Heikki Patomäki

Suomen vasemmisto on kriisissä!

Alla on ensimmäinen puheenvuoroni puoluevaltuuston kokouksessa tänään 21.11.2015 (tämän jälkeiset puheenvuorot olivat improvisoituja).

Ennen yleiskeskustelua Paavo Arhinmäki ehätti kertomaan, ettei asetu enää puolueen puheenjohtaja-ehdokkaaksi. Todettakoon tässä nyt yksiselitteisesti, että vaikka meillä on Paavon kanssa ollut monista asioista ja myös vasemmiston tulevaisuudesta hieman erilaisia käsityksiä, ilman hänen aktiivista rekrytoimintaansa en olisi tullut vedetyksi mukaan puolueen toimintaan vuonna 2010. Lisäksi kevään 2011 vaalien innostunut kampanja varsinkin Helsingin seudulla oli merkittäviltä osin Paavon ansiota, samaten kuin puolueen kannatuksen nuorentuminen. Kiitos panoksestasi Paavo.

PS. Olisin laittanut tämän puheenvuoron omille sivuilleni patomaki.fi pikemminkin kuin tänne, mutta jostain syystä ne ovat olleet koko päivän alhaalla.

 

Hyvät ystävät ja puoluetoverit!

Vasemmisto on kriisissä. Pohja saavutettiin viime keväänä. Kansanedustajia on jäljellä 12.

Sipilän hallituksen leikkaukset ja tökeröt vetkuilut ovat herättäneet laajaa ja jopa kiihkeää vastarintaa. Vallitsee suuri epävarmuus ja epäluottamus. Perussuomalaisten kannatus on jo romahtanut.

Vasemmistoliiton kannatukseen poliittinen tilanne ei kuitenkaan ole juurikaan vaikuttanut. Kannatus laahaa viime kevään luvuissa.

Kriisi tarkoittaa käännekohtaa. Kriisi tarkoittaa myös mahdollisuutta oppia. Näin myös vasemmiston kriisi pitää ymmärtää. Se on mahdollisuus oppia toimimaan paremmin ja menestyksellisemmin.

Pieni allegoria auttanee ymmärtämään tilannetta paremmin. Preussin armeija kärsi Jenan - Auerstedtin taistelussa vuonna 1806 musertavan tappion, kun Napoleonin johtamat ranskalaiset joukot löivät sen hajalle. ”Miksi näin kävi? Eikö Preussin armeija enää ollutkaan se sama Fredrik Suuren organisoima ja kouluttama armeija, joka seitsenvuotisessa sodassa 1756 - 1763 oli taistellut menestyksellä ylivoimaa vastaan?” Vastaus: Juuri niin, se oli yhä se sama.

Vasemmistoliiton perustaminen vuonna 1990 oli ratkaisu silloiseen vakavaan identiteetti- ja uskottavuusongelmaan. Suuri osa myös vasemmistoliiton symboliikasta on kuitenkin edelleen peräisin ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Tavallisten kansalaisten mielissä symbolit yhdistyvät usein Neuvostoliittoon.

Toisaalta käytännön toiminta on murentanut puolueen uskottavuutta aivan toiseen suuntaan. Muun muassa tavoiteohjelmassa 2010-15 todetaan, että ”vasemmistoliitto jatkaa työväenliikkeen suurta kertomusta, jossa me yhdessä olemme tekemässä muutosta”. Tätä kertomusta ja tavoitetta ei ole helppo yhdistää leikkauksiin, ulkoistamisiin ja yksityistämisiin, joissa vasemmisto on ollut mukana – vaikkakin vain kompromissien kautta ja vastentahtoisesti – ja jotka ovat osaltaan edesauttaneet kentän siirtymistä oikealle.

Mennyttä on myös se aika, jolloin saattoi kuvitella edistävänsä vapauden, solidaarisuuden ja tasa-arvon ihanteita vain kansallisvaltioiden kautta! Uusliberalisaatio nousee siitä, että valtiovalta on rajattu pienelle alueelle, kun taas pääoma voi toimia vapaasti kaikkialla maailmantaloudessa.

