Heikki Patomäki

Perusporvarihallitus: talouskurimus syvenee ja Soinin bluffi paljastuu

Kokoomusta äänestäneet tiesivät, mitä tulevat saamaan. Alexander Stubb on toistuvasti luvannut julkisen sektorin merkittävää pienentämistä seurauksista piittaamatta. Esimerkiksi vuosi sitten hän ilmoitti tavoitteikseen kokonaisveroasteen alentamisen noin 39 prosenttiin ja julkisten menojen alentamisen noin 50 prosenttiin. Silloisten laskelmieni mukaan tämän lupauksen nopealla toteuttamisella olisi dramaattisia seurauksia Suomelle ja suomalaisille.

Jos Stubbin ehdottama reilun 10 miljardin euron leikkaus laitettaisiin kerralla toimeen, sen seurauksena Suomen BKT:sta katoaisi melkein 20 miljardia euroa eli karkeasti 10%. Työttömiä on Suomessa tällä hetkellä 350,000. Stubbin lupauksen lunastaminen kertaheitolla voisi jopa kaksinkertaistaa työttömien määrän. Hitaampikin lunastaminen nostaisi joka tapauksessa työttömyysastetta reilusti nykyisestä. Ainakin osalle teollisuudesta huono kotimainen kysyntätilanne olisi yksi lisäsyy pohtia toimintojen siirtämistä muualle. Investointilama jatkuisi.

Juha Sipilän ja keskusten toiminnassa on astetta enemmän huijauksen makua. Selvää toki on ollut, että Sipilän johtaman nykykeskustan talouspoliittinen linja on leikkauksia ja yksityistämistä. Suuruusluokan suhteen on kuitenkin ollut epäselvyyttä. Ylipäänsä keskustan linjaukset ovat olleet hyvin epämääräisiä. Lokakuun 2014 lopussa Sipilä tosin esitti, että valtion ja kuntien virkamiesten määrää pitää vähentää ”kymmenillä tuhansilla”, mutta tätä yritettiin nopeasti lievennellä. Menokurista ja rajuista miljardileikkauksista on kuultu heittoja, mutta harvoin mitään konkreettista ja selkeää. Sipilä on toisaalta puhunut myös ”kasvurahastosta” eli tarpeesta kiihdyttää investointeja. Vaalien alla leikkauspuheet laimenivat. Maaliskuussa 2015 HS raportoi, että keskustan näkemys sopeutuksesta on 2 miljardia euroa.

Kun nyt valtiovarainministeriön 6 miljardia on hyväksytty hallitusneuvottelujen pohjaksi, ja kun sen päälle vielä puhutaan 4 miljardin euron kestävyysvajeesta, on leikkausten kokonaismäärä samaa suuruusluokkaa kuin mitä Stubb esitti viime kesänä. Vaikka oma tuntumani Sipilän linjasta oli tämän suuntainen, kuinka moni äänestäjä todella tiesi, mitä keskusta aikoo tehdä valtaan päästyään?

Perussuomalaiset ovat esittäneet itsensä tavallisen kansan asian puolustajana, varsinkin euroeliittiä vastaan. Kriittiselle kommentaattorille on toki ollut koko ajan selvää, että talous- ja Eurooppa-politiikan suhteen perussuomalaisilla ei oikeasti ole ollut mitään vaihtoehtoa, ja että he ovat koko ajan kolkutelleet kaksilla rattailla. Ajatellaan vaikka EU-politiikkaa. Perussuomalaiset eivät vaadi Suomen eroa eurosta, EU:sta puhumattakaan. Omassa rakennepaketissaan he ovat lisäksi hyväksyneet käsitteet ”kestävyysvaje” ja ”kilpailukyky” talouspoliittisen ajattelunsa lähtökohdaksi. Molemmat ovat EU-komission aktiivisesti propagoimia käsitteitä, ja tarkoittavat mm. yksityistämista ja budjettileikkauksia.

Perussuomalaisilla ei ole myöskään mitään poliittista ohjelmaa EU:n ja sen instituutioiden kehittämisestä. Kaikki pyrkimykset muuttaa unionia ovat perussuomalaisille askelia kohti liittovaltiota eli ”no-go” vyöhykkeellä. PS-puolue on siis lähtökohtaisesti hyväksynyt vallitsevan EU- ja talouspolitiikan pääpiirteet. Jos eroja on, ne löytyvät pienemmistä yksityiskohdista.

Nyt Timo Soini on muodostamassa hallitusta yhdessä muun muassa Alexander Stubbin ja Olli Rehnin kanssa, jotka yksiselitteisesti edustavat Merkelin, troikan ja komission tiukkaa talouskurilinjaa, ja ovat molemmat myös sitoutuneet ajatukseen EU:sta hyvän voimana. Tietty ironinen johdonmukaisuus on myös siinä, että sen mitä troikka on tehnyt Kreikalle ja muille kriisimaille, Soini haluaa tehdä nyt Suomelle.

Perussuomalaisten mukaan valtiontalouden suurin ongelma on kehitysapu ja tavallisten ihmisten ahdingosta syytetään ennen kaikkea maahanmuuttajia. Kuitenkin vaikka koko kehitysavun lopettaisi, sillä ei saisi aikaan kuin yhden miljardin säästöt – ja säästöjen negatiiviset vaikutukset kohdistuisivat paljolti kotimaahan.

Kokonaistalouden tasolla työttömyys ei johdu ensisijaisesti tai lainkaan siitä, että ulkomaalaiset olisivat tulleet viemään suomalaisten työt. Kun perusporvarihallitus aikoo tehdä kaikkensa pahentaakseen talouskurimusta ja työttömyysongelmaa – sekä lisäämällä työttömien määrää että heikentämällä heidän turvaansa – niin miten tavallinen, perussuomalaisia äänestänyt kansalainen mahtaa reagoida?

Jos äänestäjä on rationaalinen, hän vetää tukensa PS-puolueelta nopeasti pois. Nykyisessä helppopopulistisessa ilmapiirissä toinen vaihtoehto voi olla kuitenkin yhtä mahdollinen: viha ulkomaalaistaustaisia ihmisiä kohtaan vain syvenee. Suomi ajautuu askeleittain yhä lähemmäksi suoranaisen fasismin läpimurtoa. Samaa tukee myös rautaa rajalle -politiikka ja sen vaikutukset Suomen ulkosuhteisiin.

Heikki Patomäki

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (73 kommenttia)

Kari Ahveninen

Että siis vassareitten mukaan vaan piikki auki ja lisää velkaa = sillä ongelma korjaantuu. Lisätään päälle keski- ja hyvätuloisten verojen korotus, ja sosiaalituen tuplaus niin aletaan olla jo voiton puolella?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Juu, hyvä suunnitelma, niin paljon velkaa kuin vaan saa ja hyvillä ehdoilla, seuraavat sukupolvet hoitavat sitten. Ja tietenkin suurpääomalle roima veronkorotus. Itse en jää sitä aikaa näkemään miten siitä selviydytään. Näin eläkevaarin näkökulmasta tuttu hokema käytäntöön "heti vaan kaikki tänne" ja eläkkeisiin roima korotus. Patomäki on oikealla asialla, valitettavasti hän ei päässyt valtionvarainministeriksi. Kuitenkin suosittelisin, että kaikki verot tulisi valtion maksettavaksi.

Reijo Tossavainen

Jassoo. Jospa Patomäki tekisi luettelon vassareiden ja edeltäjäpuolueiden aikaansaannoksista ja erityisesti talouden osalta sekä hallituksessa että sen ulkopuolella.

Viimeisen kappaleen luettuani en ihmettele ollenkaan sitä, että kommunistien/SKDL:n/Vasemmistoliiton kannatus on mennyt alas kuin lehmän häntä.

