Heikki Patomäki

”…entä jos Venäjä sittenkin joskus hyökkää Suomeen?”

Vanhat pirut on taas kaivettu kaapista. Keskustelupalstoilla ja keltaisessa lehdistössä spekuloidaan Venäjän mahdollisella hyökkäyksellä Suomeen. Varsinainen kysymys on: pitäisikö Suomen nyt liittyä Natoon?

Tutkijakollegani Arto Nokkala ehätti juuri parahiksi julkaisemaan kirjan, jossa hän vakuuttaa Suomen pystyvän mitä luultavimmin torjumaan Venäjän armeijan mahdollisen hyökkäyksen maahamme. Putinin entinen talousneuvonantaja Andrei Illarionov on pannut toisaalla pökköä pesään väittämällä, että Venäjä voisi toisaalta valtiosopimuksen nojalla estää Suomen Nato-jäsenyyden.

EU-maa Suomi on jo nyt mukana monissa kansainvälisissä turvallisuuspoliittisissa järjestelyissä. Lissabonin sopimuksessa määrätään vastavuoroisesta puolustusavusta ja sitoudutaan yhteisen puolustuksen kehittämiseen. Unionin perussopimuksen artiklan 42(7) mukaan, jos joku jäsenmaa joutuu sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla on velvoite auttaa sitä (mikä on myös YK:n perusperiaate).

EU-sitoumus muistuttaa Naton vastaavaa pykälää, mutta ei ehkä ole yhtä selkeän sotilaallisesti muotoiltu, sillä siinä hyökkäystä yhtä maata vastaan ei määritellä hyökkäykseksi kaikkia vastaan. Jo vakiintuneen luonnehdinnan mukaan EU-puolustus on erotettavissa Naton järjestelmistä, mutta ei kuitenkaan ole erillinen niistä. EU-sopimuksen artiklassa 42(7) kuitenkin täsmennetään, että klausuuli ei sido EU-maita Nato-jäsenyyteen, vaan mahdollistaa puolueettomuuden. Samaan aikaan EU:ssa kuitenkin puhutaan kumppanuudesta Naton kanssa ja halutaan kehittää sitä.

Kuvio on monimutkainen ja siinä on paljon tulkinnanvaraisia osia, ei vähiten Suomen kannalta. Unionin ”puolueettomat” tai ainakin Nato-liittoutumattomat jäsenmaat Irlanti, Itävalta, Malta, Ruotsi ja Suomi ovat mukana Naton rauhankumppanuusohjelmassa. Myös Suomen sotilaalliset järjestelmät on tehty pitkälti Nato-yhteensopiviksi jo aikaa sitten.

Lissabonin sopimuksen tulkinnan kannalta olennainen hypoteettinen kysymys on: jos joku maa hyökkäisi johonkin näistä viidestä EU-maasta, jotka eivät ole Nato-jäseniä, niin mitä tapahtuisi? Tai jos kysymyksen haluaa esittää mahdollisimman provokatiivisesti nimenomaan Suomen kannalta: mitä tapahtuisi, jos Venäjä ryhtyi sotilaalliseen aggressioon Suomea vastaan?

Tämä olisi myös EU:n kannalta kaikkein vaikein kuviteltavissa oleva tilanne, sillä Suomi on ainoa Naton ulkopuolinen EU-maa, jolla on yhteinen raja Venäjän kanssa. Venäjä on YK:n turvallisuusneuvoston jäsen ja kykenee siten estämään YK:n vastatoimet. Artiklan 42(7) mukaan EU:n muilla jäsenmailla on kuitenkin velvollisuus auttaa Suomea – ja useimmat noista muista jäsenmaista ovat Nato-jäseniä. Mitä puolueettomuus-varaukset tarkoittaisivat käytännössä?

En tiedä tietääkö kukaan mitä spekulatiivisesta sotilaallisesta konfliktista Suomen ja Venäjän välillä seuraisi. Tällainen äärimmäisen epätodennäköinen välirikko olisi jo itsessään varsinainen katastrofi, sillä maailma olisi siinä tapauksessa ajautunut ydinsodan partaalle.