Periaatteessa Euroopan unioni voisi tarjota mahdollisuuden laajentaa demokraattisen politiikan alaa. Kesä 2015 sai kuitenkin optimistitkin epäileviksi. Monien johtopäätös on yksinkertaisesti: ”EU:sta ei ikinä tule vasemmiston projektia  – tai demokraattista”.

Autoritäärinen EU tukee yksioikoista vapaamarkkina- ja talouskuripolitiiikkaa. Toivottomuuteen ei kuitenkaan ole syytä. Kriisit ja eurokansanäänestykset voivat politisoida EU:ta.

Kreikka-episodin opetus on myös se, että yhden vasemmistohallituksen asema on hauras. Vasemmiston pitää toimia tiiviisti yhdessä koko Euroopassa ja mieluiten globaalisesti.

Hyvät ystävät ja puoluetoverit! Tarvitsemme uutta vasemmistoa! Täytyy uskaltaa luoda uusia symboleita ja ajatuksia. Värit, kuviot ja nimet voidaan ja pitää uudistaa, koska monet historialliset muistot ja traumat määrittävät merkityksien muodostumista.

Uusi vasemmisto tarvitsee nykyistä radikaalimpaa demokratiaa omassa toiminnassaan. Puolueena vasemmistoliitto vaatii avoimuutta ja demokratiaa. Uudistuksista huolimatta tässä on edelleen valtavasti kehittämisen varaa.

Tarvitsemme uutta eetosta ja paatosta, uskottavampaa toimintaa, rohkeampia ja omaehtoisempia linjauksia, suurempia tarinoita. Emme voi vetäytyä muiden selän taakse, kuten eurokansanäänestyskysymyksessä. Emme tule uskottavammiksi rajaamalla tavoitteemme muutamaan erityiskysymykseen ja siihen, mitä muut puolueet voisivat ehkä hyväksyä.

Uskon, että on aika avata myös keskustelu puolueen uudesta nimestä.

Kiitos!

PS. Tiivistelmä analyysini vasemmiston kriisistä ja tulevaisuudesta löytyy täältä: http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3387625-heikki-patomaki-vasemmisto...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Vasemmistoliiton ongelma on se, että sillä ei ole enää omaa ideologiaa.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

http://hommaforum.org/index.php/topic,107858.0.html

Siinä yhdestä puheenjohtajaehdokkaasta...koskahan vasemmistoliitto sanoutuu irti väkivalta anarkisteista?

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Ymmärsinkö nyt oikein, että olet siis syvästi järkyttynyt, koska Li Anderssonin tietokoneessa on ponitarra?

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Kyseinen ponitarra kuuluu ruotsalaiselle äärivasemmistojärjestö AFA:lle

Kyseinen järjestö on vastuussa mm. Polttopulloiskuista ja väkivaltaisista mellakoista ja se avoimesti kannustaa väkivaltaan fasismia vastaan...ja laskee kaiken mikä ei ole anarkismia fasismiksi.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Olen ruvennut pitämään vasemmistoa jollain tapaa hyvänäkin asiana. Hyvinä aikoina on ihan positiivista että hyvinvointia jaetaan aktiivisesti laajemmalle. Sen sijaan huonoina aikoina tarvittaisiin enemmän keskittymistä yritysten toimintaympäristön edistämiseen ja se on puoli, jota vasemmalla ei ole koskaan ymmärretty lainkaan. Raha tulee seinästä ja työ on saatanasta.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Voinen tulkita, että mielestäsi ko. vallitseva kauhun tasapaino on toimivin menetelmä yhteisön hyväksi.

Rahaa tulee vielä seinästä, mutta ennen pitkää se maksaa niin rajusti, että bankrotti tulee seinästä nostajalle.

Minun maailmankuvassani työn saatanallisuus on vain harvojen "etuoikeus". Täysin riippumatta henkilön puoluekannasta.

Olen jo vinkannut vassareille, sekä myös yritysomistajille, miten voidaan löytää vaihtoehdto kauhun tasapainolle. Se on yrityksen sisäisen omistajuuden U-osakejärjestelmä. Se on jopa niin toimiva kokonaisuus, etteivät änkyrät kummallakaan linjalla ole uskaltaneet siihen koskea. Politiikot taas pelkäävät kasvojensa menetystä, eivätkä mitenkään herää mahdollisuuteen poistaa ristiriitoja.

