Heikki Patomäki

Olemme kaikki ideologisia – siksi kannatamme julkista vapautta ja demokratiaa

Kanniainen toistaa poleemisessa kirjoituksessaan valtavirtataloustieteen tyypillistä retoriikkaa, jonka mukaan uusklassinen oppikirjataloustiede on saavuttanut objektiivisen ja absoluuttisen totuuden ja voi siksi sulkea kaikki eri mieltä olevat keskustelun ulkopuolelle. Taloustiede on demokraattisen vapauden antiteesi.

-----------------------------------------------------------------

Olemme Vesa Kanniaisen kanssa debatoineet talouspolitiikasta ja talousteoriasta monenmoisissa julkisissa tilanteissa, niin tiedekuntaneuvostossa ja yliopistolla järjestetyissä keskustelutilaisuuksissa kuin radio-ohjelmissa ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnassakin. On myös ilahduttavaa, että Kanniainen on nähnyt vaivaa lukeakseen uusimman kirjani Eurokriisin anatomia ja kirjoittaakseen lukemiskokemustensa pohjalta pitkän vuodatuksen, vaikka sitä ei oikein voi luonnehtia kirja-arvioksi (saatavilla osoitteessa http://www.libera.fi/analyysi/patomaki-ideologisella-ristiretkella/).

Kanniainen toistaa kirjoituksessaan valtavirtataloustieteen tyypillisiä retorisia siirtoja, jotka ennakkoedellyttävät uusklassisen oppikirjataloustieteen objektiivisen ja absoluuttisen totuuden ja tosiasiassa pyrkivät sulkemaan kaikki muut paitsi oikeaoppiset taloustieteilijät keskustelun ulkopuolelle. Tässä piilee hänen vuodatuksensa monikerroksisten ristiriitojen ensimmäinen taso.

Kanniainen syyttää minua siitä, että en ”etsi totuutta, vaan usko[n] sen jo löytäneen[i]” (väite on absurdi kaikille niille, jotka ovat lukeneet lukuisia metodologisia kirjoituksiani tai istuneet luennoillani: kyseenalaistan väsymättömästi kaikkia vallitsevia totuuksia ja puolustan intohimoisesti falsifioinnin periaatetta). Kanniainen itse kuitenkin vetoaa uusklassisen oppikirjataloustieteen valmiisiin objektiivisiin totuuksiin, joita kukaan ei saa kyseenalaistaa, huomaamatta tässä mitään ristiriitaa. ”Taloustieteilijät ovat tykönään jo identifioineet ne perusteet, jotka kansantalouden sääntelyyn oikeuttavat: hintoja vääristävät ulkoisvaikutukset, vinoumiin johtava epäsymmetrinen informaatio ja markkinoiden kyvyttömyys tuottaa julkishyödykkeet.” Siinä se on: valmis totuus, josta ei enää keskustella.

Toisella, syvemmällä tasolla tähän taloustieteilijöille tyypilliseen ristiriitaan kytkeytyy myös paradoksi, joka tuli hyvin esille maanantaina 12.11.2012 järjestetyssä julkisessa keskustelussa "Why does mainstream economics appear so self-contained and arrogant to so many? A mere misunderstanding?". Keskustelun toisena osapuolena oli HY:n taloustieteen professori Hannu Vartiainen (http://www.helsinki.fi/tint/aid.htm). Tässä ja monissa muissa vastaavissa debateissa, joissa oppikirjatalousteorian peruslähtökohdat kyseenalaistetaan (rationaalisuus-oletus, kysynnän ja tarjonnan lait, tasapainokäsite, täydellisen kilpailun malli jne), oikeaoppiset uusklassikot vetoavat aina siihen, että oppikirjatasolla esitetään vain pelkkä alustava kuvitelma, joka monissa suhteissa on täysin päinvastainen kuin edistyneemmän tutkimuksen piirtämä kuva siitä, miten talous toimii. Toisin sanoen argumentti on, että peruskoulutuksessa annettu kuva taloudesta ja taloustieteestä on epätosi (tai selkeämmin: pelkkä väärä illuusio), kun taas tutkimus tuottaa toisenlaisia ja paljon monimutkaisempia malleja (tosin mitä ne ovat jää yleensä sanomatta). Eli mitä se taloustiede oikeasti sanookaan…?

Kanniainen syyttää minua myös ideologisuudesta. Vuodatuksensa hän kirjoitti alun perin huhtikuussa. 18. huhtikuuta 2012 hän lähetti minulle sähköpostiviestin, jossa hän totesi mm., että ”sinun koulutuksesi, josta Turku kantaa vastuun, ei riitä [kansantaloustieteestä] kirjoittamaan”, ja että ”katson yhteiskuntavastuuni nimissä velvollisuudekseni kirjata väärinkäsityksesi”. Alkuperäiselle henkilöhyökkäyksiä sisältävälle jutulle ei kuitenkaan löytynyt kunnollista julkaisijaa. Lopulta hän sai 15.11. julkaistua jutun Liberan verkkosivuilla. Libera itse ilmoittaa olevansa ”itsenäinen, riippumaton ja ei-poliittinen vaikuttaja, joka tukee ja edistää yksilönvapautta, vapaita markkinoita, vapaata yrittäjyyttä ja vapaata yhteiskuntaa.” Tähän määritelmään on kirjattu myös Kanniaisen oman ajattelun toinen ristiriita: hän uskoo olevansa ”ei-poliittinen vaikuttaja”, joka kuitenkin ajaa poliittisia päämääriä. Ainoa järkevä johtopäätös lienee, että olemme kaikki ideologisia?

Tuo 20.4. lähetetty sähköposti oli osoitettu myös politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksemme johtajalle ja valtiotieteellisen tiedekunnan dekaanille. Viesti heille oli, että ”kirjasi ei kelpaa opetusmateriaaliksi”. Tärkeää on siis varjella, etteivät opiskelijat vain sattuisi kuulemaan valtavirtataloustieteen kritiikkiä, sillä se voisi turmella heidän koulutuksensa oikeassa hengessä.

Kuten Milton Friedman kuuluisassa 1950-luvun alussa julkaistussa esseessään “The Methodology of Positive Economics” totesi, talousteorian oletusten todenmukaisuudella ei ole mitään väliä ja teoriasta johdettuja ”ennusteitakin” voidaan tulkita ja arvioida monin tavoin. Siksi oikeiden arvostelmien antamista voidaan oppia ainostaan ”oikeassa tieteellisessä ilmapiirissä”, jota leimaa koulutus anglo-amerikkalaisen talousliberalismin pitkässä traditiossa. Tradition oikeaa henkeä ei pidä pilata soraäänillä.

Tässä samassa oikeaoppisuuden hengessä taloustieteilijät reagoivat myös taloustieteen emeritusprofessori Robin Hahnelin yleisöluentoon "Perusteet markkinoita vastaan – epäoikeudenmukaisuutta, tehottomuutta ja haitallisia kannustimia", joka järjestettiin Helsingin yliopistolla 11.9.2012. Professori Klaus Kultti kirjoitti politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen johtajalle, että tällaisia keskustelutilaisuuksia ei saisi järjestää laitoksen nimissä. ”Hahnel kykeni esittämään tosia väitteitä kenties 20 minuuttia luentonsa alusta. Sen jälkeen kaikki, mitä hän sanoi oli joko vääristelyä, valehtelua tai synkeää todisaineistoa siitä, että hän ei tunne alaa, josta luennoi.” Sanomattakin on selvää, ettei Kultti antautunut Hahnelin kanssa väittelyyn itse tilaisuuden aikana, vaan pyrki sensuurin avulla varmistamaan, ettei tällaisia tilaisuuksia enää tulevaisuudessa järjestettäisi ainakaan laitoksemme nimissä. Taloustieteen toisinajattelijat ovat Kultin mukaan pelkkiä ”ideologisesti suuntautunei[ta] demagog[eja]; huvittuneina tietenkin seuraamme heitä”.