Ehkäpä Patomäen ala-arvoinen oksennus selittyy sillä, että hän ymmärtää, että vassarit ovat hallituksen ulkopuolella niin pitkälle kuin silmä siintää.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Tämä menee edelleen väärin päin. En usko perussuomalaisten sen enempää haluavan "Kreikan esimerkkiä" Suomelle, mutta jos suomalaiset haluavat väen vängällä pysytellä valuuttakatteisessa järjestelmässä niin silloin vain on leikattava tässä tilanteessa.

Jahka 70-80 prosenttia suomalaisista haluaa tilalle kelluvan ja vapaasti vaihdettavan kansallisen valuutan niin uskoisin, että aika moni puolue tulee vaatimaan Suomen eroa yhteisvaluutan pakkopaidasta.

Sitä toki odotellessa. Toivottavasti ei mene liian kauaa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Jaa niin, leikkauksillakin on oma prioriteettilistansa. Perussuomalaisilta on ainakin ennakkoavauksissa ollut ehdotuksia "maailmanparannusmenojen" karsimiseksi, minkä fiskaalikerroinvaikutus on siten pienempi suomalaisten arkeen.

Vaikka kyseeseen ei tulisi kuin 1,5 miljardin vuotuiset leikkaukset tällä saralla niin se on pitkä penni kuitenkin, eikä leikkauksia tarvita siten niin paljoa turvallisuuteen, julkiseen terveydenhuoltoon tai perusopetukseen.

Niko Sillanpää

Ylipäätään jos vasemmistoliitto olisi fiskaalikerroinuskonnossaan johdonmukainen, julkisen puolen toiminnot järjestettäisiin fiskaalikertoimen mukaiseen järjestykseen ja heikoimpien kertoimien toiminnot lopetettaisiin.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

No, kehitysyhteistyömäärärahoja on jo leikattu 670 miljoonaa euroa viimeisten neljän vuoden aikana kun toisaalta eettinen tarve on nostaa taso sovittuun 0.7 prosenttiin bklt:sta...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

No mutta kun leikkauksilla romutetaan bkt parin euron tasolle (ainakin näiden arvioiden mukaan) niin tasohan olisi 0,14 senttiä. Jos oikein höveliksi heittäydytään niin maksettakoon joka toinen vuosi sitten vaikka kaikki 2 senttiä yhden sijaan!

Mistä te sitten leikkelisitte? Lasten päivähoito pois, (maksuton) peruskoulu pois, poliisit pois? Jokainen köyhä voi sitten ostaa lastenhoitopalvelut 0-tuntisopimuksiensa varassa, jokaiselle oikeus ostaa pennuilleen opetus ja yksityisiä vartijoitakin voi palkata selustaansa turvaamaan?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Mitenkä, Antikainen, perustelet väitteesi?

Vuoden 2011 budjetissa kehitysyhteistyömäärärahat oliva 1011 miljoonaa euroa.
Vuoden 2011 budjetissa kehitysyhteistyömäärärahat ovat 1015 miljoonaa euroa.

Matias Härkönen

Kestävyysvaje ja kilpailukyky ovat siis vain EU:n propagandaa... Oli kyllä muutenkin yksi huonoimmista ja huonoiten perustelluista kirjoituksista mitä täällä saa lukea. Yliopiston proffalta odottaisin enemmän.

Onko aate päässyt sokaisemaan tosiasiat?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Täällähän on jo muutenkin piisannut jonkin verran "ennustajaeukkoja". Ei vain oikein valkene tällaisten blogien tarkoitus, kun ei vielä hallitusohjelmakaan ole selvillä saati miten sen toteuttaminen lähtee käyntiin.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Varultahan vieraskin koiraa lyö ja Patomäki samaan tyyliin.

Käyttäjän HeikkiPatomki kuva
Heikki Patomäki

Asiallisessa keskustelussa pysytään asiassa. "Entäs itse sitten?" tyyliset heitot ovat helppoja vastauksia missä tahansa tilanteessa, myös arkielämän riidoissa, mutta harvoin vievät keskustelua eteenpäin ja ovat usein niin epämääräisiä ja yksilöimättömiä, ettei niihin voi oikeasti edes vastata.

En sanonut myöskään, että "kestävyysvaje" ja "kilpailukyky" ovat propagandaa, vaan että ne ovat EU:n propagoimia eli levittämiä käsitteitä. Suomen ne ovat tulleet unionin papereista ja diskursseista. Näiden käsitteiden kriittisen analyysin voi lukea kirjastani "Suomen talouspolitiikan tulevaisuus", ss. 54-7 ja ss.57-60.

Jouni Nordman

Jos pelkästään IT järjestelmien järkeistämisessä päästään 3-5 miljardin säästöihin, joista suurin osa tulee työtapojen tehostamisesta, eli asiat tehdään järkevästi. Tähän kun lisätään 30000 kuntien ja valtion hallinnon virkamiestä, joiden keskiaika on 4000€/kk, joka kerrotaan 1,8 palkan sivukuluista, tulee vuotuinen säästö 3,5 miljardia euroa. Sillä kun toimintaa järkeistetäänä lähellekkään siihen kuntoon millä prosentilla pankkisektorilta verokkopankki leikkasi työpaikkoja, niin 30000 on vielä todella varovainen vähennys puolesta miljoonasta virkamiehestä.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Jos Patomäkeä uskominen, nykyhallituksen aikaan saamattomuuskin lienee perussuomalaisten vika. Mitäs "meni" oppositioon. Taisi kuitenkin olla niin, että vasemmistoliittoa kiinnosti yhteistyö enemmän kokoomuksen kanssa kuin Suomen suurimman työväenpuolueen kanssa.

Perussuomalaiset olivat alunperin Kreikan velkapaketteja vastaan ja velkasaneerauksen puolesta. Vasemmistoliiton Kreikka-politiikan takin käännös oppositioon siirryttyä on ollut täyskäännös, sekä samalla siirtyminen täysin perussuomalaisten linjoille.

Siksi ihmettelen, että jos vasurit ovat olleet aluperin PS:n politiikan kannalla, miksi vasemmistoliitto ei tukenut PS:ää v. 2011 vaan lähti kokoomuksen kelkkaan? Itse asiassa vasemmistoliitto on muodostanut kaikki hallituskoaliitionsa kokoomuksen kanssa.

Jos Patomäki voisi avata äänestäjille vasemmistoliiton kannattaman politiikan, puheiden, sekä toisaalta puolueen tekojen välistä täyttä ja jatkuvaa ristiriitaa?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Olen kuullut kestävyysvaje-sanaa käytettävän jo yli 40 vuotta sitten H:gin kauppiksessa. Sillä viitattiin mm. syntyvyyden vähenemiseen ja siitä johtuvaan väestöpyramidin uusmuotoiluun. Toisaalta talousmaantieteessä puhuttiin väestöräjähdyksestä kolmannessa maailmassa. Niiden kanssa me nyt elämme.

EU:ssa Suomi on ollut vasta 20 vuotta, eurossa 13 vuotta, eikä blogisti vieläkään kertonut, mitä nuo jäsenyydet tosielämässä Suomelta edellyttäisivät. Oletan siksi, että Patomäelle mm. euro on pyhä asia, ja peruuttamaton "whatever it takes"? Samoin EU on ilmeisesti "ikuinen"?

Se taitaa olla bluffia, johon Vasemmistoliitto osallistui six-packissa, sillä "hintakattoa" jäsenyyksille ja peruuttamatomuudelle ei asetettu. Ei ollut edes tilannekuvaa eikä kriisitietoisuutta, vaikka tukipaketeilla "me pelastimme suomalaista tuotantoa, vientiä ja työtä".
Niinkö teimme 2011-2015, kun BKT laski, velka ja työttömyys kasvoivat ja vienti takkusi?

Käyttäjän esamttl kuva
Esa Mattila

"Kuitenkin vaikka koko kehitysavun lopettaisi, sillä ei saisi aikaan kuin yhden miljardin säästöt – ja säästöjen negatiiviset vaikutukset kohdistuisivat paljolti kotimaahan."

