Avoin kirje opetusministerille ja pääministerille
Herra pääministeri, kerroitte Helsingin yliopiston lukuvuoden avajaisissa, että ”monesti pienemmällä rahalla saa enemmän vaikuttavuutta”. Kerroitte, että ”omista kokemuksistani tiedän, että niukkuus luo myös luovuutta. Tämä on pitkälle asennekysymys.” Jätitte yleisön äänekkään protestin omaan arvoonsa.
Riittävätkö omat kokemuksenne todella yliopistojen arvioinnin perustaksi? Päteekö esimerkiksi, että mitä vähemmän rahaa yliopistolla on, sitä luovempi siitä tulee? Monien maailman tunnetuimpien yliopistojen budjetti on paljon suurempi kuin kaikkien Suomen yliopistojen budjetit yhteensä. Niiden budjettien kasvu ei näytä vähentäneen luovuutta.
Ministeri Grahn-Laasonen, te julkaisitte avoimen kirjeen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen johdolle 27.10.2015. Toteatte kirjeessänne muun muassa, että ”meidän korkeakoululaitoksemme on kovin sirpaloitunut, ja tutkimus on jakautunut liian moniin, resursseiltaan ja vaikuttavuudeltaan keskinkertaisiin yksiköihin”. Jatkatte samaan hengenvetoon, että ”maailman huipulle tähtäävä maa ei voi olla tyytyväinen eikä tyytyä tilaan, jossa sen korkein huippu – tiede ja tutkimus – yltää kyllä hyvään, mutta ei maailman kärkeen.” Väitätte myös, että suomalaiset yliopistot ovat tehottomia ja tuhlaavat varoja hallintoon ja tyhjäkäyntiin.
Monet kollegani reagoivat paitsi nopeasti niin myös suorastaan vihaisesti teidän kirjeeseenne. Minnesotan yliopistossa tällä erää toimiva professori Juhana Aunesluoma toteaa, että suomalaiset yliopistot ovat uskomattoman tehokkaita verrattuna amerikkalaisiin yliopistoihin:
”Minnesotan yliopisto (UMN) on monella tapaa hyvä vertailukohta Helsingin yliopistolle. Tai oikeastaan sellaiselle kokoonpanolle, jossa olisivat mukana HY, Aalto ja Taideyliopisto. Valtionyliopisto UMN pitää sisällään kaikki nämä alat. Opiskelijoita on hieman yli 50 000. Kansainvälisissä rankingeissa UMN on joissakin HY:tä edellä, joissakin jäljessä. UMN:n vuosibudjetti on n. 3.6 miljardia dollaria. Eli suunnilleen saman verran kuin Suomessa kaikkien yliopistojen rahoitus yhteensä.”
Suomessa saadaan paljon enemmän ”paukkua dollarille”, kuten amerikkalaiset tapaavat sanoa. ”Se, että Suomessa tehdään niin vähillä resursseilla niin hyvää tiedettä kun tehdään, on ihme jo itsessään”, toteaa Aunesluoma.
Kun olin RMIT-yliopiston innovaatioprofessorina Melbournessa, törmäsin strategiatyön yhteydessä vertailuun, joka kertoo samasta asiasta. Kun yliopistorankingit suhteutetaan väkilukuun, kärjessä eivät ole Yhdysvallat ja Britannia, vaan pohjoismaat, Suomi mukaan lukien, ja Sveitsi. Suomessa on todella saatu uskomattomia tuloksia aikaan suhteessa väkilukuun ja resursseihin.
Professori Tuomas Forsberg puolestaan tuo esille, että väite siitä, että meillä Suomessa olisi kohtuuton määrä hallintohenkilökuntaa suhteessa muuhun henkilökuntaan, on täysin järjetön:
”Luvuilla on helppo pelata ja luoda mielikuvia, mutta näyttää siltä, että tämä henkilöstösuhde yhtäältä opettajien ja tutkijoiden ja toisaalta muun henkilöstön välillä ei vielä kerro tyytyväisyydestä saati yliopistojen laadusta mitään eikä tuo suhde ole mitenkään poikkeuksellinen maailmalla. Esim. Harvardissa tutkijoita ja opettajia on alle kolmannes ja Kööpenhaminassakin (mihin suuntaan vertailua on usein meillä tehty) vain 45 prosenttia.”