Käyttäjän amgs kuva

Kirjoitit: "Puolueena vasemmistoliitto vaatii avoimuutta ja demokratiaa."
Miten toteuttaisit sen käytännössä? Monesti puolueiden ongelma on se, että esitetään kauniita ajatuksia, mutta ilman toteuttamisehdotuksia.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Onneksi Vasemmistoliitto ei ole yksin kriisissä. Kaikki muutkin poliittiset puolueet ovat, koska ajavat politiikkaa, joka aiheuttaa kriisejä.

Kriisin ratkaisemiseen tarvittaisiin erilaista politiikkaa kuin sen aiheuttamiseen.

Siihen puolestaan ei löydy riittäviä perusvalmiuksia, joten soitto ja tanssi jatkuu, kunnes upotaan. Jospa pinnalle jäisi vielä sellaista porukkaa, millä joku tolkullinen järjestelmä saadaan pystyyn.

Ja todettakoon vielä, että kaikkien kriisilajien siemenet on nyt saatu kylvöön ja lähitulevaisuus näyttää, mitä sieltä kasvaa. Varmuudella voi jo sanoa, että mitään syötäväksi kelpaavaa se ei ole.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Pitää ryhtyä tekemään eikä vaan haaveksimaan ja teoretisoimaan itsesäälissä.

http://hemmokoskiniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Peräänkuulutat rivien välistä sellaista vasemmistoliittoa, joka ei ole samanlainen kuin Arhinmäen vastustajat puolueessa ajavat. Vastustajathan ovat lähinnä niitä AY-jyriä, jotka katsovat, että vasemmistoliitto on erkaantunut luokkatietoisesta perinteestä. Implisiittisesti oletan myös, että heikäläisten rivissä tuo epänationalistinen ulottuvuus tarkoittaa sitä vanhakantaista proletariaatin internationalismia - ei suinkaan EU-yhteistyötä.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Symboleista tuli mieleen 60- ja 70-luvun poliittinen laululiike, kuten Agit prop, ym. No, onhan niitä joitain vasemmistolaisia räppäreitä nykyisinkin.

Pitäisikö sitä wanhan jotain räppiä ruveta kuuntelemaan.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Vasemmistoliiton ja koko Suomen työn puolueiden joukon perusvirhe on se klassinen eli on erehdytty "herrojen kanssa marjaan".

Ei olisi pitänyt suostua suomalaiseen idioottimaiseen pääministerivaaliin ja "sekamatelisoppahallituskulttuuriin".

Olisi heti mentävä opintomatkalle Ruotsiin ja muihin sivistyneisiin demokratioihin, joissa hallitukset muodostetaan puolueblokkien perustalle: http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200353...

Vasemmistoliiton pitää hakeutua blokkiin Sdp:n ja Vihreiden kanssa. Niiden varaan pitää rakentaa Suomen Labour-blokki. Mutta nykyisessä eduskunnassa niiden varaan ei saada aikaan läheskään eduskuntaenemmistöä.

On lohdutonta odottaa vuoden 2019 eduskuntavaaleja. Mutta ei ole juuri muuta mahdollisuutta, koska istumalla Kokoomus-vetoisessa hallituksessa 2011-2015 on vajottu ennätyksellisen alas.

On unohdettava vanhat suhteet itäiseen naapuriin. Venäjä on valtiona mahdollisimman kaukana Labour-ihanteista. Se on yksinvalta ja oligarkkivaltio, varsinainen ryöstökapitalistitalous. Ilmankos sen valtapuolue taitaa olla Kokoomuksen "veljespuolue"...