Kun esitin haasteen julkisesta, taloustieteen perusteita koskevasta keskustelusta, sekä Kanniainen että Kultti kieltäytyivät. Hannu Vartiainen kuitenkin rehdisti suostui tulemaan mukaan ja tuloksena oli 12.11.2012 pidetty debatti. Kanniaisen tyyliin kuuluu myös pateettinen ylimielisyys, joka on luonteenomaista valtavirtataloustieteelle. Tässä tyypillinen esimerkki:

”Alan professorina joudun toteamaan, että teksti paljastaa lukuisia valitettavia väärinkäsityksiä. Konsultointi alan tutkijoiden kanssa olisi auttanut. Erityisen vaikeaksi Patomäki kokee tuossa tutkimusalueessa käytetyn ”tasapainon” käsitteen hyväksymisen. Tosiasiassa ongelma on puhtaasti semanttinen ja Patomäen itsensä keksimä. Kun taloustieteilijät viittaavat tasapainolla systeemin kunkin hetkiseen tilaan, Patomäki ilmeisesti liittää siihen virheellisesti normatiivisia ominaisuuksia.”

Sitten hän kertoo opettavaisesti, että Nashin tasapaino voi olla myös huono. Missään hän ei tietenkään kerro, missä kohtaa kirjaa olisin liittänyt tasapainon käsitteeseen vääriä ominaisuuksia. Kirjassa ei ole tässä suhteessa mitään sekaannusta. Olen usein kirjoittanut ja luennoinut esimerkiksi ns. vangin dilemma –mallista, missä Nash-tasapaino on alioptimaalinen. Tasapainon hyvyyttä taloustieteessä arvioidaan Pareto-optimaalisuuden käsitteen kautta. Se on neoklassisessa talousteoriassa tehokkuuden keskeisin ja melkein aina ainoa normatiivinen kriteeri (vaikka se luonteenomaisesti esitetäänkin vain teknisenä arviointiperustana). Argumentoin kirjassa, että

”[ä]kkiä katsottuna määritelmä voi näyttää tekniseltä ja neutraalilta, mutta se on ideologinen. Pareto-optimaalisuus esimerkiksi kieltää tulojen uudelleenjaon, jos se huonontaa yhdenkään toimijan asemaa suhteessa hänen omiin henkilökohtaisiin mieltymyksiinsä (vaihtoehtoinen Kaldor-Hicks-optimaalisuus sen sijaan sisältää hypoteettisen kompensaation mahdollisuuden, joten sen puitteissa myös kokonaistilannetta voidaan parantaa, vaikka joidenkin asema huononisikin, jos kokonaistulot lisääntyvät). Pareto-optimaalisuus ja sen muunnelmat perustuvat yksityisen, tyypillisesti rahassa mitatun hyvän summan maksimoimiseen. Millään mikä on oikeudenmukaista, yhteistä tai julkista ei voi olla arvoa itsessään. Pareto-optimaalisuudella ja sen muunnelmilla ei myöskään ole mitään tekemistä esimerkiksi panos-tuotos-tehokkuuden kanssa. Ne ovat tehokkuuden määritelmiä, jotka katsovat vain ajatonta markkinakohdentumista – eivät tuotantoa ja sen kasvua – ja ainoastaan omistavien hyväosaisten ehdoilla.”

Pohjimmiltaan Pareto-optimaalisuudella ei ole mitään tekemistä tehokkuuden kanssa, vaan se on vain huonosti naamioitu teoria oikeudenmukaisuudesta, joka johdetaan liberalistisen moraaliteorian vahvasta ”ei-harmia muille” -periaatteesta (ks. esim. van Staveren, ”An Evolutionary Efficiency Alternative to the Notion of Pareto Efficiency”, Economic Thought 1, pp. 109-126, 2012).

Metodologinen argumenttini puolestaan on, ettei itse tasapainon käsitteellä ole mitään mielekästä merkitystä yhteiskuntatieteissä. Ilman marginalistista rationaalisuutta, suljettuja järjestelmiä ja yksiselitteisten matemaattisten yhtälöiden muotoon puettavia lakeja, tasapainon käsite ei ole muuta kuin sellainen ideologinen ja heuristinen ohje, joka aina kehottaa katsomaan vain negatiivisia palautekytkentöjä, ts. niitä, jotka pyrkivät palauttamaan vallitsevan tilanteen. Itseään vahvistavat positiiviset palautekytkennät, jotka voivat johtaa esimerkiksi syvään lamaan, rahoitusmarkkinakriiseihin tai eriarvoistaviin kehityskulkuihin, suljetaan näin näköpiirin ulkopuolelle.

Kaikkiin Kanniaisen lonkalta heitettyihin syytöksiin tai lähempää tarkastelua kestämättömiin käsityksiin ei tässä edes kannata vastata (esim. hänen käsityksensä etiikasta aivoissa olevana kemiallisena yhdisteenä on älytön). Lopetan oman vuodatukseni pariin sanaan uusliberalismin käsitteestä ja totuudentavoittelusta. Luonteenomaiseen tyyliinsä Kanniainen kirjoittaa:

”Patomäki ei tarjoa uusliberalismille tieteellistä määritelmää. Tämä on ongelma. Hän tosin tietää, keitä sen yhteisöön kuuluu: Patomäen aikaisemman kirjan Uusliberalismi Suomessa perusteella Suomen merkittävimmät uusliberalistit ovat Raimo Sailas ja Paavo Lipponen! Kuinka uskottava tällainen määritelmä on? Autan siksi Patomäkeä tieteellisen määritelmän löytämisessä.”

Sekä Uusliberalismi Suomessa että eurokriisi-kirjan englanninkielisessä versiossa (http://www.zedbooks.co.uk/paperback/the-great-eurozone-disaster) on kuitenkin sanasto, jossa määrittelen uusliberalismin. Laitan tähän jälkimmäisen määritelmän, vaikka se onkin englanniksi:

“Neoliberalism is a programme of resolving problems of, and developing, human society by means of competitive markets. Competitive markets are assumed to be efficient, just and maximise freedom of choice (these claims are closely related to the “efficient market hypothesis“ of neoclassical economics). More nuanced versions of neoclassical economics may allow for various exceptions. Competitive markets can also be simulated within organizations, whether private or public (this is the programme of New Public Management). The term ‘neoliberalism’ is controversial and mostly used by critics, not by those who support private competitive market -based reforms. However, it has an established meaning in large social scientific literature (in the social sciences citation index, the term can be found in more than 10,000 article titles and abstracts). The prefix ‘neo’ indicates that neoliberalism is a geo-historically specific discursive formation. It emerged in the late 20th century as an attempt to return to the ideals of the 19th century (economic) liberalism. This is also a key reason why the term ‘neoliberalism’ has been employed asymmetrically across ideological divides, for hardly anyone would like admit of being openly ideological and old-fashioned.”

Olennaisilta osiltaan uusklassinen valtavirtataloustiede itse on uusliberalistisen ideologian ytimessä, vaikka toisaalta sen sisällä tehdäänkin paljon tutkimusta, jota voisi luonnehtia pikemminkin eräänlaiseksi soveltavan matematiikan ja tilastotieteen peliksi, jolla ei ole mitään tekemistä minkään oikean talouden kanssa, ja joka on siksi ideologisesti enimmäkseen irrelevanttia (tästä keskustelusta ks. http://et.worldeconomicsassociation.org/article/view/25).

Yhteiskuntatieteiden tehtävä ei ole olla objektiivinen tiede, joka on ideologioiden yläpuolella (tässä suhteessa uusklassikoiden ideologia-teoria on täsmällee samanlainen kuin ns. tieteellisen marxismin). Yhteiskuntatieteiden tehtävä on kehittää yhteiskuntaa koskevan kriittisen järjen käyttöä ja esittää hyvin perusteltuja, yhteiskuntaa koskevia argumentteja. Nämä argumentit voivat olla luonteeltaan niin selittäviä kuin normatiivisiakin.