Tosiasia on, että jo vuosia sitten ”kustannustehokkuutta” alettiin etsiä siitä, että opettaja-tutkijat pannaan tekemään myös sihteerien työt. Kuinka järkevää se on? Useimmat meistä ovat intohimoisia yliopistolaisia ja tutkijoita. Teemme asiaa mitenkään kyseenalaistamatta ja mielellämme palkatonta ylityötä 500-1000 tuntia vuodessa, monet niin paljon kuin sielu (tai perhe) sietää. Jos yliopisto ei anna meidän tehdä tutkimusta työajalla, teemme sitä viikonloppuisin tai vuosilomalla tai jouluna.
Jossain kuitenkin kulkee jaksamisen raja. Jo vuosia julkaistujen tutkimusten määrä suhteutettuna henkilökunnan määrään on ollut laskussa, myös Helsingin yliopistossa. Samaan aikaan tutkintoja on kevennetty, minkä seurauksena opiskelijat oppivat vähemmän.
Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana yliopistojärjestelmästämme on tehty yhä epädemokraattisempi, yhä vähemmän kollegiaalinen, yhä vähemmän motivoiva – samalla kun myös hallinnollista taakkaa on kasattu yhä enemmän opetus- ja tutkimushenkilökunnalle.
Tehokkaasti toimivan organisaation resurssien vähentäminen ei suinkaan lisää luovuutta tai tehokkuutta, vaan yksinkertaisesti vain vähentää tulosta. Näin ymmärretty tehokkuus ei kuitenkaan ole ainoa olennainen näkökohta, päinvastoin. Professori Laura Kolbe kysyy aivan oikein, että
”Onko koulutusjärjestelmissämme jotain vikaa, kun lopputuloksena on korkeasti koulutettuja politiikkoja, jotka suoltavat teknokraattista kapulakieltä uudistuksista ja strategioista, kun pitäisi puhua sivistyksestä, nuoren ihmisyyteen kasvattamisesta, opetuksen ja tutkimuksen sisällöistä ja substanssitavoitteista? Tämä vaan nyt tuntuu niin surkealta, tämä Suomen tämän hetkinen johtaminen (kaikilla tasoilla)…että oikeasti ikettää.”
Monissa maissa vain harvat ja valitut saavat kunnon koulutuksen kalliissa ”huippuyliopistoissa”, kun muut joutuvat tyytymään huonosti organisoituun sekundakoulutukseen, myös yliopistoissa.
Suomalaisen hajautetun ja monipuolisen ylipistojärjestelmän yksi suurimpia saavutuksia on ollut se, että se on tarjonnut korkealaatuisen koulutuksen ja sivistyksen laajoille joukoille kaikkialla Suomessa. ”Pirstaleisuus” ja ”päällekkäisyydet” yliopistoissa eivät ole sen enempää ongelma kuin se, että rautakauppoja tai luokanopettajia löytyy niin Helsingistä kuin Sodankylästä. Sähköpostit kulkevat yhtä nopeasti toiselle puolelle maapalloa kuin viereiseen työhuoneeseen. Sijaintipaikka ei ole sen enempää peruste yhteistyölle kuin sen estekään.
Hyvä herra pääministeri, teillä on diplomi-insinöörin tutkinto, ja hyvä rouva opetusministeri, teillä on valtiotieteen maisterin tutkinto. Olette molemmat siis saaneet tieteellisen peruskoulutuksen ja oppineet tieteellisen päättelyn perusperiaatteet. Yksi niistä on, että vain sellainen väite voi olla tieteellinen, joka voidaan edes periaatteessa osoittaa vääräksi.
Aivan liian suuri osa vallitsevasta koulutus- ja tutkimuspuheesta kuitenkin perustuu siihen, että samanmieliset hymistelevät keskenään ilman että väitteitä alistettaisiin kriittiselle tieteelliselle tarkastelulle. Niistä tulee ”tosia” vain siksi, että niitä toistetaan tarpeeksi monta kertaa.
Tutkimustieto kertoo, että ”ryhmäajatteluksi” kutsuttu ilmiö johtaa helposti virhearviointeihin. Kaikilla meillä on taipumus laumahenkisyyteen. Ryhmäajattelu syntyy tyypillisesti vahvan johtajan vetämässä pienryhmässä tai sellaisissa suhteellisen suljetuissa verkostoissa, jossa tiedonsaannin rutiinit, kyseenalaistamattomuus ja yksimielisyyden vaatimus tai organisatorinen eristyneisyys johtavat informaation ja tulkintojen vinoutumiseen.