Millä logiikalla rahan antamisen muille valtioille lopettaminen kohdistuu negatiivisesti Suomeen? Taitaa olla se kuuluisa vasemmistolainen logiikka kyseessä.

Aaron Reed

Suomalaiset kehitysapuprojektit ovat liiankin usein suomalaisten yritysten projekteja. Aivan liian suuri osa kehitysavusta palaa miltei lyhentämättömänä takaisin kehitysapua antavaan maahan, suomalaisilla Suomeen. Tämä on yleinen eurooppalainen tapa kehitysavussa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Suomalainen teollisuus hyötyy tietyistä kehitysapuprojekteista.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #14

Kenellehän hyöty jäi niistä Sambian ulkohuusseista, hinta 50000 €/kpl.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Jaa, tästähän pitää sitten ajatella, että vasemmistoliitto kannattaa yritystukia? Ainakin ulkomaisille pankkiireille lähti Pariisin pankkikortteliin muhkeat yritystuet suomalaisten taakaksi myös vasemmistoliiton hallitustaipaleen aikana.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #16

Pitäisikö mielestäsi suomalaisten yritysten sijasta käyttää esimerkiksi kiinalaisia tai amerikkalaisia yrityksiä niiden laitteiden valmistamiseen jotka Suomi kustantaa?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #24

Ei tietenkään. Kannatan vain kokonaan toisenlaista rahoituskanavaa. Antakoot yksityiset ne yritystuet. Siihen voisi ajatella tulevan mukaan vaikka kokonaisia yrityksiä brandin ja imagon vuoksi. Samoin lahjoituksia sopii käyttää.

Verotus on Suomessa jo niin kireää korkeiden alv:ien vuoksi, ettei pienituloisten verokustantamaa yritystukea pitäisi olla lainkaan.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Jos äänestäjä on rationaalinen, hän vetää tukensa PS-puolueelta nopeasti pois."

- Nopeakin vetäytyminen pois tukijan roolista vaikuttaa vasta seuraavissa vaaleissa, jotka eduskunnan osalta käydään todennäköisesti v. 2019. Vai tarkoittaako bloggaaja sitä, että perussuomalaisten gallup-käyrä pitää saada alamäkeen jo ensi mittauksessa?

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Nykynäytöillä onnistuessaan porvarihallitus pelastanee valtiontalouden siedettävään tilaan.

Entäs kuinka käy ihmisten henkilökohtaisten talouksien?
Rikkaat pärjäävät rikkauksineen. Ehkä rikastuvat lisää?
Keskituloisetkaan, ne jotka vielä ovat keskituloisia, pärjäävät hekin. Tosin eivät ihan samalla elintasolla kuin aiemmin.

Heikommin käynee köyhemmälle pienituloiselle ja tulonsiirtoja nauttivalle vähäosaiselle kansalaiselle. Köyhyyden ja hoitamattomien sairauksien jyrkkä lisääntyminen tulee olemaan päivän sana.
Kuka näitä kustannuksia aiheuttavia köyhiä "siipareita" sitten puolustaa ja auttaa?
No ei ainakaan Perussuomalaisten "hallitusherrat", koska lienevät mukana "leikkuuveitsineen" sitä köyhyyttä lisää itse aiheuttamassa?

Heille sopisi varmaan puolustustoteamus: "Köyhät ovat olleet ja tulevat olemaan aina keskuudessamme!"

Tämä synkkä enneunikommentti on tyypillisen pessimistisuomalaisen itkupotku. Kateuden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Äläs nyt Teuvo synkistele. Kun julkinen talous on kunnossa ja yrittäminen kannattaa, tarvitaan tähän asti kortistossa pitkästyneet tekemään tuottavaa palkallista työtä. Sellainen on meidän perusporvareiden logiikka. Ei itkuja eikä potkuja, vaan ensin jytky ja sitten sätky: talouden sydän sykkii jälleen!

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Joissain tapauksissa leikkaaminen olisi myös paikallaan, mutta niiden toteuttajat varmistavat, että leikataan taatusti sieltä, mistä ei pitäisi. Kukapa johtoportaan sankari antaisi kenkää itselleen kun voi työntää varsinaisen työn suorittajankin kilometritehtaalle?

Näin on ainakin tähän saakka toteutettu tehokkuus- ja tuottotavoitteita, varsinkin julkisektorilla, osittain yksityiselläkin, jossa omistajien voittoja ei vaaranneta vaikka mikä olisi. Koska samaa myrkkyä on varmasti tiedossa tästä etteenkinpäin, toiminta on vielä hölmömpää kuin Hölmöläisten matonleikkuu: hehän sentään ompelivat sen leikatun palasen maton toiseen päähän – nykyiset sankarit eivät tee edes sitä.

Käyttäjän TimoLustig kuva
Timo Lustig

Ennen luultiin, että tyhjästä on paha nyhjästä, mutta Patomäki on nyt tieteellisesti todistanut tämän väitteen vääräksi. Eläköön.

Riku Ranta

Kyllähän tässä Patomäen kirjoituksessa on hyviä perusteluita, joiden kautta voidaan ennustaa Perussuomalaisten tulevaa hallituspolitiikkaa ja sen epäonnistumista. Hyvähän nämä näkemykset on nyt esittää, eikä vasta sitten, kun kaikki näkevät seuraukset. Silloin syyteltäisiin jälkiviisaudesta. Mikäli Patomäen ennustelut toteutuvat, niin silloin lienee monella syytä pohtia asioita uudestaan.

Kokoomuksen ja Keskustan äänestäjät tulevat selviämään leikkauksista verrattaen paremmin, kuin PS:n. PS:llä ei ole näkemystä eikä osaamista turvata alempien tuloluokkien oikeuksia seuraavan neljän vuoden aikana. Tuollainen puolue sopii mainiosti porvaripuolueille, joiden pillin mukaan jatkossa tanssitaan. PS on oikeastaan oikeistolle loistava paineventtiili purkamaan yhteiskunnallista turhautumista. PS ei uhkaa mitään niistä rakenteista, jotka ovat eriarvoistuvan Suomen ja Euroopan ongelmien taustalla. Eikä enää edes euroa tai EU:ta. Näennäiskritiikki iskee vielä kansaan, mutta ei loputtomiin.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Netti muistaa nämä kirjoitukset kyllä seuraavien vaalien alla.

Käyttäjän TimoLustig kuva
Timo Lustig

Eivät ne toteudu. Julkisten menojen karsiminen aiheuttaa työttömyyttä vain, jos säästötoimena virkamiehiä irtisanotaan. Mutta sekin tulee halvemmaksi, kuin palkan maksaminen turhille hallintovirkamiehille.

Jyrki Paldán

Julkinen velka syntyy tyhjästä ja se velka menee kulutuksen kautta yksityisille yrityksille. Tottakai se auttaa taloutta, työllisyyttä ja nostaa BKT:ta. Miljardi euroa vähemmän kotimaan kierrossa tarkoittaa että kampaamoiden, ruokakauppojen, korjaamoiden, rakennusyritysten, autokauppojen ja päiväkotien asiaikkailla on miljardi vähemmän käytettävinään, joka taas tarkoittaa että noilla yrityksillä on miljardi vähemmän varaa maksaa palkkoja työntekijöilleen.

Käyttäjän TimoLustig kuva
Timo Lustig Vastaus kommenttiin #39

Mutta kun sitä miljardia ei ole olemassa, vaan se pitäisi lainata. Loputon velanotto ei käy. Suu nyt kerta kaikkiaan pantava säkkiä myöten.

Käyttäjän TimoLustig kuva
Timo Lustig Vastaus kommenttiin #39

...ja eivätköhän ne kulutukseen ja sitä kautta kansantalouden kiertoon mene turhien hallintovirkamiesten työttömyyskorvauksetkin, kunnes työllistyvät tuottavaan työhön. Tämä rakennemuutos on pakko tehdä, muuten emme tästä suosta ylös pääse.