Yritys naamioida normatiiviset argumentit objektiivisen teknisen tieteen asuun johtavat itsessään totalitaarisiin johtopäätöksiin. Monet taloustieteilijät ovatkin avoimen vihamielisiä demokratiaa ja taloutta koskevaa julkista keskustelua kohtaan. Heidän ihanteenaan on itsenäinen keskuspankki, jonka toiminnasta päättävät teknokraattiset taloustieteilijät, jotka nojaavat objektiivisiin tieteellisiin totuuksiinsa, ja poliitikot, joiden kädet ovat niin sidotut kaikissa suhteissa, etteivät he pääse häiritsemään vapaiden markkinoiden toimintaa. Taloustiede on demokraattisen vapauden antiteesi.

Heikki Patomäki

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Akateemista auktorisointia tavoittelevat tieteentekijät harrastavat keskinäistä eriarvopeliään, ja tuntuu siltä, että tämä eriarvopeli on sitä kitkerämpää mitä enemmän liikutaan maaperällä, jossa ylipäänsä tieteen mahdollisuudet muotoilla totuuksia ja hallita todellisuutta ovat olemattomimmat.

"Järjellä on monia muotoja, ja myös se erityinen muoto joka on saanut ilmauksensa tieteessä on ollut aikojen kuluessa muuttuva", sanoi suunnilleen Georg Henrik von Wright. Aika harva tajuaa, mitä merkitsee se että koko kartesiolaiseen objektivaationn perustuva aikalaisrationaalisuutemme on historiallinen ilmiö. Talousajattelu apinoi kehittyviltä luonnontieteiltä mallinsa -- jaon suureisiin ja mittayksiköihin -- mutta raha ei tietenkään voi olla yhtä aikaa sekä suure että mittayksikkö, kuten se nyt käytännössä on.

Taloustiede on tosiasiassa talousteologiaa. Akateemiset väittelyt muistuttavat kovasti taannoisten vuosisatojen teologien mielettömiä kiistoja. Niiden uskottavuus vaati että inkvisitio jahtasi harhaoppisia ja poltti noitia. Nykyisen taloustieteen uskottavuus vastaavasti vaatii että taloususkonnon "syntiset" -- eli köyhät ihmiset -- joutuvat kärsimään oikeasti. Se ikään kuin todistaa taloustieteen auktoriteetin.

Anne Pylkkönen

Ihan vain mielenkiinnosta olisi kyllä kiva tietää kuuluuko taloustieteen opintoihin yhtään tietoteoriaa, kielifilosofiaa tai kognitiivista psykologiaa?

Mitä esim. Vesa Kanniainen tietää ihmisen tiedonkäsittelystä, käsitteenmuodostuksesta, logiikan perusteista, semantiikasta ja todellisuuskäsityksistä?? Entäpä itsereflektiosta?

Tämän blogin perusteella Kanniaisesta saa kuvan että hän on luutunut fakki-idiootti, joka pyörittelee pyhien auktoriteettiensa ajattelemia "totuuksiaan" ortodoksisessa omahyväisyydessään, vailla itsekriittisyyden hiventäkään omaa ajattelua kohtaan - vai onko Kannisella edes sitä? Entä ihmiskuvaa?

Olisipa kiva jos Kanniainen esim. avautuisi omasta metafysiikastaan vähän samaan tapaan kuin kansanedustaja Hirvisaari! :)

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

Ihmisten leimaaminen uusliberalisteiksi on vihapuhetta, eli sen tarkoituksena on vain ja ainoastaan yllyttää ihmisiä kokemaan negatiivisia tuntemuksia markkinataloutta kannattavia ihmisiä kohtaan. Kuten määritelmässäsikin toteat, uusliberalismi-termiä käyttävät vain kriitikot, eli se on heille leimakirves, jolla hutkitaan kaikkea, minkä he kokevat syystä tai toisesta pahaksi (usein sillä ei ole edes mitään tekemistä liberalismin kanssa).

Tällainen on tietenkin todella julmaa ja älyllisesti epärehellistä toimintaa. Itse pidän hyvin ikävänä sitä, että joudun elämään yhteiskunnassa, jossa professoritkin toimivat näin.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kannattaa muuten tarkistaa oma sanavarasto ennen kuin lähtee tuolle linjalle. Olen todennut,että lähes jokainen sortuu vihapuheelle,jotta ei niin kovin ikävänä voi pitää...mitään.

Käyttäjän HeikkiPatomki kuva
Heikki Patomäki

'Uusliberalismi'-sanan käyttöön ei liity minkäänlaista "vihaa". Päinvastoin, tällaiset väitteet ovat itsessään leimaamista, jolla herätellään negatiivisia tuntemuksia, vaikkaa sillä ei olisi mitään todellisuuspohjaa (todistamisen taakka on aina tällaisen voimakkaan väitteen esittäjällä).
"Vihaa pidetään kielteisenä tunteena, sillä se on pohjimmiltaan tuhoava voima ja voi johtaa väkivaltaan tai muunlaiseen aggressioon." Juuri siksi pyrin (myös rauhantutkijana) aina ja kaikissa tilanteissa välttämään mitään, mikä voisi viitata "vihaan". Päinvastoin, kuten olen lukemattomissa yhteyksissä todennut, ehto rationaaliselle kritiikille on aina, että muutoshakuinen toimintaa ei saa johtaa dialogin (pois)sulkemiseen. Dialogi on aina ensisijainen arvo.
Ja mitä tulee sanan 'uusliberalismi' käyttöön, minusta on ihan hyvä, jos vapaamarkkinakapitalismin puolustajat kuten sinä (joka omilla sivuillasi teet hyvin tiettäväksi näkökulmasi maailmaan: "holhousvaltio haisee; yksilönvapauden kannattaja avautuu kaikesta ylimääräisestä holhouksesta, jota poliitikot tuppaavat meille jakamaan") käyttävät samasta ilmiöstä jotakin muuta vastaavaa termiä. Me molemmat kyllä tiedämme, mistä ideologiasta tässä on kyse; kiistanalaista on ainoastaan, mitä termiä siitä pitäisi käyttää.
Kuten artikkelissani New Political Science -lehdessä (31:4, 2009, ss.431-442) kirjoitan: "The existence of a political programme that favours competitive markets is not at stake, just the name given to it. It is only fair to encourage the proponents of competitive markets to use (an)other name(s), even if less accurate names (for instance, “contemporary liberalism”). As also indicated by Table 1, the category of neoliberalism is fuzzy and in some ways ambiguous, but not exceptionally so. Categories are not containers with clear-cut boundaries. Rather, identification of something is a matter of degree in a multidimensional and complex way. At times it takes a considerable effort to make a judgement whether X (say a policy or person) falls inside or outside the category; X often also contains other elements. This is true also for neoliberalism. Moreover, the further the programme of neoliberalism succeeds in transforming society, the more it changes the contents of normality and common sense. As the field of public re-presentation and rhetoric shifts, an actor that considers him- or herself as prudent, and involved in the programme of developing society in terms of new market-based solutions only to a limited degree, may end up subscribing to a substantial part of Friedman’s blueprint."

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

"'Uusliberalismi'-sanan käyttöön ei liity minkäänlaista "vihaa". Päinvastoin, tällaiset väitteet ovat itsessään leimaamista, jolla herätellään negatiivisia tuntemuksia, vaikkaa sillä ei olisi mitään todellisuuspohjaa (todistamisen taakka on aina tällaisen voimakkaan väitteen esittäjällä)."

Milloin muka uusliberalismista puhutaan neutraalissa tai positiivisessa sävyssä? Ei käytännössä ikinä. Se on aina jonkin asian vastustajan käyttämä termi, jolla halutaan leimata vastustettavan asian kannattaja huonoksi ihmiseksi.

Hyvin usein vasemmistolaiset liittävät uusliberalismiin sellaisia asioita, jotka eivät ole missään tekemisissä perinteisen liberalismin lähtökohdan, eli yksilönvapauden kanssa. Parhaimmillaan jokin vasemmistoryhmä syyttää toista vasemmistoryhmää uusliberalistiseksi.