Vapaa tiede tarjoaa puolueettoman ja kriittisen perustan arvioida väitteitä. Ongelma on, että koska demokratia ja kollegiaalisuus on yliopistoissa käytännössä peruttu, spontaania vertaiskritiikkiä ei enää useinkaan tarvitse odottaa tai pelätä. Nykyisen epädemokraattisen yliopiston johtokin kysyy mieluummin kalliilta ulkopuolisilta konsulteilta kuin oman yliopistonsa asiantuntijoilta – varsinkin jos nuo konsultit ovat valmiita jo etukäteen myötäilemään vallitsevaa ryhmäajattelua.
Mitä pidemmälle niukkuus, alasajo, kaupallistaminen, yhtiöittäminen ja pohjoiskorealaista järjestelmää muistuttava hierarkkisuus viedään, sitä vähemmän Suomen yliopistot myös tuottavat omaehtoista oppimista.
Tämä on myös taloudellisesti järjetöntä. Tiedämme, että talouskasvun tärkein selittäjä ovat ne inhimilliset tiedot ja taidot, joita kirjallisuudessa usein kutsutaan ”inhimilliseksi pääomaksi”. Oppimisinstituutioiden rapauttamisella on kauaskantoisia taloudellisia seurauksia.
Hyvä herra pääministeri ja rouva opetusministeri! Viime kädessä tässä on kyse julkisen talouden säästöistä. Jos annettuna tavoitteena on leikata julkisista menoista, on tietysti parempi uskotella itselle, että on olemassa joitakin hallinnollisia kikkoja, joilla saadaan nopeasti lisää ”laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta”. Mikään evidenssi ei kuitenkaan tue väitettä, että aiemmat vastaavat hallinnolliset muutokset olisivat tuoneet lisää tehokkuutta tai laatua.
Nyt käynnissä olevaa myllerrystä oikeutetaan jatkuvasti toistetuilla korulauseilla, jotka kumpuavat vallitsevasta ryhmäajattelusta. Tieteen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.
Heikki Patomäki
”…”monesti pienemmällä rahalla saa enemmän vaikuttavuutta”. Kerroitte, että ”omista kokemuksistani tiedän, että niukkuus luo myös luovuutta. Tämä on pitkälle asennekysymys.””
Aika paha!
Tuo on kuin Mao Zhe Dongin toteamus 60-luvulla maaseudun nälänhätään:
”On terveellisempää olla hiukan nälkäinen”.
Ilmoita asiaton viesti
Olipa pläjäys. Oma perehtyneisyys ei valitettavasti anna myöten ottaa moneenkaan kohtaan kantaa (omasta opiskelustakin on jo aikaa iäisyyksiä ;-)), mutta kuulostaa kyllä ihan painavalta tekstiltä! Vaikka lähteitä ei paljoa ollutkaan 😉 – pieni piikki tutkijalle!
Pariin kohtaan kuitenkin hieman omiakin näkemyksiä. Kyllähän se vanha totuus, että jos samanmieliset ja mahdollisesti vielä mielistelyyn kallellaan olevat henkilöt laitetaan miettimään yhdessä jotakin asiaa, lopputuloksena on lopulta jotakin, minkä sen tiimin vetäjä olisi voinut sanoa heti aluksi. Yksi entinen, ruotsissa vastuullisessa asemassa työskentelevä koulukaverini virkkoi kerran asiaa häneltä tiedusteltuani, että hänen käsityksensä ruotsalaisesta diskuteerauskurttuurista on sellainen, että diskuteerataan hyvässä hengessä niin pitkään kunnes kaikki ovat samaa mieltä kuin pomo.
Emme kait me tähän pyri – jos tämä edes yleisesti naapurimme osalta pitää paikkaansa ? Itse uskon siihen, että paras lopputulos saadaan lähes asiassa kuin asiassa, jos asiaa pohdiskelevaan tiimiin haetaan monella tavalla eri taustaisia ihmisiä, joilla on jo ehkä alunalkaenkin eroavia näkemyksiä tilanteesta. Toki vaatii ammattitaitoa, toisten ja heidän mielipiteidensä arvostusta ja ryhmätyökykyä, ettei siitä sitten muodostu vähintäänkin verbaalista taistelutannerta. Mutta jos tuo vältetään, niin….