Jyrki Paldán Vastaus kommenttiin #50

"Mutta kun sitä miljardia ei ole olemassa, vaan se pitäisi lainata."

Ei niin. Mitään rahaa ei ole olemassa ennenkuin se luodaan, ja nykyään rahaa luodaan ainoastaan lainan välityksellä.

"Loputon velanotto ei käy."

(Julkinen)* velka on syvimmältä olemukseltaan vain mekanismi, jolla luodaan uutta rahaa kiertoon. Velkamekanismi itsessään on vain keino kontrolloida, rajoittaa ja valvoa tuota rahanluontia riskienhallinnan ja korkojen välityksellä. Ainoa todellinen ja väistämätön ongelma julkisessa velkaantumisessa on inflaatio, ja koska inflaatio on sopivassa määrin täysin suotavaa, loputon velanotto ei nimenomaan vain käy, vaan on myös miltei pakollista. Kaikki muut rajoitteet ovat keksittyjä ja niiden funktiona on inflaation torjunta ja/tai luodun rahan tehokas allokointi. Noiden rajoitteiden legitimiteetti pitää ensimmäisenä kyseenalaistaa jos rahapolitiikka ei palvele ihmisiä, kuten se ei nyt tee sen enempää Kreikassa kuin Suomessakaan. Jos kaikki FIAT-velat maksettaisiin pois nyt, ei kiertoon jäisi yhtään rahaa, tai jos kaikki yhtä aikaa edes vähentävät velkaantumistaan, talous hidastuu.

"...ja eivätköhän ne kulutukseen ja sitä kautta kansantalouden kiertoon mene turhien hallintovirkamiesten työttömyyskorvauksetkin, kunnes työllistyvät tuottavaan työhön."

Kyllä menevät, mutta se on ihan toinen juttu. Alkuperäinen argumentti siitä että vähentämällä noiden virkamiesten kuulutusta velkaantumista karsimalla saataisiin yksityinen sektori parempaan jamaan, tai että työttömyyden kasvaminen rajoittuisi potkittuihin virkamiehiin, on ihan täyttä fuulaa. Julkinen sektori menettää siinä kysyntää ja siten vain hidastuu ja heikkenee entisestään.

"Tämä rakennemuutos on pakko tehdä, muuten emme tästä suosta ylös pääse."

Ehkä, jos oikeiston premissit ja logiikka pitävät paikkaansa(jota vahvasti epäilen), mutta keinot eivät todellisuudessa ole nättejä ja mukavia, kuten retoriikassa lauletaan.

Julkista leikkaamalla ei saada yksityistä paremmaksi, tai säästetä yksityisellä puolella työskentelevien verovaroja, vaan päinvastoin. Leikkauksia ja velkaantumisen hidastumista väistämättä seuraava kulutuskysynnän lasku tulee heikentämään myös yksityistä taloutta merkittävästi. Virkamiesten vähentäminen kymmenellä tuhannella ei tarkoita että Pentti Putkimiesyrittäjä saisi sadan tonnin veronkevennykset, vaan se tarkoittaa sitä että Ville Virkamies ei enää rakennakaan sitä omakotitaloa ja Pentin putkifirma menee konkurssiin. Verojen fiskaalinen painekin säilyy samana jos virkamiesten leikkaukset otetaan velkaantumisesta, eikä Pentti siis saakaan mitään veronalennuksia vaikka onnistuisikin pyörittämään yritystään pienemmän kulutuksen ympäristössä.

Oikeiston keino ei siis todellisuudessa olekaan niin yksinkertainen että leikataan julkisesta ja saadaan sama raha yksityiselle, vaan että lisätään työvoiman tarjontaa heikentämällä julkisia palveluita, tulonsiirtoja, työehtoja ja palkkatasoa. Halvempi ja paremmin tarjolla oleva työvoima siirtyy suoraan voittomarginaaleihin ja markkinat alkavat taas voimaan hyvin yritysten vuollessa kansainvälisesti kilpailukykyisiä voittoja. Myös paine palkkalistoilla olevien duunareiden palkkojen laskuun kasvaa valtavasti, kun halvempaa korvaavaa työvoimaa on jonoksi asti. Noilla keinoin saavutettu kasvu ei vain koskaan päädy sen tavallisen duunarin kätösiin, vaan pysyttelee tiukasti siellä tulohaitarin yläpäässä. Mediaanipalkka tulee laskemaan, kunnes saavutetaan "kilpailukykyinen" taso, jonka jälkeen se tulee pysymään stagnaatiossa(huomaa että tuo "kilpailukykyinen" taso vaihtelee radikaalisti markkinoiden ja muiden maiden työvoiman tarjonnan mukaan). Yritysvoitot ja korkeatuloisten palkkiot tulevat nousemaan huimaa tahtia. Sama kehitys on nähty käytännössä kaikkealla, jossa nykyisiä oikeiston/porvariston talousneuvoja on käytetty.

Periaatteessa voitaisiin tietysti esittää että sitten kun markkinat tienaavat taas "kilpailukykyistä" voittoa ja työvoima on halpaa, voidaan alkaa ajamaan ihmisten hyvinvointia paremmaksi poliittisin keinoin. Ajatus on kuitenkin täysin utopistinen. Nyt Suomessa on enemmän rahaa ja varallisuutta koskaan aikaisemmin, ja varakkaat ovat varakkaampia kuin koskaan aikaisemmin, mutta silti paine hyvinvoinnin laskulle, työvoiman tarjonnan lisäämiselle ja julkisen puolen leikkaamiselle on suurempi kuin koskaan. Koskaan eikä milloinkaan ei tule sellaista tilannetta että varakkaat ja hyvätuloiset olisivat vapaaehtoisesti valmiita luopumaan etuoikeuksistaan, varallisuudestaan, tuloistaan tai yhteiskunnallisesta asemastaan tuntemattomien hyväksi. Yhtään sen enempää kuin nytkään. Ei ainakaan jos valtaa keskitetään entisestään tulojen ja varallisuuden jyrkemmän jakaantumisen keinoin. Tuon pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille vähänkään historiaa tunteville.

*Yksityinen velkaantuminen toimii hyvin pitkälle samalla tavalla, mutta koska yksityisen velan funktio on hyvin erilainen kuin julkisen, ei niitä voi verrata keskenään. Yksityistä velkaa otetaan tarkoituksena tienata lisää voittoa, ja yksilöt/yksityisyritykset ovat pääasiallisesti hyvin plutokraattisesti johdettuja. Valtiot taas ovat demokraattisesti johdettuja, ja niiden tehtävä on pitää huolta kansalaisistaan ja tarjota yksityiselle sektorille hyvä toimintaympäristö. Tästä syystä esimerkiksi silloin kuin markkinasuhdanne heikentää yksityisiä velkaantumishaluja, on julkisen sektorin pakko paikata niitä "ylivelkaantumisella". Jos siis halutaan pitää huolta ihmisistä ja ympäristöstä. Ellei pidetä, heilahtelut osuvat aina jyrkimmin taloudellisesti heikoimpaan osaan kansasta.

Jyrki Paldán

Taloususkontoon ei kuulu asioista oppiminen, saati virheidensä myöntäminen. Jos oikeistohallitus laittaa Suomen talouden kuntoon leikkaamalla, vasemmisto tuskin myöntää olleensa väärässä leikkausten vaikutuksesta kansantalouteen, vaan keksii keinon kiemurrella syytösten alta pois ja jatkaa samalla linjalla, ehkä hieman sananvalintojaan uusien. Jos taas oikeistohallituksen leikkauspolitiikka ampuu itseään jalkaan, kuten se teki esim. Irlannissa ja Kreikassa, ja niin IMF:n, OECD:n kuin Patomäenkin arvioiden mukaan tulee tekemään myös Suomessa, ei oikeisto todellakaan myönnä olleensa väärässä, vaan keksii uuden syypään kaikelle.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Juu näin siinä tulee käymään.