Minusta ainoa järkevä vastaus on, että Suomen tehtävä on kaikin keinoin estää sellaisen EU-Venäjä vastakkainasettelun kehittyminen, joka voisi edes teoriassa johtaa väkivaltaiseen konfliktiin Suomen ja Venäjän välillä. Samalla Suomen pitäisi pysyä Naton ulkopuolella, sillä Naton laajeneminen Venäjän pohjoisella rajalla tulkittaisiin Moskovassa todennäköisesti aggressiivisena tekona.

Keskeinen ongelma on, että nykyinen EU uskoo omien tämänhetkisten arvojensa olevan universaaleja – yleismaailmallisesti päteviä – ja oikeuttavan oman valtansa yli muiden. Vaikka tämä valta perustuu enemmän taloudelliseen voimaan ja suostutteluun kuin sotilaalliseen voimaan, valtaa se on yhtä kaikki.

Samankaltaisuuksia aiempien eurooppalaisten imperiaalisten oppien kanssa ei ole vaikea nähdä. Ajat ovat tietenkin muuttuneet. Yhdistyvä Eurooppa ajaa ihmisoikeuksia, laillisuusperiaatetta, demokratiaa ja hyvää hallintaa muuhun maailmaan. Kyse on kuitenkin perinteisestä konservatiivisesta liberalismista (tai uusliberalismista, asiayhteydestä riippuen), mikä on helppo nähdä muunnelmana 1800-lukulaisten suurvaltojen ”sivilisoivasta tehtävästä”.

Tällainen orientaatio on omiaan myös luomaan konflikteja, mikä on yksi syy siihen, miksi en kannata EU-tahdon ”koventamista” luomalla tiukempia päätöksentekomekanismeja tai rakentamalla vahvempaa sotilaallista kapasiteettia EU:lle. EU:n muuttaminen perinteiseksi sotilaalliseksi suurvallaksi olisi onnettomuus myös siksi, että Euroopan integraatioprojektin kantava ajatus on ollut ylittää suvereenien valtioiden vastakkainasettelua. Muuttumalla yhdeksi sotilaalliseksi suurvallaksi muiden joukossa EU olisi kumonnut oman tarkoituksensa.

Ukrainassa EU:n alueellisesti laajeneva yleismaailmallisuus on jo törmännyt Putinin Venäjän autoritääriseen geopolitiikkaan. EU:n sisäiset rakenteet määrittävät sen tapaa vastata tapahtumiin ja toimia. Demokraattisempi, solidaarisempi ja talouspoliittisesti järkevämpi unioni olisi myös moniarvoisempi ja rakentavampi ulkosuhteissaan.

Pointtina ei ole väittää, että konfliktit johtuisivat yksinomaan EU:sta tai edes Naton laajenemisesta, vaikka ne ovat olleet ja ovat olennainen osa kokonaisuutta. Asetelman voi kääntää osin toisinpäin ja sanoa, että Venäjän yksipuolinen toiminta Krimillä ja koko Ukrainan kriisissä on omiaan tukemaan Nato-intoilijoita ja atlantistisen suuntauksen kannattajia Suomessa. Toisin sanoen Putin tekee parhaansa ajaakseen Suomen Naton syliin ja vahvistaakseen myös sellaista uusliberaalia talouspoliittista suuntausta, jota atlantistit yleensä kannattavat.

Konfliktin edelleen laajenemisen vaara on ilmeinen, minkä vuoksi Suomen on tästä eteenpäin ehdottomasti pyrittävä käyttämään omaa, myös unionista riippumatonta harkintaa. Paras tapa edistää kansallista turvallisuutta on edesauttaa Euroopan ja koko maailman rauhankehitystä, eli kaikkea mikä voi edistää moniarvoisen turvallisuusyhteisön edellytyksiä.

Samalla on muistettava, että Venäjä on Suomelle myös tärkeä kauppakumppani. Suomen vienti Venäjälle on viiden miljardin euron luokkaa ja tuontia on viime vuosina ollut tuplasti enemmän. Jo pelkästään kauppasuhteiden vaikeutuminen olisi Suomelle erittäin huono asia – tai on sitä jo nykytilanteessa siinä määrin kuin Krimin kriisin takia sovitut pakotteet vaikuttavat vientiin Venäjälle.

Vanhat pirut on siis manattu esiin. Juuri tällaisessa tilanteessa tarvitaan rauhallisuutta ja klassisen poliittisen realismin viisautta.  Käytännöllinen viisaus tarkoittaa tilannekohtaista kykyä toimia oikein. Kyky toimia oikein perustuu sekä menneisyyden opetuksiin että taitoon eritellä omaa historiallista tilannetta.