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

"Suomen vasemmisto on kriisissä!" Heikki, hyvä havainto!!
En muista aikaa milloin Suomen kommunistit (tai millä nimellä ne milloinkin ovat taivaltaneet) EIVÄT OLISI OLLEET KRIISISSÄ. - mutta historia on ollut värikästä ja nähtäväksi jää montako vaalikautta se vielä jatkuu.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Selkeys suhteessa Putinin hallintoon Venäjällä olisi hyvä juttu. Itse jätin vasemmistoliiton kun vantaalainen Antero Erola lähti riehumaan Ukrainaan. Mahdollisesti haluaisin palata mutta minkäänlaista selkeätä kuvaa ei saa puolueen linjasta.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Reipas näkemys Lappalaisella Eerolasta. En ole tiennyt aiemmin, että Ukrainan kriisi on Eerolan syytä! Riehuu ties kuinka siellä Ukrainassa. Miksi kukaan muu kuin Lappalainen ei ole puuttunut Eerolan törkeään toimintaan.

Käyttäjän PerttiVaulasvirta kuva
Pertti Vaulasvirta

Perustavanlaaatuinen ongelma vasemmistolle on ihmisten vaurastuminen. Eli kun suomalainen vaurastuu työnsä avulla, hän on herkkä vaihtamaan vasemmistosta pois.
Kuinka ratkaiset ongelman?. Mitä enemmän vasemmisto yrittää saada palkkakehitystä aikaiseksi sitä alemmaksi kannatus tippuu. Vasemmistolaiset ovat ratkaisseet kysymyksen olemalla niiden ihmisten äänitorvena joilla ei olekaan töitä, tai eivät ole jostakin syystä töissä. Se porukka vähenee mitä enemmän luodaan työpaikkoja ja laitetaan ihmiset töihin.
Ainoa ratkaisu kestävälle vasemmistolaiselle politiikalle on totaalinen uudustuminen. Mutta niin kauan se on vaikeaa, kun vasemistoliiton taso on Arhinmäen luokkaa.

Jyrki Paldán

Kyseenalaistan logiikkasi, sillä nyt tässä Patomäen mainitsemassa kriisissa vasemmistoliiton kannatus on matalalla, mutta työttömyys ennätyskorkealla(vaikka sitä on tilastosiivottu rankasti!). Palkkamalttikin on ollut päällä kauon.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Senaatintorin kiertäjätohtori Erkki Tuomioja nostattaa hiuksia blogissaan:

"Terroristien tavoitteena on nostattaa koko ajan uutta vihaa ja vastakkainasettelua ja he toivottavat tervetulleeksi sellaiset yksinkertaistetun ristiretki-retoriikan siivittämät valtioiden ja laittomien toimijoiden vastaiskut, jotka sitä ruokkivat. Terrorismin nujerramme vain, jos samalla pystymme kuivattamaan sen kasvualustan, jossa tulevat terroristit sikiävät. Tässä onnistuminen edellyttää mm. sitä, että kaikki voivat kokea, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti heidän uskonnollisesta ja etnisestä taustastaan riippumatta."

Historioitsijan analyysi sopii kuin nyrkki silmään myös toisiin ismeihin kunhan vaihtaa yhden sanan:

Kommunistien/natsien tavoitteena on nostattaa koko ajan uutta vihaa ja vastakkainasettelua ja he toivottavat tervetulleeksi sellaiset yksinkertaistetun ristiretki-retoriikan siivittämät valtioiden ja laittomien toimijoiden vastaiskut, jotka sitä ruokkivat. Ismin nujerramme vain, jos samalla pystymme kuivattamaan sen kasvualustan, jossa tulevat kommunistit/natsit sikiävät. Tässä onnistuminen edellyttää mm. sitä, että kaikki voivat kokea, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti heidän uskonnollisesta ja etnisestä taustastaan riippumatta.

Käyttäjän jokeinanen kuva
Janne Keinänen

Olivatko natsit oikealla vai vasemmalla? Vasemmisto ainakin on (mielestäni) selvästi vasemmalla oleva puolue. Natseista on sen sijaan vaikea sanoa. Tässäpä hyvä linkki ja pohdiskeltavaa: https://www.quora.com/Why-are-Nazis-considered-to-...). Tuon mukaan Hitler oli itse asiassa keskustalainen (huh), aavistuksen oikealla. Ja jos joku, niin Hitler oli mielestäni natsi. Eli tuolla perusteella kommenttisi on tyypillistä perussuomalaista populismia, vailla asiapohjaa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Viimeksi tänä aamuna CNN toisti oman toimittajansa tunnin mittasista analyysia ISIS:n synnystä. Monet maailmaa järkyttävistä hirmuteoista ovat kuin suoraan läntisen ajattelun pitkän taipaleen historian kirjoista, mm. vankien näyttäminen toreilla teräshäkeissä muistuttaa sekä antiikin Colosseumin spektaakkeleita että jenkkiarmeijan brutaaleja kidutusmetodeja Irakin vankiloissa päällimmäisenä mielessä naisvartija taluttamassa vankia naru kaulaan sidottuna.