Jyrki Paldán Vastaus kommenttiin #42

Tai sitten vain projisoin itsestäni. Noh, aika näyttää.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

taas se fasismi siellä kummittelee....ja oikeisto uhkaa. hohjoihjaa...

Käyttäjän TorstiThtinen kuva
Torsti Tähtinen

Ei kai Patomäki vaan pelkää työpaikkansa puolesta.

Käyttäjän IiroKoppinen kuva
Iiro Koppinen

Ai että troikka tekee pahaa Kreikalle! Kun troikka yrittää kynsin hampain pelastaa Kreikan, vaikka professorin aateveljet panevat kapuloita rattaisiin!
Professoria kivistää, että PS menee hallitukseen. Tietysti heidän on mentävä hallitukseen, kun äänimäärä on niin suuri.
Sen sijaan professorin puolue ei kuulu hallitukseen, koska sen äänimäärä on niin pieni. Ja sillä on taipumusta luikkia kesken kaiken pois.
Monipuoluehallituksessa tehdään tietysti kompromisseja, kai professori sen ymmärtää.
Professorin talouslinja: lainarahalla "ostovoimaa" ei sentään uppoa kansaan.

Erkki Romu

Tässä olisi mielestäni hyvä ehdotus yhdeksi leikkauskohteeksi.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/kkk-leikkaisi-va...

Perustelutkin ovat aivan kohtuulliset. Suorittavaa työtä alimmissa palkkaluokissa tekevien antaisin pitää lomansa, ainakin toistaiseksi.

Käyttäjän HeikkiPatomki kuva
Heikki Patomäki

Olen vastannut suurin piirtein samoihin lonkalta vedettyihin heittoihin täällä Uuden Suomen sivuilla lukuisia kertoja (kannattaa katsoa aiempien blogien keskusteluja tai "keskusteluja", siellä on myös paljon linkkejä ja viittauksia laajempiin teksteihin).

En kannattanut Kataisen hallitukseen menoa ja olin aktiivisesti ehdottamassa moneen kertaan, että vas voisi toimia paremmin oppositiossa. Kataisen ja Urpilaisen leikkaukset olivat kuitenkin pikkujuttu verrattunna SSS-linjauksiin, joilla tulee olemaan järisyttäviä seurauksia.

Ei ole olemassa mitään syytä uskoa, että IT-teknologioiden avulla voitaisiin saada miljardien säästöjä. En usko edes satoihin, tuskin ede kymmeniin miljooniin. Pikemminkin monet uudet IT-systeemit ovat aiheuttaneet moninaisia kustannuksia, jotka realisoituvat eri aikaväleillä. Osa ei ole koskaan toiminut kunnolla.

Suomessa ei myöskään ole puolta miljoonaa "virkamiestä". Suurin osa julkisen puolen työntekijöistä on naisia, suurin osa heistä on kuntien palveluksessa, pääasiassa opettajia, lääkäreitä, sosiaalityöntekijöitä.

Voi olla, että ihmiset eivät usko, että julkisella menonkäytöllä on kerrannaisvaikutuksia, ja voi olla, että työttömyyden tai investointien piktäaikaisia vaikutuksia ei ymmärretä. Monet eivät myöskään ymmärrä, miksi ja miten ilmaa raskaammat koneet voivat lentää.

Uskomme jollain tasolla kyllä, kun näemme koneiden voivan lentää, mutta vaikka evidenssiä "austerity"-politiikan negetiivisista vaikutuksista tai elvytyksen positiivisista vaikutuksista olisi kuinka, seuraukset kielletään. Siinä on se ideologisen ja rationaalisen uskomuksen ero.

MK Torp

Voi kiesus mitä loan heittoa ja maailmanlopun julistamista. Luulisi että koulutuspohjallasi ymmärtäisit mitä kirjoitat Patomäki. Aluksi ajattelin että tämä kirjoitus on vain oppositioon jääneiden katkeraa itkua mutta en usko että kovin moni asettuu sanojesi taakse vasemmistoliitossakaan.
Se mikä on perussuomalaisten kanta pakolaiskiintiöön tai kehitysapuun ei tarkoita ulkomaalaisvastaisuutta tai ulkomaalaisten syyttämistä. Luulisi sen sinunkin ymmärtävän. Tälläisilla kirjoituksilla annat itse ymmärtää että perussuomalaisilla olisi jotain ulkomaalaisia vastaan, eli täysin perusteetonta mustamaalaamista.
Monella ulkomaalaisella olisi halua siirtyä työelämään tai jatkokoulutukseen mutta ongelma on jo siinä että suomenkielenkoulutukseen saattaa pahimmillaan olla yli vuoden jono... tästä myös henkilökohtaista kokemusta Brasilialaisen vaimon myötä. Olisiko järkevämpää luoda ensin puitteet järjestykseen ulkomaalaisten vastaanottoon ennen kun heitä otetaan pidentämään jonoja ja istumaan kotona ikävystymiseen asti yhteiskunnan kustannuksella?

http://yle.fi/uutiset/maahanmuuttajien_kielikoulut...

Käyttäjän andreas kuva
Andreas Pyy

Suomi on osa sitä samaa reaalitodellisuudesta ja reaalitaloudesta jo kauan sitten irtautunutta talousjärjestelmää kuin muutkin maat. Mielivaltaiset ja arvaamattomat (velka)rahavirtojen liikehdinnät tunkeutuvat jollain tavalla kaikkien suomalaistenkin elämään, mutta tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että suomalaisten kannattaisi hyväksyä ihan mitä tahansa "tehostamistoimenpiteitä", varsinkin, kun "tehostamisen" käsitteeseen sisältyy aivan erilaisia merkityksiä kuin mitä yleisesti luullaan.

Velka on tietenkin ongelma, tarkalleen ottaen kansainvälinen velkatalousjärjestelmä on ongelma. Mitään muuta rahaa ei näytä nykyään olevan liikkellä missään päin maailmaa kuin velkarahaa, näin voisi päätellä niistä valtioiden välisistä satojentuhansienmiljardien eurojen "veloista". Ainoastaan täysin todellisuudesta vieraantuneet seinähullut voivat naama peruslukemilla tässä maailmantilanteessa väittää, että joiltain Suomen köyhiltä ja työttömiltä leikkaaminen "pelastaisi talouden".

Vaikka jokainen suomalainen tekisi 12 tunnin päiviä 7 päivää viikossa, niin meillä olisi silti edelleen se sama meitä kurittava kansainvälinen keinottelijoiden talousjärjestelmä jossa rikas eliitti rikastuu köyhien kustannuksella. Omaan rahaan siirtyminen ratkaisisi ehkä jotain - ainakin se olisi jonkinlainen "uusi" toimenpide, sillä euron (jota persut vastustavat mutta keskusta ja kokoomus valitettavasti kannattavat) osuutta talouskriisin vauhdittajana ei voi liikaa korostaa.

Tämän pitäisi myös olla itsestään selvyys, mutta voisihan sen sanoa, että mitä "tehostaminen", jota erityisesti oikeistohenkiset kannattavat, todellisuudessa tarkoittaa, eli vallan siirtämistä talouspoliittiselle eliitille. Taloudellinen ja poliittinen eliitti toimii Suomessakin yhteistyössä ja välillä levittävät propagandaa siitä, kuinka tarvitaan "kipeitä toimenpiteitä, jotka eivät koskaan kohdistu itse eliitin edustajiin, vaan köyhiin, työttömiin ja muihin yhteiskunnan huono-osaisiin. Puheet "kipeiden päätösten" tarpeesta ovat siis puhdasta propagandaa - taloususkontoa jossa järki ei näyttele minkäänlaista osaa.

