Heikki Patomäki

Eurooppa- ja globaalipoliittinen aloite

EU-politiikkaa ja globaalipolitiikkaa ei voi ajatella erillisinä asioina tai sektoreina, jotka ovat jossain kaukana. Jos vasemmisto keskittyy vain ”suomalaisiin asioihin”, todennäköisenä seurauksena on yhtäältä vaihtoehdottomuuden edelleen lisääntyminen myös Suomessa ja toisaalta nationalistinen vastareaktio, jonka voittajana on nurkkakuntainen ja muukalaisvihamielinen populismi. Siksi vasemmistolaisen politiikan horisonttia täytyy merkittävästi laajentaa.

Kuluvan hallituskauden (2011–) aikana on hyväksytty vakausmekanismi, euro plus, ”six-pack”, ”two-pack” ja budjettikurisopimus. Jokainen näistä uusista direktiiveistä ja sopimuksista – joista osa on solmittu normaalien EU-menettelytapojen ulkopuolella – pyrkii jäsenvaltioiden talouspolitiikan kurinalaistamiseen ja ulkoiseen kilpailukykyyn. Tavoitteena ovat mahdollisimman tasapainoiset budjetit, julkisen velan ja kulutuksen vähentäminen ja ulkoisen viennin lisääminen.

Talouspoliittista valtaa siirtyy ennen kaikkea komissiolle ja tuomioistuimelle, joita ei ole valittu demokraattisesti. Valtaa siirtyy myös muille jäsenvaltioille, jotka halutessaan voivat riitauttaa toistensa budjettiprosessin. Nyt voimaan astuneet sopimukset luovat automaattisia mekanismeja ja antavat valtaa teknokraattisille auktoriteeteille, joiden tehtävänä on sopeuttaa jäsenvaltiot ulkoisiin välttämättömyyksiin ja tehdä niistä ”kilpailukykyisiä”. Missään ei säädetä valtaoikeuksista, jotka koskisivat sopimuksen muuttamista tai lopettamista.

Kesällä 2013 eurokriisikeskustelun painopiste on siirtymässä säästökuureista ”rakenteellisiin uudistuksiin”. Vihdoin on ehkä huomattu, että pelkkien säästökuurien avulla ei velkaantumista saada käännettyä, koska tuotannon supistuessa valtion tulot vähenevät ja menot lisääntyvät. Tämä ei kuitenkaan tarkoita muutosta parempaan. ”Rakenteellisista uudistuksista” on liikkeellä useita versioita, mutta kaikki ne kiertyvät kilpailukyvyn käsitteen ympärille.

Komissio edustaa edelleen varsin puhdaslinjaista uusliberalismia ja uskoo, että yksityistämällä, tekemällä työmarkkinoista ”’joustavampia”, alentamalla minimipalkkaa jne EU:n kilpailukyky lisääntyy. Eli kun jokainen euromaa kokee Kreikan kohtalon, kilpailukyky paranee… Vähän keynesiläisempi versio samasta tarinasta kertoo, että kilpailukyvyn parantamisen lisäksi tarvitaan myös tiukempaa pankkiunionia, enemmän kulutusta Saksassa ja aktiivisempaa keskuspankkiroolia.

Hataralla perustalle rakennettu yhteisvaluutta on kääntynyt koko Eurooppa-projektia vastaan. Puhe euron tai koko EU:n hajoamisesta ja niistä eroamisesta on yleistynyt eri puolilla Eurooppaa. Saksan euroeroa on vaatinut mm. George Soros, Oskar Lafontaine ja monet taloustieteilijät. Britanniassa ollaan järjestämässä kansanäänestystä EU-jäsenyydestä ja konservatiivinen lehdistö kampanjoi EU:ta vastaan. Monet kriisimaat ovat poliittis-taloudellisen kuilun partaalla.