Minua on libertaarina usein kutsuttu "uusliberaaliksi", joten olen kyllä erittäin hyvin selvillä ihan henkilökohtaisella tasolla, millaisessa sävyssä uusliberalismista puhutaan. Voin vakuuttaa, että se ei ole iloista ja hilpeää, vaan äärimmäisen negatiivista. Uusliberaaliksi leimaamisen tarkoituksena on viestittää kaikille muille, että minä olen ihmishylkiö, jonka argumentteja ei saa ottaa millään tavoin huomioon yhteiskunnallisessa keskustelussa (vaikka ne voisivatkin osittain vaikuttaa järkeviltä jonkun mielestä).

""Vihaa pidetään kielteisenä tunteena, sillä se on pohjimmiltaan tuhoava voima ja voi johtaa väkivaltaan tai muunlaiseen aggressioon." Juuri siksi pyrin (myös rauhantutkijana) aina ja kaikissa tilanteissa välttämään mitään, mikä voisi viitata "vihaan". Päinvastoin, kuten olen lukemattomissa yhteyksissä todennut, ehto rationaaliselle kritiikille on aina, että muutoshakuinen toimintaa ei saa johtaa dialogin (pois)sulkemiseen. Dialogi on aina ensisijainen arvo."

Myönnetään, etten ole kovin perusteellisesti tutustunut juttuihisi, mutta sen perusteella, mitä olen, on aika hankala uskoa tuota. Kirjoituksissasi on ollut aika yleistä haluttomuus ymmärtää liberaaleja näkemyksiä, joka tietenkin tarkoittaa, että mitään dialogia on hyvin hankala käydä.

Oletko edes ikinä miettinyt, miltä kaltaisestani libertaarista tuntuu elää nykymallisessa holhousvaltiossa?

Koulutus on huonolaatuista, eli se ei anna elämässä oikeasti tarvittavia taitoja ja tietoja. Julkinen terveydenhuolto on vielä surkeammassa jamassa, sieltä ei yleensä saa muuta kuin buranaa ja masennuslääkkeitä. Tietenkin korkea verotus pitää palkkapussin niin pienenä, ettei ole varaa ostaa terveyspalveluita yksityiseltä puolelta, jotka nekin on toki säännelty hyvin rajoittuneiksi. Kaavoitus ja moni muu sääntely pitää asumisen kalliina, joten joutuu asumaan ahtaasti ja huonosti. Työtä on hankala löytää, koska työmarkkinat on säännelty niin joustamattomiksi ja työttömyysaste pidetään keinotekoisen korkealla. Monet mieluisat harrastukset pitää unohtaa, koska ne vain tulisivat aivan liian kalliiksi.

Kaikki tämä elämää rajoittava holhous on valtion tuottamaa. Ja mikä valtio on? Väkivaltamonopoli. Eli lait ovat sellaisia sääntöjä, joita valtio ylläpitää väkivallan avulla. Libertaari joutuu siis sietämään kaikkea epäoikeudenmukaiseksi kokemaansa holhousta päivästä toiseen siksi, koska muuten poliisi tulisi ja pamputtaisi.

Ei ole kovin hauskaa, ei. Ja siihen päälle täytyy vielä sietää sitä, kun jotkut pöhköt vasemmistolaiset tulevat syyttelemään itsekkääksi köyhien kyykyttäjäksi (joka siis on tietenkin täysin perusteetonta, itse olen ainakin täysin vakuuttunut, että libertaarissa yhteiskunnassa käytännössä kaikilla menisi paremmin, paitsi tietenkin korruptoituneilla poliitikoilla ja virkamiehillä ja heidän kavereillaan).

Eli vastustamalla libertarismia kannatat libertaarien väkivaltaista alistamista ja siitä seuraavia kurjia elinolosuhteita heille. Ei ole ihan sellaista, mitä rauhantutkijalta odottaisi.

Ja mitä tulee sanan 'uusliberalismi' käyttöön, minusta on ihan hyvä, jos vapaamarkkinakapitalismin puolustajat kuten sinä (joka omilla sivuillasi teet hyvin tiettäväksi näkökulmasi maailmaan: "holhousvaltio haisee; yksilönvapauden kannattaja avautuu kaikesta ylimääräisestä holhouksesta, jota poliitikot tuppaavat meille jakamaan") käyttävät samasta ilmiöstä jotakin muuta vastaavaa termiä. Me molemmat kyllä tiedämme, mistä ideologiasta tässä on kyse; kiistanalaista on ainoastaan, mitä termiä siitä pitäisi käyttää.

Oikeastihan klassinen liberalismi / libertarismi on harvinaisen selkeästi määritelty, siis verrattuna muihin poliittisiin aatteisiin. Sen takia on aika turhaa alkaa keksimään mitään uusia termejä, joiden kannattajiksi kukaan ei edes viitsi itse tunnustautua. Uusliberalismin käyttämisellä ei ole mitään muuta kuin propagandistista virkaa.

Matti Linnanvuori

Minustakin Vesa Kanniainen syyllistyi dogmaattisuuteen väittäessään, että jokainen koulutettu taloustieteilijä kannattaa sääntelypolitiikkaa. Sehän ei pidä paikkaansa. Silti uusklassiset taloustieteilijät ovat yleensä avoimia taloustieteen kritiikille. Jos sinä olet kumonnut uusklassisen taloustieteen, voit yrittää julkaista kumouksesi valtavirran tieteellisessä julkaisussa. Esimerkiksi vapaata markkinataloutta kannattavat itävaltalaisen taloustieteen edustajat ovat esittäneet uusklassista taloustiedettä kohtaan samanlaista kritiikkiä, jota heillä on kyllä ollut vaikeuksia julkaista valtavirran tieteellisissä julkaisuissa, mutta he ovat kannattaneet talousliberalismia vielä suuremmassa määrin kuin tyypilliset uusklassikot.

Minusta sinä itse kyllä syyllistyt dogmaattisuuteen uskoessasi, että kannattamasi maailmanlaajuinen kommunistinen komentotalous toimisi paremmin kuin useimpien uusklassikkojen kannattama vapaampi markkinatalous. Kannattamaasi kommunistista utopiaa on yritetty monta kertaa toteuttaa, mutta se ei ole koskaan onnistunut edistämään vapautta, tehokkuutta eikä oikeudenmukaisuutta.

Valtavirran taloustieteen leimaaminen dogmaattiseksi uusliberaaliksi ei ole uskottavaa, koska heillä on uskottavaa todistusaineistoa vapaamman markkinatalouden paremmasta toimivuudesta kuin kannattamasi kommunismin. Leimaat myös esimerkiksi sosiaalidemokraatit uusliberaaleiksi, mikä vie uusliberalismi-termiltäsi uskottavuuden. Kanniainen sentään antoi määritelmän, joka pohjautuu klassisen liberalismin vapauskäsitteeseen.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva
Mirjaleena Isoaho

Aina on kunnioitettavaa piireissä, joissa vallitsee "yksi" totuus, kyseenalaistaa sitä. Mutta. Oletteko kuitenkin yhden totuuden osa itsekkin? Teidän oppimaailmaanne ajaa globaalimielenosoitusjärjestelmä, joista parhain esimerkki on median laajalti esittelemä Occupy-mielenosoitukset. Maailmanpankki esitelmöi jo 1980-luvulla talouden uusjaosta tavallanne. Bilderbergin kävijä Teija Tiilikainen on kirjan julkaisemistilaisuudessanne (http://www.intokustannus.fi/uutiset/2012/137/) kommentoimassa kirjaanne.

Media, maailmanpankki, Tiilikainen, attac, occupy sekä maailmanparlamenttia pikaisesti vaativa manifesti, jonka tekin allekirjoititte kertoo omista poliittisista ambitioistanne enemmän kuin todistelunne yhtä totuutta vastaan. Se siis kertoo teidän totuutenne olevan osatotuus tästä "yhdestä" totuudesta.

Koska kuitenkin täällå avoimesti kerrotte ajatuksianne, yhtä avoimesti kerron teille lääketieteen (vain) lisensiaattina, että se yksi totuus talouden järjestelmästä on yhtä absoluuttinen kuin elämä itse. Sen voitte ymmärtää ja oppia tutkimalla ihmisen elimistön verenkiertojärjestelmää ja elimistöä, joka on suoraan analoginen yhteiskunnalle (pyytäkää ihmisen fysiologian ja anatomian osaaja avuksenne).