Suomen taloutta ei voi pelastaa leikkaamalla työttömiltä ja köyhiltä, sillä kun ihmiset kärsivät, niin myös talous kärsii. Suomalaiset eivät esim. halua tehdä samalla palkalla pitempiä päiviä, eivätkä leikata lomiaan, sillä tällaisilla päätöksillä suomalaiset uuvutettaisiin kuoliaiksi. Yhä useammat joutuisivat mainitun kaltaisten leikkausten takia käyttämään enemmän terveydenhoitopalveluja ja täten he kasvattaisivat valtion menoja. Sitten on tietenkin ne kulut, mitä koituisi niistä varmoista mielenosoituksista ja mellakoista mitä tulisi eteen kun hoidetaan taloutta epäoikeudenmukaisesti. Vastaanvakaltaisia esimerkkejä on useita:
http://yle.fi/uutiset/kuusi_tapaa_saastaa_julkisis...

Pekka Loikkanen

Patomäki tuus pois sieltä katsomosta, siellä on hallitusneuvottelut menossa, turha sieltä on huudella ! Antakaa nyt hyvät Vasemmistoliiton akateemiset viisastelijat hallitusneuvotteluille ja tulevalle hallitukselle työrauha. Pääasia on että nyt saataisiin talous kuntoon vaikka se tekee kipeetä.

Kansa on näissä vaaleissa sanansa sanonut, konservatiiveille ja oikeistolle tuli selvä kannatus ja pulinat pois. En minäkään kannata kaikka hallitusohjelman asioita, mutta pakko nyt tässä on ottaa lusikka kauniiseen käteen ja antaa tulevalle hallituspolitiikalle työrauha. Vasemmistoliitto edustaa niin pientä osaa kansasta että sille ei pidä antaa paljon painoarvoa.

Joskus, näin vanhana porvarina, huokaa, voi tulista vanha SKDL takaisin, ne ei ainakaan vastustaisi uusien työpaikkojen luomista.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Professori Patomäki, kannattaisiko odottaa kaikessa rauhassa hallitusneuvottelujen lopputulos. Sen jälkeen teillä on todella oikeaa tietoa ja voitte sitten rinta rottingilla suoltaa lopputuloksesta joko negatiivistä arvostelua tahi kaikkien lukijoiden yllätykseksi kehujakin!! Mielestäni teidän kaltaisen oppineen miehen pitäisi ymmärtää edes sen verran käytöstapoja.

Seppo Hildén

"Kokonaistalouden tasolla työttömyys ei johdu ensisijaisesti tai lainkaan siitä, että ulkomaalaiset olisivat tulleet viemään suomalaisten työt."

Jaahas, maailmapolitiikan professori ei näköjään ymmärrä talouspolitiikasta mitään.

Suomessa on 40 000 virolaista rakennnuksilla töissä, ja saman verran omia rakennusmiehiä työttöminä. Patomäki ei näe että Virosta tulleilla työntekijöillä olisi mitään tekemistä suomalaisten rakennusmiesten työttömyyden kanssa.

Miten tällaisella päättelykyvyllä pääsee professoriksi? Vai onko Helsingin Yliopisto alkanut jakaa professuureja puoluekirjan mukaan?

Käyttäjän TimoLustig kuva
Timo Lustig

Patomäki ei päässyt eduskuntaan. Kansa ei häntä sinne halunnut. Nyt maistuvat pihlajanmarjat pahalta Patomäen suussa. Hyvä häviäjä myöntää tappionsa, eikä hämmennä kattilaa kirjoittamalla puuta heinää ja vääristelemällä hallitusneuvottelijoiden puheita päälaelleen.

Esa Hoikka

Suomalaiset äänestivät sen takia näin että TE PUNAISET KOMMARIT/VASEMMISTOPUNIKIT HOIDITTE 12 MINISTERILLÄ JA 9 MINISTERIÖLLÄ KAIKKI ASIAT PÄIN PERSETTÄ 2011-2015 Mikkihiiri kataisella oli vain rotan rooli ja jättikin hukkuvan laivan. NYT TE PUNIKIT JATKATTE SAMAA SURKEAA RÄPELLYSTÄ OPPOSITOSSA VALITTAMALLA TAPANNE MUKAAN AINA AJA KAIKESTA.Onneksi aika on ajamassa punaisen vasemmiston ohi ja ne aatteena hiipuvat Itä-ukrainan pelloille. Mutta ei Suomi teitä tarvikkaan. Missään asiassa.

Käyttäjän SauliAittola kuva
Sauli Aittola

"Kun nyt valtiovarainministeriön 6 miljardia on hyväksytty hallitusneuvottelujen pohjaksi, ja kun sen päälle vielä puhutaan 4 miljardin euron kestävyysvajeesta, on leikkausten kokonaismäärä samaa suuruusluokkaa kuin mitä Stubb esitti viime kesänä. Vaikka oma tuntumani Sipilän linjasta oli tämän suuntainen, kuinka moni äänestäjä todella tiesi, mitä keskusta aikoo tehdä valtaan päästyään?"

Kyllä äänestäjä tiesi, ainakin professoritason miehen olisi tullut tietää. Sipilä on puhunut 8-10 vuoden jaksosta talousoikaisuun. Lisäksi yhteiskuntasopimuksen tavoittelu olisi ollut yksi leikkaustavoitetta pienentävä tekijä. Samoin mahdollinen kasvun viriäminen, joka tosin näyttää aika huonolta lähiaikoina.

Kataisen, Urpilaisen ja vasemmistoliiton+vihreiden aikaansaamaa kurjuutta on jaettava mahdollisimman tasaisesti ja oikeudenmukaisesti. Uskon Sipilän tähän pystyvän elleivät muut tahot sitä kaada. Pitkästä aikaa näyttää että politiikassa on oikeat valinnat tullut tehtyä.

Daniel Kaartinen

On jokaisen porvarin, työläisen, yrittäjän ja työttömänkin etu, että Suomen talous saadaan kuntoon leikkaamalla, sillä ylivelkaantuminen olisi haitallista kaikille.

Vasemmisto ei ikinä ajattele pitkän aikavälin ratkaisuja vaan turvautuu helppoihin vaihtoehtoihin kuten elvytykseen. Raha ei kasva puussa eikä kukaan voi elää velaksi.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Eikös kvartaalikapitalismissa ole eläneet ihan jotkut muut kuin vasemmisto? Monet taloutemme indikaattorit osoittavat kuinka omistajat ovat pyrkineet kaikilla käytettävissään olevilla keinoilla ulosmittaamaan mahdollisen suuren hyödyn mahdollisimman lyhyellä tähtäyksellä. Innokkaimmat yritykset ovat ottaneet jopa velkaa maksaakseen mahdollisimman suuria osinkoja. Työväenliike on sen sijaan samaan aikaan tyytynyt n.s. maltilliseen palkkapolitiikkaan.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Kerro minullekin mitkä taloutemme indikaattorit todistavat, että kapitalistit ovat ahneenpia kuin duunarit?

Tämä on todella ahneutta " Innokkaimmat yritykset ovat ottaneet jopa velkaa maksaakseen mahdollisimman suuria osinkoja"

Onko Valtiokin ahne kun se ottaa koko ajan lisää lainaa, että voidaan maksaa suuria "osinkoja" (= hyvinvointiyhteiskunnan palveluita ja tulonsiirtoja)?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #56

Villikari kysyy esimerkkiä indikaattorista joka kuvaisi kapitalistien ylivertaista ahneutta. Sellaiseksi sopii vaikkapa palkkojen ja pääomatulojen suhde. Se on kehittynyt vuosikymmeniä epäedullisemmaksi palkkatuloja saaville. Se kertoo meille, että kapitalistit eivät ole itse noudattaneet samanlaista malttia palkkamalttista saarnatessaan.

Mitä taas valtion "velka-ahneuteen" tulee niin sillä vain paikkaillaan tuloihin syntynyttä aukkoa kun pääomatulojen verotusta on kevennetty ja omaisuusverotus täysin poistettu ja samaan aikaan on kuitenkin tuettava kansainvälisiä pankkeja.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #57

Hyvä muistaa sdp:n olleen kaikkien suurteollisuutta hyödyttäneiden veronkevennysten takana ja samaan aikaan edistänyt pienyrittäjien työllistämisedellytyksen heikentämistä.