Viimeaikaisen historian opetus on selvä. Mitä tiukemmin uusliberaaleista periaatteista ja talouspolitiikasta pidetään kiinni, sitä vähemmän EU:ssa voidaan ratkoa talous- ja legitimaatio-ongelmia yhteistoiminnallisesti ja kokonaisuuksien kannalta kestävällä tavalla. Uusliberaalin EU-projektin syventäminen tuottaa ongelmia ja vastakkainasetteluja sekä Euroopassa että globaalissa poliittisessa taloudessa. ”Lisää ja tiukemmin samaa”-reformien ennuste on huono.

Tässä tilanteessa tarvitaan aiempaa järeämpiä vaatimuksia ja uusia demokraattisia näkökulmia kehityksen kääntämiseksi järkevämpään, yhteisvastuullisempaan ja demokraattisempaan suuntaan. Suomen sisällä on aika kyseenalaistaa se kuinka paljon vuoden 1994 kansanäänestyksessä hyväksytyn EU-jäsenyyden ehdot voivat muuttua ilman, että jäsenyyden legitimiteettiperusta murtuu.

Yksi mahdollinen vaatimus on kansanäänestys nykymuotoisesta EMU:sta ja siihen kuuluvista budjettikurimekanismeista. Kansanäänestys saisi liikettä aikaan myös keskusteluissa itse unionin perussopimusten ja instituutioiden muuttamisesta.

Kansanäänestys pitäisi kuitenkin olla monivalintainen, pelkkä eipäs-juupas vastakkainasettelu ei ole mielekäs vasemmiston kannalta (perussuomalaisille se voi sopia). Vaihtoehtoina voisivat olla esimerkiksi: 1) Haluan Suomen eroavan nykymuotoisesta EMU:sta, 2) Kannatan Suomen jäsenyyttä nykymuotoisessa EMU:ssa, 3) Kannatan EU:n perussopimusten muuttamista niin, että EU kehittyisi yhteisvastuulliseksi, talouspoliittisesti toimivaksi ja demokraattiseksi liittovaltioksi. Jokainen äänestäjä asettaisi nämä kolme vaihtoehtoa keskinäiseen paremmuusjärjestykseen.

Kansallismielisyys on nousussa ja pessimismi vallalla, mutta silti Euroopan yhdentymisprojekti hyväksytään edelleen varsin laajalti. Poliittinen tilanne voi kuitenkin kääntyä, jos ja kun euroalue todella alkaa hajota edes joiltain osin. Kannatuksen puute ja oikeuttamisen ongelmat voivat kannustaa ytimen muokkaamiseen liittovaltioksi ennemmin eurooppalaisen demokratian ja hyvinvoinnin kuin kilpailukyvyn ja budjettikurin nimissä.

Euroalueen ulkopuolisilla ei olisi tässä vaiheessa sananvaltaa liittovaltiohankkeeseen. Esimerkiksi Britannian vastarinnasta ei tarvitsisi enää välittää. Pelitila olisi auki sosiaalidemokraattisille federalisteille.

Vasemmiston kannattaa liittoutua niiden kanssa, jotka pyrkivät tekemään EU:sta kestävämpää, yhteisvastuullisempaa ja demokraattisempaa, mutta ei varauksitta. Minkälainen olisi sosiaalidemokraattinen liittovaltio? Merkittävää yhteistä EU-budjettia ja euroveroja vastaisivat uudet demokraattisen osallistumisen ja edustuksellisuuden muodot.

Talouspolitiikassa tavoiteltaisiin kaikkien palkkatyötä haluavien täystyöllisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Pääpaino olisi fiskaalisissa keinoissa, rahapolitiikka olisi sille alisteista ja EKP olisi demokratisoitu. Parlamentaarisen demokratian periaatteet toteutettaisiin: komissio olisi suoraan vastuussa parlamentille, jonka keskuudesta komissaarit valitaan. Parlamentti päättäisi budjetin ja lait.

Lisäksi EU:lla olisi aktiivinen aluepolitiikka ja läheisyys-periaatetta sovellettaisiin mahdollisimman kattavasti. EU voisi taata perus(toimeen)tulon kaikille eurokansalaisille, harjoittaa palkkaneuvottelujen koordinointia ja muutoinkin yhtenäistä tulo- ja palkkapolitiikkaa. Lisäksi se pyrkisi aktiivisella julkisella investointipolitiikalla vaikuttamaan paitsi taloudellisen kasvun määrään niin myös sen koostumukseen ja sisältöön, toisin sanoen tekemään yhteiskunnallisesta kehityksestä kestävää taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti.