Toinen asia, joka hieman pilkotti kirjoituksesta, liittyy tuohon hallinnollisten tehtävien siirtämiseen työntekijöiden – tässä tapauksessa opettajien ja tutkijoiden – suoritettavaksi. Olen aikanaan kokenut saman ja olen samaa mieltä, että melko tyhmää. Ainakin siten toteutettuna kuin ne usein on valitettavasti toteutettu. Aikaa uppoaa turhaan aivan sivuseikkoihin, kun toiminnot, prosessit ja tietojärjestelmät on mietitty hallinnon toimivuuden kannalta sen sijaan, että ne olisi mietitty ensin käyttäjien kannalta ja sitten vasta hallinnon. Mutta kun se hallinto on se maksaja niin… Tätä ajatusta voisi siirtää korkeakoulumaailmaan ja muuhunkin opetukseen myös siten, että – jälleen kertaalleen – määriteltäisiin, visioitaisiin tai palautettaisiin mieliin kunkin henkilön funktion perustehtävä. Mitkä asiat palvelevat sen tehtävän onnistumista, mitkä haittaavat. Kuinka heidät vapautetaan turhista tehtävistä sen sijaan että kun ne näemmä selvisivät tuostakin, eiköhän ne selviä tästäkin. Moni hallinnollinen asia voidaan toteuttaa myös siten, että käyttäjät kokevat saavansa siitä lisäarvoa sen sijaan, että kokisivat suurta turhautumista joka kerta sitä suorittaessaan. Ymmärtääkseni mm. matkalaskujärjestelmien osalta on tällaista kehitystä tapahtunut. Kun tällaiset ”tausta-asiat” ovat kunnossa, on helpompaa laittaa – toivottavasti positiivista – painetta ja kovempiakin tavoitteita siihen varsinaiseen työhön.
Siinäpä sitä. Vähän asian vierestä mutta kait kuitenkin asiaakin ;-). Ai niin, minua on pitkään suuresti ihmetyttänyt tuo ministeri Grahn-Laasosen puheessa ilmennyt asia eli ajatus, että ensin toimitaan (nyt leikattiin) ja sitten kovalla kiireellä odotetaan, että joku tekisi suunnitelmia ja visioita, miten edetä. Eikös tuo ollut se saduista tuttu hölmöläisten tapa ? Ei tämä koske vain leikkauksia, monesti se on tapahtunut myös panostuksien ja investointien suhteen. Ei kaikkea tietenään voi tietää etukateen eikä pidä, mutta joku yhteisesti hyväksytty konkretiaakin sisältävä visio voisi olla ? Ei korulauseita, joilla ei ole mitään yhteyttä käytännön tilanteeseen. Jollaiseksi helposti tuonkin tulkitsee, että ensin viedään rahat pois ja sitten vaaditaan parempaa ja kauniinpaa…
Ilmoita asiaton viesti
#2
Hyviä kokemusperäisiä havaintoja, Markku, vaikka et alalla olekaan.
Tämmöisiä mokia voi pohtia systeemisesti, koska ne ovat alasta riippumattomia, kuten tuo että hallintoporukkaa sanotaan irti, ja sitten 1000 ihmistä tekee yömyöhällä hallintotehtäviä kiukuspäissään kun ei tiedä eikä osaa kaikkia pykäliä ja tapoja.
Tässä olisi oikea paikka työllistää ihmisiä ja antaa asiantuntijoille työrauha, niin saisivat tuplasti enemmän aikaan.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen keskeinen ongelma on se, että vaikka käytämme paljon OECD- ja EU-maiden keskitasoa suuremman osuuden bruttokansantuotteestamme tutkimus- ja kehitystoimintaan, korkeateknologisten tuotteiden vientiosuus on pudonnut kauas ko. maiden keskitason alapuolelle. Vuonna 2014 tuo osuus oli Eurostatin tilastojen mukaan Suomessa 6,6 prosenttia kun EU-maiden keskitaso oli 15,6 prosenttia.
Nykyisellä suoritustasolla sijoitumme Romanian ja Italian väliin. Näistä toinen käyttää noin puoli ja toinen alle puolitoista prosenttia bkt:staan tutkimus- ja kehitystoimintaan. Tästä näkökulmasta katsottuna Suomen innovaatiopolitiikassa on jotakin hyvin pahasti vialla. Charles Sabel ja Annalee Saxenian esittivät tästä asiasta Sitralle tekemässään analyysissa vakavan varoituksen jo vuonna 2008.