Terve talous on yhtäkuin terveen ihmisen elimistö, joka sisältää mm. henkilökohtaisen puolustusjärjestelmän.

Siis, jos oikeasti olisitte etsimässä totuutta, tehkää se sitten, pyydän kohteliaimmin. Tai sitten politikoikaa yhdessä "vastustajienne" kanssa maailmanherruuden puolesta.

Käyttäjän HeikkiPatomki kuva
Heikki Patomäki

Vastaan vielä lyhyesti näille piraattipuolueen edustajille (Pahalahti, Linnanvuori), jotka ilmoittavat edustavansa libertarianistista tai liberaalia poliittista ajattelua, mutta hermostuvat jos heitä kutsutaan "uusliberaaleiksi" (mikä yleisesti ottaen on historiallisesti ja kontekstuaalisesti täsmällisempi ilmaus samasta asiasta -- sillä varauksella tietenkin, että uusliberalistisia "uudistuksia" ja pyrkimyksiä pääsääntöisesti tukevan henkilön ajattelussa voi olla myös elementtejä, jotka eivät luontevasti kuulu uusliberalismi-kategorian sisälle, kuten ehkä alla olevasta käy ilmi).

Olen siis todennut, että termiä "uusliberalismi" käyttävät historiallisista ja retorisista syistä lähinnä kriitikot, vaikka se onkin osuvin tietämäni termi kuvaaman tuota historiallista diskurssiivista muodostelmaa. Kritiikki ei kuitenkaan ole sama asia kuin "vihapuhe". Kritiikki on asiallista, argumentoivaa ja noudattaa hyvän keskustelun ja pätevän päättelyn sääntöjä. "Vihapuhe" lietsoo aggressioita jotakuta kohtaan keinoista piittaamatta. Demokraattinen vasemmisto on yhtä kriittinen kaikkea "vihapuhetta" kuin "uusliberalismiakin" kohtaan.

Suomessa on maailmanhistoriallsisesti katsoen erinomaiset koulutuksen ja terveydenhuollon järjestelmät, mutta niiden suhteellinen rapautuminen ja huononeminen viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on nimenomaan uusliberalismin "ansiota" (PISA-menestystä on tuskin enää odotettavissa tulevaisuudessa ja terveydenhuollossakin Suomi on korkeintaan enää uusliberalisoituvan ja eriarvoistuvan Euroopan keskikastia). Ilmainen (tai käytännössä nykyään enää edullinen) koulutus ja terveydenhuolto ei ole "holhousta", vaan etuoikeus.

Työn saannin vaikeus ei ole kiinni liian korkeasta verotuksesta, palkoista tms. Esittäessään tai olettaessan tällaista Pahalahti on jo sitoutunut epärealistisiin (siis mielivaltaisiin) oletuksiin perustuvan neoklassisen talousteorian näkemyksiin työmarkkinoiden toiminnasta (uusklassinen teoria siis väittää , että jos hinta = työtekijän työn rajatuottavuuus, työttömyyttä ei pitäisi olla; ja siksi työttömyys voidaan parhaiten poistaa laskemalla palkkoja).

Oikeasti eli realististen selitysmallien kautta ymmärrettynä työllisyysaste riippuu kokonaiskysynnästä ja dynaamis-historiallisesta tuotantovoimien kehityksestä (teknologian kehittymisestä, investoinneista, tuotannon siirtymisestä alalta toiselle, työn tuottavuuden lisääntymisestä, koulutuksesta, mukaan lukien aktiivisesta uudelleen koulutuksesta jne). Jos avoimia työpaikkoja on vain kymmenen mutta hakijoita tuhat, niin tottakai työn saaminen on kullekin hakijalle vaikeaa. Palkkojen alentaminen vähentää kokonaiskysyntää sekä suoraan että epäsuoraan, ja siten sillä on taipumusta pikemminkin lisätä työttömyyttä kuin ratkaista ongelmaa.

Toimivan institutionaalisen kehikon sisällä ja oikealla talouspolitiikalla kestävä täystyöllisyys on täysin mahdollinen tavoite, ja tästä on myös monia historiallisia esimerkkejä Bretton Woods -kaudelta. Sama on saavutettavissa myös tulevaisuudessa.

Tyypillisesti uusliberaalit kannattavat ns. liberaalia hyvinvointivaltiomallia erotuksena universalistisesta sosiaalidemokraattisesta hyvinvointimallista). Liberaalissa mallissa tulonsiirtojen ja tukien muodot on tarkkaan ehdollistettu ja rajoitettu. Ainoastaan jos ihminen toimii byrokraattien valvomalla oikealla tavalla, voi hän olla oikeutettu tukiin.

Tällainen liberaali malli johtaa väistämättä laajaan byrokratiaan ja holhoukseen. Siksi demokraattinen vasemmisto on kääntynyt -- tai on kääntymässä -- tukemaan kansalaispalkka-ideaa, jossa on suora yhtymäkohta libertarianismin filosofiaan (idean esitti ensimmäisenä Friedman). Riittävän korkealla tasolla oleva kansalaispalkka, joka korvaisi erilaisia ehdollisia tuen muotoja, vähentäisi byrokratiaa ja holhousta ja lisäisi kansalaisten vapautta.

Vasemmiston näkökulmasta tämä ei tietenkään korvaisi hyvinvointivaltion muita elementtejä. Kaikille täysin yhtäläiset, markkinalogiikasta irrotetut terveyden, koulutuksen ja muidenkin palveluiden järjestelmät ovat vähintään yhtä tärkeitä hyvän elämän ja tasaveroisten mahdollisuuksien kannalta (tai itse sanoisin: jopa tärkeämpiä).

Linnavuori puolestaan syyllistyy aika halpamaiseen leimaamis-yritykseen heittelemällä termejä "kommunismi" ja "komentotalous" ilman pienintäkään yritystä perehtyä ajatuksiini.

Hajautettu markkinatalous voidaan yksikkötasolla organisoida monella tavalla, esimerkiksi kapitalistisen hierarkkisesti tai demokraattisesti ja yhteisöllisesti. Uusliberalistit kannattavat edellistä, demokraattinen vasemmisto jälkimmäistä.

Samassa talousjärjestelmässä voi olla monia omistusoikeuden muotoja ja hallintakäytäntöjä. Silloinkin kun demokraattisen sosialismin periaatteet ovat vallitsevia, hajautettu markkinatalous johtaa väistämättä moniin ristiriitoihin ja dilemmoihin kokonaisuuden tasolla. Lisäksi yhä harvempi työllistyy maataloudessa tai teollisuudessa ja yhä suurempi osa ihmisistä toimii ja tulee toimimaan aloilla ja organisaatioissa, jotka toimivat parhaiten markkinalogiikan ulkopuolella. Näistä syistä julkisorganisaatioiden piiri luontevasti laajenee, vaikka uusliberalismi yrittääkin estää kehitystä.

Yliopistot ovat hyvä esimerkki julkisorganisaatiosta, jotka Suomessa taannoin järjestettiin demokraattisen neuvosto-periaatteen mukaisesti. Järjestelmä toimi pääsääntöisesti hyvin joitakin vuosikymmeniä ja tuloksena oli monia menestystarinoita. Nyt hierarkkinen kapitalistinen markkinalogiikka on ulotettu yliopistojen hallintaan. Yliopistolaisten holhous on lisääntynyt, työn mielekkyys vähentynyt ja yliopistojen kyky tuottaa uusia ideoita ja tutkimusta laskenut (jopa dramaattisesti). Korvatessaan demokraattisen vapauden uushierarkioilla, uusliberalismi siis tuottaa holhousta ja tehottomuutta.

Kuten kirjassani "Eurokriisin anatomia" (erityisesti luku 8) esitän, demokraattista vapautta ja sosiaalista yhteisvastuuta voidaan laajentaa parhaiten luomalla globaalikeynesiläisiä instituutioita, joiden avulla rakenteellisen vallan suhteita voidaan muuttaa tavalla, joka edesauttaa autonomian ja demokratian lisäämistä eri yhteyksissä.