Nyt on aika nivoa klassinen poliittinen realismi 2000-luvun emansipaatioon: yhdistäkäämme perinteinen puolueettomuus ja sillanrakentajarooli pyrkimykseen muuttaa EU perusteitaan myöten.

Heikki Patomäki

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän perttikannisto kuva
Pertti Kannisto

"EU-sitoumus muistuttaa Naton vastaavaa pykälää, mutta ei ehkä ole yhtä selkeän sotilaallisesti muotoiltu, sillä siinä hyökkäystä yhtä maata vastaan ei määritellä hyökkäykseksi kaikkia vastaan."

Eikös min. Tuomioja Kreikan kokouksessa joku vuosi sitten, onnistunut torjumaan sen, että hyökkäystä yhtä EU-maata katsottaisi hyökkäyksessä koko EU:ta vastaan.

Vasemmisto demari on nyt liipasimella, koska ei kyennyt ennustamaan Venäjän arvaamatonta laajentumishaluista politiikkaa.

Jääköön kirjoittelemaan muistelmiaan.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Halonen ja Tuomioja taisivat tosiaankin vaatia, ettei tulisi mitään EU-turvatakuita.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Lisäksi he vaativat maamiinoja tuhottaviksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"sillä Naton laajeneminen Venäjän pohjoisella rajalla tulkittaisiin Moskovassa todennäköisesti aggressiivisena tekona."

En usko, että tulkittaisiin, mutta varmasti niin sieltä väitettäisiin.

Hannu Töyri

On syytä tunnustaa ne tosiasiat jotka näkyvät NL - Venäjä politiikassa vuosikymmenestä toiseen. Venäjä muodostaa vaaran, jonka kestää vian kunnollisella puolustuksella. On typerää väittää, että puolustumisen heikkous olisi jonkilainen tae Venäjän rauhanomaiselle käyttäytymiselle. Vain uskottava puolustus voi taata turvallisuuden. Natoon liityminen varsinaiseksi jäseneksi ole kuitenkaan ole ainoa tie uskottavan puolustuksen rakentamiseksi, vaan nykyisen kaltainen kehittyvä Nato-kumppanuus ja oman puolustuksen kuntoon saattaminen on myös hyvä tapa järjestää sotilaallinen puolustus.

Vasemmistoliito on ollut ajamassa alas puolustusmäärärahoja ja syyllistyi selvään maan petturuuteen toiminnassaan jalkaväkimiinojen poistamiseksi.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

”…entä jos Venäjä sittenkin joskus hyökkää Suomeen?”

Suurta tuhoa hyökkääjälle, puolustajille, Suomen infrastruktuurille ja yhteiskunnalle. Pitkäaikainen, loputtomasti märkivä haava miehittäjä-Venäjän kylkeen, Pohjois-Eurooppaan painottuva globaali kriisi, huikeat aineelliset menetykset varsinkin Venäjän kansalle ja kansantaloudelle, sietämätön, lopulta ylivoimaiseksi muodostuva poliittinen paine Kremliä kohtaan.

Mikko Saarinen

Maailmaan mahtuu paljon puhetta, mutta ei Venäjää sanoilla pysäytetä. Taevitaan toimintakykyiset puolustusvoimat ja NATO-takuut.

Käyttäjän HeikkiPatomki kuva
Heikki Patomäki

Pelko ja viisaus eivät oikein sovi yhteen. On selvää, että tämä teema on omiaan lietsomaan turvattomuuden tunnetta (tarkkaavainen lukija huomannee kirjoitukseni otsikon olevan lainausmerkeissä...?).

Kaikki nämä seitsemän kommenttia ovat esimerkkejä siitä miten turvallistaminen toimii. Kun uhka on nimetty ja helppo kuvitella -- tässä tapauksessa myös historiallisten kokemusten takia -- ja eksistentiaalinen turvattomuuden tunne tai ahdistus on herätetty, vaikuttaa aivan "itsestään selvältä", että jotain poikkeuksellisen voimakasta on tehtävä. "Maamiinoja rajalle!". "Lisää aseita ja miehiä!". "Natoon!"

