus puuttuu.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suomen media on vuosikausia rummuttanut että Venäjä hyökkää, Suomen pitää varustautua. Media ja muutamat poliitikot määrittelee Venäjän arvaamattomaksi maaksi niin ei tarvitse edes etsiä syitä hyökkäykselle, itse näen Venäjän hyvin arvattavana maana enkä keksi mitään syytä hyökätä Suomeen saati muualle länsi-Eurooppaan.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Media kertoo Venäjän toimista. Ei media ole mielestäni kertonut, että Venäjän aikomus on hyökätä Suomeen.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Ennustaminen, varsinkin tulevaisuuden, on tiedetty aina vaikeaksi. Jostakin kumman syystä ennustajaeukkoihin uskovia aina löytyy, etenkin silloin kun ennusteet osuvat omiin ennakkoluuloihin.

Jo Nostradamuksesta olemme havainneet, että kun paljon ennustaa ja sopivasti valikoituja sopivasti tulkitsee niin joskus näyttäisi osuvan.

Oikeasti taitaa mennä niinkuin minulle aikoinaan kansantalouden perusteita tankatessani opetettiin, että syy-seuraus -ketjussa voidaan ennakoida vain ja ainoastaan seuraava askel ja sekin vain jos siihen vaikuttavat tekijät on analysoitu oikein. Jatkoa ohjaa niin moni vielä muuttuva asia, että ennustaminen on ihan huuhaata.

Toimituksen poiminnat