Ilmoita asiaton viesti
Yksi harhoista. Vaikka paperi jne. eivät ole korkeateknologiaa, prosessi on. Siksi bulkkiteollisuuden t&k:n ei tarvitse olla niin iso kuin monilla muilla toimialoilla. Nokiadementia vaivaa monia edelleen…
Ilmoita asiaton viesti
Tämä pitää täysin paikkansa. Ongelma ei kuitenkaan ole niinkään akateemisen tutkimuksen laadussa. Kuten Patomäki tuo esille suomalaiset yliopistot menestyvät resursseihinsa nähden hämmästyttävän hyvin kansainvälisissä yliopistovertailuissa. Tietysti suomalaisetkin yliopistot voisivat olla aina parempia. Yksi keino merkittävästi parantaa akateemisen tutkimuksen laatua olisi vähentää nykyisen ns. kilpaillun rahoituksen aiheuttamaa taakkaa professoreille. Nythän huomattava osa heidän ajasta menee rahoitushakemusten tekemiseen eikä varsinaiseen tutkimukseen.
Suomen innovaatiojärjestelmän suurin ongelma on kuitenkin se, että varsin keskittynyt järjestelmämme kilpailun rahoituksen jakamisessa – Suomen Akatemia, Tekes – tehokkaasti vähentää ideoiden kirjoa. Jokainen, joka ymmärtää hieman Darwinismia, tietää, että varieetti on edellytys kehitykselle. Varieteetin lisäämiseksi tarvittaisiin enemmän ns. vapaata tutkimusta, Akatemian ja Tekesin yhteistyötä tutkimusrahoituksen koordinoimiseksi tulisi rajoittaa, ja yksittäisten yritysten ja kenties yritysryppäiden mahdollisuutta osallistua Suomen Akatemian ja mahdollisesti myös Tekesin rahoituspäätöksiin tulisi lailla kieltää. Nokian kulta-aikoinahan Noikialla oli edustaja Akatemian luonnontieteellis-teknisessä toimikunnassa (tai mikä sen toimikunnan nimi silloin oli), mikä ilmiönä on uskomaton. En tiedä, että onko se merkittävä syy siihen, että Suomen high tech-vienti on sen jälkeen romahtanut. Joka tapauksessa se hyvinkin korosti IT-alan tutkimusrahoituksen keskittymistä ns. Nokia klusterille.
Ilmoita asiaton viesti
Pienen maan tiedepolitiikalle omat ratkaisut
13.12.2009 Lauri Gröhn
Pienessä maassa on vähän huippuja. Kun sellaisia henkilöitä löytyy miltä alueelta tahansa on heitä ad hoc tuettava kaikin keinoin. Pienessä maassa ei voida toimia suurten maiden tavoin. Suomessa ei ole ollut suomalaista tiede- ja teknologiapolitiikkaa. On vain ollut prosentuaalisia tavoitteita, mantranomaista toiveajattelua ja top-down etupiirien jakoa toimialaoittain.
http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25037-pienen…
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin tuon sinun puheenvuoroni muutaman vuoden takaa. Olet aivan oikeassa, että ydinongelma on, että Suomessa koetetaan ohjata tutkimusta ja kehitystoimintaa liikaa ylhäältä päin eikä tueta tieteen ja tutkimuksen omista lähtökohdista nousevia hankkeita. Tutkimuksen varieteetti nousee nimenomaan sieltä.
Aikoinaan 20 vuotta sitten edesmennyt akatemiaprofessori Olli Lounasmaa totesi osuvasti, että huippuyksikköä ei perusteta vaan se syntyy. Nyt suomalaisissa yliopistoissa koetetaan OKM:n painostuksesta pakottamalla pakottaa kaikki tutkijat enemmän tai vähemmän mielivaltaisiin tutkimusryhmiin uskoen, että ne ovat yleispätevä avain menestykseen.
Suomalainen tutkimuspolitiikka muistuttaa yllättävän paljon neuvostoliittolaista topdown-suunnittelua: Ylimmällä tasolla on kaiken tietävä Gosplan olipa se sitten valtion tiedeneuvosto (tai mikä sen nimi on) tai Suomen Akatemia (komitioineen) ja Tekes. Sitten yliopistoilla on omat tiedenevostonsa tai vastaavat ja tiedekunnilla samoin. Mestyäkseen rahanjaossa tutkijan on kuunneltava herkällä korvalla, millaisi ajatuksia näillä komiteoilla ja neuvostoilla on ja millaiset iskusanat ovat milloinkin muodissa. Jotenkin tuntuu, että kyllä siinä myllyssä rapisee pois kaikki intellektuaalisuus.