Mitään harkintaa tai edes alkeellisia argumentteja ei näköjään tarvita. Kun pelon, ahdistuksen ja turvallistamisen logiikka on sisäistetty, niin voidaan heittää lausumia siitä kuinka "vasemmistodemari on liipaisimella" tai kuka on "maanpetturi". Pelko ja viisaus eivät sovi yhteen, mutta pelko ja viha ja väkivalta kyllä tukevat toisiaan auliisti. Tuloksena on sellaisia heittoja, että ne liikkuvat jo lain harmaalla vyöhykkeellä.

Turvallistamisen logiikasta ja mekanismeista on laaja yhteiskuntatieteellinen keskustelu, johon olen itsekin jonkin verran osallistunut. Aihepiirin tunnetuin klassikkoteos lienee Barry Buzanin, Ole Wæverin ja Jaap de Wilde'n Security: A New Framework for Analysis (1998). Lyhyt johdatus aiheeseen löytyy esimerkiksi Wikipediasta http://en.wikipedia.org/wiki/Securitization_(international_relations).

Oma viimeisin kirjoitukseni aiheesta, joka ilmestyy pian International Relations -lehdessä, löytyy täältä: http://www.mv.helsinki.fi/home/patomaki/Future-dangers-and-absence-of-transformati-e-possibilities-in-ST%20ARTICLE-(HP6).pdf. Suomenkielistä keskustelua löytyy Kosmopolis-lehden sivuilta, tässä linkki lehden sivuille: http://rauhantutkimus.fi/content/kosmopolis/.

Hannu Töyri

No joo, heitin provokatoorisesti tuon maanpetturisyytteen, jotta saadaan keskustelua aikaiseksi, mutta vaikka en halua nyt leimata tosissani vasemmistolaisia maanpettureiksi, niin jotain jopa aktiivista välinpitämättömyyttä vasemmistolaisilla asiassa esiintyy. Tämä välinpitämättömyys on yhteneväinen tuon porukan keskuudessa, että on syytä olettaa sen pohjautuvan poliittiseen ja/tai ideologiseen näkemykseen.

Ei järkisyiden väitettykään olevan jalkaväkimiinojen kiellon ja poiston syynä. Merkittävä syy miinakieltosopimuksen aikaan saamiseksi oli Kamputsean ongelmat miinojen kanssa, mutta Suomeen tuo ei sopinut lainkaan pitkän ja muuten vaikeammin puolustettavan olevan maarajan vuoksi, jolloin sen heikentävä vaikutus Suomen puolustukseen on selvästi nähtävissä. Suomessa ei ole mitään Kamputseaan verrattavia ongelmia ja tämä on tosiasia. Maanpuolustuksen on perustuttava tarkkaan harkintaan. Sen sijaan miinojen poisto perustui löperöön humanistisideologiseen mielikuvien rakenteluun eikä tosiasioiden pohjalle.

Kalervo Palonen

Vasemmistolaiset eivät ole milloinkaan nähneet minkäänlaisen uhan tulevan idästä, aina se heidän mielestään tulee lännen suunnasta. Ihanko oikeasti pitää pelätä, että ruotsalaiset hyökkää?

Antero Moilanen

Venäjä hyökkää Suomeen jatkuvasti. Ei suoraan sotilaallisesti vaan epäsuorasti pelottelemalla ja härnäämällä. Siinä on sitä reaalipolitiikkaa. Russki system on viallinen, se kansa on viallinen ja sillä on täysi sekopää, viallinen spede pressana. Mulla ei tod. riitä sympatiaa siihen suuntaan. Juu oon käyny.

Ne tekee sen ihan itse. Blogistiko ei yhtään itse pelottele että maailma kaatuu jos kauppasuhteet Venäjään vahingoittuu? En kuitenkaan ihan niele sitä että täällä nälkään kuoltaisiin vaikka itärajan yli ei vietäisi yhtäkään lavaa kahvia tai valion jugurttia.

Jos Suomi (ja myös Ruotsi) siihen Natoon liittyy, niin tilanne on silloin erilainen. Se ei olisi kuten nyt. Ja sekös pelottaa, jos jokin muuttuisi.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Kommentoijat tarkastelevat asioita lyhyellä aikahorisontilla, kapeassa horisontissa, arvelen.