Perussopimuksia voitaisiin muuttaa valitsemalla yleisillä eurovaaleilla perustuslaillinen konventti, jonka tekemä luonnostelma alistettaisiin kaksinkertaiselle kansanäänestykselle. Hyväksyntään vaadittaisiin sekä äänestäneiden eurokansalaisten että jäsenmaiden enemmistö.

Tämä ei kuitenkaan riitä. Lopputulos olisi väistämättä kompromissi erilaisten visioiden ja intressien välillä. Liittovaltio-EU:ta kannattaa myös sellainen Eurooppa-keskeinen oikeisto, jonka ensisijaisena tavoitteena on palauttaa Euroopan mahtiasema maailmassa. Mitä eurokeskeisempi ja lyhytkatseisempi uuden liittovaltion itseymmärrys on, sitä todennäköisemmin se muuntuu osaksi vallitsevia olosuhteita ja niiden ristiriitoja.

Unioni on kietoutunut maailmanlaajuisiin kehityskulkuihin. Esimerkiksi finanssialisaatio on globaali prosessi. Sen kääntäminen edellyttää laajoja sopimuksia ja institutionaalisia järjestelyjä. Suuryhtiöiden harvainvalta ei ratkea vain EU-toimin. Epätasaisen kasvun ja itseään vahvistavan kehityksen prosessit koskevat kaikkia.

Kamppailuja tulonjaosta käydään maailmassa, missä myös koko EU:n sisällä voidaan yrittää tavoitella kilpailukykyä palkkoja tai veroja alentamalla. Jos koko EU pyrkii kasaamaan vaihtotaseen ylijäämää, tapahtuu se muiden maiden ja globaalin kokonaiskysynnän kustannuksella.

Lisäksi globaali teollinen sivilisaatio on luonut uudenlaisia riskejä, joita ei voi eristää yhdelle alueelle. Talouskriisit eivät ole ainoa riski, vaan kyse on myös esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, geenimanipulaatiosta, tautien leviämisestä ja ydinaseista. Euroopan kohtalo on kiinni globaalin riskiyhteiskunnan kehittymisestä ja maailmanhistorian tulevista käänteistä.

Vasemmiston kannattaa siis liittoutua niiden kanssa, jotka pyrkivät tekemään EU:sta kestävämpää, yhteisvastuullisempaa ja demokraattisempaa, mutta vain sikäli kuin EU kykenee kehittämään yhteisiä instituutioita osana paljon laajempaa globaalista kokonaisuutta. Poliittis-taloudelliset ristiriidat ja epätasapainoisuudet luonnehtivat myös maailmantaloutta kokonaisuutta. Tehokas kokonaiskysyntä yhdessä paikassa riippuu siitä mitä tapahtuu muualla maailmantaloudessa.

Julkinen talouspolitiikka – ja politiikka ylipäänsä – täytyy ymmärtää koko maailmantalouden mittakaavassa. Meidän täytyy pyrkiä sääntelemään ja ohjaamaan globaaleja keskinäisriippuvuuksia siten, että tuloksena olisi mahdollisimman korkea ja järkevä kasvu, täystyöllisyys ja hyvän elämän edellytykset kaikkialla samanaikaisesti. Tällaisen globaali-keynesiläisyyden on oltava ekologisesti vastuullinen doktriini, muutoin keskinäisriippuvuuden hallinta ei olisi kestävällä pohjalla.

Globaaleja hallintajärjestelmiä pitää demokratisoida. Niitä koordinoimaan voidaan luoda myös maailmanparlamentti. Vasemmiston tarkoituksena on luoda demokraattiselle vapaudelle lisää tilaa kaikissa konteksteissa ja tiloissa, siellä missä ihmisten arkielämä on.