Ilmoita asiaton viesti
”Yksi keino merkittävästi parantaa akateemisen tutkimuksen laatua olisi vähentää nykyisen ns. kilpaillun rahoituksen aiheuttamaa taakkaa professoreille. Nythän huomattava osa heidän ajasta menee rahoitushakemusten tekemiseen eikä varsinaiseen tutkimukseen.”
Hyvä huomio. Onko noiden hakemusten tekeminen todellakin professorien ydintehtävä ? Ainakaan jatkuvasti ? Sitä sietäisi todellakin miettiä… Minua on suuresti ihmetyttänyt jo pitkään, että miksi tuota kilpailullisuutta viedään joka paikkaan ja joka asiaan. Onhan se välillä hyvä juttu, mutta… sopiiko se todella kaikkialle. Pitääkö kaikkien olla kilpailijoita ? Jos kyllä niin haluaisin kuulla selvät perustelut, miksi ? Itseni tekisi mieli laittaa monopoli-pelin keksijä linnaan, jos vaan vielä elossa on (ei kyllä taida olla) ;-). Ideologisesti niin karmea peli, että itseäni kuvottaa…. mutta totta kai hienosti kilpailullinen peli! Toinen samanlainen jokapaikkaan vietävä asia nykyään on markkinoiminen, oman itsensä tai oman ideansa markkinoiminen ja myyminen ainakin. Hyvähän se on ominaisuutena, mutta ei se ole kaikille luontevaa. Ja heilläkin voisi olla paikkansa yhteiskunnassa.
Allekirjoitan osittain tuon kritiikkisi innovaatiojärjestelmistämme. Ainakin sen varieetin suhteen. Toisaalta kyllä myös kannatan noita nk. puiteohjelmia. Suomen kaltaisen maan on kyllä hyvä valita ne alueet, joilla ainakin pyritään saamaan kehitystä aikaan. Tuota en kyllä heti tältä istumalta usko, että tietyt yritykset pitäisi saada ulos Tekes-rahoituksesta. Mutta ehtoja ja roolia ehkä voisi miettiä, kyllä.
Nokiasta sen verran, että ei se kyllä ainakaan alkuun ollut mikään Nokia-klusteri. Ainakaan pelkästään. Enempikin se oli useiden suurien ja pienempien organisaatioiden yhteinen tietoliikenneklusteri, jossa Nokialla oli tärkeä rooli, koska se oli käytännössä ainoa, joka teki niistä kansainvälistä bisnestä ainakaan kunnolla. Teleoperaattoreilla oli kuitenkin suuri rooli asioiden edistämisessä eikä unohtaa saa myöskään pienempiä yrityksiä, joilla niilläkin oli roolia. Tämä yhteistyö se teki Suomesta mobiilimaan, ainakin minun mielstäni. Loppuvaiheessa tosin se varmaankin oli puhtaammin Nokia-klusteri.
Tällaisia klustereitahan noissa Tekesinkin puiteohjelmissa pyritään kasaamaan, joten se sinänsä on mielestäni oikea tie. Mutta onko toteutus oikea, se onkin sitten tuhannen taalan kysymys. Jotenkin tuon sinun mainitsemasi variaation aikaansaaminen on ollut hämmästyttävän vähäistä. Jos klustereiden tehtävänä olisi ainakin tuottaa avoimia erilaisia liiketoimintoja mahdollistavia alustoja sen sijaan, että jokainen klusteriin kuuluva väsää omia suljettuja juttujaan (jos näin yleensäkään tapahtuu) ja nuo alustat tuotaisiin sitten tarjolle suurelle yleisölle eli käytännössä startupeille ja muille pienemmille firmoillekin. Niin sitten ehkä sitä variaatiota tulisi. Todennäköisemmin ainakin. Liiketoimintaa ja mammonaa kaikille, yes!