Otetaan lyhyinä esimerkkeinä yleiseurooppalaiset sodat so. 1600-luvulla käyty 30-vuotinen sota sekä I ja II maailmansota.

30-vuotiseen sotaan Venäjä ei sekaantunut aseellisesti lainkaan. 1600-luvulla Venäjä kävi sotaa Turkkia ja Puolaa vastaan, 1700-luvulla Turkkia ja Persiaa vastaan.

1800-luvulla Venäjä taisteli brittien, Itävallan ja Ruotsin liittolaisena Ranskan Napoleonia vastaan. Venäjä oli myös Preussin ja Saksin liittolainen. Napoleonin kukistuttua Venäjän tsaaria tervehdittiin Euroopan vapauttajana.
1800-luvulla käytiin myös Suomen sota, joka syttyi Ranskan annettua Venäjälle suostumuksensa Ruotsi-Suomen itäisten osien so. Suomen valtaukseen.
Yksin jätetty Suomi sai kuitenkin Venäjältä autonomian valtauksen jälkeen.

1800-luvulla jatkuivat Venäjän Turkkia ja Puolaa vastaan käymät sodat. Krimin sotaa käytiin, osapuolina Venäjä vastassaan Osmanivaltakunta, britit ja Ranska. Venäjä miehitti Osmanien vasallit Valakian ja Moldovan.
Krimin sota alkoi uskonnollisesta kiistasta, sodan julistuksen antoivat brittien ja Ranskan tukema Osmanivaltakunta.

Ranskan-Saksan sotaan Venäjä ei osallistunut.

1900-luvulla, joka oli yhtä jatkuvaa sotimista, käytiin alkuun Venäjän-Japanin sota (Venäjä hävisi), jonka taustalla olivat Ison-Britannian pyyteet Tyynellämerellä sekä brittien valmistelut Ranskaa ja Saksaa vastaan.

I maailmansota aavistettiin, koska Saksa ja Ranska kävivät keskinäistä kilpavarustelua. Venäjä taisteli keskusvaltoja (Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari, Bulgarian monarkia, Osmanien valtakunta) ympärysvaltioiden (Ranska, Iso-Britannia, Yhdysvallat) puolella.
I maailmansodan seurauksena syntyi mm. Neuvostoliitto.

1900-luvulla käytiin pilvin pimein pienempiä sotia (kuten Puolan ja Ukrainan sota) joihin NL ei ottanut osaa.

II maailmansodassa NL taisteli Ison-Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen rinnalla Saksaa, Japania ja Italiaa vastaan. Suomi taas taisteli Saksan rinnalla NL:aa vastaan.
NL varoitti brittejä jo pitkään ennen sotaa Saksan ekspansiivisistä aikeista sekä Saksan aggressiivisesta politiikasta, mutta NL:aa ei kuunneltu. Suomessakin tämä tiedettiin (kts. esim. Juhani Suomi: Talvisodan tausta).

Jos katsoo yleiseurooppalaisten sotien koko kirjoa, niin Venäjä/NL on ollut niitä rauhallisimpia maita tai tarpeellinen liittolainen erinäisten imperialistien maailmanvalloituspyrkimysten estämisessä.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Riikka kirjoitti: II maailmansodassa NL taisteli Ison-Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen rinnalla Saksaa, Japania ja Italiaa vastaan. Suomi taas taisteli Saksan rinnalla NL:aa vastaan.

Riikalle pieni kertaus, kun näyttää olevan tarpeen:

Myytti: Toinen maailmansota (BOB eli Suuri Isänmaallinen Sota) alkoi Neuvostoliitolle 22.6.1941

Totuus: Alkoi 17.9.1939 (Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa, Waffenbrüder 1939-1941)

17.9.1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Puolan kimppuun.

30.11.1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen.

15.4.1940 Neuvostoliitto miehitti Latvian.

16.4.1940 Neuvostoliitto miehitti Liettuan ja Viron.

28.4.1940 Neuvostoliitto miehitti Bessarabian.

14.6.1941 Neuvostoliitto siirsi kymmeniä tuhansia tavallisia siviilejä Baltian maista Siperian vankileireille:

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/04/02/...

ja keväällä 1940 eräs Vasili Mihailovitsh Blohin teki ahkerasti työtä, jossain Itä-Puolassa:

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/82102-vasil...