Vasemmiston vision täytyy olla kosmopoliittinen. Kyse on myös ihmiskunnan kollektiivisesta oppimisesta – on monia perusteita uskoa, että tulevaisuus on vihreän globaalin vasemmiston!

Heikki Patomäki

Julkaistu Kansan uutisissa 7.6.2013.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Heikki Porkka

HePa: "Tässä tilanteessa tarvitaan aiempaa järeämpiä vaatimuksia ja uusia demokraattisia näkökulmia kehityksen kääntämiseksi järkevämpään, yhteisvastuullisempaan ja demokraattisempaan suuntaan."

Siis lisää sosialismia vaikka väkisin?

HePa: "Suomen sisällä on aika kyseenalaistaa se kuinka paljon vuoden 1994 kansanäänestyksessä hyväksytyn EU-jäsenyyden ehdot voivat muuttua ilman, että jäsenyyden legitimiteettiperusta murtuu."

Tätä kyseenalaistamista on tehty jo vuosia monella suunnalla. Esimerkkeinä presidentti Niinistö ja perussuomalaisten Timo Soini sekä puolueena perussuomalaiset kokonaisuudessaan.
Kumma kyllä, vasemmistoliitto ei ole tähän mennessä kyseenalaistanut vaan nimenomaan lyönyt rumpua nykysuuntauksen (=EU:n ominaisuus [ei vika], jonka mukaan omia sääntöjä voi rikkoa aina tarpeen tullen) puolesta.

Paavo Arhinmäen täydellinen takinkääntö vaalien jälkeen on historiallinen tapaus Suomen poliittisessa historiassa.
Miksi kenenkään tulisi luottaa vasemmistoliiton edustajien puheisiin? Poikkiteloin asettuneet ja sanojensa takana seisoneet Mustajärvi ja Yrttiaho singottiin vaalien jälkeen ulos ryhmästä vain siksi, että he ajoivat EU:n suhteen niitä asioita, joita Arhinmäki vaalitenteissä lupasi tukea.
Arhinmäki valittaneen jatkamaan puheenjohtajana, joten ...

HePa: "Yksi mahdollinen vaatimus on kansanäänestys nykymuotoisesta EMU:sta ja siihen kuuluvista budjettikurimekanismeista."

Ja kansalle kerrotaan ensin rehellisesti, mitä kaikkia [omia, itse tehtyjä] sääntöjä on jo rikottu sekä mitä nämä mekanismit käytännössä merkitsevät?
Älä kuitenkaan unta näe, että nyky-EU:ssa kyettäisiin tällaiseen rehellisyyteen. Tähän asti EU:n kehitys on pohjautunut pakottamispolitiikalle ja uusintaäänestyksille, jos EU-komission tahto ei ole toteutunut vapaaehtoisesti ensi yrittämällä.

HePa: "Vasemmiston kannattaa liittoutua niiden kanssa, jotka pyrkivät tekemään EU:sta kestävämpää, yhteisvastuullisempaa ja demokraattisempaa, mutta ei varauksitta. Minkälainen olisi sosiaalidemokraattinen liittovaltio?"

Helvetti, sellainen se olisi. Eli periaatteessa samanlainen kuin kaikki ääriaatteelliset (esim. sosialistinen valtio, natsivaltio) yhteenliittymät, joissa vain uskolliset jäsenet palkitaan jatkamaan manipulatiivista toimintaansa.
Nykyinen EU on hyvin pitkälle sosialidemokraattisten "työväenpuolueiden" luomus. Porvarit saatiin mukaan "hetken hurmoksen" periaatteen voimalla, jonka mukaisesti raha ja valta keskittyy mahdollisimman harvojen käsiin. Ihan niin kuin sosialismissa ja kommunismissa. Modernin kapitalismin [jolla ei ole mitään tekemistä aidon kapitalismin kanssa] ja reaalisosialismin ero on hiuksenhieno, kumpikin johtaa pienehkön eliitin ja voimapolitiikan pakkovaltaan.