Nyt vaan tuntuu, että Suomessa heitetään monia hyviä alustamahdollisuuksia romukoppaan lyhytnäköisellä tai vaan operatiivisella näkökulmalla. Yhtenä esimerkkinä tästä – ainakin omasta mielestäni – on pk-seudun kaupunkin yhteinen terveydenhuollon mammuttimainen Apotti-järjestelmä, joka ollaan tilaamassa jenkkifirmalta. Kun vaihtoehtona olisi voinut olla avoin, ehkä muutaman muunkin maan kanssa yhteinen alustaympäristö, joka olisi mahdollistanut paremmin uudet, nyt vielä tuntemattomat innovaatiot, joita sitten olisi voitu kaupallistaa ja kansainvälistää. Jos olen asiasta pahasti väärässä, varmaan joku voi korjata ;-). Tuolta se nyt kuitenkin yksinäisestä pohdiskelijasta kuulostaa…
Onneksi muutamat suomalaiset yritykset ovat muodostaneet koalition miettimään ja toivottavasti toteuttamaaan avoimen alustan terveydenhuollolle. Isolta haasteelta kuulostaa joten pelottaa, riittääkö rahkeet – mutta toivotaan parasta! Tällaisia tilaisuuksia uusien innovaatioiden kehittymiseen tulee vastaan aina silloin tällöin, ei joka päivä ainakaan Suomen kokoisessa maassa. Sen takia ne olisi hyvä tunnistaa ja niihin olisi hyvä tarttua. Itseäni on jäänyt harmittamaan muutama tuollainen hyväksikäyttämättä jäänyt mahdollisuus, pienempi toki, mutta silti… En haluaisi nähdä sitä tapahtuvan enempi sääntönä kuin poikkeuksena.
Ilmoita asiaton viesti
Kelvottomaksi todettu malli. Tekesin ja Akatemian byrokraatit paketoivat noita top down ohjelmia, jolloin on tärkeintä formuloida projektit tuohon sabluunaan. Kehnot sabkuunan mukaiset voivat syrjäyttää hyviä ei-sabluunan mukaisia projekteja.
”Toisaalta kyllä myös kannatan noita nk. puiteohjelmia. Suomen kaltaisen maan on kyllä hyvä valita ne alueet, joilla ainakin pyritään saamaan kehitystä aikaan. ”
Kysyin kerran Dipolissa yhdeltä Tekesin johtajalta Tekesin seminaarissa tämän esitellessä ”Suomen painopistealueita”, mitä alueita jätetty pois. Ei osannut vastata…
Toisekseen Tekes ja EU seuraavat muoteja. 90-luvulla multimediahömppä syrjäytti sulautetut järjestelmät, joihin sitten myöhemmin taas palattiin.
Tekes on vuosikaudet ollut pihalla:
http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/198…
Ilmoita asiaton viesti
Voit olla oikeassa, en lähde väittämään vastaan. Tuo on kyllä minulle yllätys, jos nuo puiteohjelmat tai kärkihankkeet tai ties mitä koskiskelevat kaikkia aloja. Eivät ne silloin ole mitään strategisia valintoja. Ja jos muotoseikat ovat tärkeintä, niin eipä toimintafilosofiakaan ole oikein.
En kyllä vieläkään suostu heittämään puiteohjelma-ajatusta romukoppaan. Ehkä toteutus on ollut vääränlainen, jos siinä on sinun mukaan niin paljon vikaa. Sekin kyllä on selvää, että niissä pitää olla jonkinmoista jatkumoa eivätkä ne voi olla esteenä niiden ulkopuolelta tulevien hyvien innovaatioiden tukemiselle.
Kuten aiemmassa viestissäni yritin sanoa, mahdollisuuden ikkunoita aukeaa aina silloin tällöin. Syystä tai toisesta. Pienempiä ja isompia. Niihin erilaisilla innovaatioilla tarttuminen on aina eräänlainen ainutkertainen mahdollisuus. Toki noita innovaatioita tulee muutenkin.
Mutta kuitenkin, asioiden kehittäminen yksin yhden yrityksen sisällä onnistuneesti kaupalliseen menestykseen saakka alkaa tulla yhä harvinaisemmaksi ilmiöksi. Tarvitaan yhä enemmän yritysten välistä yhteistyötä, eri rooleissa olevia osapuolia muodostamaan ekosysteemiä – ja yhä useammin myös noita avoimia rajapintoja asioiden hyödyntämiseen myös siten kuin niitä alussa ei edes kuviteltu voitavan käyttää – siitä ne yleensä ne parhaat jutut tulevat. Ja tässä klusteroituminen, kärki- tai puiteohjelmat jne. lienevät potentiaalinen organisoitumistapa.