CNN:n mukaan ISIS oikeastaan alkoi New Yorkista 2001, mutta koska Osama bin Ladenia ei saatu kiinni, teloitettiin Saddam Hussein Georg W Bushin johdolla. Samalla tuhottiin monikulttuurisen Irakin valtion hallintojärjestelmä.
Ennen kuin Barack Obama veti maajoukot pois Irakista, oli irakilaisia kohdeltu erittäin julmasti, mikä nostatti vihaa vankien johtajaksi nousseessa Al Baghdadissa. Hallinnon romahdettua jenkkien asevarastoja joutui ISIS:n haltuun.
Sitä länsi sai mitä tilasi, ml. valtavan kansanvaelluksen pakoon ISIS:n puukkomiehiä.

Niin kauan kuin Sauli Niinistö ja Timo Soini eivät lähetä Horneteja pommittamaan ISIS:n asemia, voimme toivoa olevamme turvassa, päinvastoin kuin ranskalaiset ja venäläiset.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Kirjoitit: Niin kauan kuin Sauli Niinistö ja Timo Soini eivät lähetä Horneteja pommittamaan ISIS:n asemia, voimme toivoa olevamme turvassa, päinvastoin kuin ranskalaiset ja venäläiset.

Tämä ei ole totta. Yksikään Euroopan maa ei ole lähettänyt hävittäjiään Syyriaan eikä Irakiin, mutta kuitenkin Englannissa, Ranskassa, Hollannissa, Espanjassa on tapahtunut paljon terroritekoja. Venäjä ja Ranska eivät katsele tumput suorana kun ISIS tappaa heidän kansalaisiaaan vaan ovat aktiivisesti alkanet kitkemään terroristeja. Toivottavasti onnistuvat.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Yksikään Euroopan maa ei ole lähettänyt hävittäjiään Syyriaan"

Ranska ilmoitti juuri pommittaneensa Syyriassa kostoksi terroriteoista. USA on pommittanut liittolaisineen lähi-idässä jo vuodesta 2003. Yksikin miehittämätön USA:n lennokki tappoi 30 hääseurueen jäsentä.

Jyrki Paldán

Pommeilla ja sotilaallisilla iskuilla ne lähi-idän terroristijärjestöt ja terroristit syntyivät, ja todennäköisesti syntyvät jatkossakin.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #23

Saudi-Arabia on luultavasti maailman suurin terroristikasvattamo. Vauraampi ja hyvinvoivampi kuin Ruotsi. Välttynyt pommeilta. Ja suuri osa terroristeistakin koulutettuja.

Voi olla että uskonto on sittenkin suurempi syy kuin pommit ja köyhyys.

Jyrki Paldán Vastaus kommenttiin #25

Saudi-Arabia on myös yksi maailman eriarvoisimmista yhteiskunnista, joten köyhyyttä tuskin voit laskea syyllisistä pois. Päinvastoin, olen melko vakuuttunut että äärimmäinen eriarvoisuus synnyttää levottomuutta paljon enemmän kuin köyhyys. Myöskin naapurimaiden pommitukset voivat vaikuttaa negatiivisesti asiaan.

Noiden korjausten lisäksi en näe juuri mitään syytä spekuloida asiaa pidemmälle. Voi olla että olet oikeassa ja voi olla olematta.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Vasemmiston harjoittama vastuuton populismi alkaa tulemaan tiensä päähän.

On tosin jo aikakin - samoilla ay-fraaseilla kun on ratsasteltu jo useamman vuosikymmenen ajan.