HePa: "Talouspolitiikassa tavoiteltaisiin kaikkien palkkatyötä haluavien täystyöllisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Pääpaino olisi fiskaalisissa keinoissa, rahapolitiikka olisi sille alisteista ja EKP olisi demokratisoitu. Parlamentaarisen demokratian periaatteet toteutettaisiin: komissio olisi suoraan vastuussa parlamentille, jonka keskuudesta komissaarit valitaan. Parlamentti päättäisi budjetin ja lait."

Uusi Neuvostoliitto? Ei jumakauta pojat, eikö tämä utopian rakentelu ole jo riittävän moneen kertaan nähty? Tuloksena verta, luunkappaleita ja onnettomia sekä köyhiä ihmisiä enemmän kuin yhdessäkään porvarillista yhteiskuntapolitiikkaa noudattavassa sivistyneessä länsimaassa.

HePa: "Vasemmiston kannattaa siis liittoutua niiden kanssa, jotka pyrkivät tekemään EU:sta kestävämpää, yhteisvastuullisempaa ja demokraattisempaa, mutta vain sikäli kuin EU kykenee kehittämään yhteisiä instituutioita osana paljon laajempaa globaalista kokonaisuutta."

Etkö ole havainnut, että koko vasemmisto (sdp, vas, osa vihreistä ja rkp:sta) on jo liittoutunut tuollaisen porukan kanssa.
Sinä olisit aivan hyvin voinut kertoa suoraan, että kimppakivaa tulee harjoittaa niiden kanssa, jotka tavoittelevat internationalismia.
Elämme siinä mielessä harvinaista aikaa, että myös Suomen entinen porvarillinen puolue kokoomus [ja nähtävästi myös keskusta] on liittynyt internationalistien joukkoon.

Vasemmistopuolueet ovat siis itse asiassa edenneet ikiaikaisessa tavoitteessaan porvarien vetämissä kärryissä. Pöljien porvarien, jotka eivät näe nurkan taakse, koska keskittyvät vain vahtimaan omia rahakärryjään, jotta yksikään ropo ei tippuisi tiukoissa kurveissa kuorman päältä.

HePa: "Globaaleja hallintajärjestelmiä pitää demokratisoida. Niitä koordinoimaan voidaan luoda myös maailmanparlamentti. Vasemmiston tarkoituksena on luoda demokraattiselle vapaudelle lisää tilaa kaikissa konteksteissa ja tiloissa, siellä missä ihmisten arkielämä on.

Vasemmiston vision täytyy olla kosmopoliittinen. Kyse on myös ihmiskunnan kollektiivisesta oppimisesta – on monia perusteita uskoa, että tulevaisuus on vihreän globaalin vasemmiston!"

Ja siinä tipahti Patomäeltä internationalistinen julistus, jota kannattaa tarkastella ihmiskunnan [ja nimenomaan sosialismin] verisen historian kautta. Kyseessä on julistus, joka ei piittaa ihmisen inhimillisistä ominaisuuksista vaan kuvittelee ihmisen olevan koneen, joka toimii kuten herra käskee. Jos ei muuten, niin pyssy ohimolla.
Utopistit unohtavat vallankumouksellisessa huumassaan, että ihmisen vallanhalua ei katkaista poliittisten ideologioiden voimalla. Joku/jotkut ovat aina vallassa ja vallassa olevan kiusaus hankkia itselleen ja suosikeilleen sopivia etuja ja lisää valtaa ei katoa koskaan, oli ideologiana sitten kommunismi, sosialismi, kapitalismi, fasismi tai mikä tahansa ismi.

Mitä suurempi yksikkö, sitä huonompi on yksilön asema. Mitä kauemmas todellinen päätöksenteko karkaa, sitä korruptoituneemmaksi ja "sisäsiittoisemmaksi" yhteiskunta muodostuu [kuten jo suomalaisen politiikan ylintä kerrosta tarkastelemalla selviää].