Kun sanot, ettei nykyinen topdown-innovaatiojärjestelmämme toimi, niin miten sitä pitäisi mielestäsi kehittää ? Itse ainakin mielelläni yritän löytää positiivisessa mielessä kehitettäviä asioita sen sijaan että pelkästään kritisoisin. Vaikka kyllä sekin piti aikoinaan kantapään kautta oppia ;-). Mutta tosiaan, miten toimintamallia voisi parantaa ?
Oma tarttumapintani kansalliseen innovaatiojärjestelmäämme on jäänyt melko heikoksi. Muutamissa hankkeissa olen ollut vuosien aikana edes jollakin lailla mukana. Viime aikoina hieman ollut tekemisissä paikallisen, kunnallisen startup-yrityksiä tukevan toiminnon kanssa. Ja täytyy omasta kokemuksesta sanoa, että vaikka siinä toki onkin paljon hyvää, on myös kehitettävää. Jos heille menee oman ideansa kanssa, he vaan tuntuvat löytävän puutteita, mutta eivät varsinaisesti auta löytämään ratkaisuja niihin. Toivottavasti kokemukseni on yksittäinen poikkeus, joka johtuu vain omasta vääristyneestä ajattelutavastani ;-). Tuollainen portinvartija-tyyppinen toiminta on kuitenkin niin vierasta omalla toimintafilosofialleni, että…
Ilmoita asiaton viesti
Meillä on pielessä yksi asia. Suomen kustannustasolla tuotteita ei osteta. Suomessa innovoidunkin tuotteen valmistaminen tulee halvemmaksi muualla. Mahdoton yhtälö on keksiä tuote, jonka valmistaminen on Suomessa edullisempaa kuin muualla. Minkäänlainen innovointi ei auta, jos ongelma on kustannustaso.
Ilmoita asiaton viesti
Tutkijat saavat syyttää itseään kun eivät ole osanneet/uskaltaneet reagoida tällaiseen Akatemian ja Tiedeneuvoston roskaan:
http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/119…
http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/204…
Saisitte hävetä!
Ilmoita asiaton viesti
”…monesti pienemmällä rahalla saa enemmän vaikuttavuutta”. Tosi on.
Jos on tottunut siihen, että rahaa on, sitä käytetään usein vähemmän harkitusti. Tämä on ollut havaittavissa myös Suomen korkeakouluissa, kunhan vain rehellisesti katsotaan peiliin. Peiliin katsovat ohjataan sivuraiteelle usein jopa ”Nokia-johtamismallin” menetelmin… Laatumittareiden sijasta on jo vuosia käytetty määrämittareita ja korkeakoulut ovat osittain itsekin siihen syypäitä.
Resurssien sisäisen allokoinnin kankeus on muuan perusongelma, joka synnyttää ns. tyhjäkäyntiä, samoin monet jäykät sopimusjärjestelmät ja nokkimisjärjestykset mm. henkilöstöpuolella.
Opetuksen taso on ajoittain hävettävän huonoa, minkä myös fiksuimmat opiskelijat ovat ilmaisseet. Osittain ilmiötä vahvistaa korkeakoulun laatima meritoitumishierarkia, joka aliarvioi loistavaa opettajuutta korkeakoulussa. Yksi referee-artikkeli ja esitelmä jossain kongressissa (nekin tärkeitä) menee opetusta kehittäneestä toiminnasta heittämällä ohi.
Myös yliopiston erilaisten sisäisten hankkeiden rahoituksessa harkinta voi olla pintapuolista ja muotivirtauksia seuraavaa, eikä niiden todellista vaikuttavuutta mitata koskaan. Ts. huonojen ja kalliiden ratkaisujen seurauksista harvemmin keskustellaan edes laitosten sisällä, vaikka parempaan tulokseen olisi päästy edullisemmin.
Myös rerytointiongelmat ovat olemassa – sekä henkilöstön että opiskelijoiden.
Kannattaisi viettää muutama vuosi jossain hyvässä korkeakoulussa Suomen ulkopuolella: se avaa silmiä niin tutkimuksen, opetuksen kuin kk-hallinnonkin ratkaisuvaihtoehdoille.
Ilmoita asiaton viesti
Ministeri joutuu virkansa puolesta puolustamaan mahdotonta yhtälöä: halvemmalla parempaa. Tunnetusti halpa ja hyvä eivät kohtaa.
Muuten olen sitä mieltä, että näin kokematonta ja alaan perehtymätöntä ministeriä ei pitäisi nimittää. Nimitys on häpeäksi ”kykypuolueelle”, siis entiselle sellaiselle.
Ilmoita asiaton viesti