Uusliberalismi on ajastaan jälkeen jäänyt, epätosiin oletuksiin perustuva ja monille nykyihmisille myös arvoiltaan täysin epäintuitiivinen ideologia, jonka väliaikainen -- ja suhteellisen pian ohi menevä -- menestys perustuu paljolti siihen, että tiettyyn alueeseen sidotut hallitukset ja valtiot ovat joutuneet sopeutumaan nopeasti liikkuvan poikkikansallisen yksityisen pääoman vaatimuksiin. Tämä on kuitenkin muutettavissa paremman globaalihallinnan kautta.

Käyttäjän pahis kuva
Samuli Pahalahti

Sillä, mitä tarkoitat uusliberalismilla, voidaan ehkä kuvailla tietyntyyppistä ilmiötä. Ilmiö ei ole kuitenkaan sama asia kuin ideologia. Ilmiöön voidaan laskea mukaan samantyyppisesti käyttäytyviä ihmisiä, kuuluivat he mihin puolueeseen tai aatteeseen tahansa, jolloin uusliberalismiksi voidaan nimittää monien eritaustaisten ihmisten kannattamia asioita.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että "uusliberalismi" olisi jotenkin osuva termi, koska tällä ilmiöllä ei ole mitään yksilönvapauteen tukeutuvaa pohjaa, joka on oleellista liberalismille. Uusliberalismihan on aiemmin tarkoittanut sosiaaliliberalismia, erotuksena yövartijavaltiota kannattavista liberaaleista.

"Olen siis todennut, että termiä "uusliberalismi" käyttävät historiallisista ja retorisista syistä lähinnä kriitikot, vaikka se onkin osuvin tietämäni termi kuvaaman tuota historiallista diskurssiivista muodostelmaa. Kritiikki ei kuitenkaan ole sama asia kuin "vihapuhe". Kritiikki on asiallista, argumentoivaa ja noudattaa hyvän keskustelun ja pätevän päättelyn sääntöjä. "Vihapuhe" lietsoo aggressioita jotakuta kohtaan keinoista piittaamatta. Demokraattinen vasemmisto on yhtä kriittinen kaikkea "vihapuhetta" kuin "uusliberalismiakin" kohtaan."

Kuten aiemmassa kommentissani totesin, uusliberalismista ei puhuta nykyään ikinä neutraalissa tai positiivisessa sävyssä. Kyllä se tarkoittaa ihan selvästi sitä, että koko termin tarkoitus on ihan vaan leimata tietyt ihmiset pahoiksi ja iljettäviksi. Sillä ei ole mitään tekemistä asiallisen kritiikin kanssa. Oletko edes seurannut viime vuosina vasemmistolaisten juttuja? Nehän ovat hyvin usein erittäin aggressiivisia, joten väitteesi vasemmiston kriittisyydestä vihapuhetta kohtaan on kyllä ihan tuulesta temmattu.

Niin kauan kuin olen julkilibertaari ollut, olen joutunut kärsimään vasemmistolaisten minuun kohdistamasta vihapuheesta. Joten sinun on aika turha yrittää leikkiä, ettei sitä olisi olemassakaan. Vuosien henkilökohtaiset kokemukseni eivät mitätöidy sillä.

Etkä edes vastannut mitään siihen faktaan, että valtio on väkivaltamonopoli, joka tarkoittaa, että hyvinvointivaltion kannattaminen on suora ilmaus libertaarien väkivaltaisen alistamisen puolesta.

"Suomessa on maailmanhistoriallsisesti katsoen erinomaiset koulutuksen ja terveydenhuollon järjestelmät, mutta niiden suhteellinen rapautuminen ja huononeminen viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on nimenomaan uusliberalismin "ansiota" (PISA-menestystä on tuskin enää odotettavissa tulevaisuudessa ja terveydenhuollossakin Suomi on korkeintaan enää uusliberalisoituvan ja eriarvoistuvan Euroopan keskikastia). Ilmainen (tai käytännössä nykyään enää edullinen) koulutus ja terveydenhuolto ei ole "holhousta", vaan etuoikeus."

Ääh, yrittäisit edes. Jos minä olen libertaari, joka on pettynyt julkisten palveluiden tasoon, niin luuletko, että tuollaisen mantran toitottaminen muuttaisi mieleni? Suosittelen tosiaankin sitä, että yrittäisit joskus katsoa maailmaa minun silmistäni (ei tarvitse olla samaa mieltä poliittisesti, mutta yrittäisit edes kiihkottomasti ymmärtää, mistä näkemykseni johtuvat).

Libertaarin näkökulmastahan koulutus ja terveydenhuolto ovat huonoja nimenomaan siksi, kun valtio yrittää pitää niistä huolta. Valtio on kuitenkin äärimmäisen huono tässä, joten siksi palvelut rapautuvat pikkuhiljaa eikä mitään kehitystä tapahdu. Ja siinä missä poliitikot epäonnistuvat palveluiden tuottamisessa, he myös yleensä epäonnistuvat niiden ulkoistamisessa. Siksi ainoa tapa pitää laadusta ja edullisuudesta huolta on täysimittainen yksityistäminen. Ihan sama, ovatko poliitikot "uusliberaaleja" tai eivät, laatu on surkeaa. Ja se tietenkin näkyy kansalaisten elintasossa jatkuvasti.

"Työn saannin vaikeus ei ole kiinni liian korkeasta verotuksesta, palkoista tms. Esittäessään tai olettaessan tällaista Pahalahti on jo sitoutunut epärealistisiin (siis mielivaltaisiin) oletuksiin perustuvan neoklassisen talousteorian näkemyksiin työmarkkinoiden toiminnasta (uusklassinen teoria siis väittää , että jos hinta = työtekijän työn rajatuottavuuus, työttömyyttä ei pitäisi olla; ja siksi työttömyys voidaan parhaiten poistaa laskemalla palkkoja)."

Olen työllisyyden suhteen Anders Chydeniuksen kanssa samoilla linjoilla, eli tässä nyt ei ainakaan voi puhua "uusliberalismista". Hän selitti jo aikoinaan, kuinka työttömyyttä tarkasteltaessa on ensisijaisesti katsottava, mitkä lait estävät ihmisiä menemästä töihin. Ja niitähän nykyaikana riittää - kyse ei ole pelkästään palkoista, vaan kattavasta sääntelystä kaiken mahdollisen suhteen: kuka saa tehdä bisnestä, missä, kenen kanssa, mihin aikaan, millä ehdoilla, jne. Kaikki tämä muodostaa kokonaisuuden, joka kannustaa yrityksiä olemaan palkkaamatta työntekijöitä.

"Siksi demokraattinen vasemmisto on kääntynyt -- tai on kääntymässä -- tukemaan kansalaispalkka-ideaa, jossa on suora yhtymäkohta libertarianismin filosofiaan (idean esitti ensimmäisenä Friedman). Riittävän korkealla tasolla oleva kansalaispalkka, joka korvaisi erilaisia ehdollisia tuen muotoja, vähentäisi byrokratiaa ja holhousta ja lisäisi kansalaisten vapautta."

Eihän se ole mikään ihme, että nimenomaan Milton Friedman esitti kansalaispalkkaa, koska libertarismiin kuuluu olennaisena osana yksilönvapaus. Tämän takia, jos valtio esimerkiksi tarjoaa sosiaaliturvaa, sen täytyisi olla mahdollisimman pitkälle yksilön omia valintoja kunnioittava, sisältäen mahdollisimman vähän holhousta. Tässä on taas yksi syy, minkä takia Friedmanin ja muiden libertaarien kutsuminen "uusliberaaleiksi" (jotka kannattavat holhoavaa ja rajoittavaa sosiaaliturvaa) on ihan älytöntä.

PS. Libertarianism on suomeksi libertarismi ja libertarian on libertaari.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva
Mirjaleena Isoaho

Ohititte kauniisti esittelemäni ihmetykset ja ajatukset. Hedelmällistä? Joskus voi kävellä onnensa ohi.