Eurooppalaisen sivistyksen, vaurauden ja rauhan takeena on toisen maailmansodan jälkeen ollut itsenäisten ja vahvojen kansallisvaltioiden joukko.
Näitä vahvuuksia sosialistit [ja heidän myötäjuoksijansa] ovat suurelta osin tuhonneet jättimäisessä EU-kiimassaan.
Liian nopea laajeneminen ja monien täysin erilaisen yhteiskuntapolitiikan ja - moraalin sekä etnisuskonnollisen taustan omaavien valtioiden pakottaminen saman valtikan alle ei tule koskaan onnistumaan.

Pakottaminen johtaa ajan myötä vakaviin konflikteihin.

Vapaa kauppa tasavertaisten ja samankaltaisen kulttuuritaustan omaavien valtioiden kesken, mutta tiukempi rajavaltonta ihmisten siirtymisen suhteen, olisi hyvä lähtökohta uuden eurooppalaisen yhteistyön rakentamiselle. Tarkemman rajavalvonnan avulla kyetään estämään ne ongelmat, jotka koskettavat nimenomaan tavallista kansalaista. Kriminaali aines on paremmin hallittavissa ja samalla maan tapoja ja lakeja kunnioittava kansanosa säästyy monilta harmeilta.

Poliittista eliittiä kansalaisten turvallisuuskysymykset eivät tietenkään kiinnosta, koska he liikkuvat saattueineen hyvin turvallisesti.

Eikös ole kummallista, että poliitikkoja täytyy nykyisin suojella huomattavasti tehokkaammin ja tarkemmin kuin aiemmin, mutta siitä huolimatta poliittiset johtajat eivät tunnu ymmärtävän, että kasvava turvattomuuden tunne ja yhteiskunnallinen levottomuus koskettavat yhä enemmän myös tavallisia kansalaisia?

Toisin sanoen, poliitikko on valmis suojelemaan itseään, mutta kansalaiset ovat hänelle vain pakollinen paha, jota täytyy mielistellä aina neljän vuoden välein.

(En nähtävästi ehdi enää ennen maanantaita koneen äärelle, joten vastaaminen mahdollisiin kommentteihin jää tällä kertaa väliin.)

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

" 3) Kannatan EU:n perussopimusten muuttamista niin, että EU kehittyisi yhteisvastuulliseksi, talouspoliittisesti toimivaksi ja demokraattiseksi liittovaltioksi."

Toiveenne on hurskas, mutta toteuttamiskelvoton. Tuollaiselle on toki helppo painaa kyllä, mutta koko puulaakilla ei ole ollut minkäänlaista uskottavuutta alun pitäenkään, mistä nyt markkinat rankaisevat.

Tavalliset kansalaiset ovat saaneet eliitin puuhasteluista niin tarpeekseen, että vain oma napa on enää ohjaamassa valintoja arjesta selviämiseen.

Henkisellä tasolla unionista on jäljellä vain savuavat rauniot. Miten niiden päälle voidaan edes kuvitella rakennettavan jotakin, millä olisi edes pystyssä pysymisen mahdollisuus. Ainakaan demokratian keinoin ei ole kummoista legitimiteettiä odotettavissa.

Ongelmat ratkeavat vasta sitten, kun luodaan selkeä tulevaisuusstrategia ja annetaan paikallistasolla suhteellisen vapaat kädet toteuttaa visioita omalla tavallaan. Nyt koko unionin väestö näkee vain naurettavien direktiivien kasvavan massan rajoittavan vapauttaan ja nakertavan kulttuuriperinteen ja siihen liittyvät arvot. Tämä ei ole enää moral hazard, vaan moral suicide.

EU sai mahdollisuutensa, mutta käytti sen väärin.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Palaisiko Vasemmistoliitto juurilleen? Sinällään hyvin kunnianhimoiset tavoitteet tuossa tuli visioitua. Aiemmin kirjoittamaanne kirjaan nyt vain sidotaan puoluepolitiikka mukaan.

Seuraan mielenkiinnolla, seuraako tästä keskustelua myös Vasemmistoliiton sisällä.

Tuntuu hieman siltä, että jonkinlaista evoluutiota on käynnissä vähän joka puolueessa. Kriisit muuttavat ajattelumallia. Niinhän niiden kyllä tulisikin tehdä.

Toimituksen poiminnat