Käyttäjän jokeinanen kuva
Janne Keinänen

No mutta Perussuomalaistenkin kannatushan perustuu kahteen seikkaan: jo tiedossa olevien ongelmien päivittelyyn ja vastuuttomaan populismiin. Onko sekin tullut tiensä päähän? Milloin markkinatalouspopulismi tulee tiensä päähän? Kun lama iskee nousukauden jälkeen, oikeisto huutaa sopeutustoimia ja kovempaa kuria (vs. jos ei kisassa pärjää, pitää treenata lisää). Eli oikeisto porskuttaa nykyjärjestelmässä aina, koska ei ole olemassa heikkoa hetkeä porvareille.
Olet oikeassa, että muutosta pitää tapahtua. Mutta niinhän Patomäkikin peräänkuulutti kirjoituksessaan. Kukaan omilla aivoillaan ajatteleva ei ole enää vuosikausiin rinnastanut Vasemmistoa kommunisteihin, mutta meitähän on moneen lähtöön. =)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Kukaan omilla aivoillaan ajatteleva ei ole enää vuosikausiin rinnastanut Vasemmistoa kommunisteihin"

No ei kait, vasemmisto on ansioitunut lähinnä sukupuolivähemmistöjen ja maahanmuuttajien paapomisessa.

Käyttäjän jokeinanen kuva
Janne Keinänen Vastaus kommenttiin #31

Jos tarkkoja ollaan, niin sukupuolivähemmistöjä ei ole kuin yksi ja se on täpärästi miesten ryhmä. En laske sukupuolivähemmistöihin välimuotoja. Seksuaalivähemmistöjen paapomisessa taas on ansioitunut Vihreät, jotka tosin sattuvat poliittisella kentällä melko lähelle Vasemmistoa. Kun puhutaan vielä vihervasemmistosta, nämä ryhmät sekoittuvat erityisesti konservatiivien mielessä samaksi.
Taisi olla Katainen, joka männävuosina heitti että suomi tarvitsee pari miljoonaa maahanmuuttajaa (jotakin varten, en muista enää mitä). Vasemmisto on voinut erottua asiassa, mutta asia on kylläkin kaikille puolueille yhteinen. Erona on se, että Vasemmisto pyrkii pitämään myös heikoimpien ja köyhimpien puolta, joka nostattaa kotimaisen patriootin hiuksia.

Käyttäjän KaiBackman kuva
Kai Backman

Ihmisen itselleen valmistama elinympäristö vastaa hänen ominaisuuksiaan, kykyjään, mahdollisuuksiaan, eettistä tajuaan, sekä ymmärrystään hyvästä asuin-ja toimintaympäristöstä. Ihmisen rakentamat valtiot, kaupungit, yhteisöt, taajamat, maisemat, kaikki hierarkiat, teknologiat ja koko inhimillinen horisontti on ihmisen tietoisuuden fyysistä ja henkistä ilmentymää. Itse toivoisin ihmiskunnan pystyvän hoitamaan maapalloa kuin yhteistä puutarhaa, joka olisi hyvin hoidettuna ihmiskunnan ikuinen onnen ja elannon lähde. Siksi poliittisen vasemmiston tehtävä on eettinen - ei valtapoliittinen.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Li Andersson toisi turvallisuutta. Syrjäisissäkin marketeissa saisi Arlan tuotteita, vaikka sähkökottikärryillä. Sipoo rules.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Korostaisin vielä kerran, että vasemmiston katastrofaalisen alhainen kannatus ei johdu köyhyyden vähentymisestä. Köyhyys ja tuloerot ovat Suomessa vain lisääntyneet.

Köyhät ja syrjäytyneet ovat vain kerta kaikkiaan pettyneet vasemmistopuolueisiin, jotka ovat roikkuneet "sekametelisoppahallituksissa" pääomapuolueiden hanslankareina. Viimeksi köyhät äänestivät siitä syystä persuja. Nykyhallituksen toimet ovat tuottaneet taas kerran köyhille karvaan pettymyksen.

Ruotsissa ja oikeissa parlamentaarisissa demokratioissa työväenpuolueiden kannatus on aivan toisella tasolla kuin Suomessa, vaikka taloustilanne on parempi ja köyhyyttä vähemmän. Kannattaa tutustua ensi alkuun pohjoismaiden tilanteeseen.