Matti Linnanvuori

Minä en hermostu siitä, että liberaaleja kutsutaan uusliberaaleiksi. Uusliberalismin pitäisi kyllä tarkoittaa samaa kuin vanhaliberalismi, joten parempi olisi kirjoittaa vain liberalismista. Sen sijaan sinä leimaat uusliberaaleiksi kaikki, jotka ovat kanssasi eri mieltä riippumatta siitä, kannattavatko he liberalismia vai eivät. Esimerkiksi yliopistojen hallintouudistus ei muistuta liberalismia, joka kannattaa yksityistämistä, vaan pikemminkin stalinismia, jossa myös lisättiin valtion monopolien byrokratian kannustimia verrattuna leninismiin. Parempi olisi siis puhua sen yhteydessä uusstalinismista kuin uusliberalismista.

Vasemmistossa esiintyy hyvin paljon vihapuhetta. Sosialismin pääideana on herättää vihaa kapitalisteja, työnantajia ja heidän puolustajikseen leimattuja liberaaleja kohtaan. Sosialistit vain pitävät tuollaista vihapuhetta oikeutettuna luokkataisteluna luokkavihollista vastaan eivätkä tuomittavana vihapuheena.

Suomessa ei ole maailmanhistoriallisesti katsoen erinomaisia koulutuksen ja terveydenhuollon järjestelmiä vaan tehottomia ja huonompia verrattuina parhaimpiin yksityisiin kuten Harvardiin tai Kaiser Permanenteen. Mistä päättelet niiden suhteellinen rapautumisen ja huononemisen viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja nimenomaan uusliberalismin "ansion"? Suomessa ei ole siirrytty mihinkään uusliberalismiin vaan sosiaalidemokratian asema on vankkumaton. PISA-menestyksen voi odottaa vähenevän huonosti integroituvan maahanmuuttaja-aineksen myötä. Uusliberalisoituvaa Eurooppaa ei viime vuosina enää ole ollut, vaikka 70-luvun sosialismin hegemoniasta väliaikaisesti hieman luovuttiin. Sosiaalidemokratia johtaa kyllä väistämättä eriarvoisuuteen suurtyöttömyyden ja poliittisen eliitin etuoikeuksien takia. Ilmaista koulutusta ja terveydenhuoltoa ei ole olemassa vaan ne tulevat kalliiksi veronmaksajille ja asiakkaille. Verotus on holhousta, koska se perustuu ajatteluun, että alamainen ei osaa itse hoitaa talouttaan vaan Johtajien pitää hoitaa se hänen puolestaan. Etuoikeudesta kyllä on kyse, koska poliittinen eliitti antaa sen mielivaltaisesti valitsemilleen, mutta tuo etuoikeus ei ole aina herkkua huonolaatuisen palvelun asiakkaan kannalta.

Työn saannin vaikeus on kiinni myös liian korkeasta verotuksesta, palkoista tms., vaikka dogmaattisena sosialistina yrität väittää, että kysynnän ja tarjonnan laki on vain uusliberaalia propagandaa. Epärealistisia (siis mielivaltaisia) oletuksia nuo eivät ole vaan päinvastoin sinun sosialistinen dogmisi, että työnantajalle työvoimakustannukset ovat täysin yhdentekeviä. Uusklassinen teoria ei väitä, että jos hinta = työtekijän työn rajatuottavuuus, työttömyyttä ei pitäisi olla, kun otetaan huomioon kitka. Työttömyys voidaan parhaiten poistaa laskemalla minimipalkkoja eikä palkkoja yleensä. Suomi on ollut tuon teoriasi laboratorio 70-luvulta alkaen, jolloin työehtosopimusten yleissitovuus säädettiin: sitä ennen Suomessa oli lähes täystyöllisyys mutta sen jälkeen pysyvä rakenteellinen työttömyys on alkanut.

Myös uusklassinen taloustiede ymmärtää oikeasti eli realististen selitysmallien kautta, vaikka se varsinkin alkeisoppikirjoissa esittää myös hyvin yksinkertaistettuja malleja. Avoimien työpaikkojen ja työnhakijoiden määrä ei ole luonnonvakio vaan riippuu myös sääntelystä. Minimipalkkojen alentaminen sääntelyä purkamalla on eri asia kuin palkkojen yleinen alentaminen - sekoittamalla nuo kaksi hämärrät asian ymmärtämistä. Minimipalkkojen purkaminen ei vähennä vaan lisää kokonaiskysyntää, koska se mahdollistaa täystyöllisyyden suurtyöttömyyden sijaan. Kokonaiskysyntä maksimoituu maksimoimalla kokonaistarjonta ja se ei onnistu, kun minimipalkoilla pidetään yllä suurtyöttömyyttä.

Toimivan institutionaalisen kehikon sisällä ja oikealla talouspolitiikalla kestävä täystyöllisyys on toki melkein mahdollinen tavoite ja tästä on myös monia historiallisia esimerkkejä Bretton Woods -kaudelta ja myös esimerkiksi nykyajan Sveitsistä. Sama on tosiaan saavutettavissa myös tulevaisuudessa, kunhan vain palataan esimerkiksi 60-luvun työmarkkinalainsäädäntöön, jolloin Suomessa ei ollut minimipalkkoja.

Liberaalissa mallissa tulonsiirtojen ja tukien muotoja ei välttämättä ole tarkkaan ehdollistettu ja rajoitettu ja ainoastaan jos ihminen toimii byrokraattien valvomalla oikealla tavalla, voi hän olla oikeutettu tukiin. Esimerkiksi liberaali Milton Friedman päinvastoin esitti negatiivista tuloveroa, jonka saa automaattisesti. Sinun uusliberaaliksi esittämäsi byrokraattinen malli on pikemminkin sosiaalidemokraattinen kuin liberaali ja Suomessakin sosiaalidemokraattien kovasti puolustama.

Kansalaispalkka, joka korvaisi erilaisia ehdollisia tuen muotoja, ei kuitenkaan vähentäisi byrokratiaa ja holhousta ja lisäisi kansalaisten vapautta verrattuna vapaaseen markkinatalouteen, jossa kansalainen olisi vapaa verotuksesta.

Autoritaarisen vasemmiston näkökulmasta perustulo ei tietenkään korvaisi hyvinvointivaltion muita elementtejä, koska se kannattaa holhousvaltiota ja sen tuotantovälineomistusta. Kaikille täysin yhtäläiset, markkinalogiikasta irrotetut terveyden, koulutuksen ja muidenkin palveluiden järjestelmät ovat mahdoton utopia ja käytännössä haitallisia hyvän elämän ja tasaveroisten mahdollisuuksien kannalta. Markkinatalousvihamielinen komentotalousjärjestelmä nimittäin ei voi olla kaikille yhtäläinen eikä edistää hyvää elämää.

"Kommunismi" ja "komentotalous" kuvaavat mielestäni ajatuksiasi, koska vastustat markkinataloutta ja kannatat globaalia marxilaiseen ideologiaan perustuvaa suunnitelmataloutta. Keynesiläisyys ei kuvaa ajatuksiasi hyvin, koska Keynes oli samaa mieltä ilmeisesti uusliberaaliksi leimaamasi Friedrich Hayekin kanssa.
In turn, Keynes cordially welcomed Hayek’s Road to Serfdom: ‘It is a grand book…Morally and philosophically I find myself in agreement with virtually the whole of it; and not only in agreement, but in deeply moved agreement’.” http://hayekcenter.org/?p=2523

Hajautettua markkinataloutta ei voida yhteiskuntatasolla toteuttaa demokraattisesti. Tuotantovälineiden demokraattinen omistus ja hallinta näet ovat keskusjohtoista komentotaloutta eikä markkinataloutta. Jos kannattamasi maailmanvaltio demokraattisesti päättää, jaetaanko leipäkortit tällä viikolla Kiinalle vai Intialle, se ei ole hajautettua markkinataloutta vaan keskusjohtoista komentotaloutta.