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Millä lailla faktasi sulkevat pois sen, mitä puhuin Venäjä-NL:sta pitkällä aikajanalla (jonka tosin aloitin vasta 1600-luvusta, koska vasta tuolloin valtiorajat alkoivat muotoutua nykymallin suuntaan sukuomistusten tilalle)?

Ei maailma alkanut vuodesta 1939 eikä edes vuodesta 1937.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #14

Jätit, tahallisesti tai tahattomasti, ratkaisevan vaiheen pois (1939-1941) ja korjasin tuon seikan. Juuri se jakso sisälsi paljon tuskaa, joka vaikuttaa edelleen ajatteluumme. Ole hyvä ja tutustu vaikka Blohinin touhuihin Katynissa.

Myös Katariinan laajentamishalut ja -toteutukset (Krim, Kaukasia) ovat mainitsemisen arvoisia.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring Vastaus kommenttiin #15

Kenties tässä on ollut näkökulmaero. Itse ajattelin enemmän isoa kokonaisuutta, en pelkästään Suomea, josta syystä en isossa mittakaavassa pitkällä aikajanalla pidä noita mainitsemiasi vuosia/tapahtumia ratkaisevina.

Esimerkiksi Kiinan maailmansodasta saamat kokemukset vaikuttanevat nykyäänkin Kiinan strategioihin samoin kuin Kiinan ikävät kokemukset eurooppalaisesta siirtomaa-ajattelusta.

En ole unohtanut Katariina Suuren (saksalainen syntyjään) laajentumispyrkimyksiä enkä hänen reaktioitaan Ranskan vallankumoukseen.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #16

En puhunut pelkästään Suomesta, vaan myös Puolasta, Liettuasta, Latviasta, Virosta, Bessarabiasta (vrt Transnistrian edelleen jäätynyt konflikti). Isoa kokonaisuutta..

Lausesi (" II maailmansodassa NL taisteli Ison-Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen rinnalla Saksaa, Japania ja Italiaa vastaan. Suomi taas taisteli Saksan rinnalla NL:aa vastaan") oli varsin ylimalkainen ja samanlaista "näkökulmaa" tai mieluimmin aktiivista unohtamista harrastetaan nykyisessä Venäjässä. Se häiritsee suunnattomasti.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring Vastaus kommenttiin #17

Yritin olla eksymättä sivupoluille, ei sen kummempaa.

Anyways, asiat ovat harvoin mustavalkoisia ja näkyvän takana tapahtuu paljon näkymätöntä, joka usein selviää vasta arkistojen avauduttua. Suomihan ei aikanaan tarttunut Venäjän NL:n hajottua tekemään tarjoukseen päästä kaivelemaan heidän arkistojaan.

Vaan ajatellaan esimerkiksi Ukrainan nykytilannetta. Venäjää moititaan otsikoissa vaikka mistä tekemisistä ja tekemättä jättämisistä mutta paljonkaan uutisaikaa ei uhrata sellaisesta kertomiselle kuin että uusnatsiksikin nimitetty komentaja Semion Semiochenko kertoo itse Yhdysvaltain tukevan rahalla ja aseilla heikäläisiä https://www.facebook.com/dostali.hvatit?fref=nf

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #18

Onneksi Venäjän sisältä löytyy sentään tarpeeksi itsekritiikkiä ja itseironiaa:

http://russkieland.files.wordpress.com/2009/05/9th...

(Käännös: "Minä kyllä muistan! Puna-armeija ja fasistit olivat ystäviä Puolan valloittamisen aikana Brest-Litowskissa, vuonna 1939")

Uskomattoman hyvä blogi (Unkarista):
http://riowang.blogspot.fi/2009/09/brest-nazi-sovi...

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Wanhan vasemmistoliiton mies ensin hapuili, mutta tulihan se sieltä:

>Nyt on aika nivoa klassinen poliittinen realismi 2000-luvun emansipaatioon:
>yhdistäkäämme perinteinen puolueettomuus ja sillanrakentajarooli pyrkimykseen
>muuttaa EU perusteitaan myöten.

Gyllä! :D EU --> EU2! (Tosin mielestäni 2000 -luvun polttavin emansipaatioteema on vapautuminen elähtäneestä ja pöhöttyneestä kasvu-uskosta!)

Toimituksen poiminnat