Palkkojen ja pääomatulojen suhde on samanlainen olkiukko kuin valtion menojen ja bkt:n suhde. Yhtä hyvin voidaan alkaa verrata ruokamenojen suhdetta omaan rasvaprosenttiin ja vaatia sen jälkeen ruoan halpuuttamista.

Palkat eivät ole kilpailussa pääomien kanssa vaan suomalainen työvoima kilpailijamaiden työvoiman kanssa. Miksi ay ei halua tunnustaa tätä. Tietenkin palkka-ahneuden takia. Jo valmiiksi korkeimmilla palkoilla on huonoa vaatia kolmannelta osapuolelta entistäkin enemmän.

Esa Hoikka Vastaus kommenttiin #57

No voi helvetti. Pitääkö omistajan kysyä punakaartivasemmistodemaripelleiltä mitä tekee OMILLA RAHOILLAAN ????

Esa Hoikka Vastaus kommenttiin #57

No voi helvetti. Pitääkö omistajan kysyä punakaartivasemmistodemaripelleiltä mitä tekee OMILLA RAHOILLAAN ????

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #64

Hoikka kysyy pitääkö punakaartivasemmistodemaripelleiltä kysyä mitä kapitalisti tekee rahoillaan. Ehkä nyt kuitenkin oli kyse siitä, mitkä ovat kapitalistin rahoja ja mitkä duunarin. Hoikka on siis käyttämässä sellaista joka ei vielä ole omaa eli tulosta ennenkuin sen tuottamisessa käytettyä työtä on maksettu.

Esa Hoikka Vastaus kommenttiin #66

Niin että pitäisi maksaa duunarille enemmän ? No tämän takia esim. Nesteen seisokissa on TUHANSIA DUUNAREITA ulkomailta. Porvoosta ei löydt majoitusta mistään tällä hetkellä. Se otetaan joka on halvin. Kalliimmat on kortistossa. Annatko sinä suutarille tippiä ? Tai parturissa ? Hah, tuskin. Te punaiset puhutte yhtä ja teette toista: vrt. Arhinmäen asunto. Punaisilla maailman lyhin muisti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015051919720227_uu.shtml?fb_action_ids=907483315982781&fb_action_types=og.comments JUURI KUN EU NÄPÄYTTI VIIME VIIKOLLA !!!

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #71

Hoikka kirjoitti: "Niin että pitäisi maksaa duunarille enemmän ?"

Niinpä, Nykyistä tuottavuutta ei kannattaisi jakaa entistä suuremmassa määrin ja sen kasvua kokonaan vain omistajille. Se on korjattavissa käytännössä vain palkkoja korottamalla esimerkiksi siltä osin kuin ne ovat jääneet tuottavuuden kasvusta jälkeen viime vuosikymmeninä.

Hoikka kirjoitti: "No tämän takia esim. Nesteen seisokissa on TUHANSIA DUUNAREITA ulkomailta. "

kuinka suurelta osin kyse on siitä, että ydinvoimaloiden huoltamisessa tarvitaan erikoisosaamista jonka omaavat kiertävät voimalasta ja maasta toiseen kun koko ajan ei riitä yhdessä maassa tekemistä?

Entä kuinka suurelta soin on kyse siitä, että meillä suorastaan kannustetaan työnantajia keinottelemaan työsuhteen ehdoilla haalimalla tänne halvemmalla ulkomaalaista työvoimaa korvaamaan kotimaista. Jos valtiovaltamme, esim. uusi hallitus, muuttaisi käytäntöjä niin, että Suomessa työskentelevillä olisi yhtenäiset työehdot kotimaasta riippumatta täällä työtä tehtäessä niin tuollainen keinottelu ei kannattaisi.

P.s. En löytänyt linkin takaa Arhinmäen lausunto. Sen sijaan vassuleiden Kontula, Uotila ja Andersson kritisoivat siellä ihan aiheellisesti yksisilmäistä vaihtoehdottomuutta ja oikeisto-demuleiden Urpilainen sitä puolusti.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

"Innokkaimmat yritykset ovat ottaneet jopa velkaa maksaakseen mahdollisimman suuria osinkoja."

Tuohan osoittaa yritysten ottavan osaa yhteisvastuullisesti julkisten palveluiden ja tulonsiirtojen rahoittamiseen. Vaihtoehtona on valtion velan kasvattaminen vieläkin enemmän.

Velkarahalla maksetut osingot kasvattavat valtion verotuloja ja osingot elvyttävät kulutusta. Ja lisäksi Suomen valtiolle tuloutuu satojen miljoonien osinkotuotot.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

#57

Mitä mahtaa tarkoittaa se, että "palkkojen ja pääomatulojen suhde on muuttunut epäedullisemmaksi palkkatuloja saaville"?

Tuo indikaattori näyttää sen, että ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonnan ansiosta hyvin voiva keskiluokka on ryhtynyt sijoittamaan kulutukselta liikeneviä varojaan osakkeisiin.

Se ei kelpaa osoittamaan että kapitalistit olisivat ahneempia kuin palkansaajat, koska kysymys on samoista henkilöistä.

Jos taas väität että ne, joilla ei ole ollenkaan pääomatuloja eivät ole ahneita, olet aikalailla harhapoluilla.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Tiedot pääomatulojen saajista eivät tue Villikarin väitettä sijoittavasta keskiluokasta. N.s. "kansankapitalismi" on muinainen propagandakupla joka puhkesi jo vuosia sitten.

Jos Villikari halusi ymmärtää kommenttini niin hän ymmärsi, että tuon suhteen muutos on osoitus e.m. ahneudesta, ei pääomatulot sinällään.

Ja tietenkin Villikari ymmärtää mitä palkka- ja pääomatulojen suhde tarkoittaa. Se kun kuvaa sitä kuinka ison osan toisaalta palkat ja toisaalta pääomatulot ovat kaikista tuloista. Niiden muutos taas sitä miten toinen osapuoli on saalistanut enemmän kuin muut. Mutta tämänhän Villikari toki ymmärtää.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

#59

"Tietenkin Villikari ymmärtää mitä palkka- ja pääomatulojen suhde tarkoittaa. Se kun kuvaa sitä kuinka ison osan toisaalta palkat ja toisaalta pääomatulot ovat kaikista tuloista."

"Niiden muutos taas sitä miten toinen osapuoli on saalistanut enemmän kuin muut. Mutta tämänhän Villikari toki ymmärtää."

Ei ymmärrä Villikari sitä mistä toisesta osapuolesta on kysymys eikä sitä, että tämä suhde kuvaisi samalla sitä kuka näitä tuloja saa. (se toinen osapuoli?)

Myyryläisen talousteorian mukaan on siis kaksi osapuolta, kapitalisti ja duunari. Jos saa pääomatuloa on ahne kapitalisti eikä voi olla samalla palkasaaja. "Kansankapitalismi" (eli se, että duunarilla olisi pääomaatuloa)on Myyryläisen mukaan mahdotonta ja on muinainen propagandakupla.

Supercellin omistajilla oli Suomen suurimmat pääomatulot
(http://www.kauppalehti.fi/uutiset/supercellin-omis...)

Onpa siinä ahnetta porukkaa, jotka ovat riistäneet kapitaalinsa duunareitten selkänahasta.

Kateus on kammottava tauti, eikä siihen ole tiettävästi edes keksitty lääkettä.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Villikari kirjoitti: ""Kansankapitalismi" (eli se, että duunarilla olisi pääomaatuloa)on Myyryläisen mukaan mahdotonta ja on muinainen propagandakupla."