Demokraattinen sosialismi on tosiaan ristiriidassa hajautetun markkinatalouden kanssa. Maatalous ja teollisuus eivät ole ainoita aloja, jotka toimivat parhaiten markkinalogiikan sisäpuolella. Itse asiassa maatalous ja teollisuus toimivat esimerkiksi Neuvostoliitossa kohtalaisesti verrattuina palvelualaan. Kannattamasi keskusjohtoisen komentotalouden piiri ei luontevasti laajene vaan supistuu.

Demokraattisella vapaudella ja sosiaalisella yhteisvastuulla tarkoitat vallan keskittämistä maailmanvaltion sosialistiselle poliittiselle eliitille, joka voi sitten siirtää alamaisten varallisuutta inhokeiltaan suosikeilleen. Minä en kutsuisi kuitenkaan tuollaista totalitarismia vapaudeksi enkä sosiaaliseksi yhteisvastuuksi enkä varsinkaan autonomiaksi. Kun maailmassa valta on totaalisesti keskitetty yhdelle poliittiselle eliitille, joka harjoittaa keskusjohtoista marxilaista komentotaloutta, alamaisilla ei ole enää yhtään pakopaikkaa tyranniasta. Avaruus olisi silloin ainoa pakopaikka, mutta sekin varmaan kiellettäisiin.

Marxilaisen ideologian mukaan liberalismi on tosiaan ajastaan jälkeen jäänyt, mutta kriittinen ja empiirinen analyysi osoittaa päinvastoin marxismin perustuvan epätosiin oletuksiin. Liberalismi on kyllä monille nykyihmisille arvoiltaan täysin epäintuitiivinen ideologia, koska sosialistien propagandarummutus on ollut niin tehokasta. Sinulla on samanlainen harha kuin neuvostoleirillä, että kommunismin toimimattomuus johtuu pelkästään kapitalistisen kilpailun olemassaolosta. Kommunistisen leirin kokemukset ovat kuitenkin päinvastoin osoittaneet, että keskusjohtoinen suunnitelmatalous toimii huonommin kuin hajautunut markkinatalous. Tiettyyn alueeseen sidotut hallitukset ja valtiot ovat kyllä joutuneet sopeutumaan nopeammin liikkuvan poikkikansallisen yksityisen pääoman vaatimuksiin kuin valtavat imperiumit. Esimerkiksi EU ja USA ovat mantereenlaajuisia imperiumeja, jotka ovat jäykempiä kuin pienemmät kansallisvaltiot, mutta nuo imperiumit ovat joutuneet suuriin vaikeuksiin juuri sen takia. Nykytila on kyllä muutettavissa globaalihallinnan kautta, mutta kannattamasi globaali valtiomonopolistinen sosialismi on kauheinta, mitä voi kuvitella.

Käyttäjän HeikkiPatomki kuva
Heikki Patomäki

Varsinainen libertarianismi on vain pieni sivupyörre aikamme isoissa virtauksissa, mutta kulkee käytännössä enimmäkseen uusliberaalin päävirran kanssa samaan suuntaan ja tukee sitä.
Näen liberatarinismin pohjimmiltaan vain omien onto-eettisten lähtökohtiensa toisteluna. Jos maailmassa on vain aina-jo-valmiita yksilöitä, jotka voivat olla enemmän tai vähemmän (negatiivisesti) vapaita, ja sitten pakkovaltaan perustuva valtio, eikä mitään muuta, niin kaikki loppu -- histirian tulkinnat, ilmiöiden selitykset, normatiiviset arvostelmat, turhautumisen aiheet ja muut poliittiset tunteet -- seuraavat suoraan lähtökohtaoletuksista. Tämä on vähintään yhtä irrealistinen oppirakennelma kuin neoklassinen taloustiedekin. Positiiviselle puolelle laittaisin kuitenkin sen, että se on eksplisiittisesti eettis-poliittinen oppi, kun taas neoklassinen taloustiede teeskentelee olevansa pelkkä tekninen tiede.
Historiallisesti minusta on samanaikaisesti kiinnostavaa ja huolestuttavaa että olemme ikään kuin palanneet ajassa sata vuotta taaksepäin, kauteen ennen ensimmäistä maailmansotaa ja 1920-luvulle ja 1930-luvun alkuun. Esim. keskustelu minimipalkasta ja työllisyydestä on pelkkää saman vanhan toistoa. Historian opetukset ovat unohtuneet niin teoreetikoilta, ideologioilta kuin poliitikoiltakin. Ja kun historiaa ei muisteta ja kun siitä ei mitään ole opittu, samat virheet toistetaan.
Niin kiinnostavaa kuin tämän keskustelun jatkaminen olisikin, minulla on alkamassa kiireinen työviikko enkä pysty tätä blogikeskustelua enää tällä erää jatkamaan, varsinkin kun se on laajenemassa vähän joka suuntaan alkuperäisestä kysymyksestä valtavirtataloustieteen metodologiasta ja sulkeumista.
Tähän varsinaiseen asiaan lisäisin kuitenkin vielä yhden huomion. Aiemmissa kommentissaan Linnanvuori kirjoitti, että "...itävaltalaisen taloustieteen edustajat ovat esittäneet uusklassista taloustiedettä kohtaan samanlaista kritiikkiä, jota heillä on kyllä ollut vaikeuksia julkaista valtavirran tieteellisissä julkaisuissa...". Kanniainen ja kumppanit käyttävät usein juuri tätä argumenttia kaikkea kritiikkiä vastaan. Ainoastaan sellainen kritiikki voidaan ottaa vakavasti, joka julkaistaan uusklassisen taloustieteen valtavirran julkaisuissa. Argumentti on vähän sama kuin olisi aikoinaan Neuvostoliitossa sanonut, että marxismi-leninismiä saa kyllä kritisoida, mutta kritiikki on hyväksyttävä ainoastaan jos se julkaistaan Pravdassa.
On toki olemassa monia hyviä tieteellisiä aikakausikirjoja ja julkaisusarjoja, joissa valtavirtataloustiedettä voi kritisoida ja muunlaisia teorioita, selityksiä ja näkemyksiä kehitellä (oma suosikkini on Cambrdige Journal of Economics).
Mutta osin myös rahoitusmekanismien kautta hyvin hierarkkiseksi ja poissulkevaksi alaksi kehittyneessä taloustieteessä julkaisuluokittelut ja -rankkeeraukset johtavat tiukkaan portinvartijaeffektiin, joka toimii joissain suhteessa jopa tehokkaammin kuin suorasukainen Pravda-tyylinen sensuuri, sillä nämä poissulkemisen mekanismit ovat kompleksisia ja hienovivahteisia, eivätkä niin selkeästi näkyvillä.
Uusliberalisaation vaikutuksista yliopistoihin ja kriittisen järjenkäyttöön ylipäänsä, ks. kirjani Yliopisto OYJ (Gaudeamus 2005); ja julkaisuluokittelun politiikasta ks. artikkelini “Julkaisuluokittelun politiikkaa: teknologia ideologiana”, Politiikka, (53): 4, 2011, ss.295-302; sekä debatti Ilkka Niiniluodon kanssa jatkona tälle kirjoitukselle Politiikassa (54): 1, oma vastineeni “Kohti vaihtoehtoista rahanjakomallia: Vastaus Ilkka Niiniluodolle”, ss.90-93.

Käyttäjän teuvomoisa kuva
Teuvo Moisa

Jos uusklassinen oppikirjataloustiede om objektiivinen totuus, vastakkaiset kannat ovat denialismia.

Käyttäjän HeikkiPatomki kuva
Heikki Patomäki

Totta kai. Ja samaten jos tarina Peter Panista on tosi, niin keijujen ja Mikä-Mikä-maan olemassaolon kieltäminen on denialismia.

Markku Tahvanainen

Se, että jotkut taloustieteilijä pitävät itseään erehtymättöminä ei ole todellisentieteen periaatteiden mukaista He eivät Tieteentekijöiden, vaan ylimielistä politiikan toimijoita

Toimituksen poiminnat