Vasemmistoliiton ja koko Suomen työn puolueiden joukon perusvirhe on se klassinen eli on erehdytty "herrojen kanssa marjaan".

Ei olisi pitänyt suostua suomalaiseen idioottimaiseen pääministerivaaliin ja "sekamatelisoppahallituskulttuuriin".

Olisi heti mentävä opintomatkalle Ruotsiin ja muihin sivistyneisiin demokratioihin, joissa hallitukset muodostetaan puolueblokkien perustalle:
http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200353...
http://timouotila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197132-...

Siis Suomen Labour-blokin muodostamiseksi on pantava neuvottelut heti käyntiin.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Toivoa ei ole menetetty! Kemppinen on vetäissyt herneen nenäänsä jonkun kommentaattorin pitäneen häntä Tuomiojan veroisena Senaatintorin Kiertäjät yhdistyksen jäsenenä.

Käyttäjän jokeinanen kuva
Janne Keinänen

Vasemmiston ongelma on ironisesti se, että Suomen demokraattisissa vaaleissa äänestysprosentti jää niin alas (n. 70). Ja ketkä jättävät eniten äänestämättä? Vähän koulutetut ja vähätuloiset, jotka ovat juuri Vasemmiston potentiaalisinta kannattajajoukkoa. (http://www.acadsci.fi/akatemiaklubi/2011_2012/akat...)
Tuon mukaan äänestysinnokkuus on suurta korkeasti koulutetuissa, toimihenkilöissä (ylempi ja alempi) sekä maanviljelijöissä. Kun samaan aikaan tuossa samassa tutkimuksessa todetaan, että

"peilikuvamallin mukaan ideaalitilanteessa kansanedustuslaitos muodostaa ulkoisesti kansan pienoiskoossa" ja

"jotta peilikuvamalli saavutettaisiin, ihmisten tulisi äänestää itsensä kanssa mahdollisimman samankaltaista ehdokasta",

duunareiden ja vähän koulutettujen äänestämättä jättäminen ajaa yhteiskuntaa siihen malliin, jota aktiiviset äänestäjät edustavat ja kannattavat. Eli se äänestämättä jättäminen on ääni omien oikeuksien polkemiselle (riippumatta yhteiskuntaryhmästä).

Käyttäjän TimoPouru kuva
Timo Pouru

On siinä Patomäellä ja muilla tovereilla savottaa, vaikka kuinka käärisi vanhaa skeidaa
uuteen pakettiin, niin haju on entinen..

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Menneinä vuosina on ollut muutama dilemma, joista yksi on se, että itsensä elättäjä, vaikka puu- tai peltiseppä tietää, että hän kuuluu työväenluokkaan, mutta puolue ei ole sitä ymmärtänyt.
Kansalaispalkasta tulee ennen pitkää väkisinkin totta ja silloin jokainen joka yrittää jotakin, koska kansalaispalkka tarkoittaa 'ikuista starttirahaa', on edelleen työväenluokkaa - huomaako puolue tämän?

Toisaalta olisi korkea aika ruveta ajamaan pienyhteisömalli- ja osuuskunta-oikeuksia myös työttömille. Nythän työtön ei saa mennä edes iltakursseille jne.

Ja olisi myös syytä vaatia eläkerahastojen mahdollisimman järkevää sijoitustoimintaa Suomen PK-sektorille, eikä pyörittää niitä eri bulvaanirahastojen kautta esim. Cayman-saarten kautta. Suomi ei tarvitse ulkomaisia investojia sinänsä, kun rahaa on omasta takaa paljon enemmän kuin pystymme järkevästi sijoittamaan.

On totta, että Suomeen sijoittaessa hävitään hieman katteessa, mutta se saadaan takaisin työllistämisessä tapahtuvassa kasvussa. Siis verot ja maksut, esim. eläkerahastoihin.

On jatkuvasti osoitettava kansalle, että vain kusipäät äänestävät kerta toisensa jälkeen omaan pussiinsa pelaavia idiootteja valtaan.

Henry

Toimituksen poiminnat