Niin, takavuosina kansankapitalismilla selitettiin takavuosina ratkaistavan yhteiskunnan luokkaongelmat ja tulonjaon ongelmat kun kaikki olisivat kapitalisteja. kehitys kapitalismissamme ei ole kuitenkaan mennyt niin, että pääomatulot jakautuisivat kansankapitalismin lupausten mukaan koko yhteiskuntaa ruokkivasti. Sen sijaan pääomatulot jakautuvat edelleenkin palkkatuloja epäoikeudenmukaisemmin kärjistäen tulonjaon ongelmia ja epäsuhta vain kasvaa.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

#65

Väitän, että pääomatulot EIVÄT jakaudu palkkatuloja epäoikeudenmukaisemmin EIKÄ kärjistä tulonjaon ongelmia.

Pääomatuloa saa se, joka saa korkoa pankkitililtään tai on ostanut esim. osakkeita ja saa korkoa sijoittamalleen pääomalle. Tämä lienee selvää?

Palkkatuloa saa se, joka myy työpanostaan.

Jokainen suomalainen voi siis saada samanaikaisesti sekä pääomatuloa että palkkatuloa. Tulikohan tämä nyt viimein selitettyä riittävän yksinkertaisesti?

Se jos Matti Meikäläisen pääomatulo kasvaa suhteessa hänen saamaansa palkkatuloon, johtuu esimerkiksi siitä, että Matti on sijoittanut perintörahansa tai palkkatulosta saamiaan liikeneviä varoja esim. pörssiosakkeisiin ja saa osinkoa. Onko tämä kehitys Matille epäoikeudenmukaista?

Myyryläinen väite, että kansankapitalismi(= useampi kansalainen saa pääomatuloa) olisi kupla ei pidä paikkaansa minkään tilaston mukaan.

Kerro Myyryläinen, miten tämä tulonjako pitäisi sinun mielestäsi hoitaa oikeudenmukaisesti? Voitko kertoa sen lyhyesti?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Tilastokeskuksen käsitystä tulonjaosta 2004: http://www.tilastokeskus.fi/til/tvt/2004/tvt_2004_.... Samaten OECD on tuoreemmassa paperissaan samaa mieltä: "Pääomatulot ja ammatinharjoittajien tulot ovat jakautuneet epätasaisesti ja entistä voimakkaammin viime vuosikymmenen aikana. Nämä suuntaukset ovat suurempien tuloerojen suurimpia syitä." (http://www.oecd.org/els/soc/41528322.pdf). Jopa suomen yrittäjien mielestä palkansaajat saavat tuloistaan pääomatuloa vain 6% joten sen verran "kansankapitalismia". Tuossa on mukana johtajien optiotulotkin joten mitä jää tavalliselle duunarille? Eli pääomatulot palkansaajille ovat niin marginaalinen ilmiö, että sillä ei kannata selitellä mitään ja ja se kupla on pohjennut. (http://www.yrittajat.fi/fi-FI/suomenyrittajat/tutk... (huom. yrittäjien kokonaisveroaste linkitetyllä sivulla on kuitenkin laskettu päin p:tä koska siinä menee yrityksen ja yrittäjän tulot sekaisin))

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

No joo, onhan se epäoikeudenmukaista jos toiset saavat enemmän pääomatuloa kuin toiset. Mahtaisikohan se johtua siitä, että heillä on enemmän sijoitettua pääomaa? Onko se siis tämän epäkohdan alku ja juuri? Ehkä tämä epäkohta korjaantuu ajan mittaan kun tuo ongelmia aiheuttava pääoma muuttaa muualle.

Tuossa OECD-linkissä todetaan mm.

"Yhteiskunta, jossa tulot ovat jakautuneet täydellisesti tasan, ei ole suotava. Sellaisten ihmisten tulojen, jotka työskentelevät enemmän tai ovat muita lahjakkaampia, tulee olla suuremmat.

Todellisuudessa merkityksellistä on mahdollisuuksien samanarvoisuus,
ei tulojen samanarvoisuus."

*************

Mutta odotan vielä ehdotustasi siitä, miten tämä tulojen jakautumisen ongelma pitäisi korjata.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #69

Villikari kirjoitti: "No joo, onhan se epäoikeudenmukaista jos toiset saavat enemmän pääomatuloa kuin toiset. Mahtaisikohan se johtua siitä, että heillä on enemmän sijoitettua pääomaa?"

Hohhoijaa, nythän oli kyse pääomatulojen ja palkkatulojen suhteen muuttamisesta pääomatuloille edullisemmmaksi. Siis siitä, että työpalkkoina saadaan entistä pienempi osuus työntuloksista ja pelkällä omistamisella suurempi.

Villikari lainasi OECD:tä: "Yhteiskunta, jossa tulot ovat jakautuneet täydellisesti tasan, ei ole suotava. "

Jos Villikari luki raporttia yhtään enemmän niin hän olisi huomannut, että OECD ei epäile niin käyneen missään. Se "syyttää" vertailemiaan yhteiskuntai juuri päinvastaisesta.

Villikari kyseli: "Mutta odotan vielä ehdotustasi siitä, miten tämä tulojen jakautumisen ongelma pitäisi korjata."

Eikö se ole jo käynyt ilmiselväksi? Korjataan suhdetta muuttamalla sitä toiseen suuntaan. Eli omistajat luopuvat ahneudestaan ja ovat aidosti samassa veneessä ja kantavat kortensa kekoon ja mitä niitä kauniita kielikuvia onkaan käytetty m.m. tulevaa hallitusta koottaessa.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

No mutta Myyryläinen "Korjataan suhdetta" on helpommin sanottu kuin tehty.

Ensinnäkin kuka sitä suhdetta korjaa? Ei ainakaan pääoman myyjä sen paremmin kuin työvoiman myyjäkään. Hallitus / verottaja?

Sinulla ei taida olla minkäänlaista käsitystä markkinatalouden lainalaisuuksista eli miten hinta vaikuttaa markkinoihin.

Pääomakin on hyödyke, jolla on hinta eli korko. Jos sinulla on irtonaista rahaa, sijoittaisitko sen mieluummin 2% korolla vai 6% korolla? Monesti sitä korkoa ei edes tiedä siinä vaiheessa kun ostaa osakkeita ja jos tuotto jää kovin heikoksi, tehdään parempi sijoitus. Tämä on sitä kapitalismin ahneutta.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Minulla on todellakin käsitys markkinatalouden toimimisesta eri vaiheissaan, myös tässä nykyisessä finanssikapitalismin vaiheessa. Se käsitys antaa myös mahdollisuuden tunnistaa keinoja vaikuttaa kapitalismiin.

Keinoja toki löytyy. Suorin vaikutus on työmarkkinaneuvotteluilla. Jos siellä luovutaan kokonaisuuden kannalta haitallisesta n.s. maltillisesta tulopolitiikasta ja siirrytään joksikin aikaa tuottavuuden nousua suurempiin palkankorotuksiin, e.m. suhde korjaantuu vähitellen.

Muina keinoina meillä on m.m. omistajien valta, s.o. omistajat edelleenkin päättävät mitä omistuksillaan tekevät. Voimme siis vedota heidän eettiseen mieleensä. Jos heidän moraalinen ethoksensa ei toimi huolimatta pathokseen ja logokseen vetoamisesta niin meillä on käytettävissä verotus. Jos sekään ei toimi niin voimme muuttaa omistussuhteita tuomalla ne demokraattisen valvonnan ja ohjauksen piiriin.

Villikari tuo esimerkin kapitalismin ahneudesta. Siitä on juuri kyse, tyytykö pelaamaan kahden tai kuuden prosentin koroilla vai vaatiiko 26 tai 36 prosenttia tai vieläkin enemmän tuottoa? Toisaalta finanssibusineksessa vaikuttaa voiton suhdeluvun laskeva tendenssi eli sijoitetun pääoman tuotton suhteellinen pieneneminen jota vastaan kapitalistit toimivat. Pahimpia lieveilmiöitä eli spekulaatioiden luomia kuplia vastaan voisimme alkaa toimia vaikkapa n.s. Tobinin verolla. Sehän kai sopisi uuden hallituksenkin ohjelmaan, haittavero kun on.

Toimituksen poiminnat